Meidän tarina

Lilja -82 kirjoitti:

19.10. melkeen viikko lasketun ajan jälkeen aamula klo 6 heräsin tosi kipeisiin supistuksiin. Ei helpottanut suihku ei mikään muukaan. Seitsemältä lähdettiin miehen kanssa sairaalaan. Synnytysvastaanotossa kätilö totesi, että kohdunsuu on vain 3 senttiä auki, mutta supistukset olivat tosiaan aika voimakkaita ja säännöllisiä. Päästiin miehen kanssa perhehuoneeseeen, ja kohdunsuun tilannetta seurailtiin. Sitten kävi niin, että supistukset pikkuhiljaa vaimenivat ja lopulta loppuivat kokonaan.

Olisin saanut lähteä kotiin yöksi, mutta toivoin ja mieheni toivoi, että saisin jäädä yöksi osastolle. Tiesin, että aamuyöllä kipeät supistukset taas alkaa. Ja ne olivat tosi kipeitä. Sain jäädä.

Taas tasan kello 6 seuraavana aamuna osastolla heräsin polttaviin supistuksiin. Kipristelin ja kipristelin ja käyrää otettiin. Kun kätilö otti seurantalaitteen pois, nousin ja menin vessaan. Kun nousin pytyltä huomasin, että housuni olivat aivan veressä ja valtavia hyytymiä ja verta pöntössä. Siinä kyllä säikähdin. Soitin kätilön paikalle ja hänkin vähän säikähti veren määrää. Kohdunsuu tutkittiin ja 5cm auki. Supistuksia tuli säännöllisesti, joten sain soittaa miehen paikalle. Saliin mentiin klo 7.

Salissa aloin heti hengitellä ilokaasua, ja pientä apua siitä ehkä olikin. Paikat aukenivat ja vuosin verta valtavasti. Kalvot puhkaistiin ja sain epiduraalin. Todellakin helpotus. Pari tuntia epiduraalin jälkeen alkoivat taas sietämättömät supistukset. Jonkun aikaa niitä joutui kestää, kunnes sain luvan ponnistaa. Ponnistin ja ponnistin pää märkänä ja vauva tuli aavistuksen alaspäin. Aina supistuksien ja ponnistuksien lopussa kuitenkin alkoi tuntumaan, että vauva ikäänkuin vetäytyy takaisin. Melkeen kaksi tuntia yritin kunnes väsyin aivan totaalisesti. Vielä yritettiin imukupilla ja minä yritin ponnistaa aika voimattomia ponnistuksia. Sitten huomattiin, että vauva on avoimessa tarjonnassa kasvot ylöspäin. Todettiin, ettei sovi tulemaan. Jäljellä oleva lapsivesi muuttui vihreäksi ja kokkareiseksikin. Sydänäänet laskivat. Paniikki oli mulla valmis. Kuulin kun lääkäri soitti leikkaussaliin, että nyt on kiire. Otin miestä kädestä kiinni ja mua todella pelotti. Mies joutui jäämään synnytyssaliin ja mua lähdettiin viemään leikkausaliin juoksujalkaa. Olin niin voimaton, etten pystynyt itse kierähtämään edes sängyltä leikkaupöydälle, vaikka tiesin, että on kiire ja vaikka kuinka yritin pinnistää. Sitten mut nukutettiin.

Muutaman tunnin päästä heräsin. Ensimmäisenä kokeilin vatsaani. Ei ollut mahaa, ei näkynyt vauvaa. Ääntä ei tullut kurkusta. Joku hoitaja huomasi, että olin hereillä ja sain kysyttyä, että onko vauva kunnossa ja kuulin maailman ihanimmat sanat; vauva voi hyvin:) Kysyin onko se poika, ja hoitaja sanoi, että komea poika onkin; 3995g ja 53 cm:) Kohta mut siirrettiin synnyttäneiden osastolle, jossa mies oli mua kukkakimppu vastassa. Itkuhan siinä pääsi taas.

Vauva piti siirtää vastasyntyneiden teholle, koska hengitys oli puuskuttavaa ja reppana oli vetänyt kokkareista lapsivettä ja verta keuhkoihinsa. Mies vei mua sängyllä katsomaan vauvaa teholle ja siellä äitiä odotti maailman suloisin näky. Pieni tuhiseva pallero lämpö/happikaapissa. Sain vähän koskettaa vauva ihoa ja se tuntui niin pehmeältä. Muuta en sitten muistakaan. Antibiootit aloitettiin vauvalle ja äidille ja viimein 6 päivää myöhemmin päästiin kotiin virkeän ja potran pojan kanssa, joka nyt tyytyväisenä tuossa vieressä tuhisee.

Eipä mennyt ihan niinkuin suunniteltiin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin:)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä