Eka uni.
Olin jossain paikassa (talo tms). Siellä oli mies, johon olen rakastunut ja muita miehiä (ei tuttuja). Rakastamani mies katseli mua ja oli iloisen (!) näköinen, mutta ei ensin puhunut.
Samalla hän tavoitteli kädellään kättäni eli halusi vetää mut mukaansa. En heti tajunnut, mistä kyse, mutta tajuttuani tietysti tartuin käteensä (hän yhä iloinen, puhuikin) ja menimme tanssimaan (talossa)! En muista, mitä puhuimme: mutta kivaa meillä oli !
Toka uni.
Samainen rakkaus-mies ajoi päätiellä (hiekkatie) autollaan (tumma), en ollut lähellä. Pian mulla-kin oli samantyylinen auto, mutta haaleansini-nen. Ajoin pienempää haaraa (viljapeltoja lähel-lä) kohti päätietä, mutta pysähdyin jo ennen
risteystä, kun äitini seisoi tienreunassa. Valko-kirjava pikkukissa istui(katsoi oikealle äitiini)
ratin kohdalla konepellillä, pyysin äitiä ottamaan kisun pois, ottikin. Sit mun piti ajaa eteenpäin, mutta auton vaihdekeppi ei totellut-
kaan: auto lähtikin taaksepäin vähän matkaa. Ihmettelin sitä. Pääsin kuitenkin eteenkinpäin, koska muistan ajaneeni päätietä samaan suuntaan, kuin rakkaus-mieskin oli ajanut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensimmäinen uni kertoo oman maskuliinisen puolesi esiintulosta(voima ja looginen ajattelu) ja olet tarttunut siihen. Tanssiminen kertonee yhteisten askelien löytymisestä. Mukavia hetkiä siis ehkä tulossa:)
Toinen uni kertoo yhteisestä taipaleestanne, kuitenkin eri autoilla. Menette samaan suuntaan, mutta ette vierekkäin. Välillä on takapakkia suhteen synnyssä, mutta kohti samaa päämäärää tunnutte olevan menossa. Kissa on oman feminiinisyytesi ilmentymä ja hyvä unissa jo sinänsä, mutta tässä se oli tielläsi, näköesteenä eli ehkä liika tunteellisuus vaivaa sinua ja haluat nähdä eteesi enemmän järkevän ajattelun voimalla kuin tunteella. On hyvä pitää tasapainossa nämä molemmat voimat, feminiininen ja maskuliininen eli tunne ja järki, sydämellä eläminen ja looginen ajattelu, avuttomuus ja voima.