Aloittaessani lukion aloin pelätä kaikenlaista esiintymistä ja muihin ihmisiin tutustumista. Molemmissa tilanteissa sydän tuntuu muljahtelevan, mahaan sattuu, palelee ja kädet tärisee. Samalla tunnen oloni nihkeäksi ja kädet ovat suorastaan hiestä märät. Myös ääni muuttuu käheäksi tai pahimmillaan katoaa kokonaan. Oireet tulevat lievinä muutamaa tuntia ennen esiintymistä ja voimakkaina juuri ennen tilannetta. Pakolliset esitykset olen oireista huolimatta saanut pidettyä, mutta koen olevani täysin kykenemätön muodostamaan ihmissuhteita. Kavereita minulla on pari ala-asteelta ja poikaystävän löysin netin kautta, samoin kuin pari muuta kaukaisempaa kaveria. Nyt kun aloitin opinnot ammattikorkeassa, tunnen oloni lähes joka päivä epävarmaksi ja pelokkaaksi, koska en tunne koulusta ketään ennestään, enkä pysty tutustumaan kunnolla muihin, koska suorastaan välttelen muita ihmisiä.
Keväällä stressaannuin pahasti kirjoituksista ja tuntui siltä, kuin olisin menettänyt muistini täysin. Tuntui siltä, että lukeminen oli lähes turhaa, koska mitään ei jäänyt mieleen. Motivaatio oli nollassa, en saanut nukuttua, koska luin mielestäni aina liian vähän, ja lopulta kirjoitukset meni paljon huonommin kuin olisin toivonut.
Heti kirjoitusten jälkeen aloin lukea yliopiston pääsykokeisiin ja sen myötä lähes joka päivä alkoi olla tuskaa, koska en osannut pääsykoeasioita mielestni tarpeeksi hyvin. Olin äärimmäisen ärtynyt ja samalla äärimmäisen surullinen. Itkin iltaisin huonouttani enkä saanut kunnolla nukuttua. Unensaantiin on lähes aina vaikuttanut myös se, että jostain käsittämättömästä syystä, alan usein iltaisin miettiä, kuinka vanhempani tai joku perheenjäsen tai muu läheinen jollakin tavalla kuolee. Joskus mietin myös omaa kuolemaani.
Pääsykokeiden aika tuli ja mokasin ne täysin. Pää oli tyhjä, en muistanut mitään lukemistani aiheista tai laskemistani laskuista. Yritin niellä pettymykseni, mutta tulosten tullessa itkin vaikka kuinka monta päivää. Paikka yliopistossa oli, se jota olin pitkään toivonut ja ainoa ala, joka minua kiinnosti. Peruutuspaikan kautta päädyin loppukesästä sitten ammattikorkeakouluun.
Nyt luen jälleen pääsykokeisiin, mutta taas tuntuu siltä, etten saa mitään aikaan. En osaa mitää. Kaikki muut lukee enemmän ja jään taas ilman opiskelupaikkaa. En tykkää ammattikorkeakoulussa opiskelusta, mutta sinnittelen siellä, jotta minun ei tarvitsisi muuttaa takaisin kotiin. Elättelen myös toivoa siitä, että jotain lukemistani kursseista myös hyväksiluettaisiin yliopistossa, jos joskus sinne pääsisin. Elämä tuntuu surkealta. Tiuskin jatkuvasti jollekin ja suutun poikaystävälle pikkuasioista. Iltaisin alan monesti itkeä tai oloni on muuten vaan liian levoton nukkuakseni. Joskus herään ennen herätyskellon soittoa melkeinpä paniikissa siihen, että luulen nukkuneeni liian pitkään tai muuten vaan säikähdän jotain enkä enää saa nukuttua.
Nyt pelkään jatkuvasti jotain sairauksia ja autolla matkustaminen erityisesti pelottaa minua, vaikka jälkeenpäin aina huomaan pelänneeni turhaan. Joskus poikaystävän lähtiessä johonkin autolla, saan samanlaisia oireita kuin ennen esiintymistä ja alan itkeä.
Olen käynyt 2 kertaa juttelemassa jollakin erikoissairaanhoitajalla entisellä kotipaikkakunnallani, mutta muutettuani en ole saanut asioita järjestykseen uudella paikkakunnalla. Vihaan soittamista ja avun pyytämistä enkä edes saa sanottua kellekään kuinka paha olo on. Vähättelen alakuloista mielialaani jatkuvasti, vaikka se oikeasti häritsee elämääni liikaa. Stressaan niin paljon, että opinnot ja pääsykokeisiin lukeminen jää vähälle, koska en voi keskittyä muuhun kuin stressiin ja ahdistukseen.
Tuli ihan kamalan pitkä viesti, mutta jos joku jaksoi lukea ja tietää miten saisin kerrottua, että tarvitsen apua, kun en edes kehtaa soittaa lääkäriin. Jos poikaystävä varaa minulle ajan, en kuitenkaan saa selitetyksi olotilaani lääkärille kunnolla vaan vähättelen jälleen.
Keväällä stressaannuin pahasti kirjoituksista ja tuntui siltä, kuin olisin menettänyt muistini täysin. Tuntui siltä, että lukeminen oli lähes turhaa, koska mitään ei jäänyt mieleen. Motivaatio oli nollassa, en saanut nukuttua, koska luin mielestäni aina liian vähän, ja lopulta kirjoitukset meni paljon huonommin kuin olisin toivonut.
Heti kirjoitusten jälkeen aloin lukea yliopiston pääsykokeisiin ja sen myötä lähes joka päivä alkoi olla tuskaa, koska en osannut pääsykoeasioita mielestni tarpeeksi hyvin. Olin äärimmäisen ärtynyt ja samalla äärimmäisen surullinen. Itkin iltaisin huonouttani enkä saanut kunnolla nukuttua. Unensaantiin on lähes aina vaikuttanut myös se, että jostain käsittämättömästä syystä, alan usein iltaisin miettiä, kuinka vanhempani tai joku perheenjäsen tai muu läheinen jollakin tavalla kuolee. Joskus mietin myös omaa kuolemaani.
Pääsykokeiden aika tuli ja mokasin ne täysin. Pää oli tyhjä, en muistanut mitään lukemistani aiheista tai laskemistani laskuista. Yritin niellä pettymykseni, mutta tulosten tullessa itkin vaikka kuinka monta päivää. Paikka yliopistossa oli, se jota olin pitkään toivonut ja ainoa ala, joka minua kiinnosti. Peruutuspaikan kautta päädyin loppukesästä sitten ammattikorkeakouluun.
Nyt luen jälleen pääsykokeisiin, mutta taas tuntuu siltä, etten saa mitään aikaan. En osaa mitää. Kaikki muut lukee enemmän ja jään taas ilman opiskelupaikkaa. En tykkää ammattikorkeakoulussa opiskelusta, mutta sinnittelen siellä, jotta minun ei tarvitsisi muuttaa takaisin kotiin. Elättelen myös toivoa siitä, että jotain lukemistani kursseista myös hyväksiluettaisiin yliopistossa, jos joskus sinne pääsisin. Elämä tuntuu surkealta. Tiuskin jatkuvasti jollekin ja suutun poikaystävälle pikkuasioista. Iltaisin alan monesti itkeä tai oloni on muuten vaan liian levoton nukkuakseni. Joskus herään ennen herätyskellon soittoa melkeinpä paniikissa siihen, että luulen nukkuneeni liian pitkään tai muuten vaan säikähdän jotain enkä enää saa nukuttua.
Nyt pelkään jatkuvasti jotain sairauksia ja autolla matkustaminen erityisesti pelottaa minua, vaikka jälkeenpäin aina huomaan pelänneeni turhaan. Joskus poikaystävän lähtiessä johonkin autolla, saan samanlaisia oireita kuin ennen esiintymistä ja alan itkeä.
Olen käynyt 2 kertaa juttelemassa jollakin erikoissairaanhoitajalla entisellä kotipaikkakunnallani, mutta muutettuani en ole saanut asioita järjestykseen uudella paikkakunnalla. Vihaan soittamista ja avun pyytämistä enkä edes saa sanottua kellekään kuinka paha olo on. Vähättelen alakuloista mielialaani jatkuvasti, vaikka se oikeasti häritsee elämääni liikaa. Stressaan niin paljon, että opinnot ja pääsykokeisiin lukeminen jää vähälle, koska en voi keskittyä muuhun kuin stressiin ja ahdistukseen.
Tuli ihan kamalan pitkä viesti, mutta jos joku jaksoi lukea ja tietää miten saisin kerrottua, että tarvitsen apua, kun en edes kehtaa soittaa lääkäriin. Jos poikaystävä varaa minulle ajan, en kuitenkaan saa selitetyksi olotilaani lääkärille kunnolla vaan vähättelen jälleen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunnut ottavan koulun aivan liian tunnollisesti ja vaadit itseltäsi liikoja. Ei koulumenestyksellä mitata sitä, kuinka hyvä ihminen olet, eikä koulumenestys tee sinua loppujen lopuksi onnelliseksi vaan aivan kaikki muut asiat. Itselleni tärkeitä ovat ainakin ystävät, poikaystävä,perheeni ja terveys. tietenkin koulullakin on merkityksensä, mutta... yritä nauttia elämästäsi ja jättää koulukirjat hetkeksi sivuun. Pienen tauon jälkeen jaksat taas parammin. kannattaisi keksiä itselleen myös jokin harrastus. sen kautta voi saada ystäviä ja toiseksi se saa murheesi hetkeksi unohtumaan. Enkä usko, että olet ainut joka kokee uudessa koulusaa olonsa yksinäiseksi. Tuskin kovin moni muukaan tuntee ketään sieltä entuudestaan. Mene vaan rohkeasti jonkun juttusille ja luota itseesi :) luottamuksen ja paremman itsetunnon kautta esiintymiskammosikin pienenee. ainakin itselläni on auttanut. peruskoulun ja lukion panikoin aina esitystä, mutta nyt aikuisiällä on alkanut helpottamaan.
Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajan kanssa, hän varmasti kuuntelee sinua ja osaa ohjata sinua tarvittaessa eteenpäin minne ottaa yhteyttä.
lääkärin kans keskustellessa masennuksesta tuli semmonen asia eteen että joskus täytyy tehdä itselle mieluisia asioita,,,ei mitään mikä liittyy kouluun tai opiskeluun sulla
ota vapaa vkl ja nauti elämästä ajattelematta maanantaita.
se että lääkäriin mennessä et saa kerrottua kaikkia asioita ,,,laita ne paperille ja anna lappu lääkärille,,,kyllä ne ymmärtää
hyvää oloa sinne :)
sinulle on kehittynyt masennus ja sen seurauksena paniikkihäiriö.Sinun pitäisi hakeutua hoitoon ,vaikka pakosti.Kerro poikaystävälle kaikki tunteet ,älä kuitenkaan liikaa,ettei hän vain väsy. Sinulla saattaisi olla myös läheisriippuvuus..tutki asiaa netistä.Kun minä olin nuori,huom nyt 50v kymmenvuotiaana itkin aina iltaisin, pelkäsin että äiti tai isä kuolee ja jään yksin.Nyt kun tyttäreni on 14v hän usein puhuu minulle että itki taas yöllä ja pelkäsi että kuolen,,tavallaan kun sinulla on lapsuus takana ja kaikki uusi edessä ,kuka sitä ei pelkäisi.Luota itseesi.Toivon sinulle terveen tulevaisuuden kaikkine huonojen päivien ja tietysti hyvien päivien ja vuosien tulevaisuutta varten. PIDÄ ITSESTÄSI HUOLTA.Ja muista ,jos ajattelet koko elämäsi eteenpäin ja huolestut ,jaksanko?? Elä päivä tai viikko kerrallaan,jaksat kyllä..tsemppiä...
Hei! Olen itse käynyt läpi hiljakkoin melkoisen myllyn ja ymmärrän oireesi ja tuntemuksesi täysin. Yksiselitteinen neuvoni on: hae apua! Tarvitset lääkityksen ja seurantaa. Keskustelusta ammattiauttajan kanssa on varmasti myös hyötyä, mutta se ei yksin riitä.
Jännittäminen on normaalia ennen haastavia tilanteita; yleensä se häviää kun pääsee omassa roolissaan vauhtiin, mikä se tilanne sitten onkaan..
Jaksamista!
Kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksista. :)
Itselläni ei oikein toimi tuo tauon pitäminen, sillä silloin stressin määrä vain kasvaa. Olin koko syysloman tekemättä mitään, mutta viimeiset päivät panikoin sitä, etten ole tehnyt mitään enkä lukenut tuleviin tentteihin ja koulun jälleen alkaessa olin taas ihan ahdingossa.
Kirjoittelin eilen listaa tunteita, jotka mielestäni on saaneet normaalia suuremman vallan elämästäni ja pyysin poikaystävääkin mainitsemaan käytöksestäni ja luonteestani piirteitä, joille hänen mielestään pitäisi tehdä jotain. Menen keskiviikkona tuon listan kanssa terveydenhoitajalle, jolta varasin tunnin verran jutusteluaikaa, ja yritän saada sanottua kaikki mieltäni vaivaavat jutut. Pitää toivoa, etten vallan menetä kieltäni saapuessani paikalle.
Toivottavasti terveydenhoitaja ohjaa jollekin, jolta sais apua pian. En oo saanut nukuttua kunnolla ja koulu ja kaikki hermostuttaa ja on siksi ihan nääntynyt ja ärsynyt olo jatkuvasti. :/