Jostain kumman syystä törmään joka paikassa tähän jo ikuisuuskysymykseksi muodustuneeseen asiaan:
*Miksi miehet ei halua sitoutua?
Siinä semmoinen lausehirvitys joka jokaisessa sanamuodossaan aiheuttaa mulle kylmiä väreitä.
Tästä riittäisi kritiikkiä raamatullisen verran, mutta aikani ei ihan siihen riitä niinkuin ei tunnu riittävän yhden naisen onnellisena pitämiseenkään...
Siispä esitän muutaman mielipiteeni ja toivon teidän ottavan kantaa ja tuovan omia mielipiteitänne jotka avaavat kenties silmäni.
Kaikki sukupuoleen, ikään jne. katsomatta voivat helpottaa tässä asiassa.
Siispä mistä johtuu, että mitä useampien naisten mielipide on ettei mies halua sitoutua? Itselläni ei ole koskaan ollut mitään sitoutumista vastaan. En silti koskaan lähde edes leikittelemään ajatuksella sitoutumisesta jos ei toinen osapuoli tähän ole miellyttävä. Olen kuullut kauhutarinoita Miehistä jotka vain naivat kaikkea liikkuvaa eikä heistä ole kestävään parisuhteeseen. Kieltämättä tälläisiä miespuolisia "ilolintuja" on, mutta kukapa meistä autoakaan ostaa koeajamatta!? En siis yhdy siihenkään mielipiteeseen, etteikö 50:n naisen pedissä käynyttä miestä ei joku Nainen itselleen kesyttäisi. Tietystihän joukossamme on myös sairaita ihmisiä, mutta älkäämme sekoittako heitä tähän.
Itse olen nähnyt tätä elämää vasta 20 kesää ja olen jo kahdelta eri naiselta kuullut olevani sopimaton parisuhteeseen. En ole koskaan suostunut nielemään tuollaista ilman selityksiä sillä tiedän pystyn rakastamaan ja sen myös osoittamaan.
Selityksiä kautta aikojen: "Sulle on tärkeempää vaan olla jätkien kanssa." samaan rahaan "Sulla ei ole aikaa mulle joten sä et voi mua rakastaa" Ensimmäisen lauseen sanonut tyttö sai minulta enemmän aikaa, kuin kukaan koskaan. Hieman yli vuoden seurustelumme ajaksi vilkas yöelämäni vaihtui vain ja ainoastaan juhlapyhien viinin maisteluun. Jälkimmäisen lauseen sanoi erotessamme nuori nainen jonka kanssa seurustelin melk.2v. Hän ei voinut koskaan unohtaa lausetta jonka sanoin 2kk:n tapailun jälkeen: "Älä kuvittele olevasi minulle tärkeämpi kuin ystäväni tässä vaiheessa suhdetta." Hänen kanssaan suhde oli hieman terveemmällä pohjalla. Työt sujuivat, ehdin treenata taas kunnolla ja näin jopa ystäviäni. Silti suurin osa ajastani ei ollut tarpeeksi. Minua on haukuttu vastuuntunnottomaksi lapseksi, koska halusin viettää 4vk:n kesälomastani 2vk jätkäporukalla ulkomailla. Olen ollut epäluotettava, koska sovin viettäväni jätkien kanssa koko vlopun ja heräsin poikalauman kanssa La-aamuna tallinnasta. Tämän ja tuhat muuta syytä naiset ovat löytäneet sitoutumiskelvottomuuteni todistamiseen. Tämä kaikki edellämainittu johtaa nyt seuraavaan kysymykseen: Pitääkö Miehen uhrata nuoruutensa, vapaa-aikansa, ja mielellään myös hieman työajasta ollakseen naiselle kelpo poikaystävä? Sitä minä olen pelännyt ja luulenpa, että pelkään hieman vieläkin. Naiset, onko mielestänne sitoutuminen 18-22 ikäisille sitä, että aletaan vahdata toisten menoja ja eletään kuin perhe jolla ei vaan satu vielä olemaan lapsia? Ajatuksena sana "Perhe" tuo minulle aina hymyn kasvoille, koska sellaisesta silloin tällöin unelmoin ja sen hankkiminen on minulle tavoittelemisen arvoinen juttu. En vaan ymmärrä onko sellainen ihminen sitoutumishaluton, joka ei 20 vuotiaana pidä paikalleen asettumista ensimmäisenä kiireellisten juttujen listassa. Naiset pitävät yleensä kouluttautuneista, fiksuista ja omillaan pärjäävistä ja toimeentulevista miehistä, vai? Mistä saa elämänkokemusta ihminen(hyvä ystäväni)jonka tyttöystävä ei koulun jälkeen suvaitse muita menoja kuin hänet. Kuka haluaa tynnyrissä kasvaneen miehen itselleen? Onko 18 vuotiaana aloitettu vakava suhde yhtä vankalla jalalla, kuin 5 vuotta myöhemmin huomattavasti enemmän elämänkokemusta takataskussa aloitettu? Tuossa on useita syitä minkä takia minun mielestäni aikaista sitoutumista tulisi välttää. Silti haluan sitoutua, koska tuo edellä mainittu ei kuulu minun kategoriassani sanan "sitoutuminen" kohdalle. Haluaisin viettää mahd. paljon aikaani rakkaan ihmisen seurassa joka ei vaadi minun luopumaan asioista joita myös rakastan. Ikävä kyllä elämässäni on muutakin kuin tyttöystävä. Minä haluan edelleen uskoa, että tämän hetkinen tyttöystäväkandidaattini ei koe elämässä olevan kiirettä mihinkään. Suhteessa on kaksi ihmistä ja kompromissien kautta asiat toimivat. Onko muilla miehillä sama tunne kuin minulla, että mieluummin on yksin kuin tappelee siitä onko nyt aika muuttaa yhteen tai onko nyt saatava lapsia. Minun vastaukseni omaan kysymykseeni on, että miehet eivät pelkää sitoutua. He pelkäävät menettävänsä kaiken muun jos haluavat rakastaa ja tuntea itsensä rakastetuksi. Minä olen joutunut luopumaan asioista ja huomannut ettei elämässä ole mitään jos ei voi tehdä haluamiaan asioita.
Tiedän, että ainakin naisissa kirjoitukseni herättää paljon tuntemuksia ja mikäli et ajatellut kirjoittaa kirosanoja koska ne luulen jo kaikki osaavani niin vastauksesi auttanee minua paljon.
Kiitos kaikille fiksuista vastauksista etukäteen!
*Miksi miehet ei halua sitoutua?
Siinä semmoinen lausehirvitys joka jokaisessa sanamuodossaan aiheuttaa mulle kylmiä väreitä.
Tästä riittäisi kritiikkiä raamatullisen verran, mutta aikani ei ihan siihen riitä niinkuin ei tunnu riittävän yhden naisen onnellisena pitämiseenkään...
Siispä esitän muutaman mielipiteeni ja toivon teidän ottavan kantaa ja tuovan omia mielipiteitänne jotka avaavat kenties silmäni.
Kaikki sukupuoleen, ikään jne. katsomatta voivat helpottaa tässä asiassa.
Siispä mistä johtuu, että mitä useampien naisten mielipide on ettei mies halua sitoutua? Itselläni ei ole koskaan ollut mitään sitoutumista vastaan. En silti koskaan lähde edes leikittelemään ajatuksella sitoutumisesta jos ei toinen osapuoli tähän ole miellyttävä. Olen kuullut kauhutarinoita Miehistä jotka vain naivat kaikkea liikkuvaa eikä heistä ole kestävään parisuhteeseen. Kieltämättä tälläisiä miespuolisia "ilolintuja" on, mutta kukapa meistä autoakaan ostaa koeajamatta!? En siis yhdy siihenkään mielipiteeseen, etteikö 50:n naisen pedissä käynyttä miestä ei joku Nainen itselleen kesyttäisi. Tietystihän joukossamme on myös sairaita ihmisiä, mutta älkäämme sekoittako heitä tähän.
Itse olen nähnyt tätä elämää vasta 20 kesää ja olen jo kahdelta eri naiselta kuullut olevani sopimaton parisuhteeseen. En ole koskaan suostunut nielemään tuollaista ilman selityksiä sillä tiedän pystyn rakastamaan ja sen myös osoittamaan.
Selityksiä kautta aikojen: "Sulle on tärkeempää vaan olla jätkien kanssa." samaan rahaan "Sulla ei ole aikaa mulle joten sä et voi mua rakastaa" Ensimmäisen lauseen sanonut tyttö sai minulta enemmän aikaa, kuin kukaan koskaan. Hieman yli vuoden seurustelumme ajaksi vilkas yöelämäni vaihtui vain ja ainoastaan juhlapyhien viinin maisteluun. Jälkimmäisen lauseen sanoi erotessamme nuori nainen jonka kanssa seurustelin melk.2v. Hän ei voinut koskaan unohtaa lausetta jonka sanoin 2kk:n tapailun jälkeen: "Älä kuvittele olevasi minulle tärkeämpi kuin ystäväni tässä vaiheessa suhdetta." Hänen kanssaan suhde oli hieman terveemmällä pohjalla. Työt sujuivat, ehdin treenata taas kunnolla ja näin jopa ystäviäni. Silti suurin osa ajastani ei ollut tarpeeksi. Minua on haukuttu vastuuntunnottomaksi lapseksi, koska halusin viettää 4vk:n kesälomastani 2vk jätkäporukalla ulkomailla. Olen ollut epäluotettava, koska sovin viettäväni jätkien kanssa koko vlopun ja heräsin poikalauman kanssa La-aamuna tallinnasta. Tämän ja tuhat muuta syytä naiset ovat löytäneet sitoutumiskelvottomuuteni todistamiseen. Tämä kaikki edellämainittu johtaa nyt seuraavaan kysymykseen: Pitääkö Miehen uhrata nuoruutensa, vapaa-aikansa, ja mielellään myös hieman työajasta ollakseen naiselle kelpo poikaystävä? Sitä minä olen pelännyt ja luulenpa, että pelkään hieman vieläkin. Naiset, onko mielestänne sitoutuminen 18-22 ikäisille sitä, että aletaan vahdata toisten menoja ja eletään kuin perhe jolla ei vaan satu vielä olemaan lapsia? Ajatuksena sana "Perhe" tuo minulle aina hymyn kasvoille, koska sellaisesta silloin tällöin unelmoin ja sen hankkiminen on minulle tavoittelemisen arvoinen juttu. En vaan ymmärrä onko sellainen ihminen sitoutumishaluton, joka ei 20 vuotiaana pidä paikalleen asettumista ensimmäisenä kiireellisten juttujen listassa. Naiset pitävät yleensä kouluttautuneista, fiksuista ja omillaan pärjäävistä ja toimeentulevista miehistä, vai? Mistä saa elämänkokemusta ihminen(hyvä ystäväni)jonka tyttöystävä ei koulun jälkeen suvaitse muita menoja kuin hänet. Kuka haluaa tynnyrissä kasvaneen miehen itselleen? Onko 18 vuotiaana aloitettu vakava suhde yhtä vankalla jalalla, kuin 5 vuotta myöhemmin huomattavasti enemmän elämänkokemusta takataskussa aloitettu? Tuossa on useita syitä minkä takia minun mielestäni aikaista sitoutumista tulisi välttää. Silti haluan sitoutua, koska tuo edellä mainittu ei kuulu minun kategoriassani sanan "sitoutuminen" kohdalle. Haluaisin viettää mahd. paljon aikaani rakkaan ihmisen seurassa joka ei vaadi minun luopumaan asioista joita myös rakastan. Ikävä kyllä elämässäni on muutakin kuin tyttöystävä. Minä haluan edelleen uskoa, että tämän hetkinen tyttöystäväkandidaattini ei koe elämässä olevan kiirettä mihinkään. Suhteessa on kaksi ihmistä ja kompromissien kautta asiat toimivat. Onko muilla miehillä sama tunne kuin minulla, että mieluummin on yksin kuin tappelee siitä onko nyt aika muuttaa yhteen tai onko nyt saatava lapsia. Minun vastaukseni omaan kysymykseeni on, että miehet eivät pelkää sitoutua. He pelkäävät menettävänsä kaiken muun jos haluavat rakastaa ja tuntea itsensä rakastetuksi. Minä olen joutunut luopumaan asioista ja huomannut ettei elämässä ole mitään jos ei voi tehdä haluamiaan asioita.
Tiedän, että ainakin naisissa kirjoitukseni herättää paljon tuntemuksia ja mikäli et ajatellut kirjoittaa kirosanoja koska ne luulen jo kaikki osaavani niin vastauksesi auttanee minua paljon.
Kiitos kaikille fiksuista vastauksista etukäteen!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Erittäin mielenkiintoinen näkökanta. Itse en pidä sinua tuon kirjoituksen perusteella mitenkään sitoutumiseen kykenemättömänä. Ainoa asia josta en pitänyt, oli se "heräsin Tallinnasta".. Kuka voi olla niin idiootti ettei kerro tytölleen että lähtee oikein toiseen maahan dokaamaan? Kuvauksesi saattaa olla yksipuolinen, mutta en silti näe kokonaisvaltaisessa käytöksessäsi moitittavaa
Toi on vaa semmonen juttu et poika on yrittänyt olla tytölle kohtelias ja näin tyttö luulee että poika tykkää hänestä. Poika ei kumminkaan halua sitoutua koska ei tykkää kyseisestä henkilöstä "sillä tavalla" ja näin muodostuu kysymys miksi miehet ei halua sitoutua! itse olen vastannut vaan että en halua sitoutua kun sitä on kysytty kun en ole viitsinyt vastata suoraan että en tykkää tarpeeksi henkilöstä. tämä vain siksi että voisin välttyä kysymyksiltä: mikset tykkää, olenko liian ruma, laiha , tyhmä jne...joskaan myös vastauksella ei halua sitoutua ei kokonaan pääse kysymyksistä eroon=) mutta ainakin vähemmällä pääsee kun jättää asioita arvailujen varaan! tiedän että rehellisyys on hyvästä mutta....niin...minkäs itelleen mahtaa??=) niin ja jos todella rakastan henkilöä niin olen jo itse varmaankin kysynyt sitoutumista jo aikaa sitten!
Tuossa varmaan pirusti juurta siihen minkä takia useimmat saavat kuvan sitoutumispelkoisista miehistä. Vaikka se olisi kaikkien edun mukaista, että puhutaan suoraan niin ei se loppupeleissä ole kenellekään hyvä asia. Jos sanot suoraan "olet ruma", "olet epämiellyttävä ja pinnallinen" tms.. saat yleensä vihaa niskaan siitä loppuelämäsi. Jos taas kaunistelet, niin yleensä sinut ymmärretään väärin eikä tilanteesta tule kuin kahta kauheampi soppa. Mihinkähän ihmisiltä on kadonnut toisen eleiden -ja puhumisten lukutaito!?? Voisin sanoa, että kyllä jokainen huomaa 10min keskustelun jälkeen voiko keskustelu jatkua molemminsuuntaisena, vai?
Ihan mielenkiintoinen kanta. Elämänkokemukseni ei anna ehkä valmiuksia kovin laajamittaiseen pohdiskeluun aiheesta, mutta haluaisin kuitenkin sanoa jotain.
Mielestäni jo sana sitoutuminen tuo mieleen tietynlaisen vastuun ja sen että on valmis luopumaan jostakin, toisen puolesta. Molemmat tarvitsevat omaa aikaa se on luullakseni elinethto, jotta suhde voisi toimia. On kuitenkin oltava valmis luopumaan osasta sitä omasta ja keskittyä siihen toiseen osapuoleen. Ottaa huomioon myös hänen toiveensa. Kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja ehkä tilanteen mukaan muuttaa jo aiemmin tehtyjä suunnitelmia yhteisen edun nimissä.
