Ex-mies tekee vessaremonttia talossa, jossa yhteiset lapsemme viettävät viikonloppujaan ja lomiaan. Etenkin eteinen ja vessa on pahoin kosteusvaurioinen, lattia suorastaan eteisessä kuopalla. Myös alakerran makuuhuoneessa on ollut talvisin tunkkainen pistävä, lattian alta tuleva haju.
Nyt kun lattiaa on revitty remonttia varten auki, mies on sitä mieltä ettei mitään suojatoimia tarvita. Vessan eteisen puoleinen seinä oli alapäästään aivan hahtuvaisessa valkoisessa homeessa, mutta miehen mielestä se kelpasi säilyttää rakennuslevyksi; kunhan nyt alapäästä homeen sahaa pois, samoin kuin villatkin kelpo tavaraa vielä muuhun käyttöön.
Hän väitti sitkeästi että home ei ole villoihin levinnyt eikä levyynkään helmaa pitemmälle.
Kyseessä on rossipohjainen vanha talo, näillä 80-luvun korjauksilla pilattu.
Hänen mielestään lapset voivat mainiosti osallistua purkutyöhön sekä myös asua viikonloput remontin aikana talossa.
Itse olen toista mieltä.
Miten suuri riski tällainen pöllytys on?
Mies on sitä mieltä ettei mitään suojatoimia tarvita remontin alettua

Vastaukset 5
Vanhimmat
tässä vuosien varrella kaikenlaista. Toisella lapsista oli talvella nenäverenvuotoa ja aika usein kurkkukipua, korva kipeä tai poskiontelotulehdusta.
Toinen on sanonut päänsärystä ja väsyttämisestä.
Itsellä minulla saattaa talossa käydessä vihloa tai jotenkin kirveltää keuhkoista ja kirveltää silmiä sekä tulla päänsärkyä,varsinkin jos oleksin pahimmin homeisissa tiloissa.
Talvisaikaan olen oirehtinut hienoisella päänsäryllä myös talosta tuoduista vaatteista.
Lapset nukkuvat yläkerrassa huoneessa, jossa ei ole kosteusvaurioita.
Voiko tukan lähtö johtua todellakin homeesta?
Kyllä,, hiustenlähtö ja nenäverenvuoto voi johtua homeista.
MULLA juuri näin!!
Lisänä, silmäoireet, korvakipu, hengityselin oireet, oksennus, ripuli, ihottumat ja näppylät.
ÄLÄ anna lasten olla siellä...
HENGENVAARALLISTA ALTISTAA HEIDÄN TERVEYS.
Kertakin riittää, kunnon pöllytystä!!
Anna äijän vaik syödä ne aamiaseksi, jos ovat niin puhtaita materiaaleja.
SE on sit SEN ongelma.. onhan näitä jääräpäitä nähty..
Nyt ne jääräpäät pukkaa koiranputkea,, itse.
Ei asunnossa saisi edes asua kun tuollaisia purkutöitä tehdään. Ilmaan tulee valtavasti itiöitä ja homemyrkkyjä. Työmiehetkin joutuvat käyttämään kertakäyttöhaalareita ja hengityssuojaimia, kun korjaavat homeisia rakenteita. Homeisia materiaaleja ei saa kuljettaa kuin suljetuissa astioissa roskalavallekaan ja hän aikoo käyttää niitä uudestaan???
Tässä on jotain tietoa: http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Rakennusterveys/Turvapakki/Mikrobit.htm
Kun lapsilla jo on noita ärsytysoireita (nenäverenvuotoa ja muuta pään alueen oireita), heillä on suuri vakavamman ja pysyvän sairastumisen riski tuollaisessa remonttipöllytyksessä.
Kaikkia homeoireita ei edes tajua homeista aiheutuneiksi, ennen kuin pääsee puhtaissa tiloissa toipumaan. Homeoireet ovat salakavalia ja ne selittää helposti itselleenkin aina jostain muusta johtuviksi. Esim. hilseilevä, kuiva iho on "atooppista" ja jatkuvat selittämättömät mustelmat lapsilla vain seurausta liikunnasta tai leikeistä.
Hiustenlähtö tai ohentuminen voi olla homeoire. Ainakin stachybotryksen tiedetään aiheuttavan hiustenlähtöä. Itselläni homeasunnossa päälaki muuttui melkein kaljuksi; lisäksi tukka tuntui likaantuvan tavallista huomattavasti nopeammin.
Asian kieltäminen ei tepsi homeisiin. Itiöt ja toksiinit eivät ole moksiskaan siitä, ettei niihin usko, vaan ne toimittavat edelleen kaikessa rauhassa luontaista tehtäväänsä: orgaanisen materian hajottamista.
Olisiko mahdollista sopia ex-miehen kanssa ainakin remontoinnin ajaksi jokin muu järjestely lasten suhteen? Ettei sitten myöhemmin tarvitse asiaa selvitellä lastensuojeluviranomaisten ja juristien välityksellä.
olen tässä netistä muualtakin etsiskellyt tietoa näistä homeista ja tulostanut mm. nuo ylläolevat ohjeet homesaneerauksesta.
Eiköhän se tästä. Lasten en kyllä ainakaan anna mennä sinne purkutyön aikana, kaipa se mieskin pikku hiljaa alkaa älyillä asioita ja miten työ pitäisi tehdä.