Hei!
Kertokaa mulle mitä eroa on esikois ja vanhollislestadiolaisuudella!
en nyt oikeen oo tajunnu tätä systeemiä..
Kertokaa mulle mitä eroa on esikois ja vanhollislestadiolaisuudella!
en nyt oikeen oo tajunnu tätä systeemiä..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
.. tapakulttuuriin liittyvää. Ja esikkojen johto on Jellivaarassa ja vanhoillisten oulussa.
on ero Raamattuun perustavan ja lahjana saadun uskon ja tapakristillisyyden välillä. Se raja kulkee sydämissä, ei yhdistysten välillä.
Viestiäsi voi pitää kummankin suunnan puolustuspuheena. Kumman tässä tapauksessa?
on osa joukkoa mennyt metsäpoluille pitäessään johtoporrasta edellä Raamatun sanaa.
Kulloisistakin ohjeista ja silloin tällöin muuttuvista säännöistä on tullut mittari TOISTEN henkilöiden uskomisen laadusta ja määrästä.
Tuomarin osa on vaarallinen, kun sitä aletaan käyttää uskovia kohtaan.
"Älkää tuomitko..., ja millä tuomiolla tuomitsette, sillä teidät tuomitaan".
Mutta korostan, että kaikki eivät näin toimi, vaan ovat kiitollisia Lunastajalleen ja toteuttavat rakkauden käskyä ihmisten keskellä sen voiman kanssa, mikä tulee uskosta Jeesukseen
"Etsikää ensin Jumalan valtakunta, sen jälkeen teille annetaan kaikki" - hurjia paikkoja nämä valtakunnat näyttävät olevan. Ymmärsinkö oikein, että mielestäsi molempien herätysliikkeiden "ydin" on jotenkin pilaantunut, mutta mukana liikkuu aitoja uskovia?
Olen itse vl, satunnainen kävijä tällä palstalla, kiinnostaisi tietää enemmän myös tästä salaperäisestä esikoislestadiolaisesta liikkeestä.
Ihan sama kumpaa puolustatte kunhan saa tietää ne erot.. Kun olisi kiva tietää kun kummastakin jutusta liikkuu mitä hurjimpia juttuja.. Kiitos jo etukäteen.
Jumalan valtakunta maanpäällä on joukko ihmisiä, jotka elävät uskossa Jeesukseen ja ovat siis kokonaan syntisinä ottaneet uskolla vastaan Jeesuksen vanhurskauden omaksi vanhurskaudekseen.
Luther:"Herra Jeesus Kristus, sinä olet minun vanhurskauteni ja minä olen sinun syntisi.
Sinä olet ottanut kantaaksesi sen mikä oli minun ja antanut minulle sen mikä on sinun.
Sinä otit kantaaksesi sen mitä sinä itse et ollu ja olet antanut minulle mitä minä en ollut."
Emme voi määrätä, missä Pyhä Henki liikkuu, se menee minne tahtoo. Jeesuksen omia on siis kaikkialla maailmassa, missä evankeliumi otetaan uskolla vastaan.
Emme siis perusta uskoamme ihmiseen/ihmisiin, vaan
Jumalan sanaan.
Kyllä esikoisissa on myös ihmis-sääntöjä ja oman vanhurskauden oppia, mutta joukossa on hyvinkin paljon vain armosta uskovia maan hiljaisia. Samoin näyttää olevan vanhoillisilla. Pyhä Henki tekee työtään ja saa ajallaan huomaamaan, millä perustuksella usko on. (Paavalin kirje galataisille)
Olethan samaa mieltä, ettei viimeisellä tuomiolla kysytä missä seurakunnassa olet vaeltanut?
Karitsan hääjuhlaan eivät pääse ne, keiltä hääpuku puuttuu.
niin että kertoisitko tarkemmin, olisi oikeasti mielenkiintoista tietää mitä kaikkea hurjia juttuja meistä lessuista (niin vanhoillisista kuin esikoisistakin) liikkuu. Itse en ole törmännyt juuri minkäänlaisiin.. se harmittaa hiukan. saa meinaan aina hymyn huulille kun kuulee jotaki..:)
Esikoisten ja vanhoillisten eroista en hirveästi tiedä, niin opillisista kuin ulkoisistakaan jutuista. vanhoillisilla ei taideta seuroissa lukea lestadiuksen saarnaa? säestetäänkö sielä?
olisi kyllä mielenkiintoista tietää mikä erottaa meidän vanhoillisista.
on vain kumminkin yksi äiti maanpäällä, ja äiti kuvastaa seurakuntaa...
on onneksi tosiaankin Jumalan seurakunta eikä mikään esikoisuus tai vanhoillisuus.On valtavaa kun sen asian on kerran ymmärtänyt.Siitä ei voi koskaan enään antaa periksi.
Hirvittävän ison murroksen se kuitenkin sai aikaan elämässä.Kiitos Jeesus kun seurakuntaoppi minullekkin on kirkastunut
rukoillaan yhdessä, että tämä asia saisi kirkastua aina vaan laajemmalle ja saisimme liittää kädet ja sydämet yhteen, että Jeesuksen sana toteutuisi, olisimme yhtä ja rakkaus meissä saisi kasvaa ja kirkastua valoksi maailmalle, joka vaeltaa pelossa ja epätoivossa.
juuri noin olen myös ajattelemassa.
Tuskin saat selkeää vastausta vanhoillisilta tai esikoisilta, koska he ovat olleet erillään satakunta vuotta, eivätkä ole juuri tekemisissä uskonnollisissa asioissa toistensa kanssa.
Ulkonaisia eroja voi toki hieman luetella. KOrjatkaa esikoiset jos todistan väärin:
Vanhoillisia on enemmän, eli jos törmäät lestadiolaisiin, he ovat todennäköisesti näitä.
Siitä johtuu mm. tuon naapuripalstan myrsky ja mylväys: muutama kymmen tai sata aktivistia suoltaa viestiä toisensa perään. Kyseessä on silti marginaali-ilmiö ainakin vl-liikkeen näkökulmasta. Samaa uskon tästä palstasta.
Molemmissa on suurperheitä.
Esikoiset noudattavat pääpiirteissään enemmän perinteitä, uskaltaisin väittää niiden olevan keskeisemmässä asemassa arkielämässä.
Molemmissa ilmeisesti keskustellaan ajankohtaisista ilmiöistä, ja voidaan antaa kehotuksia välttää esim. televisiota tms. 1970-luvulla vanhoillisuudessa "karkasi mopo", ja jotkut taisivat vahtia toisten syntejä enemmän kuin omiaan.
Molemmissa ryhmittymissä on paljon yrittäjiä, työtä arvostetaan vähän liikaakin.
Vanhoillisissa on yli sata pappia, jotka ovat pääasiassa ev.lut. kirkossa töissä. Miten esikoiset? En tiedä. KOulutusta ilmeisesti arvostetaan vl:issä enemmän muutenkin.
Vanhoilliset ovat merkittävä tekijä kanttoreiden ja perinteisen kirkkomusiikin piirissä, kuulemma noin puolet valmistuvista ev.lut.kirkon kanttoreista ovat vanhoillislestadiolaisia. Esikoisista en tiedä muuta kuin että seuroissa veisataan voimallisesti ilman säestystä.
Yhteiskunnallinen voimatekijä vanhoilliset voivat olla esim. Oulun seudun maalaispitäjissä, jossain kunnassa saattaa jopa 1/3 kuulua vanhoilliseen liikkeeseen. Tällainen valta-asema on pahimmillaan vahingollista vanhoillisille itselleen.
MOlemmissa on selvästi vahva keskusjohto, joka esikoislestadiolaisuudessa on varmaankin pidemmälle kehitetty instituutio (esikoisten seurakunta jne.) Vanhoillisuudessa on myös SRK:n johtokunta, jolla on kiistatta melko lailla valtaa, mutta mitään "Oulun vanhimpien" saarnamatkoja ei järjestetä. Johtokunnan jäsenet ovat ympäri Suomea, tosin oulukeskeisesti.
Esikoiset vaalivat ainakin minun mielestäni enemmän sitä, että he edustavat lestadiolaista herätysliikettä. Luetaan lestadiolaisten saarnoja, pohditaan tälläkin palstalla, ketkä ovat aitoja lestadiolaisia jne. Vanhoillisille lestadiolaisuus-sanaa ei liikkeen sisällä paljon käytetä, eikä korosteta "oikeaa lestadiolaisuutta".
Tässä mitä nyt mieleen sattui tulemaan. Korjatkaa näitä ULKONAISIA kuvauksia.
Ja ennen kuin alkaa tukkanuottaset: Olen vl, ja pidän esikoisten liikettä mielenkiintoisena, arvostan jne. Tiedot mitä heistä esitin perustuvat lähinnä tältä palstalta suodatettuun informaatioon, muutamaan ihmiskontaktiin kotipaikkakunnallani sekä siihen, mitä esikoiset kertovat itsestään netissä. Kaikella ystävyydellä tämän kirjoittelin:)
Esikoislestadiolaisuus pyrkii ilmeisesti eroon ev.lut.kirkosta. Ilmeisesti naispappeus ym. tuntuu jo liialta.
Vanhoillisilla ei tällaista keskustelua nykyään käydä.
Niin siis hurjilla jutuilla tarkoitin näiden ulkoisia piirteitä. Esim. olen kuullut että ei saisi käyttää ikkunallista pyykkikonetta, kravattia ym. ym. tälläisia mitä uskoonkuulumattomalle ihmiselle ovat hieman outoja juttuja.
Tulipa mieleen, että kyllä tuo koulutus taitaa olla myös esikoislestadiolaisuudessa arvossaan. Kaikki Lapin saarnaajat ovat yliopistosta valmistuneita.
Musiikkiin on melko kaksijakoinen suhtautuminen, muutaman musiikin ammattilaisen tiedän. Instrumentaalimusiikkia ei käytetä seuroissa, mutta osa meistä harrastaa urkujen ja painonsoittoa kotitarpeiksi tai harrastusmielessä yhdessä muiden kanssa.
Teologian opintoja ei katsota suopeasti. Muutamia teologeja kyllä joukossamme tiedän ja niitä harvoja pappeja, joita on, pyydetään erilaisiin toimituksiin.
Ulkonaisia eroja esikoisten ja vanhoillisten välillä voisi olla mm se, että esikoisten seuroissa naiset peittävät päänsä huivilla. ( Jo rauhaan päässyt vanhoillislestadiolainen isoäitinikin piti kyllä huivia ja jopa äitini istui ennenvanhaan hattu päässä ainakin kun oli ehtoolliskirkko)Naiset eivät myöskään juuri pukeudu housuasuun rukoushuoneelle mennessään.
Ennenvanhaan esikoislestadiolaisissa seuroissa nuoret tapasivat jäädä seurojen jälkeen laulamaan ja muistan Kiirunan helluntaikokouksista aivan ihania kaksiäänisesti laulettuja virsiä. Aika on jotenkin muuttanut tätä eikä laulua juuri enää kuulu. Vanhoillislestadiolaiset nuoret kuulemani mukaan edelleen laulavat paljon.
Kiinnitin just samoihin asioihin huomiota. Tarkalleen näin muistelen minäkin asioiden kulkua. Varsinkin virsi "Koska valaissee kointähtönen" jäi mieleen sieltä helluntaiseuroista.
Viimeisellä tuomiolla kysytään omakohtaista uskoa, totta. Ei kysytä missä seurakunnassa vaelsi, kääntymyksenhän voi kokea (parannus) kuolinvuoteella osallistumatta minkään uskonnollisen yhteisön toimintaan.
Mutta toisaalta: Miksi täällä maan päällä, samalla paikkakunnallakin voisi olla monta seurakuntaa, joista "parhaat valitaan". Tukeeko Raamattu tällaista käsitystä? Synnistähän pitäisi nuhdella, mutta en uskalla kyllä ketään tuomita, enkä saakaan. Itse en uskaltaisi vl-yhteisöstä häipyä mihinkään, sieltä löytyy (minusta) anteeksiantamus.
Jos joku kysyy, tuleeko muualla autuaaksi, vastaan ainakin mielessäni "toivottavasti", mutta jään kyllä epätietoiseksi.
Tätä palstaa lukiessa ja es-lestadiolaisuuteen perehtyessäni tulee kyllä mieleen toive, että emmekö voisi joskus olla yhtä seurakuntaa ja järjestää yhteisiä seuroja? Mikä on se ero? En usko noihin valtateorioihin, mistä siis on kyse?
Esitä se oman viitekehyksesi vanhimmistolle!
Kysymyshän todellakin on vallasta - hallintaoikeudesta taivaan valtakunnan avaimiin.
Valtaosa ns. rivilestadiolaisista olisi valmiita yhteisiin seuroihin, mutta vuosisadan vaihteesta periytyvä hegemoniataistelu - suorastaan vihamielisyys - estää kaikenasteisen ekumenian näiden kahden lestadiolaisilmentymän kesken.
Kysymyshän on nimenomaan "valtateorioista", eli essujen "lapinwanhimpain" ja oulunseudun vl-"vanhimmiston" hegemoniafunktiosta.
Kun mottona on: "Tuumaakaan ei anneta periksi", tuloksena nykyinen patti-tilanne.
es.lest. "lapinwanhimmat" eivät hyväksy kuoro-, eikä moniäänistä laulamista laisinkaan, joten niin ei helluntaina nykyisin lauleta Kiirunassakaan.!
Aika on esikoisuudessa todellakin muuttunut/taantunut Isakssonilaiseen suuntaan.
eikä se johdu oikeista uskovista. tosin pienen ihmisen on aina uskottava johonkin, kun oma papu ei riitä.
revanttia tieto näistä kahdesta yhdistyksestä. Kannatan käyttämään relevantteja kirjoja sekö internetsivustoja.
En sinä tällä palstalla oikeaa tietoa saa, koska kumpikaan ei tunne toisiaan ja molemmat käyvät "sisillissotaa" tai ainakin esikoiset, jotka tunnen paremmin.
no voisitko siis kertoa niistä esikoisista jos tunnet niitä? mielelläni kuulisin..
laitoin tuonne Rauhansanalaisista kyselevään aloitukseen jutun siitä, mitä kristillisyys ja esikoislestadiolaisuus on mulle itselleni. En nyt ehdi tähän enempää laittamaan, kun arki kutsuu, mutta lue sieltä jos tykkäät. Siunausta sulle.
kynästäni!!!!, Xray!
"lestadiolaisuus" ja valistu kysymäsi suhteen!
Eräässä perheessä mies oli vanhoillinen ja vaimo esikoinen. Molemmat jäivät pois seurakunnistaan. Miestä ei kysellyt kukaan, vaimoon pitivät yhteyttä entiset uskonystävät ja kyselivät hänen tilaansa.
Esikoisuudesta ei potkita ketään pihahalle, kun taas vanhoillisista on saanut potkut sukulaisenkin syntien tähden.
Esikoislestadiolaisuudessa ei hylätä ketään mm hylkäämällä jotakin nimettyä ihmistä saatanan haltuun kuten vanhoillisuuden hoitokokouksissa aikoinaan. Kaikenlaisissa ihmisyhteisöissä tapahtuu kuitenkin syrjäyttämistä, niin myös esikoislestadiolaisuuden piirissä. Hienovaraisemmin tämä voi tapahtua mm siten, että joissakin asioissa valtavirrasta poikeavan luona ei vierailla tai tämän sanoja ei noteerata kovin merkittävinä. Parannusta joudumme kukin tekemään rakkauden puutteesta.
jokaisen pitäs vaan katsoo peiliin. ei saddamillekkaan manilankravattia turhasta tarjota.
primitiivisissä kulttuureissa nainen erotettiin yhteisöstä pelkästään kuukautisten takia. on mullaki jumala (aivan sama ku sullaki) miksi se antaa mulle enemmän vapauksia rakastaa/pitää toista hyvänä. ei rakkaus (jumalaan) ole pelkästään itsetutkiskelua(toisten kyttäämistä). en ole uus/vanhalestadiolainen mutta meidän "vanha ukko on mun kaveri"