Itse en tunne pelkoa sitoutumista kohtaan pidän sitä jopa jollakin tavalla hyvänä tilanteena. Siinä oppii paljon elämästä. Oppii ehkä juuri sen että elämä on myös toisen ottamista huomioon eikä aina välttämättä oman edun ja täydellisen mukavuuden tavoittelua. Olisiko Tallinnan ryyppyreissun ehkä voinut korvata esimerkiksi mukavalla kynttiläillallisella oman rakkaan kanssa? Ne ovat kysymyksiä joita jokainen pohtii tahollaan ja arvioi tilannetta tapauskohtaisesti.
Toistan tietoisesti asiaa joka on tärkeää juuri parisuhteessa. Se on toisen huomioon ottaminen ja se että finaalinen tarkoitus on nimen omaan toisen osapuolen onni, sillä tekemällä onnelliseksi toisen voi olla itse onnellinen. Vaikkakin oma vähäinen kokemukseni niin parisuhteeseen, kuin mihinkään muuhunkaan sitoutumisesta, rajoittaa ja ehkä latistaa mielipiteeni painoarvoa on kaikessa sitoutumisessa mielestäni lopulta kysymys valmiudesta luopua jostakin ja ottaa vastaan jotakin muuta sen tilalle. Jos vallitseva olotila on hyvä ja luopuminen hankalaa, miksi sitoutua ylipäätään?
Sitoutuminen tulee mielestäni jo ennen seksiä. Mielestäni seksi kuuluu vasta parisuhteeseen, jossa tietynlainen turvallisuus ja luottamus toiseen on syntynyt. Sellainsta ei synny yhdessä hetkessä. Jokatapauksessa "koeajo" vertauksen käyttö on mielestäni lähinnä sukupuolirasismia.
Kiitoksia sinulle Yksinäinen M84 fiksusta vastauksesta. Elät selvästikin keskimääräistä täysjärkisempää ja ajattelevampaa elämää. Silti haluan jostain syystä korjata muutaman asian missä ehkä tekstini perusteella tulin väärin ymmärretyksi. Luopuminen ei ole helppo asia eikä sitä tahdo helposti osata jättää elämässä kauan olleita läheisiä asioita tai ihmisiä pois. Sait ehkä kuvan, että en halua luopua mistään naisen takia ja niin asia ei ole. Jos tapaan ihmisen josta todella välitän olen valmis uhrauksiin. En kuitenkaan aio uhrata seurustelusuhteen alussa eteen asioita jotka ovat elämässäni olleet jo kurahousuiästä saakka. Elämässäni on muutama tärkeä asia minkä edelle ei kukaan hyppää vuodessa, ei ehkä kahdessakaan ja jotkut asiat haluan säilyttää tapahtui mitä tahansa. Sanaasi "yhteinen etu" mietin kauan ja mielessäni pyöri monenlaisia ajatuksia. Loppujen lopuksi en ole miettinyt ehkä tarpeeksi asioita yhteisen edun puolesta vaan jomman kumman. Olen epäitsekäs kunnes joku yrittää viedä minulta jotain väkisin. Senpä takia olen antanut periksi usein tai jossain tapauksissa pitänyt haluamastani kiinni ilman muttia.
Toinen asia mikä ehkä jäi monelle mieleen oli Tallinnan reissuni. Ehdotit korvaukseksi kynttiläillallista. Osaan pyytää anteeksi ja niin tein silloinkin. Ensin en vain tiennyt mistä pyytää anteeksi. Sovimme vietävämme vlopun omien ystäviemme seurassa ja sillä hyvä. En todellakaan voinut kuvitella, että minun pitää eritellä asiat mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Uskollinen olen kuin vanha koira isännälleen. Jälkeen päin mietin olisiko syynä pieneen riitaan ollut hänen pilalle mennyt vloppunsa josta hän kuukausia myöhemmin vahingossa kertoi. Noh, turha jossitella.
Koeajo oli kyllä hieman karski vertaus, mutta pointti luult. tuli selväksi...
Ihan mielenkiintoinen kanta. Elämänkokemukseni ei anna ehkä valmiuksia kovin laajamittaiseen pohdiskeluun aiheesta, mutta haluaisin kuitenkin sanoa jotain.
Mielestäni jo sana sitoutuminen tuo mieleen tietynlaisen vastuun ja sen että on valmis luopumaan jostakin, toisen puolesta. Molemmat tarvitsevat omaa aikaa se on luullakseni elinethto, jotta suhde voisi toimia. On kuitenkin oltava valmis luopumaan osasta sitä omasta ja keskittyä siihen toiseen osapuoleen. Ottaa huomioon myös hänen toiveensa. Kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja ehkä tilanteen mukaan muuttaa jo aiemmin tehtyjä suunnitelmia yhteisen edun nimissä.
Itse en tunne pelkoa sitoutumista kohtaan pidän sitä jopa jollakin tavalla hyvänä tilanteena. Siinä oppii paljon elämästä. Oppii ehkä juuri sen että elämä on myös toisen ottamista huomioon eikä aina välttämättä oman edun ja täydellisen mukavuuden tavoittelua. Olisiko Tallinnan ryyppyreissun ehkä voinut korvata esimerkiksi mukavalla kynttiläillallisella oman rakkaan kanssa? Ne ovat kysymyksiä joita jokainen pohtii tahollaan ja arvioi tilannetta tapauskohtaisesti.
Toistan tietoisesti asiaa joka on tärkeää juuri parisuhteessa. Se on toisen huomioon ottaminen ja se että finaalinen tarkoitus on nimen omaan toisen osapuolen onni, sillä tekemällä onnelliseksi toisen voi olla itse onnellinen. Vaikkakin oma vähäinen kokemukseni niin parisuhteeseen, kuin mihinkään muuhunkaan sitoutumisesta, rajoittaa ja ehkä latistaa mielipiteeni painoarvoa on kaikessa sitoutumisessa mielestäni lopulta kysymys valmiudesta luopua jostakin ja ottaa vastaan jotakin muuta sen tilalle. Jos vallitseva olotila on hyvä ja luopuminen hankalaa, miksi sitoutua ylipäätään?
Sitoutuminen tulee mielestäni jo ennen seksiä. Mielestäni seksi kuuluu vasta parisuhteeseen, jossa tietynlainen turvallisuus ja luottamus toiseen on syntynyt. Sellainsta ei synny yhdessä hetkessä. Jokatapauksessa "koeajo" vertauksen käyttö on mielestäni lähinnä sukupuolirasismia.
Tuo tuli vahingossa kaksi kertaa nimimerkin kirjoitusvirheen takia.
sitoutuu heti, mutta kukaan ei huoli vaikka oon söpö ja mukava...elämä on tyhmää :(
Oletko hetkeksikään pysähtynyt miettimään, mitä ex-tyttöystäviesi kommentit todella pitivät sisällään?
Jos olet sitä mitä sanot, ja haluat viettää mahd. paljon aikaa rakkaasi kanssa, ei hänen pitäisi joutua sanomaan että jätkien kanssa oleminen on sulle tärkeämpää tai että et rakasta.Nämä ovat asioita joita tyttö tuntee.Nimittäin jos hän sanoo noin, hän todella tarkoittaa että tuntee niin, eikä tuollainen asia ole mikään hetken mielijohde vaan pitemmän ajan lopputulos.
Jos haluat yhden yön helppoa seuraa, tee se heti ensi metreillä selväksi.Jos haluat muutaman viikon helppoa seuraa, tee se heti selväksi. Älä heitä ilmaan katteettomia sanomattomia lupauksia ja haavoita toista.Siihen sulla ei ole mitään oikeutta. Älä "koeaja" ihmisiä, vaan käyttäydy niinkuin haluat että sinua kohtaan käyttäydytään.Sinä et ole yhtään sen arvokkaampi ihminen kuin kukaan muukaan eikä mikään oikeuta sua valikoimaan sen hetkisiin leikkeihisi parhaiten sopivaa lelua. Sillä yksikään nainen ei ole lelu.
Sana "tyttöystäväkandidaatti" kuulostaa pahalta.Ihmissuhde ei ole mikään auton koeajo jossa valitaan sopiva vuosimalli ja merkki. Et ikinä voi valita kuin markkinoilla sitä sopivaa ehdokasta, jonka sitten dumppaat jos kaikki elementit eivät olekaan kohdallaan. Mitä oikein etsit? Ei mitään täydellistä ole, etkä sinäkään ole täydellinen.
Oletkohan poika koskaan kuullut sanaa rakkaus? Jos todella, oikeasti rakastaisit kumppaniasi, ymmärtäisit että rakkaus on luopumista ja kompromisseja. Ja ennen kaikkea se on sitä, että suhde lähtee rakkaudesta, ei siitä että ensin kiikaroidaan se sopiva kohde ja sitten yritetään saada homma skulaamaan.
Ja oletkohan koskaan kuullut sanaa luottamus? Jos suhteessasi olisi aitoa luottamusta, ei tyttösi tarvitsisi epäillä rakkauttasi ja suhdettanne. Mutta mahdatko olla sen luottamuksen arvoinen?
Vaadit vaadit nyt niin valtavasti toiselta, mutta mitä olet itse valmis antamaan? et voi vain ottaa jos et kykene antamaan.Ehkä juuri siitä on kysymys. Kannattaisiko ehkä antaa vuosien kulua ja ajan muuttaa, ja unohtaa parisuhteet vielä joksikin aikaa. Koska toista ei saa satuttaa, ja jos nyt teet niin, olisi ehkä parempi kasvaa ja odottaa että pystyt myös itse antamaan jotain, eikä vain ottamaan.It's never a oneway street..
Mistäkö tiedän mistä puhun?
Olen sua vain hieman vanhempi mutta valtavan paljon elämää nähnyt nuori nainen.Sellainen kaunis mallityttö jota sinun laisesi pojat silmät tapilla ihailevat, anteeksi jos kuulostaa itserakkaalta..minäkin olen huutanut itkien että "sä et välitä, miksi kaikki muu on tärkeämpää, entä minä" ja tuntenut vihaa, katkeruutta ja surua, kun toinen ei ymmärrä.Ihan niinkuin sunkin tyttösi.Ei siinä auta mikään maailman kauneus ja ihailu, jos se ketä rakastat ei välitä.Eikä mitkään sanat tai vakuuttelu poista sitä tunnetta.
Jos sinä haluat jotain muuta kuin mitä kumppanisi haluaa, sun pitää osata päästää irti, ja antaa hänen löytää joku toinen, joka osaa antaa hänelle sen mitä hän haluaa.Koska rakkaus on myös sitä, että osaa luopua jos kiinni pitäminen satuttaisi liikaa. Siis jos et kykene tarjoamaan sitä mitä toinen haluaa, et ole se oikea. Julmaa mutta totta.
Taisit suutuspäissäsi jättää muutaman rivin välistä tai sitten minä kirjoitan todella epäselvästi.
Vietän mielelläni tyttöystäväni kanssa paljon aikaa, mutta omistan vakityön, harrastan 1div. tasolla urheilua joka luonnollisesti vie paljon aikaa ja tämän lisäksi omistan perheen ystävät. Voitko kuvitella kuinka paljon ongelmia tuottaa kaikkien mahduttaminen omaan elämään. Annan mielelläni aikaa seurustelulle, mutta se ei taida aina riittää. Missä menee raja, sinä voisit yrittää vastata.
Työpaikka, harrastus, perhe vai ystävät? Mistä sinä luopuisit hänen takiaan? Mistä tiedät, että kun olet antanut kaikkesi hän ei lähde? Kyllä, luottamus! Mutta suhteeni on onnellisimillaan kestänyt 2v. Jos et ole törmännyt ihmiseen joka pettää toisen luottamuksen kymmenenkin vuoden jälkeen niin ikäväkseni täytyy sanoa, että sitä tapahtuu tässä maailmassa koko ajan. Olen myös nähnyt suhteellisen paljon elämää ja sinisilmäisyys ei ole kuulunut ominaisuuksiini enää moneen vuoteen. Realisti taisi tulla tilalle.
Ja hänen kommenteistaan: Entäpä jos hänellä ei elämässään ollut minun lisäkseni niin paljoa kuin minulla hänen lisäkseen? Jos otetaan esimerkki viikko: 40h-45h töitä, n.10h harrastus ja sitten hänelle, perheelle ja ystäville jäävä aika. Hän sai illat ja yöt, näimme silloin tällöin työaikanani kahvitunnilla tai kävimme ruokatunnilla lounastamassa, Viikonloput olimme usein treenejä vaille kimpassa. Paljonko luulet, että näin ystäviäni? 168h on yksi viikko joten kirjoitappa paperille laskusi ja mieti olisiko sittenkin ollut hieman omistushalukkuuden puolelle kääntyvää kiihkoilua häneltä!? Nukkuahan tarvii myös joskus... Ymmärtäisin tuon jos omistaisimme lapsia ja todella olisimme perhe, mutta ei. Jos parikymppisenä pitää asioiden olla tuossa jamassa niin mitä se on, kun on yhteinen asunto, velka ja lapset?
Voin kuitata tuon yhden sepustuksesi lauseella: En harrasta yhdenillan juttuja. Olen kyllä kokenut senkin asian muutamaan otteeseen, mutta en baarista vierasta naista enään kotiini kanna. En siis koeaja ketään vaan yritän tutustua parhaani mukaan ja seurata tunteitani.
Sana "tyttöystäväkandidaatti" on mielestäni aivan oikea sana. Hyppäätkö sinä parisuhteeseen tapailematta tätä henkilöä sen enempää? Enpä usko! Mitä sanaa sinä käytät miehistä joita tapaat? Lupaan käyttää sitä ensi kerralla.
Mitään täydellistä ei tietenkään ole, mutta olet näköjään ollut silloin untenmailla, kun sinulle kävi asia jossa kemianne eivät vaan kohdanneet. Pitääkö minun siis mielestäsi vaan moikata, päättää ja siinä se, hoplaa yhdessä ollaaan. Sellaisiako parisuhteita sinä sinä harrastat? Haluan olla aivan varma sitoutumisestani ennen kuin kenenenkään niin annan ymmärtää. Kyllä mielestäni rakkautta pitää etsiä. Jos sinulla se on koputtanut ovelle ja hetken kuluttua rakennat jo parisuhdetta, niin ymmärrän varsin hyvin miksi olet itkenyt, tuntenut vihaa jne.. Minun mielestäni rauhassa rakennettu parisuhde on paras ja vain sellaisella on mielestäni hyvä tulevaisuus. Mihin on kiire ihmisellä joka aikoo olla vielä 60vuoden päästä rakastunut samaan naiseen. Isäsi ja Äitisi ovat varmaan joskus kertoneet nuoruudestaan. Tuskinpa tarinat olivat "kylläpä me äidin kanssa kuuntelimme joka päivä 12 vuoden ajan sitä samaa radio-ohjelmaa ja sitten painuimme pehkuihin" Katoaako mielestäsi suhteesta loisto jos ette viettäneetkään kanssa La-iltaa 22.06.1999 yhdessä? Mielestäni yhteinen aika rakkaan kanssa on ihanaa. Keneltäkään ei kuitenkaan katoa oma elämä. On hyvä pystyä erottamaan oma ja toisen elämä. Ei kukaan ole syntynyt olemaan kenenkään toinen puolisko. Me olemme yksilöitä kaikki "to the end of our time". Tottakai rakkaus on se mikä ratkaisee ja se tunne, kun toisesta yli kaiken välittää haluaa tietysti pysyvän. Tässä ei olekaan kysymys siitä.
Saadaan ja annetaan. Vaaditaan ja vaaditaan. Ensimmäinen kuulostaa hyvältä, toinen ei.
Miksi sinä etsit rakkautta jos olet taistellut sen puolesta ja silti yhteinen taipaleenne on päättynyt? Veikkaanpa, että haluat tuolla jossain olevan ihmisen jonka kanssa juttu tulee kestämään, eikö?
Niinhän se on, että jonkun kanssa asiat vaan toimivat paremmin kuin toisen kanssa. Jos minulta on vaadittu asioita joista en toisen takia voi luopua olen tehnyt ikävältä tuntuvia ratkaisuja. Tässä vaiheessa elämää olen todennut ratkaisujen olleen oikeita. En halua viereeni ihmistä joka pyytää minua luopumaan asioista jotka kuuluvat elämääni ikuisesti. Voisin luopua sisäelimistäni tyttöni vuoksi, mutta jos hän ei pitäisi toisesta jalastani niin amputoisinko sen ja luopuisinko elämäni ilosta urheilusta sen takia? EN! Aika karski vertaus, mutta pointti oli tärkein: Et koskaan voi tietää kuinka paljon toiselta pyydät. Sinulle mitätön asia voi olla toiselle koko elämä. Minulle elämässä onni on se joka terveyden lisäksi pitää minut hengissä ja onnea ei kukaan ihminen pysty yksinään toiselle antamaan. Ei ainakaan minulle. Minulle rakkaus, urheilu, perhe ja ystävät ovat kaikki kaikessa. Rakkauden puute ei tee minua niin vajaaksi kuin se, että minulta vietäsiin joku noista muista. Uskon edelleen, että joku voi elää onnellisena minun kanssani ja minä hänen kanssaan ilman että viemme toisiltamme tärkeitä asioita. Kaikkea ei voi saada ilmaiseksi. Olen valmis maksamaan rakkaudesta kovan hinnan, mutta tähän asti pesoni eivät ole kovien "kauppamiesten" käsittelyssä riittäneet. Ehkä heillä on liian kova pyynti, ehkä minä olen liian köyhä, ehkä...
En kirjoittanut suutuspäissäni enkä jättänyt ehtään riviä lukematta, joten eipä pitäisi sinunkaan noin kimpaantua.Et vain tainnut ihan ymmärtää sanomaani.
Miksi olet niin kyyninen, että lähdet siitä ajatuksesta että se toinen kuitenkin jossain vaiheessa lähtee eikä tähän siksi kannata täysii satsata? Kysyit, mistä tietää että kun olet antanut kaikkesi hän ei lähde..eihän sitä mistään tiedä.Mutta jos ei uskalla yrittää ei voi onnistua.Jos joka hetki pelkäät huomista hän lähtee varmasti.
Kaikkea ei voi ikuisesti pelata varman päälle, koska silloin häviää varmasti.Realismi ei ole sama kuin pessimismi.
Tuntuu hassulta, miten vakuutat ajattelevasi ja tekeväsi naisesi puolesta mitä vain, mutta kuitenkin koko ajan puolustat itseäsi ja oikeuttasi tekoihisi kynsin hampain.Sanot että he ovat pettäneet luottamuksesi, mutta entäpä sinä? Petitkö sinä sen ensin, huomaamattasi?
Kuten itse sanoit, kaikkea ei voi saada. Jos elät elämänvaihetta jossa tapahtuu niin paljon ettei suhteelle ole rehellistä omaehtoista aikaa, ei suhdetta voi saada. Jostain täytyy osata luopua, ja ikävästi kuulostaa siltä että olet mulle-tänne-kaikki-heti-ihminen.Haluat täydellisen suhteen mutta varauksetta. Puhut yhtä mutta tarkoitatko toista..?Kysyisin edelleen, oletko valmis itse antamaan mitään vaiko vain ottamaan?
Kysyt mihin on kiire, jos aikoo vielä vuosien jälkeen rakastaa samaa naista..se on kaunis ajatus, mutta eikö kukaan kertonut sinulle, että jos rakkaudesta ei osaa pitää kiinni sen voi menettää.Kun sitä liekkii täytyy ruokkii..
Loppujen lopuksi ymmärrän sua hyvin.Olin itse samanlainen, kiireinen ja menestynyt, ja halusin kaiken ja Hänet.Ja menetin hänet juuri siksi, ja toivon etten enää ikinä tee samaa virhettä.Koska hinta jonka kerran jo olen maksanut on liian kova mistään.
Mutta ehkä ymmärrät sen sitten, kun kerran todella rakastut. Silloin ymmärrät että oikeasta rakkaudesta mikään hinta ei ole liikaa.
ja minä olen ajatellut sen niin, että kyllä minuun sattuisi jos kumppanini ei ymmärtäisi ja tukisi minua minulle tärkeissä asioissa. Minäkin tuen häntä. Miksi pidätellä itseään kun nyt on nuori ja on aikaa?
Esimerkiksi urheileminen on osa identiteettiä, ihmistä itseään, olisi kamalaa jos joku "pyytäisi valitsemaan" oletko sitä mitä olet, teetkö itsellesi tärkeitä asioita ja pysytkö samana ihmisenä, jota rakastan VAI luovutko vastahakoisesti jostakin todella tärkeästä ja muutut ihmisenä. Tällainen jää kaihertamaan parisuhteeseen. Muutoksien ja luopumisien tulisi tapahtua sitten kun ihminen itse haluaa sitä ja on varma, että esim. kuulumatta joukkueeseen, kisaamatta yms. hän voi olla onnellinen ja oma itsensä.
Ja jos kumppanit eivät pysty sopeuttamaan elämiään niin, että molemmat olisivat onnellisia ja tyytyväisiä, on ero varmasti se ratkaisu.
Edelleen sanon, ettei toista saa rakkauden nimessä
"kahlita", rakkaus vapauttaa
Voipi olla, että en ymmärtänyt täysin sanomaasi vaikka moneen kertaan ajatuksen kanssa sen luin.
Kuitenkin mielestäni taas muutama asia kärjistyi ja tarkoitus muuttui loppujen lopuksi.
En ensinnäkään lähde siitä ajatuksesta, että toinen kuitenkin jossain vaiheessa lähtee. En niin sanonut vaan esitin sinulle kannan "Mitä tapahtuu jos annat 100% itsestäsi ja hän lähtee" oli hieman tyhmästi kieltämättä sanottu "Mistä tiedät ettei hän lähde?" On silti asioita joille on oma aikansa. En taatusti pelaa kaikkea varman päälle, mutta omat kolhut saaneena en pelaa todellakaan uhkapelejä rakkaudella. Sen takia panostan omalla tavallani suhteeseen ja mielestäni riittävästi. Se on varma, että en ensimmäisestä päivästä lähtien jaa kaikkea toiselle. En tarkoita, että rakastaisin puoliteholla, mutta uskon että tässä maailmassa on nainen joka ei vaadi minulta asioita joita häneltä itsekään vaadi. Mielestäni ihminen oppii ajan myötä rakastamaan. Ei meistä kukaan voi tietää kuinka tunteet ja ajatukset rakkautta kohtaan muuttuu, kun vuosirenkaiden määrä kasvaa. Uskon silti vakaasti, että kypsyn ns. "perhesuhteeseen" ajan myötä, mutta monien mielestä aika siihen on jo nyt ja siinä asiassa olen toista mieltä. Mihin katoaa ihmisiltä kunnianhimo elämää kohtaan, kun löytyy kumppani? En aio keskittyä seurusteluun 24/7 kun maailmalla on minulle vielä paljon tarjottavaa. Olenko siis todellakin kelvoton poikaystävä jos minulla on halu sivistää itseäni kaikella tapaa? Sen haluaisin kovasti tietää!
En myöskään muista sanoneeni, että he ovat pettäneet lupaukseni. Ja vaikka olisivatkin niin onko tässä kyse siitä nyt ottamisesta ja antamisestani. Kirjotuksesi perusteella se olisi heille sallittua jos minä olisin niin tehnyt. Olen rehellinen, uskollinen ja lupaan vain silloin kun sen voin pitää. En siis voi kuvitella missä vaiheessa olen pettänyt lupaukseni. Olen luvannut sydämmeni, mutta jos pitää alkaa lupaamaan kalenterista päiviä tai kellosta tunteja niin seurustelu ei todellakaan ole minulle.
En elä mitään erityistä elämänvaihetta. Ennen töitä oli koulu ja muuten asiani ovat olleet vajaat 10vuotta kutakuinkin samalla mallilla. Ei aikani ole silti niin kortilla ettenkö mielestäni pystyisi yhden, oman elämän omaavan naisen kumppani olemaan. Kieltämättä joskus on tullut mieleeni, että olenko minä se joka vaatii liikaa? Olenko tosiaan mulle-tänne-kaikki-heti-ihminen? Voin kuitenkin sanoa hyvällä omalla tunnolla, että en! Niinkuin sanoin, vajaan kymmenisen vuotta rutiinit ovat olleet kutakuinkin samoja. Ehkä aika ystävien kanssa on muuttunut enemmän ajaksi kumppanin kanssa. En siis ole herännyt vuoden seurustelun jälkeen ja ilmoittanut, että nyt vähenee yhteinen aika. Se ihminen joka minut valitsi 3vuotta sitten päätti 2vuotta myöhemmin, että minulla ei ollut aikaa tarpeeksi. Sama työ, sama harrastus eikä mikään muuttunut niin että aikamme olisi käynyt muka yhtäkkiä vähiin. Alkoiko nälkä kasvaa syödessä? Alkoiko naamani väsyttää? En tiedä...
Tietysti unelmoin täydellisestä suhteesta, mutta minulle se ei tarkoita pelkkää ruusuilla tanssimista! Haluan naisen jolla on mielipiteet, mutta joka ei jää paikalleen kun minä menen. Tiedän, että minä en jää uikuttamaan jos hän haluaisi lähteä ulos. En taatusti koe vastemielisenä asiaa, että hän löytää uuden harrastuksen jonka parissa kuluu paljon aikaa. Ei tuollaisten asioiden pitäisi vaikuttaa siihen rakkauteen! Eikö sitä rakkauden ruokkimista ole juuri se, että antaa toisen tehdä hänelle tärkeitä asioita. En taatusti kaipaa ihmistä jolle minä olen ainoa tärkeä asia maailmassa. Minulle oikea nainen olisi lähes tärkein, mutta monet muutkin asiat ovat tärkeitä.
Vaikka rivien välistä voi lukea pientä hampaiden kiristystä, niin olen sinulle todella kiitollinen kun olet jaksanut jakaa mielipiteitäsi. Eivät taatusti ole menneet hukkaan!
Oletko hetkeksikään pysähtynyt miettimään, mitä ex-tyttöystäviesi kommentit todella pitivät sisällään?
Jos olet sitä mitä sanot, ja haluat viettää mahd. paljon aikaa rakkaasi kanssa, ei hänen pitäisi joutua sanomaan että jätkien kanssa oleminen on sulle tärkeämpää tai että et rakasta.Nämä ovat asioita joita tyttö tuntee.Nimittäin jos hän sanoo noin, hän todella tarkoittaa että tuntee niin, eikä tuollainen asia ole mikään hetken mielijohde vaan pitemmän ajan lopputulos.
Jos haluat yhden yön helppoa seuraa, tee se heti ensi metreillä selväksi.Jos haluat muutaman viikon helppoa seuraa, tee se heti selväksi. Älä heitä ilmaan katteettomia sanomattomia lupauksia ja haavoita toista.Siihen sulla ei ole mitään oikeutta. Älä "koeaja" ihmisiä, vaan käyttäydy niinkuin haluat että sinua kohtaan käyttäydytään.Sinä et ole yhtään sen arvokkaampi ihminen kuin kukaan muukaan eikä mikään oikeuta sua valikoimaan sen hetkisiin leikkeihisi parhaiten sopivaa lelua. Sillä yksikään nainen ei ole lelu.
Sana "tyttöystäväkandidaatti" kuulostaa pahalta.Ihmissuhde ei ole mikään auton koeajo jossa valitaan sopiva vuosimalli ja merkki. Et ikinä voi valita kuin markkinoilla sitä sopivaa ehdokasta, jonka sitten dumppaat jos kaikki elementit eivät olekaan kohdallaan. Mitä oikein etsit? Ei mitään täydellistä ole, etkä sinäkään ole täydellinen.
Oletkohan poika koskaan kuullut sanaa rakkaus? Jos todella, oikeasti rakastaisit kumppaniasi, ymmärtäisit että rakkaus on luopumista ja kompromisseja. Ja ennen kaikkea se on sitä, että suhde lähtee rakkaudesta, ei siitä että ensin kiikaroidaan se sopiva kohde ja sitten yritetään saada homma skulaamaan.
Ja oletkohan koskaan kuullut sanaa luottamus? Jos suhteessasi olisi aitoa luottamusta, ei tyttösi tarvitsisi epäillä rakkauttasi ja suhdettanne. Mutta mahdatko olla sen luottamuksen arvoinen?
Vaadit vaadit nyt niin valtavasti toiselta, mutta mitä olet itse valmis antamaan? et voi vain ottaa jos et kykene antamaan.Ehkä juuri siitä on kysymys. Kannattaisiko ehkä antaa vuosien kulua ja ajan muuttaa, ja unohtaa parisuhteet vielä joksikin aikaa. Koska toista ei saa satuttaa, ja jos nyt teet niin, olisi ehkä parempi kasvaa ja odottaa että pystyt myös itse antamaan jotain, eikä vain ottamaan.It's never a oneway street..
Mistäkö tiedän mistä puhun?
Olen sua vain hieman vanhempi mutta valtavan paljon elämää nähnyt nuori nainen.Sellainen kaunis mallityttö jota sinun laisesi pojat silmät tapilla ihailevat, anteeksi jos kuulostaa itserakkaalta..minäkin olen huutanut itkien että "sä et välitä, miksi kaikki muu on tärkeämpää, entä minä" ja tuntenut vihaa, katkeruutta ja surua, kun toinen ei ymmärrä.Ihan niinkuin sunkin tyttösi.Ei siinä auta mikään maailman kauneus ja ihailu, jos se ketä rakastat ei välitä.Eikä mitkään sanat tai vakuuttelu poista sitä tunnetta.
Jos sinä haluat jotain muuta kuin mitä kumppanisi haluaa, sun pitää osata päästää irti, ja antaa hänen löytää joku toinen, joka osaa antaa hänelle sen mitä hän haluaa.Koska rakkaus on myös sitä, että osaa luopua jos kiinni pitäminen satuttaisi liikaa. Siis jos et kykene tarjoamaan sitä mitä toinen haluaa, et ole se oikea. Julmaa mutta totta.
"Älä kuvittele olevasi minulle tärkeämpi kuin ystäväni tässä vaiheessa suhdetta."
Kyllä juu ei tekis vaikutusta, vaikka totta olisikin... Ei ole ensiksikään kauheen kivasti sanottu ja toiseksee ei kenenkään ihmisen pitäisi kuulla olevan jotenkin "huonompi" tai vähemmän tärkeämpi, kuin joku toinen... Varsinkaan herranjestas OMA TYTTÖYSTÄVÄ!!!
Ja sitten... Mä oon sitä mieltä, että oma rakas on kuitenkin se kaikkein tärkein ja rakkain... Tottakai on ystävät ja niistä pitääkin pitää kiinni, mutta ottaen kuitenkin tytön tunteet huomioon... Mutta tämä onkin vain minun mielipide...
Vielä yksi juttu, että tarinasi perusteella en oikeastaan ihmettele ollenkaan, miksi tytöt ovat tehneet ja sanoneet, mitä ovat!!
Ei varmasti tee vaikutusta tuo lausahdukseni, mutta miksi kierrellä!? Mielestäni olin oikeutettu tuohon sillä hänen mielestään ystäväni eivät olleet yhtä tärkeitä kuin hän. Ja todellakin ottaen huomioon 2kk:n tapailun/seurustelun.
Tyttöystävä/Vaimo voi olla minulle tärkeintä elämässä, mutta ei vielä. En tiedä ikääsi, mutta jos olet minun ikäiseni tai nuorempi ja sinulle seurustelukumppani on tärkein asia elämässä niin en voi kuin ihmetellä.
Olen silti todella kiitollinen mielipiteestäsi! Kritiikki kasvattaa ja ehkä ensi kerralla osaan maltaa mieleni ja esittää asian fiksummin unohtamatta sen todellista sisältöä.
Vaikka kuinka uhraisi aikaa tyttöystävälleen niin lopulta kaverit on aina etusijalla! Naisia tulee ja menee, mutta kaverit kestää parhaimmillaan läpi elämän..
Ja ellei tyttö sitä suostu sulattamaan niin menköön menojaan. Tai näin siis ainakin minulla toistaiseksi, eri asia ehkä sitten jos sattuu vahinko ja maailmaan putkahtaa muutama pikkunörtti
Jaa, että tärkein asia elämässä..? En mä kyllä tietääkseni oo missään vaiheessa sellasta väittäny... vai? Ja kyllä mä oisin sitä mieltä, että oma rakas on "tärkeempi", okei väärä sana, mutta etusijalla tai sillei jotenkin kavereihin verrattuna...
Ja sit siitä lausahduksestasi... Ensinnäkin hienotunteisuus ainakin sillon tällön on ihan hyvä juttu... Sit eihän sitä tiedä, vaikka suhteesta kehittyisi niinkin tärkeä, että todella pistäisit sen tyttösi etusijalle... Tässä tapauksessa ei niin käyny, muta mulla menis jo maku tässä vaiheessa...
Kerron esimerkin... Tapasin pojan, olimme nauttineet alkoholia ja halusimme pitää vähän hauskaa... Toisin sanoen yhen illan/yön jutun... Poika alko sit tivaa jossain vaiheessa iltaa, et mitä mä haluun... Sanoin, et en tiedä, mutta kysyin siltä samaa. Hän sanoi, ettei halua musta tyttöystävää, mutta sinä iltana vähän pussailla yms... eikä sitten tunne mua seuraavana aamuna ollenkaan.
Niin. Joku varmasti sano, että sehän oli vaan hyvä, kun jätkä teki selväks asian ja vältyttiin väärinkäsityksiltä... Mulle tuli vaan tosi hyväksikäytetty olo ja meni fiilis ihan kokonaan. Siihen jäi se juttu...
Tosi huono esimerkki, mutta jätkä tunsi mut kyllä vielä seuraavana päivänä...ja tuntee vieläkin=) ollaan kavereita...
Mitäköhän mä yritin sanoo... Tiedä häntä...
Olen sinua nuorempi ja minulle ei ole seurustelukumppanini tärkeintä elämässä... En seurustele ja sen takia en nimenomaan seurustele, koska en tunne olevani valmis vakavampaan suhteeseen ((eikä oo ketään sopivaa näköpiirissä)) sillä en luultavasti olisi valmis pitämään miehenpuoliskoani tarpeeksi "tärkeänä" ja haluan olla reilu ja pysyä sinkkuna. Tosin olen sitä mieltä, että jos oikeasti löytäisin ((niinkuin kerran löysin... mutta siitä onkin joo aikaa...puoltoista vuotta)) miehen, jota rakastaisin, niin pystyisin antamaan hänelle tarpeeksi arvoa ja aikaa ja kunnioitusta. Tiedän sen. Tein sen kerran. Se ei kuitenkaan tarkoittanut ystävien yms. hylkäämistä, koska tahtoihan ystäväisenikin olla välillä poikien kaa... Ehkä me ollaan molemmat oikeessa? Pitäs vaan löytää se yhteisymmärrys, mutta jos tyttö on iian tiukka..? En tiedä... Täytyy kyllä myöntää, että mieluiten olisin viettäny kaikki päivät ja yöt rakkaani vierellä...Mutta se on mennyttä se.
Mitä ihmettä...
Huomaatsä, että sä ton kirjotukses perusteella muokkaat sun kavereista sun elämänkumppaneita?!
Mä oon ihan sitä mieltä, että hyvät ystävät todellakin pysyvät ystävinä!! Aina. Vaikka sattus rakastumaan... Kyllä kai ne nyt hemmetti ymmärtää, jos sä löydät niin tärkeen naisen elämääsoi, että olet valmis tekemään sen puolesta kaiken. Se on ihan luonnollista, tää elämän kiertokulku: mies nainen ja yleensä vielä lapsiakin... Alkaaks sulle se nainen merkkaamaan jotian siinä vaiheessa, jos/kun se synnyttää sulle lapsia? Että ihmisenä ei muuten?
Mä voisin mennä sanoo, että usko pois, ku rakastut, ni saattaa kyntas asioihin vähän muuttua? Tai sit oot liian rakastunu niihin kavereihis? Ehkä teidän kannattas homoilla yhdessä, ni ei tulis ees niitä lapsia, jollon joku NAINEN saattas olla melkeen yhtä tärkee, ku kaverit...
Okei, meni lapselliseks ja kärjistetyks... Ei voi mitään..?
Muutama on tässä kirjoittanut toisen huomioon ottamisesta... huomioin vaan, että enimmälti tarkoitettiin kuitenkin naisen huomioon ottamisesta. Jokainen suhdehan on tietenkin erilainen, enkä kiistä sitä, etteivätkö jotkut miehetkin jyräisivät naisiaan, mutta...
Toisen huomioon ottaminen on molemminsuuntainen juttu. Siinä missä miehen on otettava huomioon kumppaninsa tunteet ja toiveet, on myös naisen tehtävä sama. Ei toista saa rakkauden nimessä "kahlita", kyllä molemmilla on oltava aikaa ystäville ja harrastuksille ja toista on molempien kuunneltava.
Itse aloin seurustella todella nuorena nykyisen poikakaverini kanssa. Minä olin 15 ja hän 18, yhteistä taivalta on tehty kohta 8 vuotta. Ja kyllä olemme toisillemme olleetkin sopivat kumppanit. Otamme molemmat huomioon toisemme, molemmat käymme ulkona sekä omien että yhteisten kavereidemme kanssa, voimme koska tahansa buukata reissun tai sopia baari-illasta (siis ilman kumppania), koska tiedämme, että toinen ymmärtää ja haluaa toisen olevan onnellinen. Olimme seurustelleet 4 vuotta kun muutimme asumaan kolmioon yhdessä yhden miespuolisen kaverimme kanssa säästääksemme kaikki vähän rahaa. Vuosi siitä muutin asumaan yksin vuodeksi kun aloittelin opiskeluja ja hänellä vaihtui työpaikka, nyt olemme taas asustelleet yhdessä vuoden. Kaikki menee kertakaikkisen hienosti, meillä ei ole syytä kinastella toisen menemisistä ja kavereiden kanssa olemisesta. Kaverit ovat todella tärkeitä. Tottakai rakkaus ja parisuhde loppupelissä ajaa edelle, senpä takia haluammekin toisen saavan mennä niinkuin hyvältä tuntuu. Rakkaalle haluaa sitä mitä hänkin. Kun tuntuu siltä, että vietetään aikaa kahdestaan, teemme niin. Ja välillä kahdesta hyvästä on valittava tai tehtävä kompromissi. Yhdessä puhutaan ja mietitään, ja TODELLA harvoin kummastakaan tuntuu siltä, että joutuisi jostakin luopumaan.
Ystäväpiirissäni on kaksi pariskuntaa, joiden on todella vaikeaa sovittaa menojaan, toinen (siis jompikumpi) tuntee aina joutuvansa uhrautumaan, itketään, huudetaan ja pidetään mykkäkoulua, uhkaillaan erolla yms. minä en sellaisessa suhteessa jaksaisi. Tavallaan ymmärrän kyllä tyttöystävien kannan poikien menoihin ilman kumppania, mutta tunnustan joskus miettiväni, että jotkut tytöt tarrautuvat liikaa, ovat epävarmoja, eivät luota, vaikka syytä olisi luottaa. Välillä ajattelen kauhulla "nalkuttavia" akkoja (sinä et välitä, et ymmärrä...haloo, eivät kyllä aina ymmärrä tytötkään huomioida). Tytöillä on tyttöjen juttuja, samoin miehillä on omat juttunsa.
En voi tässä tapitukseltani kuin hymyillä ja todeta, että olin edes jossain asiassa oikeassa. Tässä maailmassa on ihmisiä jotka pystyvät tuomaan rakkauden jonkun elämään unohtamatta, että elämässä on muutakin kuin seurustelu ja yhdessäolo.
Tekstisi Nuori Nainen on ehkä jotain mitä en olisi koskaan odottanut lukevani. Ei yhtä ainutta sanaa tai merkkiä minkä olisin kirjoittanut toisin. Välttämättä oikeinkirjoitukseni ei olisi onnistunut noin hyvin=)
Toiv. tuossa on jyvä johonkin suureen ja toivon suuresti, että jokaikinen nainen tässä maailmassa lukisi tekstisi. Hakkasit maan rakoon teoriani nuorena aloitetuista suhteista, mutta olen mielelläni väärässä koska tunnut tuntevan asian hyvin. Ihmettelen suuresti kuinka olet voinut ottaa asiat 15 vuotiaasta aikuisuuteen saakka niin kypsästi, että suhteenne kukoistaa edelleen. En voi muuta kuin toivottaa suhteellenne todella pitkää ikää ja paljon onnellisia vuosia.
Ja suuri kiitos kommenteistasi!
täytyykin elää...
Vai hakkasin minä teoriasi maanrakoon. Kiva juttu, kyllä minulla itsellänikin on niitä teorioita nuorena aloitetuista seurustelusuhteista
Ja kyllähän niitä päättyy ja kaikkea ikävää tapahtuu, niinkuin muutenkin. Olen itsekin miettinyt, että onko meillä käynyt vain hyvä tuuri tai ehkäpä tässä on nyt SE maaginen OIKEA.
Ihmettelit miten olen 15-vuotiaasta voinut toimia niin kypsästi (tai jotakin). Pointtihan onkin siinä, että yhdessä olemme kasvaneetkin. Parisuhteemme suhteen olemme minunkin mielestä, nyt kun katselee taaksepäin, toimineet käsittämättömän kypsästi, mutta muuten olen itse ollut ihan täysillä 15-, 16-, 17-vuotias...ja myös epäkypsä *virn*, samoin mieheni. Kaipa me olemme oikeasti sitten sopivat toisillemme. Meillä on yhdessä todella hauskaa, niin kahdestaan kuin isommassakin porukassa, ja minä olen vähän sellainen poikatyttö ollut aina, en osaa stressata kauhean naisellisesti, kuten jotkut kaverini. (Kyllä minäkin joskus puhisen lattialle unohtuneista sukista tai kasvavasta lehti/mainospinosta wc:ssä ja pari kertaa on tuntunut suhteemme kannalta elintärkeältä, että Hän on asettanut minut eikä jotain menoa etusijalle. Tämän jälkeen olen sitten tullut tolkkuihini ja olemme lähteneet molemmat)
Minä toivon, että löydät vierellesi ihmisen, joka ymmärtää SINUA, sinulle tärkeitä asioita ja intohimojasi, asioita joissa voit toteuttaa itseäsi...
Eihän sitä joka viikonloppu tarvitse olla menossa erikseen, ei sellaistakaan jaksa kun viikot kuitenkin opiskelee ja tekee töitä. Mutta sillälailla, että molemmilla on hyvä olla eikä tarvitse pelätä miten toinen reagoi jos sanoo lähtevänsä jonnekin. Jos kumppanilleni tulee eteen jotain tosi kivaa, niin kyllä minä sen kanssa elän, että yhteiset suunnitelmat saattavat peruuntua, kun hän kysyy että pahastunko jos hän menee. Menköön, menen itsekin jos tekee mieli. Yhdessä sitten hellitään ja vuorotellen tehdään asioita, joista toinen pitää erityisesti.
Tulipa paatos tuossa äsken, mutta olen tätä niin monesti miettinyt. Rakkaus ja luottamus kulkevat käsikädessä.
Oli hyvä, että selvensit kantaasi koska tuntuu että asiat viedään äkkiä hieman ääripäihinsä. Minun reissuni kavereiden kanssa taisivat monen mielestä olla joka viikkoisia joten sallitaan nyt minullekin korjauksen paikka ja tunnustetaan, että näin todellakaan ollut.
Se joka toista väittää niin vetäköön pipon päähänsä ja lähteköön etsimään totuutta=)
Ja yksi kohta joka veti suupieleni ensin ylös, mutta sitten alas. Ylös siksi, että Nuori Nainen tuntuu ymmärtävän, että elämä ei pääty jos illalle suunnitellun popcorn, leffa ja sohva-illan tilalle toiselle ilmaantuukin muuta. Alas siksi, että jopa varpajaisiin lähtemisestä minun piti tapella koska olimme ostaneet illaksi kanaa ja piti tehdä yhdessä ruokaa. Tietysti siinä tilanteessa monen mielestä olisi pitänyt ajatella: "kanaa ei voi laittaa enää huomenna, petän lupaukseni jos lähden ja kyllähän niitä lapsia joka päivä syntyy"
On hyvä lopettaa tämäkin lauseeseesi: "Jos haluat mennä, niin annan sinun mennä ja teen sen rakkaudesta"
Olen aikalailla samaa mieltä. Omassa suhteessani se vain on toisinpäin. Minä olen se joka on sinun asemasssasi.. mies tahtoo viettää kaiken liikenevän ajan kanssani (olemme seurustelleet noin puoli vuotta), sekään ei ole kuulemma hyvä ajatus, että lähden baari iltaa viettämään tyttöporukassa tai että edes joisimme pohjat jossain likka porukassa. Nyt hän haluaa kovasti muuttaa yhteen (mikä hieman hirvittää minua, koska otan sen erittäin vakavana asiana, mutta että jo puolen vuoden jälkeen? Mutta kaikkeahan voi kokeilla.). Kyseinen mies on todella ihana ja paremmasta voi avin uneksia, mutta minua vain häiritsee se, että joka hetki tulisi viettää hänen seurassaan. Vanhasta kokemuksesta pelkään jo yksistään sitä, että suhde muuttuu liian nopeasti rutiiniksi ja tylsistymme toisiimme, mitä en todellakaan toivo. Ja nyt kun vielä olen nuori tahdon liikkua ympäriinsä(maailmasta on vielä paljon opittavaa) muidenkin seurassa kuin poikaystäväni (olen samanikäinen kuin sinä) mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että en välitä hänestä tai että pettäisin häntä! Jotenkin hän vain ei oikein ymmärrä tätä eikä ilmeisesti siitä päätellen luota minuun vielä täysin..
Taisi nyt mennä tuossa vähän "senat sakasin" enkä tiedä esitinkö asiani oikein, mutta koittakaas kestää.. :)
joo, asiasta kannattaa aloittaa kunnolla puhuminen jo nyt, eikä yhteen kannata muuttaa jos on vähääkään epäilyksiä. Tuosta ei ole pitkä matka siihen, että tunnet jatkuvasti itsesi huonoksi ihmiseksi kun haluat mennä tai rakkautesi häneen alkaa hiipua kun et kestä tarrautumista, sitä että hän ei luota, mikä lopulta tarkoittaa, ettei hän rakasta.
Minun tuttavani on tämänkaltaisessa tilanteessa. Hän muutti miehensä kanssa yhteen 3 kk seurustelun jälkeen, oli kovasti imarreltu huomiosta, mikä aika pian paljastui omistushaluksi. Nyt hänellä ei ole enää omia päätöksiä ja hän on aivan miehensä "pauloissa", välillä hän kertoo, kuinka miehen käytös rasittaa ja se kun ei voi yksin lähteä mihinkään, syö sisältä..."eikö hän todella luota minuun" SE SATTUU.
Joten kyllä asioista kannattaa todella puhua, varsinkin jos kyseessä on ihana mies!
Tsemppiä.