Olen HIEMAN pulassa ja nyt kysyisin teiltä hyvät veljet, jotka olette kenties kokeneet vastaavanlaista, että kumpi pitää olla ensin reilassa jotta asioihin tulee järki!?
Tämä ehkä kuuluisi pikemminkin tuonne mielenterveysosastole, mutta sitten keksin että niitähän lukee enemmän aivan toisenlaisissa olosuhteissa asuvat! Asun meren ympäröimässä korvessa ja kuten maaseudulla varmaan useinkin, niin on aikaa miettiä muailman menoja syvällisemmin. Kaupungeissa ihmiset eivät ehkä ajattele niin paljon elämän tarkoitusta ja sellaista, koska elämässä ehkä matkitaan toisiaan ja muun ajattelu on jotain turhaa ja epänormaalia. Minusta kuitenkin kaupungeissa asuu yhä enemmän ja enemmän uupuneita ja stressaantuneita ihmisiä, kun jatkuva toistensa elintasojen kanssa kilpailu vie voimat. Maailma monimutkaistuu ja on käytävä aina vain pidempään koulua ennen työelämää, jotta saavuttaa yhteiskunnan vaatiman osaamisen. Ja jos ei jaksa, niin putoaa kyydistä ja ystävät ajavat ohi elintasossa ja sinä jäät yksin "köyhäksi" Mielestäni maaseudulla elävät eivät pidä rahaa ja rikastumista itse tarkoituksena, vaan siellä elämää pitää mielekkäänä muut asiat. Rauha ja vapaus ja luonnon läheisyys, mutta ehkä suurimpana kuitenkin perhe ja rakkaus puolisoa kohtaan! Minusta kahdesta ihmisestä ja niiden lapsista sekä tilasta muodostuu kokonaisuus jota kutsutaan elämäksi! Ja jos puuttuu se puoliso jonka kanssa tehdä lapsia, niin töistä ja koko elinkeinosta katoaa jotenkin järki! Miksi puuhata mitään vain pitääkseen itsensä kylläisenä ja lämpimänä!?
Sitten esipuheen jälkeen ne kysymykset! :)
1. Kokeeko joku toinen samaa mitä minä tässä yritin selittää?
2. Olenko jotenkin väärällä alalla, kun maalaiselämä ei maistu yksin?
3. Kysymys naisille ja toisensa jo löytäneille: Pitääkö elämän maistua ENNEN parin löytymistä, vai muuttuuko kaikki ruusuiseksi heti sen jälkeen kun on rakastunut ja löytänyt "sen oikean"? Eli toisella tavalla kysyttynä, karttaako kaikki naiset motivoitunutonta miestä ja jää yksin ellei vaikuta ensin onnelliselta?
4. Jos tunnen ettei nyt yksin ole aina oikein kivaa, niin onko syytä olla huolissaan siitä että se puolisokaan ei tuo pelastusta?
Tietysti jokaisen elämä on tapauskohtainen ja koostuu pienistä vivahteista, mutta ajattelin kuitenkin tehdä pienen tutkimuksen, että miten yleinen tämä ongelmani on ja onko minulla toivoa, vaikka nyt tuntuu että täällä korvessa on tulevaisuus seis!
Tämä ehkä kuuluisi pikemminkin tuonne mielenterveysosastole, mutta sitten keksin että niitähän lukee enemmän aivan toisenlaisissa olosuhteissa asuvat! Asun meren ympäröimässä korvessa ja kuten maaseudulla varmaan useinkin, niin on aikaa miettiä muailman menoja syvällisemmin. Kaupungeissa ihmiset eivät ehkä ajattele niin paljon elämän tarkoitusta ja sellaista, koska elämässä ehkä matkitaan toisiaan ja muun ajattelu on jotain turhaa ja epänormaalia. Minusta kuitenkin kaupungeissa asuu yhä enemmän ja enemmän uupuneita ja stressaantuneita ihmisiä, kun jatkuva toistensa elintasojen kanssa kilpailu vie voimat. Maailma monimutkaistuu ja on käytävä aina vain pidempään koulua ennen työelämää, jotta saavuttaa yhteiskunnan vaatiman osaamisen. Ja jos ei jaksa, niin putoaa kyydistä ja ystävät ajavat ohi elintasossa ja sinä jäät yksin "köyhäksi" Mielestäni maaseudulla elävät eivät pidä rahaa ja rikastumista itse tarkoituksena, vaan siellä elämää pitää mielekkäänä muut asiat. Rauha ja vapaus ja luonnon läheisyys, mutta ehkä suurimpana kuitenkin perhe ja rakkaus puolisoa kohtaan! Minusta kahdesta ihmisestä ja niiden lapsista sekä tilasta muodostuu kokonaisuus jota kutsutaan elämäksi! Ja jos puuttuu se puoliso jonka kanssa tehdä lapsia, niin töistä ja koko elinkeinosta katoaa jotenkin järki! Miksi puuhata mitään vain pitääkseen itsensä kylläisenä ja lämpimänä!?
Sitten esipuheen jälkeen ne kysymykset! :)
1. Kokeeko joku toinen samaa mitä minä tässä yritin selittää?
2. Olenko jotenkin väärällä alalla, kun maalaiselämä ei maistu yksin?
3. Kysymys naisille ja toisensa jo löytäneille: Pitääkö elämän maistua ENNEN parin löytymistä, vai muuttuuko kaikki ruusuiseksi heti sen jälkeen kun on rakastunut ja löytänyt "sen oikean"? Eli toisella tavalla kysyttynä, karttaako kaikki naiset motivoitunutonta miestä ja jää yksin ellei vaikuta ensin onnelliselta?
4. Jos tunnen ettei nyt yksin ole aina oikein kivaa, niin onko syytä olla huolissaan siitä että se puolisokaan ei tuo pelastusta?
Tietysti jokaisen elämä on tapauskohtainen ja koostuu pienistä vivahteista, mutta ajattelin kuitenkin tehdä pienen tutkimuksen, että miten yleinen tämä ongelmani on ja onko minulla toivoa, vaikka nyt tuntuu että täällä korvessa on tulevaisuus seis!
Vastaukset 6
Vanhimmat
1. Olet varmasti ihan oikiassa tuoss asiassa pitkältikin, mutta kahta eri "maailmaa" on niin vaikea verrata keskenään
2.Ei se yksinäisyys maistu maalla sen paremmin kuin kaupungissakaan. Jos on puolisoa vaille. kaupungissa vain näkee herkemmin muita ihmisiä kuin maalla. maalla ollaan aika tarkkaan herran kukkarossa ilman sivullisia kontakteja ja sen vuoksi tuntuu myös herkemmin yksinäisyydeltä. Tosinihmisten keskellä kaupungissakin voi tuntea suurta yksinäisyyttä. Siellä ollaan enemmän pintakiillon perään ja naamioita näkyy monella.
3.ei täydy. Ei voi sanoa että kaikki muuttuu ruusun punaiseksi kun pariehdokkaan löytää, se voi muuttua myös parisuhde helvetiksi kun lasit putoaa. jokaisen onni lähtee sieltä mistä asioista sen onnen löytyy. Yhteiset tuntemukset esimerkiksi, nauttii istua saunan terassillaa ja kuunnella kesäillan ääniä, jos siitä molemmat nauttii niin silloin on parisuhdekin hyvällä pohjalla sillä hetkellä, mutta jos toinen haluaa nauttia kesäillan hiljaisuudesta ja toinen tahtoo koko ajan kaupungin rientoihin, niin siitä tilanteesta ei nauti kumpikaan
4. en uko että puoliso voi tuoda mihinkään pelastusta jos molemmat eivät ole siinä mukana. Ei voida vaatia kummaltakaan täyttä onnellisuutta ja iloisuutta 24/7 Fiilikset lähtevät itsestään ja niiden yhteen sovittaminen toisen ihmisen kanssa tuo parisuhteelle sen suolan, naurun, ilon ja tahdon toimia.
kaiken kaikkiaan jokaiselle meistä on se sielunkumppani jossain ja monesti saamme katsella muitakin ennen kuin tämän löytää, toiset eivät löydä ikinä ja toiset taas eivät ymmärrä löytäneensä jo vaan jatkavat etsimistä.
Kaikista parasta on se että on sinut itsensä kanssa ja on oma itsensä, siihen kun puolison löytää täydentämään itseään ja sinä täydennät häntä, niin siihen pohjaan on mahdollisuus luoda perhe
onnea etsintään!
Ymmärrän, mitä tarkoitat kirjoituksellasi.On vaikea verrata kaupungissa asuvia maalla asuviin.Toisaalta, kaupungissa asuvien yksinäisyys on uskoakseni melko yleistä.Ihmiset ovat aika "urahakuisia" ja sitä omaa suuntausta saatetaan hakea hyvinkin kauan.
Itse en pidä yksinäisyyttä tietyssä määrin pahana asiana.Tietysti, jos ei ole ketään kaveria, kellekkä jutella asioitaan, tilanne on huono.lähtökohdat parisuhteen perustamiselle sinulla on luultavammin ihan hyvät, ei ihmisen tarvi olla onnesta säteilevä löytäessään ihmisen rinnalleen.Kunhan hän tietää oman elämänsä arvot ja on tietyllä tapaa määrätietoinen, mitä elämältään haluaa, kuten sinä tiedät.
Samalla aaltopituudella liikkuva, samoja elämänarvoja arvostava nainen, joka ei kaipaa jatkuvaa biletystä, vaan nauttii rauhassa elelystä.Näitä naisia löytyy kyllä, mutta kotiin ne eivät kävele.Mutta eipä ne väkisinkään vastaan kävele.Uskon myös, että jokaiselle on olemassa joku jossain,koska sen oikean sitte löytää, tai löytääkö ollenkaan, sitä on vaikea sanoa.Kunhan olet sinut itsesi kanssa, etkä vaivu epätoivoon, löydät itsellesi elämänkumppanin.Kaikkea hyvää sinulle:)
Kiva lukea asiallisia kommenteja :) Toivoa tulee ja kaikkea hyvää teilekin! :)
Muutoin käy niin että joku yh-mätisäkki lykkää muotopuolet lapsensa ja eläintarhansa hoidettavaksesi kun siellä maalla on sitä tilaa.Ovat uusavuttomina kykenemättömiä toimimaan ilman jatkujaa ohjeistusta,joten pelkkä riippa.Jos olen väärässä niin kertokaa minullekin miltä foorumilta yläpäällään ajattelevia naisia löytyy.m36.
Kyllä se tasapaino ja itsevarmuus omasta elämästä täytyy olla ensin, vasta se vetää naisia puoleensa. Jos on yksin kotosalla nysväävää lajia ja sitten sen kerran kun lähtee jonnekin ja sielläkin marisee kun ei kelpaa kellekään, niin tuntuukos tuo nyt kenestäkään kiinnostavalta.
Tässä nyt kuvasin asiaa värikkäästi, joten älä ota henkilökohtaisesti, mutta pistä korvan taakse. :)
1. En koe samaa, juuri eronnut.
2. Minusta et ole välttämättä väärällä alalla, ellet sitten ole kurkkua myöten täynnä työtäsi. Se on ihan normaalia, että kokee jotain puuttuvan kun ei ole vaimoa/tyttöystävää.
3. Kaikki ei todellakaan muutu ruusuiseksi kun löytää sen oikean. Ensin on tietysti ihanaa, mutta sitten tulee uusia haasteita ja vaikeuksia joiden kanssa pitää työskennellä. Parisuhde vaatii jatkuvaa työtä. Saatat sanoa, että mikä minä olen sanomaan kun kerran olen eronnut. Minähän se juuri siksi tiedän! Työtä, uhrautumista, aikaa ja työtä parisuhde vaatii.
4.Parisuhde ei ole se mikä parantaa masennuksen. Ensin kannattaa hoitaa itseänsä, sillä parisuhde, avioliitto ja lapset lisäävät haasteita ja kyllä siinä täytyy olla aika terve ja tasapainoinen pohja miltä aloittaa.