Meillä on ongelmia. On ollut 20 vuotta... Olen itse se ongelmien aiheuttaja, kai?
Lapsuus oli yhtä kaaosta. Kuopuksena vahingossa syntyneenä minä jäin vanhempien sisarten varjoon. Olin perheen syntypukki.
17 -vuotiaana tapasin kuitenkin ihmisen, jonka kanssa yhä elän. Hopeahäätkin on jo vietetty.
Meillä oli onni saada kolme lasta.
Eräiden syiden myötä minä paloin työssä loppuun ja olen ollut melkein kymmenen vuotta eläkkeellä. Puolisoni on edelleen työelämässä.
Nykyään elämäni on tätä:
Hoidan kotia, maksan laskuja, ulkoilutan koiraa, yritän löytää elämästä syitä, joiden vuoksi kannattaa olla olemassa. Itsemurhaakin olen ajatellut, mutta tämän hetken fiilisten mukaan se olisi raukkamainen teko.
Eräs asia mikä minua kyrsii elämässä on, että puolisoni kontrolloi täysin olemistani. Mennessämme nukkumaan minun pitää kääntyäkin hänelle mieluisaan asentoon. Lisäksi rapsuttaa häntä, mikäli selkä kutisee;)
Jos hänellä on univaikeuksia, en itse uskalla edes kunnolla hengittää, jotta en vain olisi häiriöksi.
Häntä häiritsee, jos haluan katsoa jotakin keskiyön ohjelmia tv:stä. Vaikka toisessa huoneessa.
Tunnen olevani vanki omassa kodissani.
Hän on täysin alkoholikielteinen,
(nykyään, minun kanssani, ei työkavereiden)
Ja myös manipuloinut lapsemme.
Burnoutini ”syynä” loppupeleissä kun oli rattijuopumus.
Minua ahdistaa, että hän vie minulta vapauden. Todellakin VAPAUDEN!
Olen kuulemma se, joka kaikki vaikeudet on aiheuttanut. Parisuhdeterapiaan hän ei suostu lähtemään.
Alkoholisti en kuitenkaan käsittääkseni ole, koska pystyn helposti olemaan kuukausia ilman viinaa. Ainoastaan kapinoidakseni puolisoani vastaan välillä tulee halu juoda. Alkoholisteja ei suvussani ole. Ei isän eikä äidin puolella. Itsepäisiä ihmisiä kylläkin.
Niin siitä vapauden halustani:
Olisiko kohtuutonta saada ilman salailua ottaa vaikka yksi viskipaukku illalla?
Nythän on niin, että jos sen teen olen juoppo, joka on kaikki ongelmamme aiheuttanut.
- Siksihän sain potkut töistäkin -.
Hänen on helppo vedota siihen, että on itse "terve" ja minä sairauseläkkeellä. Kuitenkin vielä työssä ollessani ansaitsin tuplasti sen, mitä hän tänä päivänä.
Elämä on vaikeaa, koska lapset tarkkailevat minua ja ilmeisesti raportoivat äidille jos isä on rikkonut "sääntöjä".
Jos minä aikuinen ihminen kaiken tämän turhuuden keskellä juon vaikka pullon kaljaa, olen paska, luuseri, juoppo jne. Aikamoinen tohvelisankari olen, sen myönnän, mutta kun en haluasi lapsiemme mieltä enempää särkeä.
Viina on kuitenkin sellainen tabu, josta meillä ei voida keskustella. Ei mistään kohtuukäytöstä. Avioerolla uhataan välittömästi, jos asian yritän ottaa esiin, tai olut haisee.
Lapset ja velat sitovat meidät kuitenkin yhteen. Yhtä helvettiä tämä ihmisen elämä.
Tällaista täällä. Elämä on... kovaa.
Tuntuu, että hajoan kohta.
Lapsuus oli yhtä kaaosta. Kuopuksena vahingossa syntyneenä minä jäin vanhempien sisarten varjoon. Olin perheen syntypukki.
17 -vuotiaana tapasin kuitenkin ihmisen, jonka kanssa yhä elän. Hopeahäätkin on jo vietetty.
Meillä oli onni saada kolme lasta.
Eräiden syiden myötä minä paloin työssä loppuun ja olen ollut melkein kymmenen vuotta eläkkeellä. Puolisoni on edelleen työelämässä.
Nykyään elämäni on tätä:
Hoidan kotia, maksan laskuja, ulkoilutan koiraa, yritän löytää elämästä syitä, joiden vuoksi kannattaa olla olemassa. Itsemurhaakin olen ajatellut, mutta tämän hetken fiilisten mukaan se olisi raukkamainen teko.
Eräs asia mikä minua kyrsii elämässä on, että puolisoni kontrolloi täysin olemistani. Mennessämme nukkumaan minun pitää kääntyäkin hänelle mieluisaan asentoon. Lisäksi rapsuttaa häntä, mikäli selkä kutisee;)
Jos hänellä on univaikeuksia, en itse uskalla edes kunnolla hengittää, jotta en vain olisi häiriöksi.
Häntä häiritsee, jos haluan katsoa jotakin keskiyön ohjelmia tv:stä. Vaikka toisessa huoneessa.
Tunnen olevani vanki omassa kodissani.
Hän on täysin alkoholikielteinen,
(nykyään, minun kanssani, ei työkavereiden)
Ja myös manipuloinut lapsemme.
Burnoutini ”syynä” loppupeleissä kun oli rattijuopumus.
Minua ahdistaa, että hän vie minulta vapauden. Todellakin VAPAUDEN!
Olen kuulemma se, joka kaikki vaikeudet on aiheuttanut. Parisuhdeterapiaan hän ei suostu lähtemään.
Alkoholisti en kuitenkaan käsittääkseni ole, koska pystyn helposti olemaan kuukausia ilman viinaa. Ainoastaan kapinoidakseni puolisoani vastaan välillä tulee halu juoda. Alkoholisteja ei suvussani ole. Ei isän eikä äidin puolella. Itsepäisiä ihmisiä kylläkin.
Niin siitä vapauden halustani:
Olisiko kohtuutonta saada ilman salailua ottaa vaikka yksi viskipaukku illalla?
Nythän on niin, että jos sen teen olen juoppo, joka on kaikki ongelmamme aiheuttanut.
- Siksihän sain potkut töistäkin -.
Hänen on helppo vedota siihen, että on itse "terve" ja minä sairauseläkkeellä. Kuitenkin vielä työssä ollessani ansaitsin tuplasti sen, mitä hän tänä päivänä.
Elämä on vaikeaa, koska lapset tarkkailevat minua ja ilmeisesti raportoivat äidille jos isä on rikkonut "sääntöjä".
Jos minä aikuinen ihminen kaiken tämän turhuuden keskellä juon vaikka pullon kaljaa, olen paska, luuseri, juoppo jne. Aikamoinen tohvelisankari olen, sen myönnän, mutta kun en haluasi lapsiemme mieltä enempää särkeä.
Viina on kuitenkin sellainen tabu, josta meillä ei voida keskustella. Ei mistään kohtuukäytöstä. Avioerolla uhataan välittömästi, jos asian yritän ottaa esiin, tai olut haisee.
Lapset ja velat sitovat meidät kuitenkin yhteen. Yhtä helvettiä tämä ihmisen elämä.
Tällaista täällä. Elämä on... kovaa.
Tuntuu, että hajoan kohta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
puolisos tosi paskamaiselta tyypiltä. Ulkopuolisena olisin tietty heti eroamassa, mutta ei taida olla vaihtoehto.
Työnteko ei siis ole enää mahdollista? Oletkos muuten puuhaillut mitään? Kuulostais vähän että olet jumiutunut neljän seinän sisään.
Ota reilusti puheeks noi ongelmat, jos uhataan avioerolla ni erotaan sitten. Yks vittumaisimmista tavoista uhkailla toi. Kai sullakin pitää olla oikeus jonkinlaiseen ylpeyteen.
ikäisiä lapsesi ovat? Kenen nimissä on velat? Pärjäisitkö yksin, siis taloudellisesti? Voisit miettiä itsekin eroa.