Milloin eri lestadiolaisryhmät...

... kokoontuvat yhteisen pöydän ympärille keskustelemaan eroon johtaneista kysymyksistä ja siitä, mitä tehtiin väärin ja mitä jätettiin tekemättä. Täällä vaahdotaan 70-luvun hoitokokouksista, mutta on useita muitakin selvittämättömiä vuorikymmeniä, jotka ovat hajoittaneet Herran laumaa vuorille ja korpiin.

"Muista, Herra Kristus pyhä,
ostolaumaa Siionin.
Se on hajotettu yhä
vuorille ja laaksoihin.
Hoida, Paimen, lampaitasi,
kanna heikot helmassasi."

Milloin hajoitettu Kristuksen lauma saatetaan jälleen yhteen, että voidaan iloita yhteisen uhrin ympärillä? Ei voi olla samalla paikkakunnalla kahta toisiaan vastaan taisteleevaa seurakuntaa. Ainoa tapaus sovusta on Venäjältä, kun Stalinin vainojen alla vanhoilliset ja uudenheräyksen ihmiset löysivät toisensa ja yhteisen uskonsa. Pitääkö olla vakava vainonaika, ennen kuin uskon kulta kirkastuu kaikille tärkeäksi ja unohtuu riita ja tora, jotka ovat kuin ohdakkeet nisupellossa.

"Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa."

Siunattua talven alkua kaikille!
734071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

...tuo lauluntekijä sittenkin tarkoittanut jotain muuta kuin miten tulkitsit sanoja? Onkohan raamatussa mitään kohtaa, jossa parannus tehdään joukkona tai muiden puolesta? Mielestäni näin ei puhuta raamatussa. Parannus on oman sydämen katumusta synneistä ja uskoa evankeliumin sanoma omalle kohdalle. Siis usko on henkilökohtainen sydämenusko, josta ei päätä SRK, Heränneet, Esikoiset tms.

Äänestä
  • Oletko ottanut sellaisen vaihtoehdon huomioon, vai onko Pyhää Henkeä ainoastaan SRK-laisuudessa?

    Äänestä

  • sydämen uskoa? kirjoitti:

    Oletko ottanut sellaisen vaihtoehdon huomioon, vai onko Pyhää Henkeä ainoastaan SRK-laisuudessa?

    ei opeta monella tavalla.

    Äänestä

  • Mutta Pyhä Henki kirjoitti:

    ei opeta monella tavalla.

    Onneksi olet juuri SRK-lainen, sillä muuten joutuisit kadotukseen...

    Äänestä

Tää on hyvä nikki, kun muutkin sitä uskaltaa käyttää... Ei siinä mitään.

Kun halu hallita laumaa lopuu, kun tunnustetaan useamman osapuolen toimesta, että vallan himoitseminen ajoi eriseuroihin ja hajaantumiseen... Sitten ehkä.

Eli ei varmaan koskaan. Vaikka itse kyllä rukoilen usein, että jonkinlaista sovintoa edes yritettäisiin.

Äänestä

aikanaan kokoontui keskustelemaan eriseuraisten kanssa, mutta ei siitä mitään valmista tullut kun eriseuraiset eivät nöyrtyneet parannukseen. Kokous nähtiin lopulta aivan turhaksi. Ei Jumalan valtakunnasta lähtenyt voi palata takaisin sovitteluratkaisujen vaan parannuksenteon kautta. Parannuksen teko on aina henkilökohtainen asia, eivät yhdistykset tee parannusta vaan yksittäiset ihmiset.

Kun eriseurainen on mennyt vikaan opinkäsityksissä, eivät ne tule kuntoon konsensusratkaisuilla vaan rehellisellä tunnustuksella, että on menty vikaan ja siitä parannuksen kautta sisälle tulemisella (esim 60-luvun pappiseriseuraisten kasteopetus)

Äänestä
  • Edellämainitulla tavallahan meille vanhoillisille on asia kerrottu ja opetettu.

    Mikä oli se hetki, kun niistäkin pikkuesikoisten joukossa kulkeneista sydämen kristityistä tulikin eriseuraisia? Eivät kaikki maan hiljaiset ota kantaa, pysty ottamaan kantaa, tai edes tarvitse ottaa kantaa opillisiin kysymyksiin.

    Riittää kun uskoo syntinsä anteeksi. Hajaantuminen ei ole hetken teko: Perustanpa tässä eriseuran ja yritän ottaa siihen mukaan mahdollisimman paljon kannattajia. Ei se niin mene. Alkuvaiheessa on taatusti uskovaisia molemmissa ryhmissä. Kuka määrittelee sen hetken, kun lyrsiläiset (pikkuesikoiset) olivatkin kaikki pois poikenneet eivätkä halunneet kukaan palata.

    Samalla tavalla voisimme alkaa repostelemaan Antinpäivänkokouksessa mukana olleiden vanhoillisten sieluntilaa. Sekin olisi väärin.

    Ei elämä, ei edes eriseuran syntyminen, ole mustavalkoista!

    Äänestä

  • lyrsiläisen näkemys asiaan. kirjoitti:

    Edellämainitulla tavallahan meille vanhoillisille on asia kerrottu ja opetettu.

    Eriseura tulee synnistä ja rakkaudettomuudesta.

    Kun pikkuesikoisuus syntyi, oli eriseuran merkkejä ollut jo kauan ilmassa. Monet olivat esim. huomanneet, että Pauli Rantala - josta sitten tuli pikkuesikoisten johtohahmo - saarnasi aika lakihenkisesti ja piti itseään muita puhujia parempana. Hän oli ruvennut "kasvamaan" ja "paisumaan".

    Kun sitten tehtiin päätös, ettei Amerikan sekaseuraisille lähetetä puhujia ennen kuin tilanne selkenee, muutamat lähtivät, sillä he omien sanojensa mukaan "tiesivät asiat paremmin". Tällainen ylpeys ja "muita paremmin tietäminen" on eriseuran siemen.

    On tärkeää muistaa, että Jumalan seurakunnassa kaikki ovat vain lapsia, Jumalan lapsia.

    Äänestä

  • muita lestadiolaisryhmiä eriseuroina. Pitävätkö nämä muut ryhmät myös kaikkia toisia lestadiolaisryhmiä (mukaanlukien vl:t) eriseuroina? Ei tietenkään mitään sopua synny, jos kaikki ajattelevat, että me olemme oikeassa ja nuo kaikki muut ovat eriseuraan menneitä.

    Äänestä

  • pitävät siis kirjoitti:

    muita lestadiolaisryhmiä eriseuroina. Pitävätkö nämä muut ryhmät myös kaikkia toisia lestadiolaisryhmiä (mukaanlukien vl:t) eriseuroina? Ei tietenkään mitään sopua synny, jos kaikki ajattelevat, että me olemme oikeassa ja nuo kaikki muut ovat eriseuraan menneitä.

    ajavat eri lestadiolaisryhmät tuomitsemaan toisiaan ankarimmalla mahdollisella tuomiollaan, saatanan lapseksi julistamisella!

    Onko riitaisampaa uskonlahkoa olemassakaan?

    Äänestä

  • kaunat kirjoitti:

    mistään henkilökohtaisista kaunoista vaan erilaisesta opin ymmärryksestä ja lihan synneistä, jollainen eriseurakin on.

    Ehkä sinusta oppi on merkityksetön asia mutta Raamatun mukaan jos tahtoo autuaaksi tulla on oltava oikeassa opissa.

    Aina ne, joiden oma ymmärrys on kasvanut suuremmaksi kuin se mitä "Henki seurakunnalle sanoo" ovat ylpeydessään lähteneet Jumalan lasten joukosta ja perustaneet eriseuran. Usein siellä pohjalla on vaikuttanut joku synnin luvallisuus (esim pappiseriseuraisilla monilla ehkäisy)

    sano jotenkin näin:
    Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että
    riitelette ja tuomitsette toisenne.

