Tänään sain aikaiseksi yhden runon rakkausrunopalstalle ja tän yhden osan jatkonovelliin (Frank Marlowe).
Siis tästä kirjoittamisen vaikeudesta edelleen.
Olkaa hyvä, repikää tästä irti sitten, kalutkaa, ja
vapaasti lausukaa.
Irrotelkaahan reippaasti omiakin tekstejänne.
Ja jotenkin mulla on sellainen vainu, että nää jutut täällä on nousussa. Hienoa. Muutamilla sivuilla kun olen käväissyt, niin ilokseen on löytänyt vaikka mitä. Itsekin olen alkanut uumoilemaan, josko pistäisi sen oman kotisivun...
Olisko sellaisessa järkeä? Miten se juttu yleensä toimii?
_____________
selkokielistä parahtelua
Kirjoittanut: scarabaeus 30.10.2006 klo 13.36
Tämä loppuunkaluttu kovaksikeitetty yksityisetsivän lamakausi saisi jo Frankin mielestä todellakin muuntua uuteen uljaaseen nousuun.
Frankin postiluukku kolahtaa, ja eteiseen mentyään näkee lattialla pinkan lehtiä ja kirjekuoria. Laskuja hän ei todellakaan halua enää yhtään lisää tähän laskusuhdanteeseen, ja selaa kiireisesti pinkan, ja huomaa ilokseen yhdessä kirjeistä kirjakustantajan logon. Mielihyvä kiirii koko kehoon. Tämä on se päivä, kun vihreää valoa tuikkii joka taholta. Mikä siinä kirjailijan elämässä minua oikein kiinnostaa? Sekö, että käsikirjoituksen lähetettyäni saankin sitten muutaman kuukauden, (välillä menee vuosikin), kuluttua kustantajalta jonkun kipakan kirjeen, jossa suorasanaisesti ilmoitetaan, että ”Kiitos ei. Olette kirjoittanut paskaa. Ette ole osanneet nivoa tarinaanne paikallisiin legendoihin, alueen historiaan, ja monenlaisiin nykyajan tuomiin muutoksiin.”
Ja hän kun oli innokkaana odottanut saavansa kirjeen lukeakseen hyväksyvän, mieltä ylentävän sanaryöpyn: ”Käsikirjoituksenne on puhdasta kultaa, uudesti syntynyt tähti, valmis klassikko.”
Ei tänäänkään.
Kerta toisensa jälkeen Frank on avannut kirjeen, ja tavaillut sitten kädet kylminä täristen, suorastaan hapuillen, ja silmät harittaen suttuisia rivejä, niiden sillä hetkellä heprealaisia, ellei peräti aramealaisia, kirjaimia saadakseen ne jollakin järjellisellä matemaattisella kaavalla koostumaan päähänsä oikeisiin mittasuhteisiin. Lokeroidakseen ne aivopoimujensa kansioon. Hylsykirjeet.
Paskaa. Olet taas kirjoittanut pelkkää paskaa, etkä romaaniin iskemääsi kolmea, ehkä enempääkin, vuotta elämästäsi ole yltänyt edes kevyeen saati raskaaseen sarjaan.
Nyyh.
Ja kuitenkin kirjoittaessaan hän oli päässyt ajatusten kahleettomaan lentoon, harpannut useasti yli samean virran, juossut välillä saalistaen kuin levoton eläin. Tanssinut seinillä varjotansseja, vaikka lamput olivatkin palaneet, käämit kärähtäneet. Varjojen leikkiä seinillä. Ja nyt Frank avaa pöytälaatikon, tunkee käsikirjoituksen sinne muiden tursuilevien paperipinkkojensa päällimmäiseksi.
No niin sitä pitää!
Frank parahtelee kirjoituspöytänsä ääressä nyt kuin levoton eläin tuskissaan mafioson lailla. Mafioson, joka on juuri saanut raatelevan luodin rinnuksiinsa, ja jätetty siihen lattialle virumaan omaan lammikkoonsa. Kääriytyy kippuralle, vaikka nyt tekeekin mieli juosta suorinta tietä ulos taakseen katsomatta. Frankin pää on täynnä puuroa, ja hän näkee Daisyn salakavalan katseen edessään. Daisy simasuu läksyttää: ”Te olette vaikea, kieroutunut, piikikäs luonne. Opiskelkaa kirjoittamaan lyhyitä, selkokielisiä lauseita... kyllä minä tiedän, miten se menee. Uskoisitte jo! Turhuuden turhuutta on lähteä lennolle alitajuntaan!”
Frank ei yritäkään ryhdistäytyä, ja mietiskelee alakuloisena pää käsiensä varassa:
Missä kohtaa minun nyt pitäisi hymyillä? Ei voi olla totta, että olisin lopullisesti kadottanut avaimeni Hollywoodiin! Aijaijaijai... jaijaijai...jai... Nyyyyhhh! Tämä kamppailu ja kurjuus - hyppyjä, salamannopeita väistöjä, hulvattomia loikkia.
Arrggghhhh!
Lähtisinkö kulmakuppilaan, vajoaisin baaritiskille puhetulvaani, vai kaivelisinko ajatusteni virtaa sukeltaen eilisiin uniin...
# # #
Ei aikaakaan, kun Frank Marlowe näkyy kulkevan kujasella kohti kantakapakkaansa. Hetken kuluttua ovi sulkeutuu, ovimies nappaa tuttuun tapaan Frankin elämää nähneen takin naulakkoon, ja itse Frank puikahtaa omalle nimikkopaikalleen salin uumeniin. Kaikki tutut naamat läsnä tietysti, ja lähes yht ´aikaa kyselemässä:
- Hei kuoma! Mites kirjoittaminen sujuu?
- Paskaa pukkaa.
vastaa Frank taivas putoaa äänellään, ja seurue remahtaa räkäiseen nauruun. Siis kaikki muut remahtavat, paitsi Daisy, tuo kurvikas pupunen, joka istuu viereisessä pöydässä komean poikaystävänsä kanssa kuuloetäisyydellä, ja huudahtaa kimakan ylipirteästi:
- Vähemmän on enemmän!
Frank on kahden vaiheilla onko Daisyn läsnäolosta nyt enemmän hyötyä kuin haittaa, ja on vähällä kaivaa browninginsa esiin, sillä tämä on jo totisesti liikaa tälle päivälle, ja tässä vaiheessa Frank päättääkin sännätä...
_________
tää on siis taas pätkä pitemmästä jatkonovellista.
Hassu äijä toi Frank, mihin vielä päätyykään...
?
jatkakaa novea
Siis tästä kirjoittamisen vaikeudesta edelleen.
Olkaa hyvä, repikää tästä irti sitten, kalutkaa, ja
vapaasti lausukaa.
Irrotelkaahan reippaasti omiakin tekstejänne.
Ja jotenkin mulla on sellainen vainu, että nää jutut täällä on nousussa. Hienoa. Muutamilla sivuilla kun olen käväissyt, niin ilokseen on löytänyt vaikka mitä. Itsekin olen alkanut uumoilemaan, josko pistäisi sen oman kotisivun...
Olisko sellaisessa järkeä? Miten se juttu yleensä toimii?
_____________
selkokielistä parahtelua
Kirjoittanut: scarabaeus 30.10.2006 klo 13.36
Tämä loppuunkaluttu kovaksikeitetty yksityisetsivän lamakausi saisi jo Frankin mielestä todellakin muuntua uuteen uljaaseen nousuun.
Frankin postiluukku kolahtaa, ja eteiseen mentyään näkee lattialla pinkan lehtiä ja kirjekuoria. Laskuja hän ei todellakaan halua enää yhtään lisää tähän laskusuhdanteeseen, ja selaa kiireisesti pinkan, ja huomaa ilokseen yhdessä kirjeistä kirjakustantajan logon. Mielihyvä kiirii koko kehoon. Tämä on se päivä, kun vihreää valoa tuikkii joka taholta. Mikä siinä kirjailijan elämässä minua oikein kiinnostaa? Sekö, että käsikirjoituksen lähetettyäni saankin sitten muutaman kuukauden, (välillä menee vuosikin), kuluttua kustantajalta jonkun kipakan kirjeen, jossa suorasanaisesti ilmoitetaan, että ”Kiitos ei. Olette kirjoittanut paskaa. Ette ole osanneet nivoa tarinaanne paikallisiin legendoihin, alueen historiaan, ja monenlaisiin nykyajan tuomiin muutoksiin.”
Ja hän kun oli innokkaana odottanut saavansa kirjeen lukeakseen hyväksyvän, mieltä ylentävän sanaryöpyn: ”Käsikirjoituksenne on puhdasta kultaa, uudesti syntynyt tähti, valmis klassikko.”
Ei tänäänkään.
Kerta toisensa jälkeen Frank on avannut kirjeen, ja tavaillut sitten kädet kylminä täristen, suorastaan hapuillen, ja silmät harittaen suttuisia rivejä, niiden sillä hetkellä heprealaisia, ellei peräti aramealaisia, kirjaimia saadakseen ne jollakin järjellisellä matemaattisella kaavalla koostumaan päähänsä oikeisiin mittasuhteisiin. Lokeroidakseen ne aivopoimujensa kansioon. Hylsykirjeet.
Paskaa. Olet taas kirjoittanut pelkkää paskaa, etkä romaaniin iskemääsi kolmea, ehkä enempääkin, vuotta elämästäsi ole yltänyt edes kevyeen saati raskaaseen sarjaan.
Nyyh.
Ja kuitenkin kirjoittaessaan hän oli päässyt ajatusten kahleettomaan lentoon, harpannut useasti yli samean virran, juossut välillä saalistaen kuin levoton eläin. Tanssinut seinillä varjotansseja, vaikka lamput olivatkin palaneet, käämit kärähtäneet. Varjojen leikkiä seinillä. Ja nyt Frank avaa pöytälaatikon, tunkee käsikirjoituksen sinne muiden tursuilevien paperipinkkojensa päällimmäiseksi.
No niin sitä pitää!
Frank parahtelee kirjoituspöytänsä ääressä nyt kuin levoton eläin tuskissaan mafioson lailla. Mafioson, joka on juuri saanut raatelevan luodin rinnuksiinsa, ja jätetty siihen lattialle virumaan omaan lammikkoonsa. Kääriytyy kippuralle, vaikka nyt tekeekin mieli juosta suorinta tietä ulos taakseen katsomatta. Frankin pää on täynnä puuroa, ja hän näkee Daisyn salakavalan katseen edessään. Daisy simasuu läksyttää: ”Te olette vaikea, kieroutunut, piikikäs luonne. Opiskelkaa kirjoittamaan lyhyitä, selkokielisiä lauseita... kyllä minä tiedän, miten se menee. Uskoisitte jo! Turhuuden turhuutta on lähteä lennolle alitajuntaan!”
Frank ei yritäkään ryhdistäytyä, ja mietiskelee alakuloisena pää käsiensä varassa:
Missä kohtaa minun nyt pitäisi hymyillä? Ei voi olla totta, että olisin lopullisesti kadottanut avaimeni Hollywoodiin! Aijaijaijai... jaijaijai...jai... Nyyyyhhh! Tämä kamppailu ja kurjuus - hyppyjä, salamannopeita väistöjä, hulvattomia loikkia.
Arrggghhhh!
Lähtisinkö kulmakuppilaan, vajoaisin baaritiskille puhetulvaani, vai kaivelisinko ajatusteni virtaa sukeltaen eilisiin uniin...
# # #
Ei aikaakaan, kun Frank Marlowe näkyy kulkevan kujasella kohti kantakapakkaansa. Hetken kuluttua ovi sulkeutuu, ovimies nappaa tuttuun tapaan Frankin elämää nähneen takin naulakkoon, ja itse Frank puikahtaa omalle nimikkopaikalleen salin uumeniin. Kaikki tutut naamat läsnä tietysti, ja lähes yht ´aikaa kyselemässä:
- Hei kuoma! Mites kirjoittaminen sujuu?
- Paskaa pukkaa.
vastaa Frank taivas putoaa äänellään, ja seurue remahtaa räkäiseen nauruun. Siis kaikki muut remahtavat, paitsi Daisy, tuo kurvikas pupunen, joka istuu viereisessä pöydässä komean poikaystävänsä kanssa kuuloetäisyydellä, ja huudahtaa kimakan ylipirteästi:
- Vähemmän on enemmän!
Frank on kahden vaiheilla onko Daisyn läsnäolosta nyt enemmän hyötyä kuin haittaa, ja on vähällä kaivaa browninginsa esiin, sillä tämä on jo totisesti liikaa tälle päivälle, ja tässä vaiheessa Frank päättääkin sännätä...
_________
tää on siis taas pätkä pitemmästä jatkonovellista.
Hassu äijä toi Frank, mihin vielä päätyykään...
?
jatkakaa novea
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heips ja kiitos sinnikkäästä kirjoittelusta palstalle... Sinä olet yksi niistä, jotka yrittävät pitää tätä keskustelua jollain lailla pystyssä ja elävänä.:)
Minun on nyt pakko mainita niinkin kuivasta asiasta kuin pilkkusäännöistä. Ei se mitään, jos kaunokirjallinen teksti ei noudata ihan kaikkia sääntöjä, mutta yksi asia tekstissäsi pistää silmään.
"Kerta toisensa jälkeen Frank on avannut kirjeen, ja tavaillut sitten kädet kylminä täristen"
Ja-sanan eteen ei tule pilkkua, jos lauseissa on yhdistävä tekijä! Siis: Frank on avannut kirjeen ja tavaillut sitten...
Tuo virhe toistuu monta kertaa.
Sitten on muitakin vähän epäselviä virkkeitä, kuten: "Frankin postiluukku kolahtaa, ja eteiseen mentyään näkee lattialla pinkan lehtiä ja kirjekuoria." Pieni juttu, mutta kumminkin: tuossa pitäisi olla "eteiseen mentyään FRANK näkee" tai HÄN näkee. Tuosta voisi melkein käsittää niin, että Frankin POSTILUUKKU näkee jotain..:D
Tätä virkettä en ymmärrä ollenkaan: Olet taas kirjoittanut pelkkää paskaa, etkä romaaniin iskemääsi kolmea, ehkä enempääkin, vuotta elämästäsi ole yltänyt edes kevyeen saati raskaaseen sarjaan.
Pieniä asioita, mutta kuitenkin. Epämääräisyydet tekevät tekstistä keskeneräisen oloisen.
"Vähemmän on enemmän!"
-myös kirjoittamisessa? Sinusta saa sellaisen kuvan, että kirjoitat tosi paljon ja aktiivisesti ja ideoita riittää ja juonta pukkaa.
Mutta palaatko tarpeeksi usein kirjoittamiisi teksteihisi, muokkaatko niitä, mietit ja tarkennat asioita? Keskityt?
Tällaista tuli mieleen..:)
Kiitos mielenkiinnosta tekstejäni kohtaan.
Olen todellakin aktiivisesti ja tarkoituksella kirjoitellut kaikenlaista näillä palstoilla (jatkonovellit, kirjailijanalut, runopalsta, rakkausrunopalsta...). Välillä kommentoinut vähän ajattelemattomastikin liian spontaanisti.
Kirjoittelen jatkonovellit -palstalla näitä pätkiä, ja puutut asiaan. Kirjoitan ne niin nopeasti, että en oikeastaan märehdi niitä lainkaan. Viskaan ne estradille heti sellaisinaan, ja huomaan itsekin usein jälkeenpäin, että on toistoa ja pilkku- sun muita virheitä, jotka olisi pitänyt korjata.
Kirjoitan harjoituksena niitä.
Kun tässä taannoin kyselin yhden jakson tyylistä, niin lukijalle saattoi tulla käsitys, että olisin kirjoittamassa dekkaria juuri siitä "roolihahmosta", joka sivulla seikkaili...
Olen todellakin kirjoittamassa yhtä sun toista, mutta en ole laittanut mitään "oikeata" tekstiäni nettiin, siis niitä, joilla olen osallistunut/osallistumassa tai lähettämässä "valmiita" tekstejäni tulevaisuudessa.
Eli harjoittelen täällä, ja olen kieltämättä osittain melko lyhytjännitteinen jaksaakseni jauhaa omia oksennuksiani.
Käyn jo toista vuotta luovassa kirjoittamisessa, mutta kokoontumiset ovat harvakseltaan, ja siksi koen, että täällä osallistuminen antaa runsain mitoin sellaisia virikkeitä, joita tällä hetkellä olen vailla ja kirjoituksen oppimisessa etsimässä.
Tiedän, että kukaan ei tule pöytälaatikoista tekstipinoja kaivelemaan, ellei itse niitä esille kiikuta. Ja vaikka kiikuttaisikin, sekään ei takaa sitä, että niitä joku lukisi.
Itse luen mielelläni runsassanaisia opuksia (hyvänä esimerkkinä sellaisesta vaikkapa Sadan vuoden yksinäisyys), ja kaikenlaisia jokseenkin himmeitä teoksia, joissa mielikuvitus pääsee jylläämään.
En tiedä mistä se oma kirjoittamisen hinkuni tulee, ja mitäpä sitä sitten liikaa miettimään, ettei pää sekoa. Tavoitteena minullakin on saada joskus joku oma opus kirjahyllyyni.
Kiitos palautteestasi. Yritän oppia joka päivä jotakin uutta, hämmästelen ja kummastelen tätä maailmaa.
No joo, tuo kuulostaa kyllä loogiselta. Kirjoitat tänne paljon tekstiä harjoitusmielessä, mutta sen lisäksi sitten "varsinaista" juttuasi. Täytyy myöntää että olen hieman kateellinen, minulla ei olisi aikaa. Tuntuu, että pystyn keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, ja se on nyt jo pari vuotta ollut yksi ja sama projekti.
Opiskelujen puolesta tulee kyllä kirjoitettua onneksi edes asiatekstejä säännöllisesti. Niitäkin kirjoittamalla oppii rutiinia ja just sitä, että alkaa vaan kirjoittamaan eikä liikoja märehdi tai suunnittele, täytyy saada tehtävät tehtyä tiettyyn päivään mennesä.
Ja vitsit, Sadan vuoden yksinäisyys! Niistä harvoista klassikoista, joita olen oikeasti saanut luettua alusta loppuun, tuo on todella suosikkejani. Siinä on sitä "oikeanlaista" fantasiaa, jotain tosi mystistä ja tunnelmallista.
Jotenkin samaa sarjaa (vaikka kirjallisuuden asiantuntijat voi olla ihan eri mieltä:D) on minusta Arundhati Royn Joutavuuksien Jumala. Jos haluat lukea ihan käsittämättömän kaunista kieltä, sellasia kielikuvia, että tuntuu että kirjoittaja pystyy kuvaamaan ihan mitä tahansa, niin lue tuo..:)
Kyllä tuon ihan mieliikseen luki, vauhdikas tyyli, mahdolliset pilkkuvirheet ovat epäolennaisuuksia tuossa luonnoksen vaiheessa.
Vaikea kuitenkin ruveta jatkamaan: Marlowe on pikemminkin harrastajakirjoittaja kuin yksityisetsivä?