Yliopisto-maisterin palkat

maisteriksi valmistuva

Millaisia ovat palkat tietojenkäsittelystä maisteriksi valmistuvilla työelämässä?

21

6142

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokkemus

      Ja tyypistä.

    • Valistaja.

      Siis mikä nykyään suomessa mättää? Kokoajan kuulee joka puolelta tätä samaa. On jonkinlainen koulutus(korkeahko) ja sen mukaan pitäisi saada palkkaa. Akateemiset itkee kun asentjat tienaa enemmän. Työstä saatava palkka määräytyy yleensä(ja onneksi) sen työntuottavuuden mukaisesti. Eli pelkän koulutuksen perusteella ei voi sanoa paljonko ansaitsee. Mutta jos haluat, niin tässäpä: Tuolla koulutuksella mäkkärissä maksetaan sellaista 8€/tunti. Saman toki saa vaikka ei tuollaista koulutusta olekaan.

      • Valistaja2 (akat.)

        Suomessa mättää juuri se, että olemme nyt vapaasssa maailmantaloudessa, ja (korkeasta) osaamista ja koulutuksesta on yleisesti ottaen pullaa. Ja euron tulon myötä on helppo vertailla Suomen tilannetta muihin maihin. Ei tarvitse paljon surfata, niin huomaa kuinka vääristynyttä palkkapolitiikka keskimäärin Suomessa on. Keskimääräisesti korkeasti koulutetut tienaavat maailmalla ihan toisenlaisia summia suhteessa vähemmän koulutettuhin. Palkan, verotuksen ja sosiaaliturvajärjestelmän lopputuloksena on, että Suomessa kouluttautumisesta ei saa ihmeempää hyötyä, pikemmin päinvastoin.

        No tämä tietysti muuttuu hiljalleen, esimerkiksi tuotannon siirtyminen pois ja "aivovienti" pakottaa Suomen uusiin ratkaisuihin pikkuhiljaa (esim. nyt on alettu jo puhua varovasti tasaverotuksesta). Mutta jos tilanteeseen haluaa pikaista korjausta, kannattaa ihan suosiolla katsella työpaikkaa ulkomailta.

      • Valistaja.
        Valistaja2 (akat.) kirjoitti:

        Suomen harjoitettava palkkapolitiikka ei muuta sitä tosiasiaa että työnantaja ei voi oikein maksaa työntekijälle enempää kuin mitä hän yritykselle tuottaa. Eikä itse asiassa edes lähellekään sitä. On sitten koulutus mikä tahansa.
        Ja mitä taas tulee tuohon palkkavertailuun muiden maiden suhteen, niin ei saatu palkka vielä paljon kerro. Tek:n sivuiltahan tuota valistusta tuon suhteen löytyy. Joten sieltähän sitä voi käydä vertailemassa omaa ostovoimaansa verrattuna muihin maihin.
        Tulee vain monesti tunne, kun kuuntelee tätä nykyajan valitusta koulutuksesta ja siitä saadusta hyödystä(taloudellisesta, siis palkansuuruudesta), että ei oikein tahdota ymmärtää sitä kuka sen palkan loppujen lopuksi maksaa. Suorittajana on tietenkin työnantaja mutta asiakas sen lopulta aina maksaa.
        Ja toinen mikä on selvästi myös muuttunut on se että nykyään koulusta(korkeasta) valmistuneet ikään kuin automaattisesti olettavat pääsevänsä suoraan uraputkeen ja ainakin sinne puoleenväliin, jonnekin hyvälle johtajan pallille.
        Itse olen ollut työelämässä vuodesta 83 ja nähnyt aika monen asian muuttuvan vuosien mittaan. Yksi asia on tämä pätkätyöt, niitähän on ollut iät ja ajat, mutta asiaan on vasta viimevuosina kiinnitetty huomiota. Ja miksi? Koska nyt myös akateemisesti koulutetut joutuvat uransa siitä aloittamaan. Ja mikään hanttihomma ei tunnu kiinnostavan vaikka sitä kautta sitä pääsisi paremmin työelämään kiinni. Itse valmistuin DI:ksi vuonna 84 ja ensimmäinen hommani valmistumisen jälkeen oli puolen vuoden pesti yhden muovisäkkikoneen pakkaajana. Muita töitä ei omalla paikkakunnallani ollut joten jotakin sitä oli tehtävä. Ja taas toisaalta aika nopeasti sitä sitten pääsi myös koulutustaan vastaavaan hommaan käsiksi, kunhan sai sitä kokemusta työelämästä.
        Mutta lopuksi siis siihen mikä oli tämän kirjoituksen pointtina. Eli se minkä jo olen moneen otteeseen todennut. Kolutuksen mukaan työnantaja ei palkkaa maksa, vaan sille löytyy muut perusteet, joista yksi on juuri tuo työntuottavuus työnantajalle.

      • Valistunut.

        Suomessa on vikana se, että kuka tahansa ääliö, joka kykenee seisomaan tuotantolinjan ääressä ja heiluttamaan käsiään, saa sen 8€/tunti, vaikka tehtävään voisi kouluttaa simpanssin, taikka vaihtoehtoisesti palkata samalla rahalla kymmenen älykkäämpää duunaria Intiasta. Toisaalta korkealle koulutettu asiantuntija, jonka tehtävistä pystyy suoriutumaan promille kansasta saa pari euroa enemmän tunnilta, koska vasemmiston mielestä oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa kaikilla kuuluu olla jokseenkin sama palkka siitä riippumatta, onko toimenkuva hengittäminen vai ydinreaktorin suunnittelu.

        Kaikkien palkkojen pitäisi määräytyä ainoastaan kysynnän ja tarjonnan mukaan, ilman mitään etujärjestöjen taikka valtiovallan sähläämistä, jolloin liukuhihnan (tai mäkkärin tiskin) ääressä työskentelevät etsisivät ruokansa kaatopaikalta, kuten Manilassa tai Jakartassa. Silloin keskiverto insinöörillä olisi palveluskunnassaan kokopäiväinen kiillottaja kummallekin kengälleen erikseen.

        Näkökulmia on monia.

      • Neuroeuro
        Valistaja2 (akat.) kirjoitti:

        Suomessa mättää juuri se, että olemme nyt vapaasssa maailmantaloudessa, ja (korkeasta) osaamista ja koulutuksesta on yleisesti ottaen pullaa. Ja euron tulon myötä on helppo vertailla Suomen tilannetta muihin maihin. Ei tarvitse paljon surfata, niin huomaa kuinka vääristynyttä palkkapolitiikka keskimäärin Suomessa on. Keskimääräisesti korkeasti koulutetut tienaavat maailmalla ihan toisenlaisia summia suhteessa vähemmän koulutettuhin. Palkan, verotuksen ja sosiaaliturvajärjestelmän lopputuloksena on, että Suomessa kouluttautumisesta ei saa ihmeempää hyötyä, pikemmin päinvastoin.

        No tämä tietysti muuttuu hiljalleen, esimerkiksi tuotannon siirtyminen pois ja "aivovienti" pakottaa Suomen uusiin ratkaisuihin pikkuhiljaa (esim. nyt on alettu jo puhua varovasti tasaverotuksesta). Mutta jos tilanteeseen haluaa pikaista korjausta, kannattaa ihan suosiolla katsella työpaikkaa ulkomailta.

        Noissa palkkavertailuissa ei useinkaan oteta huomioon sitä, että Suomessa kustannetaan verotuloilla enemmän palveluja kuin monessa muussa maassa.

        Tuhansienkaan eurojen kuukausipalkka ei paljoa lämmitä, jos maksat esimerkiksi luunmurtuman hoidosta 2000 euroa / sairaalakäynti.

        On aivan naurettavaa odottaa, että Suomessa pitäisi palkkojen olla samalla tasolla kuin ulkomailla sen LISÄKSI että verovaroilla kustannetaan terveydenhoito, sosiaaliturva yms. Parempi tyytyä pienempään palkkaan ja toimivaan yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin.

        Pitäisi katsoa elintasoa ylipäätään, eikä tuijottaa pelkkiin palkkalukuihin.

      • hhhh
        Valistunut. kirjoitti:

        Älä valehtele. Niin siis valehtelu.

      • Valistaja3

        Suomessa on huippututkimusta huippututkimuslaitoksissa huippurahoituksilla ja alhaiset palkat. Miksi Nokia sitten perusti uusimmat tutkimuskeskuksensa USAn kummallekin rannikolle, joilla kustannukset eivät tunnetusti ole niitä maailman halvimpia? Eikös suomalaisten kilpailuvaltti pitänyt nimenomaan olla halpa huippuosaaminen?

      • miten?
        Neuroeuro kirjoitti:

        Noissa palkkavertailuissa ei useinkaan oteta huomioon sitä, että Suomessa kustannetaan verotuloilla enemmän palveluja kuin monessa muussa maassa.

        Tuhansienkaan eurojen kuukausipalkka ei paljoa lämmitä, jos maksat esimerkiksi luunmurtuman hoidosta 2000 euroa / sairaalakäynti.

        On aivan naurettavaa odottaa, että Suomessa pitäisi palkkojen olla samalla tasolla kuin ulkomailla sen LISÄKSI että verovaroilla kustannetaan terveydenhoito, sosiaaliturva yms. Parempi tyytyä pienempään palkkaan ja toimivaan yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin.

        Pitäisi katsoa elintasoa ylipäätään, eikä tuijottaa pelkkiin palkkalukuihin.

        Hyvällä tahdolla voin ymmärtää, että verovaroin tuotetut palvelut ovat peruste korkeille veromarginaaleille, mutta miten ihmeessä perustelet yhteiskunnan palveluilla alhaisen tulotason. Eli kansainvälinen yritys voi Suomessa maksaa alhaisempaa palkkaa, kuin vastaavasta tehtävästä UK:ssa, koska Suomessa suurempi osa palkasta menee verovaroin kustannettujen palvelujen rahoittamiseen. Suomen korkea sosiaaliturva on siis legitiimi peruste yritysten tavalle käyttää korkealle koulutettuja suomalaisia halpatyövoimana. Miten sä tämmöseen yhtälöön päädyit?

    • täysin hommasta

      Maisterin koulutus on niin yleisellä tasolla, että enempi tosiaan riippuu siitä mitä tekee.
      Itse rinnastan maisterit ja AMK-koulutuksen saaneet samaan kastiin. Sillä erotuksella, että tradenomi oppii nopeammin työt.

      • sivuaineet

        Kauppatiede ja matematiikka. matematiikasta tarkoitus saada toinen tutkinto.

      • pekkanen

        Hmm, ja millähän perusteilla rinnastat maisterin amk-koulutukseen? Kyllä maisteri on melkoisesti eri asemassa niin tiedollisesti/taidollisesti kuin urakehityksenkin kannalta.

        Mutta alkeperäiseen kysymykseen: palkkaus riippuu paljon osaamisesta myös. Osaava maisteri saa enemmän palkkaa kuin vähemmän osaava.

      • jep jep

        Jos etsit koodaria niin näin varmaan onkin, mutta omien kokemuksieni mukaan korkeakoulun ja ammattikorkeakoulun käyneiden osaaminen on ihan eri tasolla.
        Ammattikorkeakoulun käyneiden teoreettinen osaaminen on yleensä varsin puutteellista, jolloin abstraktimpien asioiden käsitteleminen tuottaa suuria hankaluuksia.
        Toki poikkeuksia on suuntaan ja toiseen eikä koululutus takaa osaamista.

    • FMFMFM

      Hyvät.

    • Suomessa!!

      Liettualaiset tienaavat 1,51€ tunnissa Turun telakassa. En tiennyt että Suomessa on yhtä kurjat olot kun kaakkois Aasiassa. Kauheaa !!

    • Lapanen_

      Aika paljon vaikuttaa millaisia näyttöjä sulla on palkkapyyntösi takana. Jokainen voi neuvotella palkkansa itse...

    • Palkat

      Olen itse FM (valmistunut 2005) ja 2700 e ja lounasetu ja kaikki muut edut päälle (puhelin jne.).

      • it-mies

        Hmm, hieman on alakanttiin kyllä. Sinun pitäis saada ainakin 3000-3500e tuossa vaiheessa.

      • meikalainen (alkup.)
        it-mies kirjoitti:

        Hmm, hieman on alakanttiin kyllä. Sinun pitäis saada ainakin 3000-3500e tuossa vaiheessa.

        Olen samaa mieltä. :)

      • paljon alle 3000 €/kk
        it-mies kirjoitti:

        Hmm, hieman on alakanttiin kyllä. Sinun pitäis saada ainakin 3000-3500e tuossa vaiheessa.

        Amk opettaja (FM), auskultoinut, palkka n.2800-2850 €/kk vaikka on auskultoinut ja toiminut töissä jo yli 7 vuotta. Eikä muuten ole edes virkaa vaan ketjutettu vuosikausia.

        Ei mitään kännykkä -saati muita etuja - etuina on ainoastaan saada maksaa raakaa veroa.

        Ei liene kadehtijoita.

      • kauheet liksat
        paljon alle 3000 €/kk kirjoitti:

        Amk opettaja (FM), auskultoinut, palkka n.2800-2850 €/kk vaikka on auskultoinut ja toiminut töissä jo yli 7 vuotta. Eikä muuten ole edes virkaa vaan ketjutettu vuosikausia.

        Ei mitään kännykkä -saati muita etuja - etuina on ainoastaan saada maksaa raakaa veroa.

        Ei liene kadehtijoita.

        Olet ilmeisesti kauppiksessa? Tekniikan alalla palkka on n. 40-50t euroa 8 kuukauden työllä...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4966
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3526
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2963
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2777
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1710
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe