minun tarinani on surullinen. Olo on ihan kamala. Sairastan syöpää, ja 7 kk olen saanut sytostaatteja ja sädehoitoa. mahdollisuuteni tulla raskaaksi piti olla minimaaliset. oloni huononi muutama viikko sitten, ja kun onkologi ei löytänyt järkevää selitystä oireilleni, aloin epäilemään raskautta. Huomasin,että oireeni olivat osaksi hormonaalisia, joten ajattelin varmistaa asian. Niin kävi. Raskaustesti näytti positiivista.
Tänään lääkärikäynnilläni kerroin onkologilleni ja hän vahvisti ajatukseni. Vaihtoehtoja ei ole. koska hoitoni ovat kesken, jouduttaisiin hoidot lopettamaan,jos päättäisin pitää lapsen. silloin minä en selviäisi. lisäksi, rajujen,kauan kestäneiden hoitojen takia lapsi luultavasti ei olisi terve. vaihtoehtoja ei siis ole. Lääkärini suhtautui asiaan ihanasti, ei lääkärillisin sanoin, vaan totesi, että tämä on sellaista,jota minun ei olisi enää tarvinnut kokea. Oli tosi pahoillaan, että näin pääsi minulle käymään ja sanoi, että minä olen joutunut kokemaan ihan liikaa.
niin olenkin.nyt tuntuu tosi pahalta. kuinka paljon ihmisen pitää jaksaa kantaa, että on tarpeeksi vahva? Tänään kävin naistentautien polilla, ja gynekologi näytti minulle kuvaa, tässä se nyt sitten on. itketti ihan kamalasti. Lapsi, jota pelkäsin, etten enää ikinä saisi. Ja joudun sen tietoisesti ja konkreettisesti menettämään.
Huomenna saan ensimmäisen keskeytyslääkkeen. Niin paljon pelkoa, surua ja kipua kokeneena jo sairauteni puolesta pelkään vastaan tulevaa. Jalat horjuvat jo valmiiksi. Mutta tosiasia on tosiasia, vaihtoehtoja ei ole.
löytyykö muita samankaltaista kokeneita. miten tästä voi selvitä?
Tänään lääkärikäynnilläni kerroin onkologilleni ja hän vahvisti ajatukseni. Vaihtoehtoja ei ole. koska hoitoni ovat kesken, jouduttaisiin hoidot lopettamaan,jos päättäisin pitää lapsen. silloin minä en selviäisi. lisäksi, rajujen,kauan kestäneiden hoitojen takia lapsi luultavasti ei olisi terve. vaihtoehtoja ei siis ole. Lääkärini suhtautui asiaan ihanasti, ei lääkärillisin sanoin, vaan totesi, että tämä on sellaista,jota minun ei olisi enää tarvinnut kokea. Oli tosi pahoillaan, että näin pääsi minulle käymään ja sanoi, että minä olen joutunut kokemaan ihan liikaa.
niin olenkin.nyt tuntuu tosi pahalta. kuinka paljon ihmisen pitää jaksaa kantaa, että on tarpeeksi vahva? Tänään kävin naistentautien polilla, ja gynekologi näytti minulle kuvaa, tässä se nyt sitten on. itketti ihan kamalasti. Lapsi, jota pelkäsin, etten enää ikinä saisi. Ja joudun sen tietoisesti ja konkreettisesti menettämään.
Huomenna saan ensimmäisen keskeytyslääkkeen. Niin paljon pelkoa, surua ja kipua kokeneena jo sairauteni puolesta pelkään vastaan tulevaa. Jalat horjuvat jo valmiiksi. Mutta tosiasia on tosiasia, vaihtoehtoja ei ole.
löytyykö muita samankaltaista kokeneita. miten tästä voi selvitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itkettää jo lukiessa viestiäsi, surusi täytyy olla käsittämättömän suuri. Rukoilen voimaa sinulle.
Anteeksi heti alkuunsa tuota otsikointia, kieltämättä kävin Miljuuna otsaketta läpi mutta kaikki tuntui jotenkin ei sopivilta :Z
Mahtaa sulla käydä tunteiden kirjo päässä nyt :( Mutta oikeasti, varmaan tilannetta hiukan helpottaa tieto että voit saada lapsia, ja lapsiahan saat alkaa tehdä sitten kun taistosi tätä ikävää sairautta vastaan on voitettu :)
..Tietysti se ei muuta sitä tosiasiaa, että seuraava lapsonen olisi sama minkä nyt joudut menettämään, mutta yhtä arvokas
Alkuperäiselle osan ottoni.
Ja perään palstan vaki urputtajille kysymys: Miksei kukaan huuda tälle aloittajalle "Abortti on aina murha!! Ja sen tekijät joutuu helvettiin" etc. Vai onko niillä sittenkin se pieni myötätunnon hiven jonnekin syvälle kaivautuneena?
Onkohan ne sulla listassa?
Tän asian suhteen on se inhimillinen tekijä, jonka takia kukaan tule järkisyistä vaahtoamaan lapsen puolesta pitämisestä, Koska se on käytännössä Mahdotonta.
Onneks omaan ajatusmaailman, jossa en tunnista helvettiä ja taivasta, olis elämä aika kamalaa loppupelissä jos tietäs jo eläessään joutuvan manalaan..
takana on nyt se (kin) toimenpide. pahimmalta tuntui maanantai, kun joutui käymään asiat moneen kertaan läpi, eri lääkäreiden kanssa ja tekemään sen lopullisen päätöksen, tietän kuitenkin,ettei mitään muuta ole tehtävissä. Kaiken lopun tein kuin robotti, suorittaen. Eilen tehtiin itse keskeytys, mieheni oli onneksi mukana. Kauan siellä meni, kun kaikki ei meinannut heti onnistuakaan. ennen kesketytystä kävin sädehoidossa. Kun se oli kuitenkin ohi ja pääsin kotiin, olo oli ontto,mutta helpottunut. Kaikkien tahojen mielipide; "muuta mahdollisuutta ei ole" antaa onneksi jonkinlaisen synninpäästön omaan ajatusmaailmaan. Mutta helppo asia tämä ei ollut. Arvet jäävät sydämeen. Eikä se ikinä unohdu. Jospa se jäisi asiaksi, jonka voin toivottavasti joskus sairauden mukana haudata mielestäni. Yksi kipeä luopuminen muiden luopumisien loputtomaan listaan.
Toivon kaikkien tarkastelevan omaa elämäänsä, ja miettivän, mistä valittaa, mitkä ovat asioita,joihin voi itse vaikuttaa ja mitkä ovat vain kovia vastoinkäymisiä, joista kasvaa vahvemmaksi. Niin se kai on, että tyhmyydestä johtuvien vastoinkäymisien kuuluu opettaa ja itsestä riippumattomien vahvistaa.
Minä olen joutunut sairauteni takia luopumaan niin paljosta. Ei vain pelkästään käsitteestä terveys. Miltä sinusta tuntuisi joku aamu herätä, ja tietää, että joudut luopumaan hiuksistasi, ripsistä ja kulmista, työstäsi, ammatistasi, toisesta keuhkostasi, osasta maksaa ja munuaisia, kilpirauhasesta, ylävartalon luiden luuytimestä, niin,että joudut luultavasti koko loppuelämän pistämään itseesi kasvuhormoneja, että kehosi jaksaa tuottaa tarpeeksi valko ja punasoluja, kaikesta liikunnasta, kolmesta hampaasta, verisuonistasi, niin, että ne vain ovat niin kovettuneet,että ainoa vaihtoehto on leikata rintaasi portti laskimosuoneen, ja sitten lapsesta, jonka luulit olevan mahdottomuus. Minä paranen, luultavasti, tällä erää. uusimismahdollisuus on kuitenkin 85%, ja jos sairaus uusii, ei hoitokeinoja enää ole.
Silti minä jaksan elää. Jokaisen päivän kerrallaan, uutena lahjana. Vastoinkäymisten määrä on loputon, mutta sille ei ihminen voi mitään. En voi syyttää itseäni. Olisi ehkä helpompaa, jos voisin, silloin tietäisin, että olen itse vastuussa vastoinkäymisistä. Jalat horjuu, mutten kaadu. Olen päättänyt.
Mitä erilaisiin kitisijöihin palstalla tulee, toivon teidän lukevan tämän tekstin, miettivän omaa elämäänne, onko syytä syyttää muita heidän tekemistään valinnoista? Katsokaa omaa elämäänne, kaikilla ei ole sama elämäntilanne kuin sinulle. Onneksi niin.
Nyt on myötätuntoa litroittain. Ei se sinua auta, tai noh, ehkä on hyvä tietää että on ihmisiä (vituaalisiakin vaikka) jotka ajattelevat tilannettasi myötätunnolla ja saavat kertomastasi perspektiiviä oman elämänsä vaikeuksiin jotka eivät yhtäkkiä tunnukaan ihan niin suurilta :D
Joka tapauksessa; voimia. Sytytän sinulle kynttilän kun pimeä tulee, ihan vain ajatuksena kun mitään konkreettista en voi tehdä.
***
kirjoituksesi todella pysäytti ja antoi paljon ajattelemisen aihetta.Tuli mieleen että aina jaksetaan urputtaa pikkuasioista mutta kun lukee sinun tekstisi niin olet todella joutunut koville elämäsi varrella.Mikähän siinä on että toiset pääsevät elämänsä läpi helpolla ja toisia koetellaan tosi kovasti?Joka tapauksessa voimia ja jaksamista sinulle ja ISO HALAUS!!
Hei -k-...
Olen tosi pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut ja joudut kokemaan. Kun tätä kirjoitan, yritän tehdä sen mahdollisimman hienotunteisesti, koska tämän viestin tarkoitus ei ole millään lailla satuttaa tai loukata Sinua.
Ensiksi sanon, että hyväksyn täysin tässä tapauksessa abortin, vaikka uskon syvästi lapsen olevan lahja, jota ei saa satuttaa saatikka "eliminoida".
Olen sairastanu syövän kun olin alle kolmen. Vammauduin syövästä ja sen hoidoista mm. mulle on tehty kaksi avannetta ja olen lähes kuuro. Kaiken sen lisäksi en koskaan voi saada omia lapsia. Tämä todellinen ajatus satuttaa mua joka päivä. Kauhea ajatus aikuiselle, joka on hyvin lapsirakas!
Lähes jokapäivä kuin rituaalinomaisesti siunaan ne lapseni, jotka eivät koskaan ole saaneet, eivätkä saa syntyä. Se on raskasta. Minun onneni on kuitenkin se, että minulle on aivan pienestä pitäen kerrottu, ettei kohtua ole eikä raskaus ilman sitä ole mahdollinen. Alan olla sitä ikää, jotka rupeavat pikkuhiljaa tosissaan suunnittelemaan perhettä, mutta minä... minä en kuulu niihin onnellisiin, joilla on mahdollisuus saada niin monta lasta kuin haluavat tai -niin monta kun Jumala suo. Välillä olen hyväksynyt asian, mutta jo muutamassa minuutissa löydän itseni parkumassa taas kerran syntymätöntä menetystäni. =´(
-k- Tämä valitus on niin kovin pientä kaiken sen rinnalla, mitä sinä joudut käymään läpi. Toivon Sinulle voimia. Sillon kun itse sairastin, annettin mahdollisuudeksi jäädä eloon noin 5%. Ja eloon jäin kaikesta huolimatta. Uusimisen riski on minulla edelleen melkosena, vaikka niistä ajoista on jo yli 15 vuotta.
En ainakaan juuri tällähetkellä voi ollenkaan ymmärtää, miltä abortin teko tuntui Sinusta, joka tekstistä ymmärrettynä olisit halunnut lapsen. En voi myöskään ainakaan täysin ymmärtää sairautesi tuomia tunteita, olinhan itse kovin pieni syöpäni aikoihin.
Tämä viesti on todella kömpelö antamaan kenellekään mitään annettavaa saatikka edes lohdutusta. Mutta yritin antaa jotain.
-k- Voimia Sinulle!
T. Elina