Opiskelen taidealaa ja rakastan opiskelua.Olen aika lailla ylisuoriutuja,kursseja pitää olla paljon ja hyviä arvosanoja myös.Syksyisin käyn ylikierroksilla kun koulu alkaa,haalin kaikkia mahdollisia kursseja ja projekteja ja säännöllisin väliajoin myös romahdan,jolloin joudun "hyväksymään" etten jaksa.Tiedän että pitäisi ottaa rauhallisesti,armahtaa itseään.Mutta tuntuu että mulla on aina jostain pakkomielle, jos ei koulusta niin laihdutuksesta tai vaikka jostain projektista.Tuntuu että alkaa ahdistamaan ja ei pysty kontrolloimaan elämäänsä jos ei ole paljon tekemistä.Minulla on ollut vuosia masennus joka on parisen vuotta ollut aika hyvässä hallinnassa.Kärsin myös pakko-oireista ja pakkoajatuksista.Olen tyypillinen itseltään paljon vaativa ns.kiltti tyttö,enkä pysty lopettamaan suorittamista ennenkuin kroppa pistää stopin.Nyt siis kävi taas näin,ja olen 2 päivää vaan maannut sängyssä,syönyt ja itkenyt.Kaikkein pahinta tässä on se,että tiedän tämän olevan minulle pahaksi(liian työn),mutta on pakko aina ajaa itseni loppuun.Onko muita jolla samanlaista?miten voisi alkaa muuttamaan elämäänsä?Haluaisin miettiä elämänarvoni uudelleen.
Nyt se sitten tuli
joanna24
3672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kertoa tarkemmin mitä esim. pakkoajatukset ym...oireet tarkottaa. mulla on pari vuotta ollu kanssa vaikeeta ja uskon, että johtuu samasta asiasta, eli liiasta työnteosta. yritän hirveesti haalia töitä ja tekemistä ja kaipaan koko ajan uusia haasteita. välillä toivoisin hetken aikaa, että vois tehä jotain helppoo ja yksinkertasta työtä, mutta pian taas huomaa, että yrittää tukkia itteensä joka rakoon, eikä mikään tunnu riittävän, kunnes tulee pudotus ja huomaa, että sänky on ainoa paikka, jossa
pystyy olla, muuten pää räjähtää. ensimmäisiä oireita, joita huomasin itessäni, oli se, että kuvittelen koko ajan, että toiset ei oo tyytyväisiä muhun, toiseksi päässä kiusaa ajatus, että oon sanonu jotain pahha jollekki, tai käyttäytyny huonosti, ym... välillä yksinkertasesti toivois, että vois nukkua kaks kuukautta...elämä muuten on järjestyksessä kai, eli kaikki pitäs olla hyvin,välillä tuntuu kuitenki,että ainut johon voi luottaa on mun koira,joka pakottaa nousemaan sängystä joka aamu.
Kuulostaa tavallaan tutulta.
Itselläni voimat loppuivat viimeksi parikymppisenä kun erilaisia asioita kasautui tarpeeksi ja töitäkin piti tehdä aivan hulluna, liian kiltti kun olen...
Nyt, yli 5 vuotta myöhemmin, kävi taas samoin ja pitäisi oikeasti oppia elämään niin että jaksaa vähän pidemmästikin kuin vain muutaman vuoden jaksoissa.
Kai tämä tämmöinen on liian kilttien ihmisten ongelma. Sitä tulee liikaa ajateltua miltä omat suoritukset ja tekemiset näyttävät ulospäin, eikä tarpeeksi sitä mitä itse kokee ja tuntee...
Hui kun kuulostaa tutulta...
Itse olen jo reilusti yli kolmenkymmenen ja aina ollut ylisuorittaja. Kasaan itselleni kauheasti hommia, jotka teen paremmin kuin hyvin. Näin saan kiitosta, jonka voimalla elän.
Nyt olen avioeron (narsistin kanssa miltei 15 vuotta) jälkeen jättänyt tarkoituksella kaikki ylimääräiset hommat (luottamustehtäviä ym. jossa minut tunnettiin vetäjän roolissa). Nyt olo on taas ihan puhki.
Tuntuu, ettei kukaan arvosta tai pidä minua minään, kun en ole koko ajan näkyvissä kiitosta saamassa. Samalla huomasin kuinka olen taas väsynyt kaikkeen. Itkettää, ruoka ei maistu, unta ei saa ja samalla jyskyttää ajatus päässä, etten voi olla niin "huono", että tarvitsisin oikeasti apua.
Hetkellisesti menee hyvin kun jätän kaikki ikävät ajatukset taka-alalle ja keskityn keskittymällä hyviin asioihin (onhan minulla lapset ja työ). Mutta sitten iskee taas itkufiilis....Suomen talvi, myrskyt, pimeä ja rahahuolet eivät tietenkään paranna tätä oloa...