aikaa

kuinka pitkälle raskaus saa mennä kunnes abortti on tehtävä, eli viimeisin aika ?? Jos ei ole tietoinen raskaudestaan ja se tulee yllätyksenä esim. 2 kk:n päästä , voiko olla mahdollista että raskaus todellakin on huomaamatonta??
5494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

käsittääkseni, mutta toki jälkeenpäinkin jos vaikka on epäilyjä lapsen vammaisuudesta tai jos raskauden jatkumisen/synnytyksen vuoksi äidin terveys olisi vaarassa.

Kyllä voi olla mahdollista että raskaus todellakin on huomaamaton pitkälle asti varsinkin naisilla, joilla on epäsäännöllinen kuukautiskierto. Silloin voi olla niin tottunut siihen että kuukautiset antavat odottaa itseään, eikä mahdollinen raskaus välttämättä tule edes mieleenkään.

Äänestä
  • niin lääkäriltä saatu "lähete" tai miksi sitä kutsutaan on se 12rv. ja teo lta saatu lupa sitten menee sinne 20 rv mutta se tapahtuu sitten "synnyttämällä".

    itselleni kävi niin että sain tietää raskaudesta vasta rv 12 paikkeilla menkat ei tulleet. ensin ajattelin että se johtuu vain stressistä ja kovasta laihtumisesta. ei tullut ollenkaan mieleen että voisin olla raskaana. soitin aikaa lääkärille en saanut sitä heti vasta sitten kun selitin ettei menkkoja ole tullut 3 kuukauteen. olin ihan varma että mulla on joku harvinainen syöpä ja kupsahdan just jos en pääse lääkäriin.
    se olikin sitten vain raskaus onneksi (jos niin voi sanoa). minulla ei ole ollut mitään raskauteen viittaaviakaan oireita. mainitaan nyt vielä että en halunnut aborttia vaikka se olisi ollutkin mahdollinen.

    Äänestä

Aborttia ei suositella rv 8.n jälkeen.
KAIKKEA HYVÄÄ JA VOIMIA SINULLE!!!!!!

Äänestä
  • ei suositella rv 8 jälkeen? Missä niin sanotaan?

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    ei suositella rv 8 jälkeen? Missä niin sanotaan?

    Rv 9 saakka lääkkellinen keskeytys, rv 12 saakka kaavinta. Kaavinta tietysti rasittaa kohtua enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauanko kirjoitti:

kuinka pitkälle raskaus saa mennä kunnes abortti on tehtävä, eli viimeisin aika ?? Jos ei ole tietoinen raskaudestaan ja se tulee yllätyksenä esim. 2 kk:n päästä , voiko olla mahdollista että raskaus todellakin on huomaamatonta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu