Lapseni isä ei halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa, eikä aio kertoa lapsesta vanhemmilleen. Olen miettinyt, että pitäisikö minun kertoa heille, näin he voisivat itse päättää haluavatko tutustua lapseen. En ole koskaan tavannut heitä, joten en osaa sanoa miten he asiaan suhtautuisivat, mutta minusta isä ei saa asiaa päättää heidän puolesta.Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta asiasta?
Pitäisikö kertoa?
minnie81
151839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itselläni ei ole ollut kuvaamaasi tilannetta.Mutta olen useamman lapsen äiti.
Mielestäni voisit aivan hyvin isovanhemmille kertoa lapsenlapsesta.....se on jo heidän oikeutensa.Ja ennenkaikkea lapsellasi on oikeus isovanhempiin,sillä hehän ovat hänen oikeat isovanhemmat.
Jos lapsen isä ei halua pitää yhteyttä omaan lapseensa...se on tietenkin surullista sinun ja etenkin lapsen kannalta.Mutta tilannehan voi kyllä muuttua.Enhän tiedä onko lapsesi vielä syntynyt....?
Isovanhemmaksi tulo on monen äidin ja isän iloista suurimpia. Miksi poika haluaisi vanhemmiltaan sen kieltää vaikka lapsi ei häntä kiinnostaisikaan?
Sinuna kirjoittaisin kirjeen "isovanhemmille", pyytäisin heitä ottamaan yhteyttä sinuun, jos haluavat. Kutsut heidät ristiäisiin ym. tapahtumiin. Lähetät valokuvia vauvasta ja/tai vaikka kopion ultraäänikuvasta.
Ota heidät mukaan aivan alusta alkaen ja kerro, miten haluaisit että lapsella olisi molemmat mummit ja papat. Tee heidän yhteydenottonsa mahdollisimman helpoksi, koska vauva tulee olemaan heillekin jonkinlainen shokki.
Onnea tulevalle.
annoit pojulle pimpsaa..siitä seuraa ongelmia suuria..
vastuu? Antoi tytölle pippeliä ja kuinkas kävi. Ai,ai poikaparkaa,nyt ei uskalla äidille kertoa...
haluaisin tietää ja olla osana lapsen elämää.
aikamoinen pulma. oma kokemus aiheesta on että eron jälkeen ex-anoppi ilmoitti häijyin sanakääntein ettei aio eikä halua olla lapsenlapsen elämässä mukana. perusteli oman elämänsä inhottavuuksilla ja ettei ollut siittämistapahtumassa läsnä... muut lapsenlapset kelpaavat kyllä. ex-anoppi on ainoa joka on puhunut lapsesta inhottavasti eron jälkeen.
sinuna miettisin mitä seuraa jos päätät tutustua lapsen isän vanhempiin hänen selkänsä takana/tahdon vastaisesti.
lapsen isän vanhempien virallinen vastuu on päättynyt kun poika aikuistui. eivät ole edes moraalisesti vastuussa pojan tekemisistä. on mahdoton arvata kuinka suhtautuvat lapseen. paremmat lähtökohdat tutustumiseen kuitenkin olisi jos lapsen isä itse haluaisi kertoa asiasta. näissä oloissa lapsi tapaisi isovanhempiaan sukujuhlien ja suvun "ulkopuolella", eli isovanhemmatkin olisivat ikävässä raossa jos joutuvat valitsemaan lapsensa ja lapsenlapsensa väliltä tapaamisia (vrt. uusioperheet, eksät/nyksät sun muut). jäitä hattuun, mieti tarkasti, ja keskustele lapsen isän kanssa. voi olla että isovanhemmat olisivat onnellisia lapsestasi, voi myös olla että eivät innosta hypi. muista myös että suhtautumiseen saattaa vaikuttaa myös lapsen isän suvun varallisuustilanne, lapsihan tulee perikunnan jäseneksikin. omassa suvussani on ollut perinteenä haukkua miniät ja vävyt ja muutama avioton rakkaudenhedelmä koska raha on ollut vanhalle polvelle niin rakasta ettei sitä haluta jakaa.
Vauva on vasta parin kuukauden ikäinen. Olin isän kanssa ihan hyvissä väleissä raskauaikana ja silloin sanoin että mielestäni hänen pitäisi kertoa vanhemmilleen vauvasta, mutta hän ei halunnut sitä tehdä, koska ei ole itse hyväksynyt asiaa.
vauvan syntymän jälkeen hän on lopettanut kaiken yhteydenpidon minuun sekä kaikkiin yhteisiin ystäviimme. Hän on myös vaihtanut puhelinnumeronsa salaiseksi. Asumme myös eri kaupungeissa. Lastenvalvoja on on yrittänyt ottaa häneen yhteyttä, mutta ole siinä vielä onnistunut.
En ole vielä mitään päätöksiä tehnyt ja tietysti tajuan että ei ole mitään takeita, että he haluasivat lasta tavata, mutta helpointa se heille olisi varmaan nyt kun lapsi on vielä pieni, kuin että odottaa siihen asti että lapsi on kasvanut.
anna aikaa lapsen isälle. ja etenkin itsellesi.
2kk ikäisen vauvan äitinä olet niin ympärivuorokautisessa työssä ja paineessa, että anna hetki aikaa ajatusten selkiintyä. vauva on syötävän suloinen vielä puolivuotiaana ja vuotisenakin :) ymmärrän hyvin, että haluat asiat pian järjestykseen ja haluat olla lapselle paras mahdollinen äiti, ja haluat tehdä enemmän kuin osasi kaiken mahdollisen eteen.
uskallan luvata että asiat järjestyvät yksi kerrallaan. vuoden päästä huomaat useiden nyt levällään olevien asioiden järjestyneen uomiinsa ja ratkaisujen löytyneen. siihen tulee oma rutiininsa tehdä kymmeniä päätöksiä yksin lapsen puolesta, isojenkin päätöksien. suhde isään ja isovanhempiin sieltä isommasta päästä. päättäminen ei aina ole helppoa, mutta helpottuu kun löytää oman linjansa. olet vain ja ainostaan omista päätöksistäsi vastuussa lapsellesi. et ole vastuussa lapsen isän päätöksistä ja toimista. itse ainakin ajattelen näin. vaikeat asiat mietin ja päätän siihen malliin että pystyn aikanaan perustelemaan lapselle miksi minkäkin valinnan olen tehnyt. et voi vaikuttaa kaikkiin asioihin etkä määrättömästi muiden käyttäytymiseen, se on hyväksyttävä.
ehkä lastenvalvoja osaa neuvoa kuinka viisasta toimia, ottaakko vai ei yhteyttä lapsen isän vanhempiin? itse päätin etten tee lapsen isän tahdon vastaisesti asioita, jotka enemmän hänen päätettävissään. eli en pidä lapsen puolesta/nimissä yhteyttä isovanhempiin tai lapsen serkkuihin, koska isä ei halua. tilanne sen puoleen helpompi, ettei lapsi ole ollutkaan salaisuus, vaan olemassaolosta tietää isänkin suku.
käytännön neuvona yksi vinkki. ota vauvasta ja arjesta kuvia. kuvien avulla voit tarvittaessa "päivittää" niin isän kuin isovanhempien (ja omat muistikatkokset :) ) menetetyn vauva-ajan. ja muista otattaa kuvia myös vauvasta ja itsestäsi!
lapsen isovanhempiin. Kirjoita pienimuotoinen kirje lapsen kuvan kera jossa ilmoitat lapsenlapsen syntymästä ja siitä, että sinun puolestasi isovanhemmat saavat niin halutessaan ottaa yhteyttä tämän lapsen tapaamiseksi ja häneen tutustuakseen. Sen jälkeen isovanhemmat voivat tehdä asian suhteen oman valintansa.
Usko pois, muuten asia voi alkaa kalvamaan sinua ja miksipä sitä keräisi itselleen yhtään ylimääräisiä murheita epätietoisuuden muodossa.
Jos he ottavat lapseen yhteyttä, hyvä niin. Jos eivät, niin ainakin olet asianmukaisesti ilmoittanut heille lapsenlapsesta eikä sinun tarvitse joskus tulevaisuudessa lapsen kasvaessa ja kenties kysellessä näitä miettiä jäikö lapsi vaille toista isovanhempien suhdetta vain siksi ettet kertonut heille tästä.
Eli rohkeasti kirjettä kirjoittamaan.. Lapseni isä oli aluksi vihainen,mutta myönsi myöhemmin ettei olisi itse pystynyt siihen!! Ja lopulta oli kiitollinen, että hänen vanhempansa saivat mahdollisuuden olla isovanhempia syntymästä alkaen, vaikka ei itse ollut kypsä isäksi alkuunkaan :-)Mutta sinun tlanteessasi hänellä on ollut aikaa jo 11 kuukautta!!! Joten ei varmasti aiokaan kertoa.
Minun poikani jo kohta 14 vuotias ja isovanhempien "lellikki" :-) Vietti pienempänä kesälomia ja viikonloppuja paljon mummin ja ukin kanssa, koska isä ei ollut valmis isäksi!! Halusivat varmasti paikata isän kypsymättömyyttä ja oppia tuntemaan lapsenlastaan ja opettaa lasta tuntemaan sukunsa. Isäkin alkoi kiinnostumaan pojastaan kun poika aloitti koulun ja ovat isän kanssa nyt enemmänkin kavereita, kuin isä ja poika :-)
Aina ei tietenkään käy yhtähyvin, mutta kun on itse tehnyt asian eteen jotain, ei se jää ainakaan kalvamaan mieltä, -entä jos?
Pitää kertoa. Olkoot lapsesi isän mielipide/tahto/käytös mikä tahansa, kerro tai ilmoita hänen vanhemmilleen. Isovanhemmat tekevät oman päätöksen, kuinka suhtautuvat ja haluavatko pitää yhteyttä. Mahdollisuus on ensin annettava.Tsemppiä elämään!
Minulla oli samatilanne ja mietiskeltyäni asiaa puolin ja toisin päädyin kertomaan asian isän vanhemmille itse. Kehoitin ensin kyllä lasteni isää kertomaan, sillä tottahan toki isovanhemmat omalta lapseltaan mielummin asian olisivat kuulleet.
Asumme viellä suht. pienellä paikkakunnalla joten joltain suunnalta asia olisi kumminkin heidän korviinsa ajan myötä kulkeutunut.
eivät tiedä tämän lapsenlapsen olemassaolosta mitään ja lapsi on "vasta" 16v. Isä ei ole uskaltanut kertoa, mieleni on tehnyt kertoa, mutta kertomatta on jäänyt.
että mitenkä tuo "lapsesi olemassaolon salaisuus" on vaikuttanut lapseen itseensä vai onko vaikuttanut mitenkään? Näin äkkiseltään ainakin luulisi, että lapsi, joka saa jossain vaiheessa tietää olevansa "ei olemassa" sukulaisilleen saattaisi kokea asian rankastikin.
Eipä ole lapsi paljon kaivannut ns. sukulaisiaan, isänsä tapasi ensimmäisen kerran äskettäin. Olen aina kertonut hänelle (silloin kun on kysynyt eli todella harvoin) asiat niin kuin minä tiedän, mutta on tuntunut menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.