Terve!
Olen tässä muiden kirjoituksia lukiessani alkanut miettimään, että olenko minäkin ujo.
Kyse ei oikeastaan ole siitä, ettenkö uskaltaisi mennä juttelemaan ihmisille siitä syystä, että pelkäisin tms. vaan siitä, että minun on vaikea keksiä puheenaiheita.
Jos ryhmässä puhutaan jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta niin olen puheessa suulaana mukana tai jos joku kysyy minulta jostain asiasta niin tietysti kerron enkä esim. supise jotain varpaitani samalla tutkiskellen.
Eli siis ( anteeksi pitkä selostus) onko tällainen ujoutta vai onko minulla kenties huono itsetunto vai pelkäänkö ihmisten reaktiota, jos aloitan keskustelun...???
No kuitenkin, toivottavasti joku osaisi vähän valaista:D (Ai, katos, taisin kirjotella ihan kirjakielellä..)
Olen tässä muiden kirjoituksia lukiessani alkanut miettimään, että olenko minäkin ujo.
Kyse ei oikeastaan ole siitä, ettenkö uskaltaisi mennä juttelemaan ihmisille siitä syystä, että pelkäisin tms. vaan siitä, että minun on vaikea keksiä puheenaiheita.
Jos ryhmässä puhutaan jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta niin olen puheessa suulaana mukana tai jos joku kysyy minulta jostain asiasta niin tietysti kerron enkä esim. supise jotain varpaitani samalla tutkiskellen.
Eli siis ( anteeksi pitkä selostus) onko tällainen ujoutta vai onko minulla kenties huono itsetunto vai pelkäänkö ihmisten reaktiota, jos aloitan keskustelun...???
No kuitenkin, toivottavasti joku osaisi vähän valaista:D (Ai, katos, taisin kirjotella ihan kirjakielellä..)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tai sitten se on tätä samaa kuin minullakin, eli sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Itsekään en enää ole kovin ujo ja uskallan tehdä melkein mitä tahansa, jos vain itse haluan sitä tarpeeksi. Kuitenkin tuollaiset tilanteet, missä pitäisi kauheesti improvisoida.. pelottavat, koska en ole mikään mestari siinä. Ehkä se on myös ihmisten reaktioiden pelkäämistä, eikö useimmat ihmiset kuitenkin pidä sellaisten ihmisten seurasta, jotka ovat koko ajan höpöttämässä jotain?
leimaa itseäsi!!
minulle nimittäin kävi niin että yläasteella eräs opettaja sanoi että taidat olla vähän ujo, ja siitäkös kaikki lähti. tietenkin oli muitakin syitä mutta tästä lähti kauhea ajatusmylly pyöriin päässäni. aloin todella miettiä olenko ujo ja mietin sitä joka tilanteessa. leimasin itseni, kiinnitin itseeni lapun ujo. jonka jälkeen myös käyttäydyin kuin ujo, koska aloin kiinnittää niin paljon huomiota itseeni sosiaalisissa tilanteissa.
siis tässäpä pieni opettavainen tarina:) nyt olen onneksi päässyt "ujoudestani" jotenkin yli ja pystyn elämään elämää ilman että keskityn liikaa itseeni ja eleisiini ja ulkonäkööni.
älä sano että olet ujo, sinun on vain vaikka nyt vaikea aloittaa keskusteluja...:)
ja johtuuko sekin vain siitä että ajattelet nuin? olet varmasti aika monet kerrat aloittanut keskusteluja, mutta et ole kiinnittänyt niihin huomioita, muistat vain ne kerrat jolloin olisi pitänyt sanoa jotain. eiköhän tämä paasaus riitä:) elä ja ole onnellinen itsenäsi.
Pokkaa riittää moneen junaan, mutta juttua ei irtoa... siinä tilanteessa pitää vain vähän uskaliaammin tuoda itseään esiin. Ainakin omasta mielestäni ihminen on liian sulkeutunut silloin, kun hän odottaa positiivista reaktiota jokaiseen repliikkiinsä. Pienistä kömmähdyksistä selviää sillä asenteella, ettei anna itseluottamuksensa horjua vaikka olisi juuri mennyt rytinällä metsään.