Voi ei tämän palstan keskustelunaiheita!
Jatkuvasti kysellään telkkarista, meikkaamisesta, parrasta, nenäkarvoista, ehkäisystä ja milloin mistäkin, onko se syntiä. Nyt on jo tuhnut listalla, vaikka hyvä aihe sinällänsä? Onko missään muualla maailmassa näin ahdasmieliseksi leimattuja uskovaisia kuin VL:t?
Keskustelunaiheet rakkaudesta, kunnioituksesta, hyväksymisestä ja muista ihmisen elämän perustarpeista eivät saa vastauksia, mutta synnit...
Miksi ei palstalla saada syvällisiä keskusteluja aikaan?
Kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että hävettää olla vl?
Jatkuvasti kysellään telkkarista, meikkaamisesta, parrasta, nenäkarvoista, ehkäisystä ja milloin mistäkin, onko se syntiä. Nyt on jo tuhnut listalla, vaikka hyvä aihe sinällänsä? Onko missään muualla maailmassa näin ahdasmieliseksi leimattuja uskovaisia kuin VL:t?
Keskustelunaiheet rakkaudesta, kunnioituksesta, hyväksymisestä ja muista ihmisen elämän perustarpeista eivät saa vastauksia, mutta synnit...
Miksi ei palstalla saada syvällisiä keskusteluja aikaan?
Kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että hävettää olla vl?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Koko vl-uskohan on jo 60-luvulta saakka perustunut muotosäännösten noudattamiselle. Kristukselle on näinmuodoin jäänyt vain kursorinen sivurooli vl-uskossa.
Et kai tosissasi luule että vl:t itse täällä pitävät noita "hengellisiä" keskusteluja yllä? Kyllä se häpeä niistä lankeaa aivan muuhun osoitteeseen...
kerropa se! kuka pitää yllä?
on se käänteentekevä? Eikös muka aiemmin?
Miksi meidän pitäisi hävetä, kun ulkopuoliset pilkkaavat meitä, kyselevät typeriä ja halventavat uskoamme. Se kertoo vain heidän ajattelun tasostaan.
vastaile syvällisiin keskusteluihin? Jos muut pilkkaavat, ja heidän ajatusmaailma on mitä on, niin pitäisi vl:ien mallia näyttää? Luulisi vl:ien osallistuvan asiallisiin keskusteluihin, jos heitä täällä palstalla on vierailemassa, vai eikö ole?
Missä on syvällinen keskustelu? Ja silloin kun sellainen on, siihenkin löytyy näitä pierunpuhujia ainakin puoleen vastauksista. Ei tosiaankaan ole vl:lla mitään aihetta hävetä.
Avauksessa mainitaan, että syvällisiin keskusteluihin ei tule vastauksia juurikaan. On niitä muutamia, mutta miksi niin vähän, sanopa se? Tiedätkö sinä kun minä en ainakaan tiedä? Olisi täällä lystimpää, jos voisi käydä dialogia aiheesta kuin aiheesta. Jos on niin, että ei-vl:l ovat tomppeleita jutuissaan niin miksi vl:t eivät näytä esimerkkiä asiallisista vastauksista ja keskusteluista?
Silloinhan maallikkosaarnaaja H.S. kehitteli henkioppinsa, joka 70-ja 80-luvuilla hoitokokouksissa runnottiin väkisin vanhan Raamattuun pohjautuvan uskonkäsityksen paikalle. Nykyinen vl-opetushan perustuu näihin H.S:n oppeihin, joissa ihmissäännöt on asetettu uskomisen ehdoksi.
että ne opit ovat jonkun tietyn henkilön henkioppia? Eikö kukaan sano, nyt loppu!
Mutta totuus valuu kuin vesi hanhen selästä, kun tätä yrittää nykyveeällille selittää. Nykyveeällät kuvittelevat, että mikään ei ole opetuksessa muuttunut, koska sitä muutosta ei virallisella taholla ole tunnustettu.
Lähes kaikki nämä uskon ehdoksi annetut "rakkauden neuvot", jotka nimim. Vaihtuva nikki 29.10.2006 toisessa ketjussa julkisti, ovat H.S:n kehittelemiä:
>>
"Palstalla on keskusteltu monista "omituisista" asioista liikkeemme historiassa. Nuorempi polvi ja osin vanhemmatkin ovat niitä kiistäneet. Samoin puheenjohtajamme ilmeisesti väittää, että palstalla valehdellaan kristillisyyden asioista. Niin varmaan jossakin mitassa tehdään, mutta paljon on puhuttu myös totta. Koko pitkän elämäni liikkeessämme mukana olleena voin todeta seuraavien asioiden olleen jossakin vaiheessa tai ainakin joillakin paikkakunnilla synti. Osa niistä koetaan edelleen synniksi, osa on menettänyt synnillisyytensä:
- parta
- hiusten kähertäminen
- hiusten sävytys tai värjäys
- korvakorut
- permanentti
- radio
- televisio
- koulutv-ohjelmat
- teatteri
- nukketeatteri
- tivoli
- sirkus
- tanssi
- kuorot, erityisesti kirkkokuorot
- ooppera
- romaanit
- maailmallinen musiikki (siinäkin on tapahtunut lientymistä, kansanmusiikki ja kevyt lastenmusiikki on jo hyväksyttävää)
- tiettyjen aikakauslehtien tilaaminen (Esim. aikoinaan Nyyrikki, Hymy, Se)
- vasemmistopuolueet
- e-liike (Jopa siellä ostoksilla käynnistä piti tehdä parannusta, puhumattakaan jäsenyydestä. Eräs tunnettu eteläsuomalainen saarnaaja pistettiin istumaan, kun tuli ilmi, että hän on Elannon jäsen)
- vasemmistolaiseen lehden yleisönosastoon kirjoittaminen
- ammattiliiton jäsenyys
- kristillinen liitto/kristillisdemokraatit
- SMP/Perussuomalaiset
- maamiesseurat
- metsästyssseurat
- urheiluseurat
- kilpaurheilun seuraaminen katsomossa
- huoltoasemalla istuminen iltaisin
- pajatson tai muiden "uhka"pelien pelaaminen
- lottoaminen
- veikkaaminen
- marttayhdistys
- partiotoiminta
- liian usein kirkossa käyminen, varsinkin jos kirkossa saarnasi epäuskoinen pappi
- lähetystyö
- värikkäät vaatteet
- tytöillä housupuvut ja pitkät housut seuroissa
- ehkäisy (kanta vaihdellut, kuten on palstalla luettu)"
Jos et noudata kuuliaisesti, kyselemättä ja säntillisesti vl-jumalan (SRK) määräyksiä, kieltoja ja käskyjä, ei armoa sinulle saakka riitä! Ne on selvät sävelet.
täälläkin propagandan levittämistä yhteisöstään -ettei pimeä puoli paljastuisi...
Tämä on pelkkää ajanvietettä ja kevennystä syvälliseen elämään ja ajatteluun!
Osakseen monet kaikenmaailman huuhaata. Toisille tämä palstailu on ajanvietettä. Mutta oletko koskaan ajatellut että hyvin moni on täällä keskustelemassa vakavasti ja tosissaan?
Heille joille tämä palsta on vain ajanvietettä ja on aikaa täällä heittää huuhaata, niin suosittelisin kyllä sitä huuhaapalstaa. Siellä saa ihan luvan kanssa huuhailla eikä aiheuta pahaan mieltä ihmisille niin helposti.
Onko sulla ehdotuksia miten tämän palstan saisi paremmaksi ja huuhaat siirtyisivät huuhaa-palstalle?
Ihan oman onnensa nojaan jos hakisivat sitä ajanvietettä sitten muualta kuin täälä ja eivät olisi kiusimassa muita.
Me palstalaiset voisimme pyrkiä vastaamaan kaikille kysyjille parhaamme mukaan ja ystävällisesti. Omaa harkintaa voi käyttää haluaako vastata tuollaisiin tuhnu kysymyksiin. Joskushan niihinkin voi vastailla jos haluaa ottaa asiat, ei niin vakavasti sillä kertaa, mutta pyrkii kuitenkin vastaamaan totuudenmuikaiseksi eikä ala pelleilemään uskonasioilla.
Pyrkisimme kertomaan uskostamme ja näkemyksistämme jokaiselle kysyvälle, sekä toisimme omia käsityksiä uskosta esille asallisesti ja maltillisesti, kunnioittaisimme kaikkia kirjoittajia vaikka heidän uskonnäkemyksensä olisi erilainen kuin itsellä.
Jos meillä ei ole mitään sanottavaa eikä kommentoitavaa ketjuun, niin jättäisimme vastaamatta kokonaan, emme lauo edes sinne sitä halveksivaa viestiä mikä ei anna kenellekkään muutakuin pahanmielen, ja onko laukojalla sitten hyvä olla. Emmekä alkaisi ketjuissa arvoatelemaan henkilöa, sillä henkilö puhuu asiasta ei itsestään.
Mutta jos meille esitetään asiallisia kysymyksiä, niin koittaisimme niihin vastata parhaamme mukaan ettei kysyjä jää vaille vastauksia.
Eikö Raamatussakin opeteta jotenkin niin, että olkaat valmiit vastaamaan jokaiselle kyvyvälle uskostanne, voisimme kuunnella tätä Jeesuksen toivetta.
Jos jättäisimme vastaamatta tuhnuihin, niin lähtisivätkö he muualle tuhnuilemaan?
Oletko miettinyt, mistä vl-uskoon liittyvästä aiheesta ei ole keskusteltu? Mitä uusia aiheita olisi?
... ei voi vastata kuin pilke silmäkulmassa. Jos alkaisi moiseen kysymykseen vastailemaan asiallisesti, pian alettaisiin luulemaan että sekin asia on ollut harkinnassa "syntilistaan"
että tuon tason jutut voisi jättää omaan arvoonsa eikä vastata millään mielellä.
... ole mitenkään pahasta, kun se ei mene liiallisuuksiin, eikä loukkaa ketään. Sehän toimii uutiskevennyksenä.
Humoristi
alle kouluikäisille joita tuskin tällä palstalla sentään on, vaikka toisin voisi ko.keskustelun tasosta päätellä.
... huumorilla. Puhujatkin heittää huumoria kyläpaikoissaan puhujamatkoilla. Moni onkin tosi huumorimiehiä. Ei huumori ole suntiä. Ei pidä olla niin pehmytnahkainen.
huumoria palstalle kaipailin joskus ja tein avauksen, jossa niitä vl-vitsejä pyysin. yhden vastauksen ehdin luukemaan, kun se aloitus poistui. jotain tuhnutyyliä sekin vitsi oli.
... lopetan aiheesta keskustelun, ettei tästäkin aloituksesta tule tuhnukeskustelu ;)
Kerrankin sai nauraa sydämensä pohjasta,ja silloin kun itse sitä luin,siinä ei pilkattu ketään.
Olen itse ollut esim,lähetysmiesten kanssa yöpaikassa keskusteluissa ja hersyvää huumoria ja pilke silmäkulmassa keskustellaan.
Onko nuo jatkuvat morkkaus jutut sitten parempia? Kuin viattomat "tuhnujutut" Se oma juttuni siitä viheltävästä äänestä peiton alla,sairaalan sängyssä,oli ihan tosi juttu.
Siellä sairaalassa oli vl-hoitajia,ja vaikka en itse silloin ollut vl- niin kaikista iloisempia ja huumorintajuisempia olivat juuri he.
Pitkäaikaispotilaana ja vuoteeseen "sidottuna" oli ilo otettava itsestään,ja riemu vääristä sääristään.
Tämä palsta on niin haudan vakavaa,ja jos täällä ei saa yhtään huumoria kirjoitella vastapainoksi noille ikuisille hoitokokouksille, niin pitäkää palstanne.
Ketjun poistajaa tekisi nyt mieleni "hoitaa" Mrrr
Selviin provoiluihin ei kannata vastata mitään, ei edes sitä, että "tämä on selvä provo".
Tällä palstalla tullaan varmasti aina puimaan samoja asioita kysyvällä ja ihmettelevällä mielellä.
On aivan selvä että tämä turhauttaa varsinkin vl-uskovaisia joille nämä asiat ovat arkipäiväisiä, sekä varmasti turhauttavat myös ei-vl uskovaisia jotka ovat pidempää seuranneet palstaa.
Mutta pitää muisttaa, että vl-uskon ulkopuolella on paljon ihmisiä. Monet jotka kuulevat eka kertaa vl-uskosta tai tutustuvat vl-uskovaiseen, niin tulevat tänne palstalle kyselemään, heille se on se ekä kerta eivät he ole koskaan näistä aiheista aiemmin lukeneet/kuulleet. Ei sellaiselle ihmiselle joka tulee ekaa kertaan jotain kysymään pidä koskaan vastatata, että taas sama ihminen laittaa samanlaisen avauksen, sillä kysyjä voi olla ihan uusi ja antaako välinpitämätön vastaus tulokkaalle kovin hyvää kuvaa vl-uskosta?
Jos tällä palstalla meinaa olla, niin on vain tajuttava se tosiasia, että täällä tullaan jatkuvasti puhumaan samoista asioista aina tulee uusia ihmisiä jotka vasta kuulevat vl-uskosta.
Jos joku kysyy mm. pesukoneeta kun on jostain kuullut huhuja moisesta, niin voihan kkysyjälle vastata siihenkin kysymykseen asiallisesti eikä pahansuopaisesti.
Voihan täällä palstalla olla ihan hyvin näitä keventäviäkin tuhnujuttuja välillä, mutta niihin todella vastataan pilkesilmäkulmassa eikä sekoiteta uskoa niihin millään tavalla. Ettei kukaan vain saa väärää kuvaa, että tuhnuihinkin vaikuttaisi usko, kuitenkin uskon asiat ovat sellaisia minkä kanssa ei pidä pelleilemään lähteä.
Ja vielä lopuun korostan, että tosiaankin jokainen pyrkisimme rehellisyyteen ja totuuteen. Minkäänlainen valhe tai vilppi, ei ole lähtöisin aidosta sydämenuskosta.
ketjun. Ilmeisesti Moppi haluaa palstalle pelkästään hoitokokouksia käsitteleviä avauksia.
Oli minulle itsellenikin yllätys mitä on vl-usko ja enhän edes totuutta tiedä, sillä se on kovin muuttuva ja henkilökohtainen. Huumoria täällä joskus kaipaisi, kun pysyisi aisoissa, mutta toisaalti vitsipalsta on erikseen.
Rehellisyys ja totuudenmukaisuus olisi toivottavaa. Aitoa dialogia, sitä kaipaisin itse eniten.
sanotaan, ja nauru on hyväksi muuhunkin.
Nyt se tuhnuketju on mopattu. Ei siinä mitään menettänyt, jos joku ei lukea ehtinyt.
Olen seurannut tätä palstaa vasta ehkä muutamia päiviä ja harvakseltaan aikaisemmin. Olen tasosta tämän ketjun avaajan kanssa samaa mieltä. Tällä palstalla nostatetaan yhtä ihmisryhmää kohtaan vihaa ja kiihkoa. On jo sellaisesta mustamaalauksesta kysymyt, että ihmettelen suomalaista mediaa. Miksi poliisi ja supo sallivat tällaisen?
Mustamaalaajat ja pilkkaajat tahallaan vääristelevät asioita tai ovat sitten tietämättömiä ja tyhmiä ja harjoittavat rienaamistaan koska kukaan ei siihen puutu.Tietämättömälle ei näytä olevan hyötyä asianmukaisesta vastauksesta, koska tämän palstan tietämättömillä ei ilmeisesti ole tarvettakaan saada oikeaa tietoa - oikaisuunkin saattaa tulla vastaukseksi vain rikkiviisasta saivartelua.
Jokainen viisas ihminen Suomessa tietää, miten hienoja vanhoillislestadiolaiset ovat. He eivät tahdo kenellekään pahaa ja rakentavat suomalaista yhteiskuntaa ahkeruudellaan ja yhteistyöhalukkuudellaan. Heillä on oikeus omaan uskonkäsitykseen ja he ovat luterilaisia.
Rienaamisen keskeltä löytyy myös vanhoillislestadiolaisten uskovaisten omiakin puheenvuoroja tai vastauksia, mutta näyttää siltä että ne ovat vain kuin sikojen eteen heitettyjä helmiä.
Syvällisen keskustelun voisi aloittaa vaikkapa ajatusten ja käsitysten vaihdolla siitä, mitä on sivistys.
Palsta on: keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta, niin jos sivistyksestä aloittaa keskustelun, se voidaan kohta pian siirtää muualle, oletan. Voisiko sivistys-teema pysyä palstalla?
Niin taitaa ollakin että tällä palstalla keskustellaan vain herätysliikkeistä ja niistä nimenomaan nyt vanhoillislestadiolaisuudesta. Mutta keskustelu voisi olla myös sivistyskeskustelua, sillä vanhoillislestadiolaisuus jos mikä on sitä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Asiallista keskustelua lienee silti turha odottaa - joillakin on nenäkarvojensa kanssa niin suuret ongelmat.
Olet ehkä vl, joka "ulkopuolisen näkövinkkelistä" kehuu omaa yhteisöään ja sen jäseniä. Mutta me, jotka tiedämme mitä kulissien takana on tapahtunut/tapahtuu, emme voi jakaa ylipositiivista kuvaasi. (tai tahallasi vääristämää kuvaasi)
Minä en vääristä - tiedän mistä kirjoitan. Mutta Sinut on harhautettu pitämään totena vääristeltyjä tietoja.
aina kun joku rupeaa puhumaan tuollatavalla, "sinut on harhautettu pitämään totena vääristeltyjä tietoja", herää kysymys, mikä on tämä hänen mielestään vääristelty tieto? täällä on keskusteltu aktiivisimmin hoitokokouksista, mikä myös jakaa ihmisten mieliä eli suuri osa erimielisyyksistä kumpuaa mitä luultavammin sieltä, koska suurin osa srk:n nykysäädöksistä on sieltä 70 hoitokokouksista näin ollen, kun ihmiset ovat nyt tietoisia silloin tapahtuneista vääryyksistä ja ihmisoikeusrikkomuksista, herää kysymys; miksi osa silloin tekastuista säädöksistä on viellä nykyään voimassa, jos 70 luku oli todellakin niin synkkä luku vl:ien historiassa ja miksi srk vaikenee tästä jnejne.....
sitten on nämä vl:t jotka vaativat täydellistä kuuliaisuutta myös näissä hoitokokous keskustelijoissa, eli ei tuomiten koska yllätys, yllätys, ei vl:t sen tuomitsee mutta srk haluaa nähdä 70 luvun vain siunaukseksi, mikä tuo täydellisen ristiriidan tähän koko kakofoniseen eipäs, juupas -väittelyyn jos nyt ajatellaan näitä hoitokokuskeskusteluja: Ei vl:t tuomitsee 70 luvun tällöin tapahtuneiden vääryyksien johdosta, joka on siis jo historiallinen tosiasia että näitä TODELLA tapahtui.
Jotkut vl:t sensijaan haluavat vaientaa ilmiselvästi keskustelun asiasta, joka ei kumminkaan oikastaan liity uskonasioihin tai niiden kyseenalaistamiseen, vaan nyt haluttaisiin saada selvyys asiasta, joka ei muuten olisi noussut näin julkisuuteen ilman internettiä ja joka on yksityiskohdiltaan vähintääkin kyseenalainen ja joka sisältää monia,monia mustia ja synkeitä piirteitä. Näistä siis pitäisi vaieta ja vaikenemisen syynä taitaa olla vain halu peitellä näitä väärinkäytöksiä jos mitään väärää ei olisi todella tapahtunut 70 -luvulla, olisi informointi myös srk:n taholta huomattavasti vapaampaa ja muutenkin keskustelu olisi vapaampaa myös siionin sisällä totta kai, ei kait sitä haluta vaieta siunauksellisista ajoista ja jaettu ilo on paras ilo,niinkuin vl:ien tapoihin kuuluu iloita hienoista asioista, mutta kun asia ei vain ole näin! ei ole mitään syytä iloita, koska sitä ei löydy, siksi siitä vaietaan ja keskustelu näistä ahdistavista ja pelottavista ajoista halutaan vaientaa ja sitten saatetaan pelätä, ettei yhteisymmärrystä löydy tästä asiasta.
Hävettäisi, ellei tietäisi että kaikki tuo on totta.
Onko se kaikki totta? Että nenäkarvatkin...?
Yksi kirjoittaa vakavaa ja painavaa asiaa, toiset viisastelevat ja irvailevat. :(
Niin ei minua hävettäisi yhtään kyselyt telkasta, meikeistä sun muusta se on jokaisen oma asia miten elää ja mitä haluaa tehdä.
Ehkä sen sijaan hävettäisi vl-uskovaisena hoitokoukset joita ei ole selvitetty. Nyt Matti Lääkön yritys rajoittaa ihmisten vapautta, taas uudella neuvolla ettei vl-uskovainen olisi tällä palstalla. Tällainen herättää epäluuloja vl-liikkeestä ja tulee mieleen, että jotain yritetään salata ja piilotella.
Lisäksi olisi häpeän aihe tuokin, ettei oma seurakuntavaaliehdokas esitteissään kerro mitään uskostaan eikä siitä mitä arvoja hän kirkossa kunnioittaa mitä miletä on mm. homoliitoista, hedelmytyshoidoista ei mitään kerro ei edes sitä, että edustaa vl-herätysliikeetä että ihmiset voisivat liikkeeseen tutustua.
Tämä nettipalsta on ajoittain mielenkiintoinen, mutta ei mikään kuva vl-uskosta. Eräänlainen lieveilmiö tai alakulttuuri vain.
Tänne kokoontuvat kuka mistäkin syystä, ja osalla on tavoite saada koko touhu näyttämään naurettavalta. Kannattaa muistaa, että sama hörhö pystyy naputtelemaan yksinään kokonaisen viestiketjun vaihdellen nimimerkkejään.
Niin, hävettääkö olla lestadiolainen? Ei tippaakaan. Jos joku nuori oikeasti miettii tällä palstalla, onko jokin sopivaa tai ei, sehän on periaatteessa arvostettavaa; Pohditaan oikean ja väärän rajoja tai kysytään mielipidettä. Jos taas joku feikkipelle leikkii 16-vuotiasta neitosta, häpeä on lähinnä myötähäpeää tätä reppanaa kohtaan.
Ken nämä valheet vl:stä uskoo.
Tällä palstalla, jos missä saa miettiä päänsä reikiä täyteen, mikä on totta ja mikä tarua.
Onko sulla hyviä vinkkejä, mistä tietäis todenpuhujat ja mistä provot ja mistä muuten vaan tietämättömät tai valhettelijat?
että häpeät olla vl. Raamattu kädessä rauhanyhdistyksillä opetetaan julmasti kyseisen kirjan vastaisia oppeja.
Kyllä luulis todellakin kuulijoita hävettävän!
Puhujat ovat niin paatuneita, että he eivät häpeä mitään.
Entä jos he ihan oikeasti uskovat mitä saarnaavat? Tuskin sitä ihan vähällä vuodesta toiseen samoja valheita jaksaa?