opettaja Matti Kaivosoja, tänään HS
'Kuntien ja etenkin pienten kuntien taloudet ovat ahtaalla. Palvelurakenteen uudistus velvoittaa ne lähivuosina osoittamaan taloudellista toimintakykyä. Uudistus ajoittuu ensimmäisiin vuosiin, jolloin lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä ei enää ole käytössä. Näin ollen voi käydä niin, että haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset joutuvat uudistuksen maksumiehiksi.
Tasausjärjestelmä toimi eräänlaisena vakuutuksena pienille kunnille; sillä tasattiin kustannusten heilahtelua ja turvattiin, ettei kunnan vuositason budjetointi estä auttamasta perheitä yksittäistapauksessa. Tasausjärjestelmä lakkautettiin tämän vuoden alusta osana kuntien valtionosuuksien määräytymisperusteiden uudistusta.
1990-luvun alun laman ajoilta on tutkimustietoa siitä, että kun kunnat joutuvat nopeasti ja voimakkaasti sopeuttamaan budjettiaan, leikkaukset kohdistuivat monilla tavoin lapsiin.
2000-luvun alussa, edellisen hallituksen aikana, oli viriämässä keskustelu raskaana olevien päihteiden käyttäjien pakkohoidosta. Ottamatta kantaa pakkohoidon ongelmaan on mielenkiintoista havaita, miten keskustelu tuolloin vältettiin.
Silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara totesi, että vuosittain syntyy tosin satoja alkoholin vaurioittamia lapsia, mutta pakkohoitolaki on tarpeeton, koska kunnat eivät anna äideille maksusitoutumuksia edes vapaaehtoisiin kuntoutusjaksoihin.
Kuntia, joissa päihdehoito tai kuntoutus evättiin, ei julkistettu. Yhtään sosiaalijohtajaa ei ilmaantunut selittämään, miksi maksusitoumukset katsottiin parhaaksi evätä. Itse päättelen, ettei asiasta kunnissa läpinäkyvästi päätetty, vaan maksusitoumus evättiin muilla keinoin; mekanismia monimutkaistettiin, paperia kierrätettiin, asiakasta odotutettiin tai palvelua käytännössä antavaa eturintamaa estetiin muilla tavoin toimimasta tehokkaasti.
Kun lastensuojelun tasausrahasto on nyt purettu, on aika arvioida, onko kunnissa varauduttu riittävästi lastensuojelun tarpeen kasvuun, joka on sekä viime vuosien kehityksen että alkoholin kulutuksen vuoksi kiistaton.
Nähdäkseni kasvuun ei ole varauduttu, vaan lastensuojelutyön eturintaman työntekijät suoremmin tai epäsuorammin velvoitetaan sekä sekä havaitsemaan lastensuojelun tarve entistä harvemmin että toimimaan entistä harvemmin. Lopulta turvaudutaan epärealistisiin avohoidon keinoihin tilanteissa, joissa lapsi olisi välttämättä sijoitettava tai joissa jo alkanut sijoitus keskeytetään ennenaikaisesti.
Sairaalalääkärinä pitkään työskennellessäni totesin, että on mahdollista toimia myös toisin: budjettipaineita ei kohdi8steta yksittäisiin hoitotilanteisiin ja ratkaisuihin, vaan terveydenhuollon ammattilaisia tuetaan toimimaan parhaan osaamisen ja ammattietiikan mukaan.
Kokenut esimieheni tapasi lopettaa budjettiakin koskevat kokoukset ja tiedotustilaisuudet sanoihin: "Potilaat ovat meille tärkeimpiä ja heidät hoidetaan".
Lastensuojelun parissa työskentelevät tarvitsisivat samanlaista tukea, mutta puhuuko kukaan heidän puolestaan, vai velvoitetaanko heidät nostamaan toimenpidekynnystä - ilman, että asiasta tehdään millään tasolla päätöstä, johon ulkopuoliset voisivat puuttua.'
'Kuntien ja etenkin pienten kuntien taloudet ovat ahtaalla. Palvelurakenteen uudistus velvoittaa ne lähivuosina osoittamaan taloudellista toimintakykyä. Uudistus ajoittuu ensimmäisiin vuosiin, jolloin lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä ei enää ole käytössä. Näin ollen voi käydä niin, että haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset joutuvat uudistuksen maksumiehiksi.
Tasausjärjestelmä toimi eräänlaisena vakuutuksena pienille kunnille; sillä tasattiin kustannusten heilahtelua ja turvattiin, ettei kunnan vuositason budjetointi estä auttamasta perheitä yksittäistapauksessa. Tasausjärjestelmä lakkautettiin tämän vuoden alusta osana kuntien valtionosuuksien määräytymisperusteiden uudistusta.
1990-luvun alun laman ajoilta on tutkimustietoa siitä, että kun kunnat joutuvat nopeasti ja voimakkaasti sopeuttamaan budjettiaan, leikkaukset kohdistuivat monilla tavoin lapsiin.
2000-luvun alussa, edellisen hallituksen aikana, oli viriämässä keskustelu raskaana olevien päihteiden käyttäjien pakkohoidosta. Ottamatta kantaa pakkohoidon ongelmaan on mielenkiintoista havaita, miten keskustelu tuolloin vältettiin.
Silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara totesi, että vuosittain syntyy tosin satoja alkoholin vaurioittamia lapsia, mutta pakkohoitolaki on tarpeeton, koska kunnat eivät anna äideille maksusitoutumuksia edes vapaaehtoisiin kuntoutusjaksoihin.
Kuntia, joissa päihdehoito tai kuntoutus evättiin, ei julkistettu. Yhtään sosiaalijohtajaa ei ilmaantunut selittämään, miksi maksusitoumukset katsottiin parhaaksi evätä. Itse päättelen, ettei asiasta kunnissa läpinäkyvästi päätetty, vaan maksusitoumus evättiin muilla keinoin; mekanismia monimutkaistettiin, paperia kierrätettiin, asiakasta odotutettiin tai palvelua käytännössä antavaa eturintamaa estetiin muilla tavoin toimimasta tehokkaasti.
Kun lastensuojelun tasausrahasto on nyt purettu, on aika arvioida, onko kunnissa varauduttu riittävästi lastensuojelun tarpeen kasvuun, joka on sekä viime vuosien kehityksen että alkoholin kulutuksen vuoksi kiistaton.
Nähdäkseni kasvuun ei ole varauduttu, vaan lastensuojelutyön eturintaman työntekijät suoremmin tai epäsuorammin velvoitetaan sekä sekä havaitsemaan lastensuojelun tarve entistä harvemmin että toimimaan entistä harvemmin. Lopulta turvaudutaan epärealistisiin avohoidon keinoihin tilanteissa, joissa lapsi olisi välttämättä sijoitettava tai joissa jo alkanut sijoitus keskeytetään ennenaikaisesti.
Sairaalalääkärinä pitkään työskennellessäni totesin, että on mahdollista toimia myös toisin: budjettipaineita ei kohdi8steta yksittäisiin hoitotilanteisiin ja ratkaisuihin, vaan terveydenhuollon ammattilaisia tuetaan toimimaan parhaan osaamisen ja ammattietiikan mukaan.
Kokenut esimieheni tapasi lopettaa budjettiakin koskevat kokoukset ja tiedotustilaisuudet sanoihin: "Potilaat ovat meille tärkeimpiä ja heidät hoidetaan".
Lastensuojelun parissa työskentelevät tarvitsisivat samanlaista tukea, mutta puhuuko kukaan heidän puolestaan, vai velvoitetaanko heidät nostamaan toimenpidekynnystä - ilman, että asiasta tehdään millään tasolla päätöstä, johon ulkopuoliset voisivat puuttua.'
Vastaukset 10
Vanhimmat
eduskunnassa ministeritasolla kuntien puoleen.
Mikä tuon kuntien tilanteen nyt äkkiä muuksi muuttaisi?
Kun varsinkin Helsinki on ryssinyt lasten psykiatrisen hoidon järjestämisen täysin, eikä ole kehumista muuallakaan, niin mistä kuntien sisällä saadaan jokin ihmelääke äkkiä näiden asioiden ratkaisemiseen?
Lisäksi pienten kuntien tilanne huononi entisestään tasausjärjestelmästä luopumisen ja lastensuojelukertoimen käyttöön oton myötä.
Rikas länsimainen teollisuusvaltio, joka p-aukisten kuntien harteille sälyttää vastuun lastensuojelusta ja osaltaan myös lasten terveydenhuollon järjestämisestä?!?! Vai mihin ne kuntien rahat käytetään kun näin tärkeät asiat ovat retuperällä?
Vuosia, toisekseen ihmettelen edelleen miksi päideperhettein lapsia heitellään edestakaisin laitkosen ja kodin väliä, riipuen vanhempien kunnosta. Itse olen epäillyt lapsellani aspergerin syndroomaa, sitä ei ole tietenkään tutkittu koskaan oireet ovat selvät, vaan lapsten psykiatrisella keksittiin, etten osaa kasvattaa lapsiani. Vielä tänäkin päivänä, lapsia pahoipidelty yms. sijaispaikassa, kaikille oireille löytyy syy vanhemmista. Alkoholia otan harvoin, lasten kotona ollessa en ottanut ollenkaan, eli en ole alkoholisti, mutta lapset on otettu huostaan. Toisaalta näen päivättäin näitä päihdeongelmaisia lastensa kanssa ja ihmettelen miten heidän lasten käy, kuka heidät ruokkii ja hoitaa, odottavia äitejä olen nähnyt kännissä, eli lapsella on tulevaisuus lyöty lukkoon (fas:n muodossa) jo ennen syntymäänsä.
tilanteessa. Mutta sinullahan on lain mukaan huoltajuus silti olemassa, vaikka lapsi on huostassa. Kyllä sinua pitäisi kuunnella siinä asiassa, jos haluat lapsesi johonkin tutkimukseen.
Lakiin pitäisi saada oikeastaan sellainen kohta, että jo ennen h-ottoa olisi tuollaiset tutkimukset tehtävä, jos siihen on perusteet olemassa. Jos epäilys osoittautuu tutkimuksissa aiheelliseksi, niin siinähän psykiatrit saavat lunta tupaansa, jonka kyllä ansaitsevatkin tietämättömyydestään ja toisten perhe-elämän puoskaroinnista. Suomi on 50 v jäljessä monia muita maita psykiatrien asenteiden osalta.
pitkäaikaissairaiden lasten omaishoidontuesta?
Että senkin pitää olla kuntakohtaista!
Vain 1/4 perheistä, joille se kuuluisi, saavat sitä. Jako on kuntien määräysvallassa, maksetaanko vai ei siitä huolimatta, että perhe olisi oikeutettu lain mukaan sitä saamaan.
Ja tuosta lain mukaisuudesta vielä:
Esim. lasten sossujen tehtävä olisi infota asiakkaita tuen hakemisesta, mutta he eivät vahingossakaan kerro. Minulle kävi niin, että kun kysyin heiltä asiasta jo viime syksynä, he kielsivät hakemasta tyyliin 'eihän sinun kannata sitä hakea, siitä menee verokin ja jos saat asumistukea, se putoaa, unohda koko juttu'. Asia unohtui lapsen h-ottopelleilyn ajaksi. Mutta nyt hain ja se myönnettiin.
Kannattaa siis hakea kaikki te, joilla on kotona pitkäaikaissairaslapsi! Siihen on oikeus myös lapsen psykiatrisilla tai neurologisilla diagnooseilla.
välttämätön ehto se että lapsella olisi lääkitystä? Minkälaiset kriteerit siihen pitää olla?
edellytykset täyttyvät:
-henkilö tarvitsee seurauden, vamman tai muun vastaavan syyn takia hoitoa tai muuta huolenpitoa
-hoitoa voidaan antaa hoidettavan kotona
-hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta yhdessä muiden tarpeellisten palvelujen kanssa
-omaishoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat hoidon asettamia vaatimuksia
-hoidettavan koti soveltuu hoidon antamiseen
-omaishoidon tuen myöntäminen on hoidettavan edun mukaista ja se riittää turvaamaan hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden.
päällä koko ajan jo nyt, mitä tulee myös muihin tahoihin (koulu, psykiatrinen avohoito lapsella), kuljetukset ym. lapsen ollessa kotona jne.
Sairaan lapsen hoidontukea tulee mutta se pienin. Se lienee esteenä hakemiselle, jos ei niitä kulujakaan (lääkkeet) kyllä ole muutoin kun harvat tapaamiset vanhempien ja hoitavien tahojen välillä...
poliklinikka ostopalveluna ja kuljetuksen omavastuun joutui sosku hoitamaan koska lääkäri laittoi asiaa puoltavan lausunnon. Ei sieltä soskusta asioiden tiimoilta muutoin yhteyksissä sitten ollakaan oltu.
On osaa sanoa, mikä järjenjuoksu kriteereiden laatijoilla on ollut, mutta hoitotuen saaminen on yksi ehto, että voi saada omaishoidontukea.
Ja aika paljon samat asiat ovat omaishoidon tuen arvioinnissa kuin ovat hoitotuessakin. Siis lapsen vaikeahoitoisuus, miten paljon tilanne kotona poikkeaa tavanomaisesta sen ikäisen hoidosta, kustannuksista ei paljon hakulomakkeessa kyselty, mutta kysyttiin onko tullut ansionmenetyksiä, joutunut lyhentämään työpäivää tai jäämään töistä pois.
Asia etenee kun soittaa oman kuntansa sossutoimistoon ja sekin on kuntakohtaista, millä nimellä oikea toimisto on. Se voi olla vammais- tai vanhuspalvelu esimerkiksi, vaikka hoitaa lastenkin asioita. Ensimmäisessä yhteydenotossa arvelin puhelimessa noin niin kuin yleisesti ottaen, mille tilanteemme vaikuttaa, kannattaako hakea. Lapsen diagnooseilla on iso merkitys myös. Ja hakemukseen laitetaan lääkärinlausunto, käy sama kuin hoitotuen hakemiseen. Kelasta voi pyytää valokopion edellisestä, jos ei ole vielä kovin vanha. Sitten lähetetään hakemus ja lausunto, tuki myönnetään sen kuun alusta, jolloin hakemus on lähetetty.
Sitten sossusta tulee työnekijä kotikäynnille, jonka kanssa täytetään heidän kyselylomakkeensa. Siinä kartoitetaan tarkkaan perheen tavallista arkea, hoidon vaativuutta. Annoin luvan keskustella myös meillä aikaisemmin olleiden perhetyöntekijöiden kanssa, koska ehtivät tutustua elämäämme hyvin. Ja niin myönteinen päätös tuli. Kaipa siihen Helsingissä vaikuttaa heidän huono omatuntonsa hoidon kaikesta huonosta tarjonnasta, tiedä häntä.
siis ymmärsinkö nyt oikein että alkuperäinen kirjoittaja kokee lastensuojelun olevan pulassa kun ei voida kaikkia suomalaisia lapsia ottaa huostaan?