Hei. Tilanteeni on sellainen, että joskus 15 vuotiaana, kun olin ekäpä hiukan pyöreähkökin, sairastuin bulimiaan, aika vakavastikin. Tähän yhdistyi myös hirveä liikunta (juoksin 10 kilometriä melkein joka päivä!). No, tuota melkein kaksi vuotta kunnes elämäntilanteeni vaihtui hiukan. Silloin syömishäiriökin unohtui, onneksi, olin jo aika hoikka silloin. No, kuitenkin valitettavasti oireet tulivat takaisin, ja tätä seilaamista on ollut jo kauan. Olen nyt 20 vuotta, eikä helpotusta ole näkyvissä. Minua sanotaan järkeväksi, mutta käytökseni on täysin järjenvastaista! En ole nyt liian laiha enkä ylipainoinenkaan, olen itseasiassa aivan tyytyväinen enkä haluakaan laihtua, kyse on vain jonkinlaisesta rituaalista jos niin voi sanoa. Nyt on jo kauan ollut sellainen vaihe, että vähintään kerran päivässä oksennan. Tämä on todella rankkaa! Asun soluasunnossa, ja näiden "kohtausten" aikana ahmin myös kämppäkavereideni ruokia, mikä on aivan hirveää ja moraalitonta! Tiedän sen, ja haluaisin että en tekisi niin, mutta kun se toinen minäni, se syömishäiriöinen, iskee päälle, niin kaikki säännöt kumoutuu! Haluan apua, en halua tämän helvetin jatkuvan, se vie aivan liikaa aikaa, rahaa ja energiaa! Kaipaan lohdutusta ja jos joku on onnistunut pääsemään kierteestä eroon, niin kirjoittakaahan jotain. Julkiseksi en tätä halua, en missään tapauksessa.
miksi vieläkin...
toivoton
3292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kannattais lopettaa tuo päivittäinenn oksentelu,siinä menee hampaat, kurkku voi vaurioitua yms ja voi tulla myös muita haittoja terveydelle..tsemmpiä ja voimia sinulle että pääsisit eroon tuosta Bulimiasta
kannattas varmaan hankkiutua hoitoon ite oon 16 ja sairastanu tollasta melkeen
"päivittäisrituaali" juttua kohta2,5vuotta
ei tosiaankaan hauskaa.itellänikin käy aina välillä niin et syön vahingossa siskon tai äidin herkut=(tai kerran jopa poikaystävän...en siis tahallaan minusta se on tosi noloa...ja mulle usein huudetaanki siitä...
noh mut nytte hankkiuduin oma-alotteisesti hoitoon kun tässä tosiaan kuluu rahaa/aikaa mukavasti ja muutenkin tää on kauheeta...
en jaksais enää tällästä mutta se on melkee ku pakko oire....!
nyt mulle määrättiin lääkkeitä seronil nimisiä ja toivon että auttas ja muutenki pääsen ravitoterapeutille=)
avun hakeminen ei välttämättä oo kamalan helppoo mut ei tästä varmaan muuten irti pääse...
lääkäriin siitä vaan rohkeesti!
ei ne siellä ketään syö=)
voimia sulle=)
Moi. Tuli surullinen olo kun luin viestisi... kuulosti niin tutulta. Itse olen pian 24-vuotias ja sairastuin anoreksiaan lukion ensimmäisellä luokalla. Syömishäiriöinen olen edelleen ja vahvasti. Anoreksia kääntyi jossakin vaiheessa bulimiaksi ja sitä on jatkunut vuosia. Mulla se on täysin samanlainen "rutiini", josta sinäkin puhuit. Voin ns. erottaa "normaalit syömiseni" tästä "sairaasta syömisestä". Jälkimmäinen on tapa, josta en pääse irti. Vuoden vaihteesta asti on ollut meneillään todella vaikea vaihe... joka päivä tulee mässättyä äärettömät määrät sapuskaa ja oksennettua ne sitten pönttöön. Rahaa palaa "parhaimmillaan" yli 20 euroa/päivä ja muutama vuosi sitten sorruin jopa varastelemaan ruokaa rutiineihini! Jäin kiinni, onneksi..? Nyt asun avoni kanssa ja hän on joutunut sopeutumaan sairaaseenkin puoleeni... harmittelee usein, miten paljon aikaa ja energiaa bulimia vie suhteeltamme. Lisäksi mielialanvaihtelut kiusaavat... Haluaisin päästä irti tästä kierteestä, se tuntuu vain mahdottomalta. Ei jaksa kamppailla vaan on helpompi sortua syömään... jollakin tavoin se rentouttaa ja olenkin huomannut purkavani stressiä syömingeilläni :( ! Hampaani ovat todella huonossa kunnossa, olen liian laiha ja kärsin jos jonkinlaisesta puutteesta. liikuntaa en jaksa enää harrastaa... mietityttää voinkohan enää saada edes lapsia? Opintotuki kuluu mässäilyihin jo 15. päivään kuukadessa tultaessa, sitten joutuu olla avon lompakolla. Itsekin harrastan tuota ruuan pihistelyä läheisteni kaapeista, vaikka seurauksena on huono omatunto... ei vain pysty vastustamaan sairasta minäänsä. Tänään juuri mietin, kuinkahan monta miljardia kertaa olen elämäni aikana oksentanut ja montako nälkiintynyttä afrikkalaista silläkin ruokamäärällä olisi ruokkinut! olen huono ihminen, ikinä minusta ei tule normaalia, ei koskaan... olen kokeillut kaikkea rakastumisesta ammattiapuun ja lääkkeisiin... ei mitään. Näyttää harmaalta. Juttusi kosketti, sillä tätä kauheutta en toivoisi kenellekkään. Jaksamista ja voimia sinulle!