Toinen kissani menehtyi viimeyönä muutaman viikon sairastamisen jälkeen. Itsekin oli pakko ottaa sairaslomaa ja itkupäivä, mutta etenkin huolestuttaa tuo toinen kissani. Poisnukkumisen jälkeen nuoli toisen pään ja puski poskimerkkinsä yltympäri kuollutta kissaa, sitten jäi makaamaan viereen hiljaa mouruten. Aamulla sitten käärin poisnukkuneen kissan viltteihin ja vein krematorioon. Nyt toinen kissani on monta tunnin vain maukunut ja kävellyt surkean näköisenä ympäri kämppää etsien kaveriaan. Käy makaamassa kaverin nukkumapaikoilla hetken ja sitten jatkaa taas maukumistaan ja etsimistään. Ihan omaan sydämeen sattuu seurata moista.
Jakaisitteko kokemuksianne samantyyppisistä tilanteista? Hankitteko nopeasti uutta kaveria? Kuinka kauan kissa suree menetettyä kaveria? Pitäisikö antaa "surra" loppuun? Pystyykö mitenkään lohduttamaan? Olen hirveästi yrittänyt pitää hyvänä, mutta ei edes kehrää, vaan lähtee nopeasti taas kiertämään kämppää etsien. Kun normaalisti on siis todella löllykkäinen sylikissa.
Entäs sitten oman mielen kannalta... Mä olen tässä itkenyt jo n.10h, ja olo on kamala. Onko omaa unohtamistanne ja surutyötänne auttanut heti uuteen kissakaveriin tutustuminen? Yritän hirveästi olla miettimättä kuollutta kissapoloani, joka oli niin ihana persoona. Mutta ei sitä omaa mieltään saa hämättyä pitkäksi aikaa.
Jakaisitteko kokemuksianne samantyyppisistä tilanteista? Hankitteko nopeasti uutta kaveria? Kuinka kauan kissa suree menetettyä kaveria? Pitäisikö antaa "surra" loppuun? Pystyykö mitenkään lohduttamaan? Olen hirveästi yrittänyt pitää hyvänä, mutta ei edes kehrää, vaan lähtee nopeasti taas kiertämään kämppää etsien. Kun normaalisti on siis todella löllykkäinen sylikissa.
Entäs sitten oman mielen kannalta... Mä olen tässä itkenyt jo n.10h, ja olo on kamala. Onko omaa unohtamistanne ja surutyötänne auttanut heti uuteen kissakaveriin tutustuminen? Yritän hirveästi olla miettimättä kuollutta kissapoloani, joka oli niin ihana persoona. Mutta ei sitä omaa mieltään saa hämättyä pitkäksi aikaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän kyllä miten kovasti kisun/lemmikin menetys koskee, myös toiseen kisuun.
Yksilöt reagoivat eri tavalla. Mutta kannattaisin, että tekisitte hieman surutyötä kumpikin ennen uuden kisun ottamista (mikä on hyvä idea hieman kun aikaa kuluu?!)
Meillä kuoli v.2003 viikkoa ennen joulua syöpään 13,5v tyttö kissa ja jäljellä jäänyt 5,5 v poika kissa suri sitä masentuneena äänettömästi, nukkui vain ja oli ruokahaluton ja masentunut niin tammikuussahan -04 sitten tuotiin sille uusi kaveri,tyttö joka on nyt 3v . Ovat sydän ystäviä 1.päivästä lähtien!
Kaverini otti uuden kisun tässä 3 viikon kuluttua edellisen äkillisestä kuolemasta kaveriksi toiselle kisulle ja hyvin nekin on juttuun tulleet, ensin ihmettelivät toisiaan viikon?! : )
Kananttaa muuten käydä oman kuntasi löytöeläin sivuilla, sieltäkin löyttää eri ikäisiä hyviä kissoja, jotka ei ole arkoja! mutta tarvitsevat hyvän uuden kodin!?
rakkaan eläimen poismeno on aina kova paikka. se on kuin ystävä olisi kaikonnut viereltä. en osaa varmastikaan ihan oikein neuvoa sinua, mutta luulisin, että muutaman viikon päästä voisit ottaa uuden kisun, jotta vanha kisusi ymmärtää kaverin poismenon kunnolla ja pystyy ottamaan uuden kaverin rinnalleen.
minulta tuli vedet silmiin, kun kerroit kisusi olleen poismenneeen kaverinsa ympärillä ja nuolleen ja hoivanneen tätä.
lämmin ja iso hali sinulle ja jaksamisia!
Kiitos osanotoistanne.
Tämä tosiaan on itsellekin hankalampaa kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Osasin hieman jo etukäteen valmistautua, eikä kissalla ollut kuollessaan kipujakaan, mutta aivan täysin hajottava tuska sydämessäni kun kissa sylissä veti viimeiset henkäisynsä. Yritän ajatella, että parempi sen on nyt, mutta kissan ruumiin fyysinen jättäminen krematorioon oli jo sen luokan juttu, että piti taksilla ajaa takaisin kotiin. Mutta kai tämä tosiaan tästä pikkuhiljaa. Yllätin vain itsenikin tässä surun voimakkuudessa, on kuin läheistä ihmistä surisi.
Ihanaa, kun edes täällä voi purkaa hieman tuskaansa. Ei lemmikittömät ystävät samalla tavalla ymmärrä. Onneksi meille kissafriikeille on paikkamme. :)
Meidän 17 vuotias menehtyi 1.3. kotiin. Nukahti emännän syliin, lyhyen sairastamisen jälkeen. Todella rankka paikka, voimia teille. 16 vuotias kaverinsa suri sitä yhtä kovasti kuin emäntäkin. Huuti öisin surkeana, söi kyllä, mutta oli muuten apattinen ja turkkinsa harmaantui. Yritin liian nopeasti (kuukauden päästä) ottaa sille uuden kaverin. Ei hyväksynyt, lopetti syömisen kokonaan ja jouduin viemään toisen pois.
Kesällä vanhus selkeästi piristyi, leikkiminenkin alkoi jo maistua. Elokuun alussa meille tuli sitten uusi kissan pentu. Silloin oli aikaa jo mennyt riittävästi. Hetken ihmeteltyään innostui uudesta tulokkaasta ja nyt ovat kavereita. Leikki maistuu ja yllätys yllätys, turkin värikin on palautunut ennalleen.
itku kurkussa lueskelin juttuasi, ja oikein hirvittää tulevaisuus... kun toinen kissa oli jo ihan ihmeissään kun toinen ei meinannut nukutuksen jälkeen herätä...
tuohon uuden kissan hankkimis-asiaan en oikein osaa sanoa, mutta minä ainakin odottaisin jonkun aikaa... saattaahan se kyllä helpottaa omaakin oloa, mutta tietynlainen suru jää kyllä aina sydämeen elämään. muistaakseni viikon päivät meni itkiessä kun edellisen kissani menetin...
voimia, iso hali ja anna itkun tulla, se kyllä helpottaa ajan kanssa!!
miljoonasti, juuri yhden rakkaan sijoituskissani paremmille maille vein, suru ja kaipuu on kova ja ei se itku lopu vieläkään vaikka melkein kuukausi on aikaa...
Aikaisemmin tuossa vuosi pari sitten sairastui yksi kissani ihan yllättäen ja meni viikossa todella huonoon kuntoon, ei lääkkeet pysyny sisällä joten vaihdoin piikkeihin lääkkeet (itse kun osaan antaa) mutta ei sekään auttanut, pakko oli muru paremmille maille päästää :(
Hänen elämänkumppaninsa, oli yhdessä elänyt jo kymmenen vuotta luopui elämänhalustaan ja jouduin hänetkin lopettamaan viikon sisään toverin kuolemasta:(
Se oli järkyttävää aikaa...:'(
Itse olen sitä mieltä että uusi tulokas ei olisi ollenkaan pahitteeksi kuhan se on ihan pentu eli ei uhkaa vanhemman reviiriä (siitä isompi stressi) ja voisi kisunkin ajatuksia viedä pois menneestä.
Mutta suuri osanotto sinulle ja kyllä taas itku tuli kun mietin omien mussukoiden poismenoa:(
Tiedän mistä puhut.Itselläni oli kolme kissaa joista vanhimman ja tietyllä tavalla ehkä rakkaimman jouduin hyvästelemään edellispäivänä.Oli sairastanut jo ties kuinka kauan mutta sitä ei oikein huomattu kunnolla koska hän oli paljon ulkona.Täytyy sanoa että sydämeen sattuu todella!Miten voi olla näin kova ikävä!Kun saisi vielä painaa rintaansa vasten ja helliä!Tätä taitavat surra myös jäljelle jääneet kissat koskapa ovat hieman apaattisia jotenkin.