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    eriseuraiset lähtevät pois Jumalan lapsijoukosta, kun he tulevat riitaisiksi, heille ei kelvannut uskottavaksi lapsen mielin puhdas ja kirkas Kristuksen oppi. Jos he olisivat halunneet vaeltaa uskon kuuliaisuudessa, heillä olisi "rakkaus Siihen joka synnytti ja heihin jotka Hänestä syntyneet ovat" vaan synnin luvallisuus

    kun valtaa sydämen niin "rakkaus monessa kylmenee" Kuitenkin Jumalan lapsijoukossa olen aina saanut tuntea suurta rakkautta. Suurta rakkautta on sekin, että minunkin kuolematonta sieluani on hoidettu täällä armolla ja totuudella.

    Jos ei "saaraäidin" hoito kelpaa, jos kasvaa isoksi, ei mahdu enää elämään tässä valtakunnassa vaan sen rajat alkavat tuntua ahtailta ja rakkauden neuvot ahdistavilta säännöiltä. Kun on vapaa armolapsi on halu olla kuuliainen Jumalan sanan neuvoille ja niitä noudattaa rakkaudesta hyvällä ja iloisella mielellä, ei vaadittuna.

    Voi kun te meistä lähteneet ymmärtäisitte, miten suuri onni on saada asua Jumalan valtakunnassa niin kipin kapin tekisitte parannuksen.

    Äänestä

  • kysymys ei ole kirjoitti:

    >>
    "Aina ne, joiden oma ymmärrys on kasvanut suuremmaksi kuin se mitä "Henki seurakunnalle sanoo" ovat ylpeydessään lähteneet Jumalan lasten joukosta ja perustaneet eriseuran. Usein siellä pohjalla on vaikuttanut joku synnin luvallisuus (esim pappiseriseuraisilla monilla ehkäisy)"

    Olikohan se pelastunut ristin ryöväri saanut opiskella oikeaa oppia? Olikohan hän tietoinen mitä henki seurakunnalle sanoi?

    Vai uskoiko hän vain kaikki syntinsä anteeksi ja pelastui.

    Äänestä

  • siksi juuri kirjoitti:

    eriseuraiset lähtevät pois Jumalan lapsijoukosta, kun he tulevat riitaisiksi, heille ei kelvannut uskottavaksi lapsen mielin puhdas ja kirkas Kristuksen oppi. Jos he olisivat halunneet vaeltaa uskon kuuliaisuudessa, heillä olisi "rakkaus Siihen joka synnytti ja heihin jotka Hänestä syntyneet ovat" vaan synnin luvallisuus

    kun valtaa sydämen niin "rakkaus monessa kylmenee" Kuitenkin Jumalan lapsijoukossa olen aina saanut tuntea suurta rakkautta. Suurta rakkautta on sekin, että minunkin kuolematonta sieluani on hoidettu täällä armolla ja totuudella.

    Jos ei "saaraäidin" hoito kelpaa, jos kasvaa isoksi, ei mahdu enää elämään tässä valtakunnassa vaan sen rajat alkavat tuntua ahtailta ja rakkauden neuvot ahdistavilta säännöiltä. Kun on vapaa armolapsi on halu olla kuuliainen Jumalan sanan neuvoille ja niitä noudattaa rakkaudesta hyvällä ja iloisella mielellä, ei vaadittuna.

    Voi kun te meistä lähteneet ymmärtäisitte, miten suuri onni on saada asua Jumalan valtakunnassa niin kipin kapin tekisitte parannuksen.

    kelvannut, mutta uskonsisarille se ei kelvannut! Älä siis puhu, että kun jotku kasvaa isoksi ja hylkää ja muuta puuta-heinää. Eikä minua ole säännöt kiristäneet, en meikkaa, en tanssi, en juo, en tupakoi jne. vieläkään.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020854083

    Äänestä

  • siksi juuri kirjoitti:

    eriseuraiset lähtevät pois Jumalan lapsijoukosta, kun he tulevat riitaisiksi, heille ei kelvannut uskottavaksi lapsen mielin puhdas ja kirkas Kristuksen oppi. Jos he olisivat halunneet vaeltaa uskon kuuliaisuudessa, heillä olisi "rakkaus Siihen joka synnytti ja heihin jotka Hänestä syntyneet ovat" vaan synnin luvallisuus

    kun valtaa sydämen niin "rakkaus monessa kylmenee" Kuitenkin Jumalan lapsijoukossa olen aina saanut tuntea suurta rakkautta. Suurta rakkautta on sekin, että minunkin kuolematonta sieluani on hoidettu täällä armolla ja totuudella.

    Jos ei "saaraäidin" hoito kelpaa, jos kasvaa isoksi, ei mahdu enää elämään tässä valtakunnassa vaan sen rajat alkavat tuntua ahtailta ja rakkauden neuvot ahdistavilta säännöiltä. Kun on vapaa armolapsi on halu olla kuuliainen Jumalan sanan neuvoille ja niitä noudattaa rakkaudesta hyvällä ja iloisella mielellä, ei vaadittuna.

    Voi kun te meistä lähteneet ymmärtäisitte, miten suuri onni on saada asua Jumalan valtakunnassa niin kipin kapin tekisitte parannuksen.

    lahkoja ja uskonnollisia ryhmiä, "jumalanvaltakuntia", on tässä maailmassa vaikka muille jakaa? Ei se ihmistä pelasta, että johonkin joukkoon kuuluu. Vain Kristukseen uskominen syntiensä sovittajana pelastaa, ei tarvita sen kummempia oppeja tai seurakuntia.

    Äänestä

  • että tuollaisia kirjoitti:

    lahkoja ja uskonnollisia ryhmiä, "jumalanvaltakuntia", on tässä maailmassa vaikka muille jakaa? Ei se ihmistä pelasta, että johonkin joukkoon kuuluu. Vain Kristukseen uskominen syntiensä sovittajana pelastaa, ei tarvita sen kummempia oppeja tai seurakuntia.

    Toiset puhuu aidasta ja toiset aidan seipäistä. Sinä taidat puhua sähköpaimenesta.

    Äänestä

  • ei tässä siitä ole kyse kirjoitti:

    Toiset puhuu aidasta ja toiset aidan seipäistä. Sinä taidat puhua sähköpaimenesta.

    tuosta vastauksestasi mitään. Se on pelkkää abrakadabraa. Kertoisitkohan, mitä tarkoitat? Ja mihin tarvitaan seurakunta? Ei ainakaan ihmisen pelastukseen.

    Äänestä

  • en ymmärrä kirjoitti:

    tuosta vastauksestasi mitään. Se on pelkkää abrakadabraa. Kertoisitkohan, mitä tarkoitat? Ja mihin tarvitaan seurakunta? Ei ainakaan ihmisen pelastukseen.

    ..jota Jeesus kehoitti etsimään. Sieltä annetaan kaikki mitä ihminen tarvitsee. Siellä on evankeliumi, jota puhtaasti saarnataan.

    Äänestä

  • kysymys ei ole kirjoitti:

    mistään henkilökohtaisista kaunoista vaan erilaisesta opin ymmärryksestä ja lihan synneistä, jollainen eriseurakin on.

    Ehkä sinusta oppi on merkityksetön asia mutta Raamatun mukaan jos tahtoo autuaaksi tulla on oltava oikeassa opissa.

    Aina ne, joiden oma ymmärrys on kasvanut suuremmaksi kuin se mitä "Henki seurakunnalle sanoo" ovat ylpeydessään lähteneet Jumalan lasten joukosta ja perustaneet eriseuran. Usein siellä pohjalla on vaikuttanut joku synnin luvallisuus (esim pappiseriseuraisilla monilla ehkäisy)

    Se ei pelastu, joka keksii tiukimmat perinnäissäännöt alamaisilleen noudatettavaksi. Siinä asiassa lähes kaikki lestadiolaisuuden suunnat kilvoittelevat keskenään, eikä kilpavarustelu näytä olevan loppumaan päin...

    Sinusta ehkä mahdollisimman monimutkaisen ihmissääntöviidakon noudattaminen on armon ehto, utta Pyhä Raamattu on asiasta kovin eri mieltä.

    SRK-laisuuskin erosi Jällivaaran alkuperäisestä seurakunnasta. Eli SRK-laisuuskin on eriseura? Olette te riitaisaa sakkia. Ja toisianne niin hanakoita tuomitsemaan!

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    sano jotenkin näin:
    Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että
    riitelette ja tuomitsette toisenne.

    toisin kuin SRK:n raamattu, jossa nuo mainitsemasi toisten tuomitseminen, riiteleminen, pelko ja julmuus ovat keskeisiä.

    Äänestä

  • menestyy kirjoitti:

    >>
    "Aina ne, joiden oma ymmärrys on kasvanut suuremmaksi kuin se mitä "Henki seurakunnalle sanoo" ovat ylpeydessään lähteneet Jumalan lasten joukosta ja perustaneet eriseuran. Usein siellä pohjalla on vaikuttanut joku synnin luvallisuus (esim pappiseriseuraisilla monilla ehkäisy)"

    Olisi vaan julistettu HS esikuntineen eriseuraksi ja heitetty saatanalle. Mutta. Mutta. HS olikin itse pääkallon paikalla niitä eriseurakäskyjä ja henkioppimääräyksiä jakelemassa. Joten koko joukkoa rankaistiin. Kivaa aikaahan se oli!

    Äänestä

  • Antinpäivänä päästiin sovintoon.Historia kertoo seuraavaa Antinpäivän kokouksesta.

    "Neuvotteluja käytiin sydämen rakkauden hengessä ja rukouksessa Jumalan tykö. Seurakunnan Herra on kuullut lasten rukouksen ja antanut armonsa, että olemme jakasaneet taipua parannukseen rikoksista, joita olemnme tehneet seurakunnan yhteistä rakkautta vastaan ja siitä että näitä rikoksia ja taitamattomuutta ei ole aikaisemmin hoidettu Kristuksen käskyn jälkeen. Kaikki viat, rikokset ja synnit olemme Jeesuksen nimessä ja veressä toinen toisillemme sydämistämme anteeksi antaneet ja armon pohjattomaan mereen upottaneet..."

    Edellä oleva lainaus on Antinpäivän pöytäkirjasta (Oulussa 30.11.1945) Allekirjoittajina:L.P.Tapaninen,Eemeli Salmi, Pentti J. Seppänen. Armas Leinonen,Mauno Aho,Antti Koukkari (SL 1945 s.280-281).

    Neuvotteluthan olivat käynnistyneet Rauhan-Sanan-lehden ympärille ryhmittyneen piirin(pikkuesikoiset) taholta.He olivat lähettäneet SRK:lle kirjeen jossa pyydettiin neuvotteluja.

    Sovintoon päästiin kuten em.pöytäkirjakatkelma osoitti.

    Antinpävä kokouksen jälkeen (16.2.1946) kokoontui Porissa SRK:n "jyrkempi siipi" HEIKKI SAAREN johdolla. Kokouksessa laadittiin Oulun sovintokokouksia käsittelevä kirjelmä, joka sitten romutti Antinpäivä kokouksessa saavutetun sovinnon.

    Tehkää tuosta johtopäätös ja miettikää kuka oli "mestarina" silloin ja myöhemminkin Vanhoillisuuden kriiseissä 60 ja 70-luvuilla.
    Onkohan kaikki mennyt ihan oikein ?

    Äänestä

  • Antinpäivänä sovinto kirjoitti:

    Antinpäivänä päästiin sovintoon.Historia kertoo seuraavaa Antinpäivän kokouksesta.

    pitäisi lähettää ehdottomasti SRK:lle (OV,ML,AH) ketä siihen kaartiin kuuluneekaan.
    Voisivat sitten herrat tehdä viisaudessaan päätäksen, miten menetellä siunauksellisten hoitokokouksien suhteen.

    Äänestä

  • lyrsiläisen näkemys asiaan. kirjoitti:

    Edellämainitulla tavallahan meille vanhoillisille on asia kerrottu ja opetettu.

    Mikä oli se hetki, kun niistäkin pikkuesikoisten joukossa kulkeneista sydämen kristityistä tulikin eriseuraisia? Eivät kaikki maan hiljaiset ota kantaa, pysty ottamaan kantaa, tai edes tarvitse ottaa kantaa opillisiin kysymyksiin.

    Riittää kun uskoo syntinsä anteeksi. Hajaantuminen ei ole hetken teko: Perustanpa tässä eriseuran ja yritän ottaa siihen mukaan mahdollisimman paljon kannattajia. Ei se niin mene. Alkuvaiheessa on taatusti uskovaisia molemmissa ryhmissä. Kuka määrittelee sen hetken, kun lyrsiläiset (pikkuesikoiset) olivatkin kaikki pois poikenneet eivätkä halunneet kukaan palata.

    Samalla tavalla voisimme alkaa repostelemaan Antinpäivänkokouksessa mukana olleiden vanhoillisten sieluntilaa. Sekin olisi väärin.

    Ei elämä, ei edes eriseuran syntyminen, ole mustavalkoista!

    Eriseuraisuuden tai minkä muun epäuskon alkuhetki on siinä, kun viimeinenkin öljypisara loppuu uskon lampusta ja Pyhän Hengen ääni vaimenee. Tunnilleen tai edes päivälleen sitä on vaikea määrittää. Muista, että Jumala odottaa viimeiseen asti, eikä pura liittoaan ennenkuin ihminen purkaa sen itse.

    Eriseurojen syntyminen alkaa toki vähitellen, mutta ja jo sen alkumerkit sekä tietysti lopputulos ovat täysin mustavalkoisia. Ei ole olemassakaan pientä poikkeamaa Jumalan sanasta, ainakaan opillisessa mielessä. Oppi on joko oikea tai väärä ilman välimuotoja.

    Jo vanha testamentti kertoo korpivaelluksen aikaisesta Kooran eriseurasta, jossa noustiin rikkomaan Jumalan valtakunnan rajoja väittäen kaikkea kansaa pyhäksi. Rangaistus Kooran 250-päiselle joukolle oli hirmuinen, sillä maa nieli heidät elävältä. Jumala neuvoi seurakuntaansa pakenemaan tämän lauman luota, ettei se joutuisi samaan helvettiin sen kanssa.

    Eriseuran alku on kulkenut aina Jumalan valtakunnan mukana ja Pyhä Henki on sen kasvaessa aina erottanut sen pois saastuttamasta koko seurakuntaa. Antinpäivän sovittelukokous ei ollut eriseuraa, vaan halua koota Jumalan lauma yhteen. Siihen vain ei riittänyt nöyryyttä langenneilla, kun Jumala ei enää antanut sitä.

    Ei auta nykyisiä eriseuraisia mahdollinen oikea oppikaan, jos on lähdetty kesken korpivaelluksen omin päin erämaahan kyllästyneenä Mooseksen ja Aaronin neuvoille. Jos oikean opin kompassi jää lähtiessä taskuun, se kertoo kyllä eriseurassakin, mikä suunta olisi oikea. Siitä huolimatta viholliset, joita Jumala raivaa laumansa tieltä, käyvät syrjempänä heti päälle ja tappavat armotta.

    Eriseuraiset ovat aina itse lähteneet Jumalan valtakunnasta, eikä heitä ole tarvinnut saattaa ovelle. Jumalan lapsi on saanut aina uskoa sillä paikalla, jolla hän on, eikä ole tarvinnut koskaan muodostaa uutta laumaa.

    Ajan viimeisinä aikoina tulee eriseurojen lisäksi myös paha sekaseuraisuus, kun syntiin langenneet katumattomat eivät enää lähde pois, vaan pesiytyvät paikoilleen seurakunnassa eksyttäen muitakin. Sekin on Jumalan sallima koettelemus seurakunnalle, että se pysyisi valveilla loppuun saakka. Silloin eksytetään vielä monia, mutta niidenkin eksytysten takana on ihmisen oma kapinointi Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan.

    Äänestä

  • JaniS_ kirjoitti:

    Jumalan sanassa ei ole pienintäkään poikkeamaa. Sen tulkinnassa on. Oppi on myös oikea tai väärä; kuinka paljon oppia oli omaksunut ristin ryöväri, joka teki parannuksen viimeisillä hetkillään?

    Liiton purkaa nimenomaan ihminen, ei koskaan Jumala. Ihmiset ovat nämä lestadiolaisuudenkin hajaantumat aiheuttaneet, ei Jumala. Lopulta se on ollut ihminen, joka on sanonut, tuo on eriseurainen tuo taas ei. Jos sen tekee Pyhä Henki, silloin sen tekee Jumala. Mutta juuri itse sanoit, että Jumala ei koskaan liittoaan pura...

    Vanha Testamentti on Raamattua ja Jumalan sanaa, mutta sen jälkeen on tehty uusi liitto ja Jeesus Kristus itse varoitti opetuslapsiaan, kun nämä halusivat kieltää muilta pahojen henkien pois ajamisen. Menet hyvin lähelle sitä kaikkein kauheinta syntiä, eriseuraakin pahempaa, Pyhän Hengen pilkkaa.

    Antinpäivänkokouksen mielikuvasi on vanhoillispainotteinen. Olisi kiva kuulla puolueetonta tutkimusta. Kaipaat nöyryyttä parannuksentekijöiltä, sitä tarvitaan, mutta Jumalan edessä, ei sinun edessäsi.

    Kovin vähän oli pitkässä tekstissä viittauksia Raamatun sanaan. Sanaa sekaseura ei taida esimerkiksi Raamatusta löytyä...

    Jänskä juttu, että VT:sta kelpaa tietyt asiat esimerkiksi ja noudatettaviksi, mutta tietyt asiat (joita on paljon) jätetään unholaan...

    Äänestä

  • kysymys ei ole kirjoitti:

    mistään henkilökohtaisista kaunoista vaan erilaisesta opin ymmärryksestä ja lihan synneistä, jollainen eriseurakin on.

    Ehkä sinusta oppi on merkityksetön asia mutta Raamatun mukaan jos tahtoo autuaaksi tulla on oltava oikeassa opissa.

    Aina ne, joiden oma ymmärrys on kasvanut suuremmaksi kuin se mitä "Henki seurakunnalle sanoo" ovat ylpeydessään lähteneet Jumalan lasten joukosta ja perustaneet eriseuran. Usein siellä pohjalla on vaikuttanut joku synnin luvallisuus (esim pappiseriseuraisilla monilla ehkäisy)

    ja huomaa, että alkuseurakunnan aikana oli vallalla monia erilaisia käsityksiä siitä, mitä kristinusko on. Kristinusko syntyi vähitellen, ei yks kaks. Kaksi erilaista suuntausta olivat esim. juutalaiskristityt ja hellenistikristityt. Näiden suuntausten välillä olli opillisia poikkeamia. Sinun pitäisi lukea raamatunhistoriaa vähän enemmän. Näistä asioitahan ei ry:llä puhuta, vaan niista tulee itse ottaa selvää. Tietoa on tarjolla, jos osaa etsiä.

    Äänestä

  • siksi juuri kirjoitti:

    eriseuraiset lähtevät pois Jumalan lapsijoukosta, kun he tulevat riitaisiksi, heille ei kelvannut uskottavaksi lapsen mielin puhdas ja kirkas Kristuksen oppi. Jos he olisivat halunneet vaeltaa uskon kuuliaisuudessa, heillä olisi "rakkaus Siihen joka synnytti ja heihin jotka Hänestä syntyneet ovat" vaan synnin luvallisuus

    kun valtaa sydämen niin "rakkaus monessa kylmenee" Kuitenkin Jumalan lapsijoukossa olen aina saanut tuntea suurta rakkautta. Suurta rakkautta on sekin, että minunkin kuolematonta sieluani on hoidettu täällä armolla ja totuudella.

    Jos ei "saaraäidin" hoito kelpaa, jos kasvaa isoksi, ei mahdu enää elämään tässä valtakunnassa vaan sen rajat alkavat tuntua ahtailta ja rakkauden neuvot ahdistavilta säännöiltä. Kun on vapaa armolapsi on halu olla kuuliainen Jumalan sanan neuvoille ja niitä noudattaa rakkaudesta hyvällä ja iloisella mielellä, ei vaadittuna.

    Voi kun te meistä lähteneet ymmärtäisitte, miten suuri onni on saada asua Jumalan valtakunnassa niin kipin kapin tekisitte parannuksen.

    nuhtelemassa HS:ta uskossa harhautumisesta?

    Äänestä

  • tutkivavl kirjoitti:

    Jumalan sanassa ei ole pienintäkään poikkeamaa. Sen tulkinnassa on. Oppi on myös oikea tai väärä; kuinka paljon oppia oli omaksunut ristin ryöväri, joka teki parannuksen viimeisillä hetkillään?

    Liiton purkaa nimenomaan ihminen, ei koskaan Jumala. Ihmiset ovat nämä lestadiolaisuudenkin hajaantumat aiheuttaneet, ei Jumala. Lopulta se on ollut ihminen, joka on sanonut, tuo on eriseurainen tuo taas ei. Jos sen tekee Pyhä Henki, silloin sen tekee Jumala. Mutta juuri itse sanoit, että Jumala ei koskaan liittoaan pura...

    Vanha Testamentti on Raamattua ja Jumalan sanaa, mutta sen jälkeen on tehty uusi liitto ja Jeesus Kristus itse varoitti opetuslapsiaan, kun nämä halusivat kieltää muilta pahojen henkien pois ajamisen. Menet hyvin lähelle sitä kaikkein kauheinta syntiä, eriseuraakin pahempaa, Pyhän Hengen pilkkaa.

    Antinpäivänkokouksen mielikuvasi on vanhoillispainotteinen. Olisi kiva kuulla puolueetonta tutkimusta. Kaipaat nöyryyttä parannuksentekijöiltä, sitä tarvitaan, mutta Jumalan edessä, ei sinun edessäsi.

    Kovin vähän oli pitkässä tekstissä viittauksia Raamatun sanaan. Sanaa sekaseura ei taida esimerkiksi Raamatusta löytyä...

    Jumalan sana ja sen tulkinta ovat yksi ja sama, jos tulkinta tapahtuu Pyhässä Hengessä. Ristin ryöväri ymmärsi opin ytimeen asti katuessaan pahoja tekojaan yrittämättä mitenkään puolustalla niitä. Näin eivät tehneet Antinpäivän kokouksen eriseuraiset, jotka kauppasivat jopa "rakastamattomuutta" vikanaan, ettei tarvitsisi paljastaa niitä salattuja syntejä, jotka olivat vieneet mainittuun rakastamattomuuteen. Jeesus neuvoi pesemään jalat, jolloin koko ruumis on puhdas.

    Vaikka sekaseuraisuutta ei mainita raamatussa, se ei ole sen kauempana kuin sinun käsityksissäsi seurakunnasta ja liiton pysyvyydestä. Jumala ja Pyhä Henki eivät puhu korvin kuultavasti, vaan sana saarnataan Jumalan valtakunnasta. Se sana on kaksiteräinen miekka, joka parantaa katuvan syntisen ja pahentaa katumattoman, eriseuraiset ja kaikki muutkin synnissä ehdoin tahdoin pysyvät. Se sana erottaa edelleenkin Jumalan valtakunnan ja maailman kaikkine eriseuroineen ja syntimenoineen.

    Jumalan liitto ei ulotu epäuskoon eikä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, vaan se voi myös rikkoutua, tosin vain ihmisen itsensä puolelta. Kukaan ihminen ei voi myöskään rikkoa toisen liittoa eli uskoa, vaikka tosin syntiin toista voi olla houkuttelemassa ja sitä kautta johdattelemassa epäuskoon saakka. Silti itse kukin voi rikkoa vain oman hyvän omantunnon liittonsa, niinkuin monet surullisella tavalla tekevätkin.

    Sinunkin puhtaan ja lapsenomaisen uskomisen esteenä ovat sydämestään uskovaiset ihmiset, joiden seurassa et halua olla nöyrä etkä ansioton. Nöyrä olet tosin väärän hengellisyyden edustajan ja maailman kirjaviisaiden edessä, mutta jumalanlasten matkassa tarvittava puhtaus ja nöyryys kääntyvät ajatuksissasi heti heidän kunnian- ja vallantavoittelukseen. Et tee muuta, kuin näytät aikamme sekaseuraisuuden toteen. Et myöskään huomaa, miten olet lähtenyt vain kumoamaan Jumalan sanaa ja kyseenalaistamaan uskon perusteita aikamme hengen mukaisesti, rakentamatta Jumalan huonetta millään lailla. Sillä tiellä ei koeta löytäjän iloa.

    Kiitos nopeasta nettituomiosta ja internetin välityksellä tapahtuneesta sieluntilan tutkimisesta.
    Nyt sit vaan hoitokokous?
    Varmaan minun pitää tehdä parannus siitä sekaseuraisuudesta, jota ei kylläkään Raamatussa mainita, mutta...

    bibliassa

    33 Sillä ei Jumala ole sekaseuraisuuden, vaan rauhan Jumala, niinkuin kaikissa pyhäin seurakunnissa.

    Äänestä

  • oikeudenkäynti pidetty kirjoitti:

    Kiitos nopeasta nettituomiosta ja internetin välityksellä tapahtuneesta sieluntilan tutkimisesta.
    Nyt sit vaan hoitokokous?
    Varmaan minun pitää tehdä parannus siitä sekaseuraisuudesta, jota ei kylläkään Raamatussa mainita, mutta...

    Raamatunpaikka löytyi, Hyndelle siitä kiitos. Milloinkas astut parannuksen askelille?

    Äänestä

  • JaniS_ kirjoitti:

    Jumalan sana ja sen tulkinta ovat yksi ja sama, jos tulkinta tapahtuu Pyhässä Hengessä. Ristin ryöväri ymmärsi opin ytimeen asti katuessaan pahoja tekojaan yrittämättä mitenkään puolustalla niitä. Näin eivät tehneet Antinpäivän kokouksen eriseuraiset, jotka kauppasivat jopa "rakastamattomuutta" vikanaan, ettei tarvitsisi paljastaa niitä salattuja syntejä, jotka olivat vieneet mainittuun rakastamattomuuteen. Jeesus neuvoi pesemään jalat, jolloin koko ruumis on puhdas.

    Vaikka sekaseuraisuutta ei mainita raamatussa, se ei ole sen kauempana kuin sinun käsityksissäsi seurakunnasta ja liiton pysyvyydestä. Jumala ja Pyhä Henki eivät puhu korvin kuultavasti, vaan sana saarnataan Jumalan valtakunnasta. Se sana on kaksiteräinen miekka, joka parantaa katuvan syntisen ja pahentaa katumattoman, eriseuraiset ja kaikki muutkin synnissä ehdoin tahdoin pysyvät. Se sana erottaa edelleenkin Jumalan valtakunnan ja maailman kaikkine eriseuroineen ja syntimenoineen.

    Jumalan liitto ei ulotu epäuskoon eikä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, vaan se voi myös rikkoutua, tosin vain ihmisen itsensä puolelta. Kukaan ihminen ei voi myöskään rikkoa toisen liittoa eli uskoa, vaikka tosin syntiin toista voi olla houkuttelemassa ja sitä kautta johdattelemassa epäuskoon saakka. Silti itse kukin voi rikkoa vain oman hyvän omantunnon liittonsa, niinkuin monet surullisella tavalla tekevätkin.

    Sinunkin puhtaan ja lapsenomaisen uskomisen esteenä ovat sydämestään uskovaiset ihmiset, joiden seurassa et halua olla nöyrä etkä ansioton. Nöyrä olet tosin väärän hengellisyyden edustajan ja maailman kirjaviisaiden edessä, mutta jumalanlasten matkassa tarvittava puhtaus ja nöyryys kääntyvät ajatuksissasi heti heidän kunnian- ja vallantavoittelukseen. Et tee muuta, kuin näytät aikamme sekaseuraisuuden toteen. Et myöskään huomaa, miten olet lähtenyt vain kumoamaan Jumalan sanaa ja kyseenalaistamaan uskon perusteita aikamme hengen mukaisesti, rakentamatta Jumalan huonetta millään lailla. Sillä tiellä ei koeta löytäjän iloa.

    jälleen keskuuteemme? Jumala varjelkoon hänestä!

    Äänestä

  • käännöksiä! kirjoitti:

    Voi teitä ulkokullatut, jotka seurakuntamme seassa epäjärjestystä kylvätte.

    Muuten, mielenkiintoinen tuo Pietarin ja Paavalin taistelu lakihenkisen juutalaiskristillisyyden ja hellenistisen kristinuskon välillä.

    Samaa on yhä havaittavissa. Toiset vaativat sitä vanhan testamentin ympärileikkausta, toisille riittää usko.

    Äänestä

  • JaniS_ kirjoitti:

    Jumalan sana ja sen tulkinta ovat yksi ja sama, jos tulkinta tapahtuu Pyhässä Hengessä. Ristin ryöväri ymmärsi opin ytimeen asti katuessaan pahoja tekojaan yrittämättä mitenkään puolustalla niitä. Näin eivät tehneet Antinpäivän kokouksen eriseuraiset, jotka kauppasivat jopa "rakastamattomuutta" vikanaan, ettei tarvitsisi paljastaa niitä salattuja syntejä, jotka olivat vieneet mainittuun rakastamattomuuteen. Jeesus neuvoi pesemään jalat, jolloin koko ruumis on puhdas.

    Vaikka sekaseuraisuutta ei mainita raamatussa, se ei ole sen kauempana kuin sinun käsityksissäsi seurakunnasta ja liiton pysyvyydestä. Jumala ja Pyhä Henki eivät puhu korvin kuultavasti, vaan sana saarnataan Jumalan valtakunnasta. Se sana on kaksiteräinen miekka, joka parantaa katuvan syntisen ja pahentaa katumattoman, eriseuraiset ja kaikki muutkin synnissä ehdoin tahdoin pysyvät. Se sana erottaa edelleenkin Jumalan valtakunnan ja maailman kaikkine eriseuroineen ja syntimenoineen.

    Jumalan liitto ei ulotu epäuskoon eikä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, vaan se voi myös rikkoutua, tosin vain ihmisen itsensä puolelta. Kukaan ihminen ei voi myöskään rikkoa toisen liittoa eli uskoa, vaikka tosin syntiin toista voi olla houkuttelemassa ja sitä kautta johdattelemassa epäuskoon saakka. Silti itse kukin voi rikkoa vain oman hyvän omantunnon liittonsa, niinkuin monet surullisella tavalla tekevätkin.

    Sinunkin puhtaan ja lapsenomaisen uskomisen esteenä ovat sydämestään uskovaiset ihmiset, joiden seurassa et halua olla nöyrä etkä ansioton. Nöyrä olet tosin väärän hengellisyyden edustajan ja maailman kirjaviisaiden edessä, mutta jumalanlasten matkassa tarvittava puhtaus ja nöyryys kääntyvät ajatuksissasi heti heidän kunnian- ja vallantavoittelukseen. Et tee muuta, kuin näytät aikamme sekaseuraisuuden toteen. Et myöskään huomaa, miten olet lähtenyt vain kumoamaan Jumalan sanaa ja kyseenalaistamaan uskon perusteita aikamme hengen mukaisesti, rakentamatta Jumalan huonetta millään lailla. Sillä tiellä ei koeta löytäjän iloa.

    Ei mennyt ohi Raamatun mainitessasi sekaseuraisuudesta. Apostoli Jaakob liittää siihen samalla myös maininnan eriseurasta, joten sana sekaseuraisuus sopii hyvin tähän yhteyteen, kun puhutaan eriseurasta.

    14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riita sydämessänne, niin älkäät kerskatko ja älkäät valehdelko totuutta vastaan;
    15 Sillä ei se ole viisaus, joka ylhäältä tullut on, vaan maallinen, inhimillinen ja perkeleellinen.
    16 Sillä kussa kiivaus ja riita on, siellä on myös sekaseuraisuus ja kaikki paha meno.
    17 Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensisti tosin puhdas, sitte rauhallinen, siviä, uskova, täynnä laupiutta ja hyviä hedelmiä, eriseuratoin ja ulkokullatoin.[Jaak. 2]

    Siinä on Jaakob lyhyesti sanonut, miten kahden eri hengen vaikutukset näkyvät ihmisessä.

    Äänestä

  • Hynde. kirjoitti:

    bibliassa

    33 Sillä ei Jumala ole sekaseuraisuuden, vaan rauhan Jumala, niinkuin kaikissa pyhäin seurakunnissa.

    Ei yhdellä jakeella voi vielä tuomita. Tämä kokonaisuus kääntyy nimenomaan hyndeläisiä vastaan:

    26 Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. [1. Kor. 12:7]
    27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta.
    28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.
    29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 4:1]
    30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta.
    31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua.
    32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
    33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,

    Äänestä

  • Uppi Niskanen kirjoitti:

    jos kerron esimerkin että raamatussa mainitaan sana sekaseuraisuus niin se jo katsotaan tuomitsemiseksi... hassua touhua täällä.

    Äänestä

  • Uppi Niskanen kirjoitti:

    Ei yhdellä jakeella voi vielä tuomita. Tämä kokonaisuus kääntyy nimenomaan hyndeläisiä vastaan:

    26 Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. [1. Kor. 12:7]
    27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta.
    28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.
    29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 4:1]
    30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta.
    31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua.
    32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
    33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,

    Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat, sill monta väärää profetaa ovat tulleet maailmaan.
    Joh.1. Ep. 4:1

    Äänestä

SRK ei alennu keskustelemaan niiden kanssa, jotka ovat erimielisiä opillisista asioista. Voit palata SRK:n yhteyteen ainoastaan hylkäämällä koko siihenastisen veriruskean syntielämäsi eriseuroineen ja tekemällä SRK-parannuksen!

Koska 1800-luvun lopulla tuli erimielisyyksiä, ei SRK niitä unohda vaan halveksii teitä eriseuralaiset. Nämä muutamat joiden henkilökemiat eivät käyneet yksiin toistasataa vuotta sitten, ovat tosin jo maanneet haudassaan vuosikymmenet, mutta heidän oppilapsensa jatkavat vihanpitoa hamaan maailman tappiin.

Tästä ei neuvotella. Aamen.

Äänestä
  • "että teidän seassanne tulee eriseurat olemaan.

    1. Kor. 11:19
       
    Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.

    Äänestä

  • Jumalanlapsista kirjoitti:

    "että teidän seassanne tulee eriseurat olemaan.

    eriseuroja ja itse vain ovat pysyneet ainoalla oikealla tiellä. Niin arvelinkin että tuomitsemisen piiri pieni pyörii...

    Puhu Jumalan lapsista, älä Jumalanlapsista.

    Tutki vaikka Raamattua.

    Äänestä

  • mielestä kirjoitti:

    eriseuroja ja itse vain ovat pysyneet ainoalla oikealla tiellä. Niin arvelinkin että tuomitsemisen piiri pieni pyörii...

    kun taas Jumala seisoo itse sanojensa takuumiehenä.

    Äänestä

  • ovat ihmisistä kirjoitti:

    kun taas Jumala seisoo itse sanojensa takuumiehenä.

    yhteisössä neuvojana Pyhä Henki? Ei tunnu kovin todennäköiseltä...

    Äänestä

Me vl:t uskomme, että on yksi Jumalanvaltakunta. Yksi oppi ja yksi usko ja että se on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Miten tällaisessa opissa voidaan tehdä sopimuksia muiden ryhmittymien kanssa. Tarkoitatteko, että nk. vanhoillislestadiolaiset voisivat tehdä kompromisseja tai liittoja muiden oppien eli uskojen kanssa?

Ei Jumalan sanaa voi muuttaa. Jumalan valtakuntaan tullaan ahtaan portin kautta, niin että siitä portista ei mahdu mitkään omat opit, vaan köyhä ja syntinen ihminen. Syntiselle annetaan kaikki anteeksi ja hän pääsee omistamaan kalleimman aarteen, evankeliumin.

Äänestä
  • kun kirjoitit:

    >>
    "Ei Jumalan sanaa voi muuttaa. Jumalan valtakuntaan tullaan ahtaan portin kautta, niin että siitä portista ei mahdu mitkään omat opit, vaan köyhä ja syntinen ihminen. Syntiselle annetaan kaikki anteeksi ja hän pääsee omistamaan kalleimman aarteen, evankeliumin."

    Äänestä

  • popellekin kirjoitti:

    kun kirjoitit:

    ..minäkin. Meillä on siis eri oppi. Sinulla on oma käsityksesi meidän opista ja minulla oma. En tiedä nimimerkki H.S:stä mitään, mutta minä ja me nk. vanhoillislestadiolaiset uskomme, että juuri tämä oppi, usko ja seurakunta on se oikea, joka raamatussa on ilmoitettu. Me toivomme, että mahdollisimman moni löytäisi tämän saman uskon. Me uskomme eri tavalla kuin sinä mutta uskostani en tahdo luopua enkä muuttaa mitään. "Tässä seison enkä muuta voi"

    Äänestä

  • Jumalan valtakunnassakin on niitä jotka paisuvat ja kasvavat. Siitä seuraa että aletaan taistelemaan vallasta. Oppi on sitten helppo ottaa lyömäaseeksi, vaikka siitä ei mitään ymmärrettäisi.

    Aina ei käy niin, että nämä paisuneet perustavat eriseuran, vaan jäävätkin näkyville paikoille hajoittamaan ja hallitsemaan.

    Aivan samoilla sanoilla esikoislestadiolaiset perustelevat oikeassa olemistaan. Aivan samaa kehotusta ahtaasta portista syntien anteeksiuskomisesta he toistavat.

    Äänestä

  • poppe kirjoitti:

    ..minäkin. Meillä on siis eri oppi. Sinulla on oma käsityksesi meidän opista ja minulla oma. En tiedä nimimerkki H.S:stä mitään, mutta minä ja me nk. vanhoillislestadiolaiset uskomme, että juuri tämä oppi, usko ja seurakunta on se oikea, joka raamatussa on ilmoitettu. Me toivomme, että mahdollisimman moni löytäisi tämän saman uskon. Me uskomme eri tavalla kuin sinä mutta uskostani en tahdo luopua enkä muuttaa mitään. "Tässä seison enkä muuta voi"

    Kaikesta päätellen sydämenuskomme on eri, vaikka samassa siionissa talostellaankin.

    Sinulle tämä matkanteko on onneksi helpompaa, kun rasitteenasi eivät ole nämä isot kirjaimet HS. Minun, vanhemman, uskomista nämä kirjaimet rasittavat todella paljon, koska elin ja koin näitä aikoja siionissamme. Sinun ei onneksesi tarvitse kokea kylmiä väristyksiä ja pustatuksia, joita tunnen aina kun ajatukseni palaavat vuosikymmenien taakse.

    Äänestä

  • eriseuraa perusta kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassakin on niitä jotka paisuvat ja kasvavat. Siitä seuraa että aletaan taistelemaan vallasta. Oppi on sitten helppo ottaa lyömäaseeksi, vaikka siitä ei mitään ymmärrettäisi.

    Aina ei käy niin, että nämä paisuneet perustavat eriseuran, vaan jäävätkin näkyville paikoille hajoittamaan ja hallitsemaan.

    Aivan samoilla sanoilla esikoislestadiolaiset perustelevat oikeassa olemistaan. Aivan samaa kehotusta ahtaasta portista syntien anteeksiuskomisesta he toistavat.

    ..kenenkään ei tarvitse olla toiselle katkera. Me vl:t kunnioitamme toisten uskoa. Ehkä juuri siksi, että mekin saamme uskoa omalla tavallamme. Näitä keskusteluja ei tarvita, jos kukin on omassa uskossaan onnellinen. Ehkä näin ei ole, koska vl:iä vastaan puhutaan paljon pahaa. Se on katkeruutta tai huonoa omaa tuntoa. Ehkä juuri siksi vl-uskoa panetellaan niin paljon. Välillä jaksaa jopa jauhaa näistä samoista asioista, jotka on vuosia pyörinýt tällä palstalla. Jospa näistä keskusteluista, joku saa piston sydämeensä ja palaa tuhlaajapojan tieltä isän kotiin. Toivottomilta keskusteluilta nämä yleensä tuntuu, kun vaikka kuinka vastaisi, niin ei vastaukset tahdo riittää. Samat syytökset ja samat vastaukset vuodesta toiseen...

    Anteeksi väsymykseni tämän palstan keskusteluihin...Hyvää jatkoa!

    Mutta kun me vl:t emme kunnioita toisten uskoa.

    Siinä se pointti.

    Joskus meidänkin on hyvä miettiä mitä uskomme ja miten uskomme.

    Äänestä

  • joudumme elämään kirjoitti:

    Kaikesta päätellen sydämenuskomme on eri, vaikka samassa siionissa talostellaankin.

    Sinulle tämä matkanteko on onneksi helpompaa, kun rasitteenasi eivät ole nämä isot kirjaimet HS. Minun, vanhemman, uskomista nämä kirjaimet rasittavat todella paljon, koska elin ja koin näitä aikoja siionissamme. Sinun ei onneksesi tarvitse kokea kylmiä väristyksiä ja pustatuksia, joita tunnen aina kun ajatukseni palaavat vuosikymmenien taakse.

    ...keskustele HS:n kanssa. Ihmetyttää vain tuo, kun sanoit että vl:piirissä on HS:n omia oppeja. Ei kai sellaista ole. Tuntuu, että sinun olisi parasta keskustella näistä asioista asianosaisten kanssa.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ajan raja estää sen.

    Äänestä

  • poppe kirjoitti:

    ..kenenkään ei tarvitse olla toiselle katkera. Me vl:t kunnioitamme toisten uskoa. Ehkä juuri siksi, että mekin saamme uskoa omalla tavallamme. Näitä keskusteluja ei tarvita, jos kukin on omassa uskossaan onnellinen. Ehkä näin ei ole, koska vl:iä vastaan puhutaan paljon pahaa. Se on katkeruutta tai huonoa omaa tuntoa. Ehkä juuri siksi vl-uskoa panetellaan niin paljon. Välillä jaksaa jopa jauhaa näistä samoista asioista, jotka on vuosia pyörinýt tällä palstalla. Jospa näistä keskusteluista, joku saa piston sydämeensä ja palaa tuhlaajapojan tieltä isän kotiin. Toivottomilta keskusteluilta nämä yleensä tuntuu, kun vaikka kuinka vastaisi, niin ei vastaukset tahdo riittää. Samat syytökset ja samat vastaukset vuodesta toiseen...

    Anteeksi väsymykseni tämän palstan keskusteluihin...Hyvää jatkoa!

    Kuka olet, kun olet vuodesta toiseen jaksanut tällä palstalla käydä? En ole aiemmin nähnyt nimimerkkiäsi.

    Vielä heräsi sellainen kysymys, että mitenkä nuo "täysin ulkopuoliset", sellaiset, jota ei juuri nyt kiinnosta usko yhtään? Ei siis sellaiset, jotka sinun mielestäsi uskovat "väärin". Jos sinä haluat huolehtia vain tuhlaajapojista, kenelle jätät sen kallisarvoisen kylvötyön, joka kristityn tehtäväksi on Raamatussa annettu?

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    ...keskustele HS:n kanssa. Ihmetyttää vain tuo, kun sanoit että vl:piirissä on HS:n omia oppeja. Ei kai sellaista ole. Tuntuu, että sinun olisi parasta keskustella näistä asioista asianosaisten kanssa.

    Olen päässyt näiden asioiden yli jollakin tavalla, oikeastaan aika hyvinkin. Olen oppinut suodattamaan saarnat sillä tavalla, että osaan erottaa niistä Jumalan sanan ja H.S:n peruja olevat asiat toisistaan. Kuuntelen niistä vain ensiksi mainitut osat.

    Äänestä

  • Sectori kirjoitti:

    Kuka olet, kun olet vuodesta toiseen jaksanut tällä palstalla käydä? En ole aiemmin nähnyt nimimerkkiäsi.

    Vielä heräsi sellainen kysymys, että mitenkä nuo "täysin ulkopuoliset", sellaiset, jota ei juuri nyt kiinnosta usko yhtään? Ei siis sellaiset, jotka sinun mielestäsi uskovat "väärin". Jos sinä haluat huolehtia vain tuhlaajapojista, kenelle jätät sen kallisarvoisen kylvötyön, joka kristityn tehtäväksi on Raamatussa annettu?

    vanhoillisten moittimista tai halveksimista.

    Olen iäkäs ihminen, joten matkaa on kertynyt esikoisten joukossa.

    Kyllä se hengellinen Jeesuksen seurakunta on kaikki Häneen uskovat ihmiset, jotka ovat uskon kautta saaneet vanhurskauden häävaatteen, jolla ainoastaan Hääjuhlaan sisälle pääsee.

    Jeesus on ovi, jonka kautta lammashuoneeseen sisälle tullaan. Ei viimeisellä tuomiolla kysytä, mihin srk:aan kuuluit.

    Pitää pysyä raamatun opissa ja välttää ihmisoppeja, koska ne voivat estää pelkästä Armosta uskomisen.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    ...keskustele HS:n kanssa. Ihmetyttää vain tuo, kun sanoit että vl:piirissä on HS:n omia oppeja. Ei kai sellaista ole. Tuntuu, että sinun olisi parasta keskustella näistä asioista asianosaisten kanssa.

    väitä, että et tiedä, kuka oli ja mitä sai vanhoillislestadiolaisuudessa aikaan H.S.?

    Äänestä

  • popellekin kirjoitti:

    kun kirjoitit:

    >>
    "Ei Jumalan sanaa voi muuttaa. Jumalan valtakuntaan tullaan ahtaan portin kautta, niin että siitä portista ei mahdu mitkään omat opit, vaan köyhä ja syntinen ihminen. Syntiselle annetaan kaikki anteeksi ja hän pääsee omistamaan kalleimman aarteen, evankeliumin."

    Näinhän siinä on käynyt ja harmikseni kellokkaat eivät halua tunnustaa tosiasioita ääneen vaan toistavat samoja rimpsuja ja rampsuja toistamasta päästyäänkin.
    Siis oikeassa olet otsikolla Vastaanpa samalla.

    Äänestä

  • kuullut esikoisena kirjoitti:

    vanhoillisten moittimista tai halveksimista.

    Olen iäkäs ihminen, joten matkaa on kertynyt esikoisten joukossa.

    Kyllä se hengellinen Jeesuksen seurakunta on kaikki Häneen uskovat ihmiset, jotka ovat uskon kautta saaneet vanhurskauden häävaatteen, jolla ainoastaan Hääjuhlaan sisälle pääsee.

    Jeesus on ovi, jonka kautta lammashuoneeseen sisälle tullaan. Ei viimeisellä tuomiolla kysytä, mihin srk:aan kuuluit.

    Pitää pysyä raamatun opissa ja välttää ihmisoppeja, koska ne voivat estää pelkästä Armosta uskomisen.

    ole kuullut esikoisista mainittavan niin pihaustakaan vl:ssa - ei hyvää eikä pahaa- vasta tällä palstalla tulin tietämään että semmosia on

    Äänestä

  • minäkään... kirjoitti:

    asiat on pyritty pimittämään.

    Äänestä

  • popellekin kirjoitti:

    kun kirjoitit:

    >>
    "Ei Jumalan sanaa voi muuttaa. Jumalan valtakuntaan tullaan ahtaan portin kautta, niin että siitä portista ei mahdu mitkään omat opit, vaan köyhä ja syntinen ihminen. Syntiselle annetaan kaikki anteeksi ja hän pääsee omistamaan kalleimman aarteen, evankeliumin."

    Mikä on mainitsemasi "H.S.:n oppi"? Missä se näkyy tai kuuluu yhä?

    Äänestä

  • H.S.:n oppi? kirjoitti:

    Mikä on mainitsemasi "H.S.:n oppi"? Missä se näkyy tai kuuluu yhä?

    antaa tyhjentävää vastausta kysymykseesi, mutta luulisinpa, että ainakin nimimerkki x-vl ja muutamat muutkin, joilla on laajempi näkemys lähiaikojen tapahtumiin, osaisivat kyllä antaa kattavia vastauksia.

    Tämä kysymys on erittäin arka nykyopetusta kannattaville tahoille, jotka pyrkivät salaamaan hoitokokoushistorian. Jos heille esittää saman kysymyksen, he kyllä kiistävät jyrkästi kaikki kytkökset H.S:n opetuksiin.

    Tiedän ainakin sen, että nykyinen "syntilista" on H.S:n peruja, samoin ehdoton kuuliaisuusvaatimus seurakuntaa kohtaan, joka silloin oli itse H.S sekä hänen läheisimmät tukijansa.

    Sama kuuliasuuden vaatimus on edelleen keskeisessä asemessa vl-uskossa. Seurakunta on nykyään SRK:n johtokunta, työvaliokunta, puhujienkokous ja Päivämies-lehti. Oikeilla seurakuntalaisilta (uskomassa olevat jäsenet)ei ole tämän vl-seurakunnan kanssa mitään tekemistä. Johtamistapa on H.S:n perinnön mukaisesti autoritäärinen, eli ylhäältä alas päin.

    Äänestä

  • Sectori kirjoitti:

    Kuka olet, kun olet vuodesta toiseen jaksanut tällä palstalla käydä? En ole aiemmin nähnyt nimimerkkiäsi.

    Vielä heräsi sellainen kysymys, että mitenkä nuo "täysin ulkopuoliset", sellaiset, jota ei juuri nyt kiinnosta usko yhtään? Ei siis sellaiset, jotka sinun mielestäsi uskovat "väärin". Jos sinä haluat huolehtia vain tuhlaajapojista, kenelle jätät sen kallisarvoisen kylvötyön, joka kristityn tehtäväksi on Raamatussa annettu?

    Ovatko kylvötyö, (Jumalan Sanan saarnaaminen) ja tuhlaajapojista huolehtiminen eri asioita?

    Ovatko ne toisiaan poissulkevia?

    Onko myös niitä, jotka hoitavat ja huolehtivat siitä tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä, jonka hänenkin piti tulla taivaan iloon, mutta ei koskaan tule?

    "Niin monta vuotta olen minä Sinua palvellut, enkä koskaan ole käskyjäsi ylitse käynyt, etkä Sinä ole vohlaakaan, (=karitsa), antanut iloitakseni, mutta.... annoit Sinä tappaa sen syötetyn vasikan."

    Vanhempi veli ei pelastu, koska ei usko, että syötetty vasikka on tapettu myös häntä vartyen.

    Äänestä

  • kylvötyö kirjoitti:

    Ja jos hän alkaa uskomaan niin? Niin pelastuuko hän?

    Näinkö ajatuksesi jatkuu?

    Äänestä

  • kylvötyö kirjoitti:

    Ovatko kylvötyö, (Jumalan Sanan saarnaaminen) ja tuhlaajapojista huolehtiminen eri asioita?

    Ovatko ne toisiaan poissulkevia?

    Onko myös niitä, jotka hoitavat ja huolehtivat siitä tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä, jonka hänenkin piti tulla taivaan iloon, mutta ei koskaan tule?

    "Niin monta vuotta olen minä Sinua palvellut, enkä koskaan ole käskyjäsi ylitse käynyt, etkä Sinä ole vohlaakaan, (=karitsa), antanut iloitakseni, mutta.... annoit Sinä tappaa sen syötetyn vasikan."

    Vanhempi veli ei pelastu, koska ei usko, että syötetty vasikka on tapettu myös häntä vartyen.

    Kyllä minä tulkitse niin, että varsinainen kylvötyö (vrt kylväjävertaus) tehdään selllaisiin sydämen maihin, joihin siementä ei ole vielä kylvetty. Tuhlaajapojallahan oli kaikki tavarat, jotka Isä jakoi hänelle ja vanhemmalle veljelle.

    Vanhempi veli on mielenkiintoinen:

    Luuk 15.

    >29. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa.
    30. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'
    31. Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.
    32. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'">

    Vanhempi veli ei tahtonut mennä sisälle, mutta Isä menikin u l o s ja neuvoi häntä. Jae 31 kyllä todistaa, että vanhempi velikin olisi osallinen keikesta, mitä isällä on. Vanhempi velikyllä teki sellaista, joka on hieman arveluttavaa. Hän ei itse ottanut selvää asioista, vaan käski palvelijoiden mennä sisälle Ajattelen, että kristitty ihminen tekee juuri tällaista, kun hän kiinnittää huomiota toiseen kristittyyn, eikä oikein tahdo ymmärtää, miten Isä tuotakin rakastaa. Tämä on tarkka paikka meille kaikille.

    Vielä yksi kommentti: Vanhempi veli sanoo: "Tämä sinun poikasi". Hän ei tahtonut pitää tätä toista veljenään.

    Äänestä

  • minäkään... kirjoitti:

    ole kuullut esikoisista mainittavan niin pihaustakaan vl:ssa - ei hyvää eikä pahaa- vasta tällä palstalla tulin tietämään että semmosia on

    Voin tamperelaisena kertoa et te käytte Nekalankulmal ja me taas Viinikankulmal,eli lähekkäin
    mut 'NÄKÖJÄÄN' silti niin kaukana.
    IKÄVÄÄ!

    Äänestä

Uusimmassa Päivämiehessä todettiin moisen ajattelun olevan todella vaarallista.

Ei siis ole näkyvissä lähentymistä.

Äänestä
  • ovat olleet jo kauan. Kun lähtivät Raattamaan kuoleman jälkeen "muualta onneaan etsimään", ei ole sen jälkeen Oulusta rakkautta löytynyt...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marenki. kirjoitti:

... kokoontuvat yhteisen pöydän ympärille keskustelemaan eroon johtaneista kysymyksistä ja siitä, mitä tehtiin väärin ja mitä jätettiin tekemättä. Täällä vaahdotaan 70-luvun hoitokokouksista, mutta on useita muitakin selvittämättömiä vuorikymmeniä, jotka ovat hajoittaneet Herran laumaa vuorille ja korpiin.

"Muista, Herra Kristus pyhä,
ostolaumaa Siionin.
Se on hajotettu yhä
vuorille ja laaksoihin.
Hoida, Paimen, lampaitasi,
kanna heikot helmassasi."

Milloin hajoitettu Kristuksen lauma saatetaan jälleen yhteen, että voidaan iloita yhteisen uhrin ympärillä? Ei voi olla samalla paikkakunnalla kahta toisiaan vastaan taisteleevaa seurakuntaa. Ainoa tapaus sovusta on Venäjältä, kun Stalinin vainojen alla vanhoilliset ja uudenheräyksen ihmiset löysivät toisensa ja yhteisen uskonsa. Pitääkö olla vakava vainonaika, ennen kuin uskon kulta kirkastuu kaikille tärkeäksi ja unohtuu riita ja tora, jotka ovat kuin ohdakkeet nisupellossa.

"Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa."

Siunattua talven alkua kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu