Olin pari vuotta tuossa tiedekunnassa biokemian puolella kun en muualle silloin päässyt, mutta huomasin viimeistään vuoden opiskelujen jälkeen millainen naurettava paikka se oli, ihmiset kuivia nipottajia ja aineet tylsiä. Opiskelu tosin sujui helposti vaikken lainkaan siihen panostanut, ja varmasti ihan hyvän tilinkin tekee valmistuttuaan. Kaiken kaikkiaan voin todeta, että todella TYLSÄ ala minun mielestäni, vaikka houkuttelevaa tosin oli että helpolla sieltä kyllä ovareita saa. Ymmärrän kyllä että opiskelijoita ei saisi yleistää tällä tavalla, mutta kaikki tapaamani ihmiset siltä alalta vaan olivat todella kuivia ja tylsiä tyyppejä. Olen kuitenkin tyytyväinen etten sinne laiskuuttani jäänyt vaan menin tuotantotekniikkaa ja kaupallista alaa stadiin opiskelemaan. Nyt on KTM:n ja DI:n paprut taskussa ja mielekäs duuni ja ainakin itse olen ihan tyytyväinen elämääni.
Ei mun juttu!
7
1717
Vastaukset
- :):)
On se mukava että pääsit tänne kehumaan itseäsi ja vertaamaan muita itseäsi.
Väylänsä kullakin.
Onnea elämään vain.- Mie vaan
Ei ollut tarkoitus mitenkään kehua itseäni, eikä nyt varsinaista kehumisen aihetta olekkaan. Keskitason alapuolella on omat arvosanani aina olleet biokemian jälkeen, mutta idea olikin kertoa että matemaattis-luonnontieteellinen on ihan järkyttävän tylsä paikka ja siellä olevat ihmiset TYLSIÄ. Eli missään nimessä en suosittele kenellekkään, mutta tehkää itse mitä haluatte niin pian kyllä huomaatte.
- joulupukki
Mie vaan kirjoitti:

Vaikutat itse aika tylsältä ihmiseltä jos tällaista jaksat tilittää ja provota.
- :):)
joulupukki kirjoitti:
Vaikutat itse aika tylsältä ihmiseltä jos tällaista jaksat tilittää ja provota.
myöskin hieman tiukkikselta. tai siis, ei-avarakatseiselta.
Ei voi mitään jos olet sellaiseen porukkaan joutunut jossa et viihdy. Tuo on kuitenkin turhaa yleistystä, koko tiedekuntaan yleistät.
Ehkä koit sen niin, ja voi sinua siis.
En itsekään täällä viihdy, mutta en todellakaan koe ihmisiä tylsiksi. Löytyyhän niitäkin, mutta kaikkiallahan niitä on.........
Ymmärrän kyllä joskun sanot ettet itseäsi kehua halunnut. Kuitenkin se sieltä paistoi läpi, miten olet muita parempi.
Silloin kannattaa katsoa peiliin eikä todella tuomita toisten elintapaa, etenkään jos se on erilainen kuin oma.
Niin pitkään kuin täällä elää, on oikeus elää niin kuin haluaa. Ja sen jälkeenkin. - :):)
:):) kirjoitti:
myöskin hieman tiukkikselta. tai siis, ei-avarakatseiselta.
Ei voi mitään jos olet sellaiseen porukkaan joutunut jossa et viihdy. Tuo on kuitenkin turhaa yleistystä, koko tiedekuntaan yleistät.
Ehkä koit sen niin, ja voi sinua siis.
En itsekään täällä viihdy, mutta en todellakaan koe ihmisiä tylsiksi. Löytyyhän niitäkin, mutta kaikkiallahan niitä on.........
Ymmärrän kyllä joskun sanot ettet itseäsi kehua halunnut. Kuitenkin se sieltä paistoi läpi, miten olet muita parempi.
Silloin kannattaa katsoa peiliin eikä todella tuomita toisten elintapaa, etenkään jos se on erilainen kuin oma.
Niin pitkään kuin täällä elää, on oikeus elää niin kuin haluaa. Ja sen jälkeenkin.Siis tämä viesti oli suunnattu alkuperäiselle kirjoittajalle. :)
- Bentseenirengas
Olen myös täällä kemian puolella, ja aion kyllä kahlata opiskeluni loppuun asti, mutta harvinaisen oikeassa olet. Todella niuhoa porukaa on kyllä suurinosa, mutta yleistys ehkä turhaa koko tiedekuntaa kohtaan, sillä kyllä täältä hyviäkin tyyppejä löytyy, niinkuin varmaan muistat? Mutta jos nyt tällaista tylsää ja kuivaa alaa hakeutuu opiskelemaan niin kai siinä täytyy hieman tylsä tyyppi ollakin. Monet ovat oikeasti hurmiossa, kun saavat labrassa läträtä yksin litkuja, sääliksi käy kieltämättä joskus, vaikka samassa liemessä ollaankin. Mutta ei muuta kuin onnea kaikille valitsemallanne tiellä, ja voihan sitä ammattia aina vaihtaa jos/kun huomaa ettei yksinkertaisesti työnkuva kiinnosta.
Ja näköjään osu ja uppos sun kommentointi, kun noita ressukoita heti nousi puolustelemaan että huisin hauskaa ja hulvatontahan täällä on :) - Humanoidi
Tuo nyt ei lainkaan minusta tuntunut mastamaalaamiselta vaan oli selkeä mielipide tiedekunnasta oman kokemuspohjan perusteella. Itse en voi ottaa asiaan kantaa, mutta helppohan tuohon on kyllä uskoa, että voisin kokea samalla lailla. Ja taas sieltä kommenteista paistoi selvä kateus, ei ole kehumista jos kertoo ammattinsa ja koulutuksensa. Lähinnä se kertoo vain kuulijan kateudesta jos pitää tuota kehumisena.
Kiitos ja anteeksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude24115187Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1746218Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251646