Edellisistä kuukautisista on vain pari viikkoa, mutta nyt on viikon verran ollut todella etova ja väsynyt olo, mutta silti en ole saanut nukuttua juuri ollenkaan. Tänä aamuna meinasi tulla oksennus. Vatsassa tuntuu todella oudolta. Hieman saman tyyppisiä tuntemuksia kuin juuri ennen kuukautisia. Voiko olla, että olen raskaana? ei kai se ole mahdollista, koska vasta oli kuukautiset? Asia juolahti mieleeni vasta viikonloppuna kun mieheni heitti leikillään asian ilmoille valitettuani pahaa oloa sängyn pohjalla. Vuoden ajan ainoa ehkäisy on ollut kondomi, koska hormonaalinen ehkäisy ei oikein sopinut minulle. Nyt ovat ajatukset ihan sekaisin. Koska kotitestin voi tehdä, niin että se olisi luotettava?
voiko olla
mahdollista?
3561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pari pvä;n jälkeen, kun menkat olleet myöhässä!
ovulaatiovaivoja?
Minulla oireet ovat aina alkaneet rv3. Yhdessä raskaudessa oireilin jo muutaman päivän kuluttua siitä kun annettiin lapselle mahdollisuus tulla. Mahdollista kyllä, mutta erittäin harvinaista!
Mutta jos kerran kondomia on käytetty oikein, en oikein usko että olet raskaana. Verikoettakaan ei oteta ennen kuin kuukautiset on myöhässä muutaman viikon.