Taas itkettää

Tänään oli varattuna aika rakenneultraan. Aamulla todettiin kuitenki miehen kanssa, ettei uskalleta lähteä ajamaan, lunta oli tullut yöllä niin paljon, että ovea ei meinannut saada auki. Matkaa on sairaalaan täältä maalta on melkein sata kilometriä ja ajokeli täällä Itä-Suomessa tosi huono. Ja oltaisiin myöhästytty ihan varmasti vielä, vaikka aikaakin on varattu.

Sain uuden ajan onneksi jo ensi viikon tiistaille. Mutta olin odottanut NIIN paljon, että pääsisin taas näkemään vauvan! Oon lisäksi tosi huolissani, koska en oo vieläkään tuntenut mitään selkeitä liikkeitä. Jotain aina tuntuu, mutta en ensikertalaisena osaa paikallistaa, mikä milloinkin möyrii mahassa. Miulla on ollut harjoitussuppareita rasituksen yhteydessä aika usein ja lenkillä käy aina koskemaan mahaan.

Soitin äsken neuvolaan ja pyysin, että voitaisko tulla tänään kuuntelemaan sydänäänet miehen kanssa, kun oon niin huolissani. Tirautin tietysti taas itkut (pelkään kokoajan että vauva on kuollut).

toivottavasti kaikki on kunnossa ja oon taas vaan ylireagoinut tämän(kin) asian.
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuttuja tuntemuksia. Vauva voi ihan varmasti hyvin. Ei sanat lohduta, kun itse pelkää koko ajan, tiedän.

Mulla pelkoon auttoi kotidoppleri (en halua mainostaa) jolla aina kuuntelin, onko vauva elossa. Sinunhan ei sellaista edes enää kannata ostaa, koska pian tunnet potkut jokapäiväisinä ja ne vaan voimistuvat ajanmittaan.

Se on uskomattoman ihana tunne, kun potkut alkavat oikeasti tuntua ja näkyä vatsankin päältä. Ei minulla tuolla viikolla mitään hirveän selkeää tuntunut vielä. Älä siis ole huolissasi yhtään!
Mulle sanottiin, että tuntuisi noin 19 viikolla, mutta ei.. olisikohan jotain 20 loppua tai jopa 21 alkua ollut. Alkupotkut ovat muutenkin niin pieniä vielä... Mutta odotappa vain vielä hetki rauhassa!

Kun olet rv 26-27, potkut voimistuvat paljonkin.

Äänestä
  • Kiitos sanoistasi, auttoivat kyllä.

    Neuvolassa kuunneltiin dopplerilla ja sieltä se syke kuului! Terveydenhoitaja sanoi vielä, että on oikein napakka syke ja kaikki on hyvin.

    Nyt jaksaa taas viikonlopun yli ultraan asti. Jospa niitä potkujakin alkaisi kohta tuntemaan.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rv 20+0 kirjoitti:

Tänään oli varattuna aika rakenneultraan. Aamulla todettiin kuitenki miehen kanssa, ettei uskalleta lähteä ajamaan, lunta oli tullut yöllä niin paljon, että ovea ei meinannut saada auki. Matkaa on sairaalaan täältä maalta on melkein sata kilometriä ja ajokeli täällä Itä-Suomessa tosi huono. Ja oltaisiin myöhästytty ihan varmasti vielä, vaikka aikaakin on varattu.

Sain uuden ajan onneksi jo ensi viikon tiistaille. Mutta olin odottanut NIIN paljon, että pääsisin taas näkemään vauvan! Oon lisäksi tosi huolissani, koska en oo vieläkään tuntenut mitään selkeitä liikkeitä. Jotain aina tuntuu, mutta en ensikertalaisena osaa paikallistaa, mikä milloinkin möyrii mahassa. Miulla on ollut harjoitussuppareita rasituksen yhteydessä aika usein ja lenkillä käy aina koskemaan mahaan.

Soitin äsken neuvolaan ja pyysin, että voitaisko tulla tänään kuuntelemaan sydänäänet miehen kanssa, kun oon niin huolissani. Tirautin tietysti taas itkut (pelkään kokoajan että vauva on kuollut).

toivottavasti kaikki on kunnossa ja oon taas vaan ylireagoinut tämän(kin) asian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu