Jumala on antanut meille jokaiselle aivan erityisiä lahjoja. Yksi saattaa olla taitava laulamaan, yksi julistamaan evankeliumia, yksi rakentamaan taloja, yksi hoitamaan sairaita jne. Kaikki Jumalan lahjat ovat tarpeellisia, jos ne ovat oikeassa käytössä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisten parhaaksi.
Useastihan ihminen haluaa käyttää lahjaansa niin, että siitä syntyisi jotain kaunista, hyvää, kestävää, käytännöllistä tai vaikkapa maukasta. Ja sen eteenhän toki tehdään työtä, käydään koulua, suoritetaan kurssia, harjoitellaan ja niin edelleeen.
Saarnaajaksi nimitetty yleensä alkaa enemmän tutkimaan Raamattua ja hengellisiä kirjoituksia. Hän alkaa kartuttamaan tehtävässään tarvittavia tietoja ja taitojakin. Hän siis ikään kuin harjoittelee pärjätäkseen tehtävässään. Samoin edelläveisaaja todennäköisesti harjoittelee kotonaan lauluja ja miettii sopivia virsiä jne. suoriutuakseen tehtävästään mahdollisimman hyvin.
Talonrakentaja on käynyt ehkä alan koulua ja vielä paljon opiskellut alaa käytännön tasolla kyetäkseen rakentamaan hyvän ja kauniin talon.
Näin varmasti me kaikki voimme olla omista ja toistemme lahjoista kiitollisia. Kaikkia tarvitaan. Mutta jokaisen lahjan käyttöön on myös vihollinen tietenkin vaikuttamassa. Se kuitenkaan ei tarkoita sitä, että kyseinen Jumalan antama lahja olisi syntiä eli pahaksi.
Tarkoitan siis sitä, että kannattaa tarkkaan harkita, ennen kuin jotain toimintaa alkaa syyttämään perkeleen työksi. Jos me tekisimme arviomme vaikka kunnian tavoittelemisen näkökulmasta, niin silloin kaikki hyödyllinenkin toiminta olisi kauhistusta. Sillä vihollinen näet tunkee nokkansa joka paikkaan.
Oli ehkä hieman sekava aloitus, mutta toivottavasti se kuitenkin herättäisi rakentavaa keskustelua, joka hieman avartaisi suppeaa näkökantaamme
Useastihan ihminen haluaa käyttää lahjaansa niin, että siitä syntyisi jotain kaunista, hyvää, kestävää, käytännöllistä tai vaikkapa maukasta. Ja sen eteenhän toki tehdään työtä, käydään koulua, suoritetaan kurssia, harjoitellaan ja niin edelleeen.
Saarnaajaksi nimitetty yleensä alkaa enemmän tutkimaan Raamattua ja hengellisiä kirjoituksia. Hän alkaa kartuttamaan tehtävässään tarvittavia tietoja ja taitojakin. Hän siis ikään kuin harjoittelee pärjätäkseen tehtävässään. Samoin edelläveisaaja todennäköisesti harjoittelee kotonaan lauluja ja miettii sopivia virsiä jne. suoriutuakseen tehtävästään mahdollisimman hyvin.
Talonrakentaja on käynyt ehkä alan koulua ja vielä paljon opiskellut alaa käytännön tasolla kyetäkseen rakentamaan hyvän ja kauniin talon.
Näin varmasti me kaikki voimme olla omista ja toistemme lahjoista kiitollisia. Kaikkia tarvitaan. Mutta jokaisen lahjan käyttöön on myös vihollinen tietenkin vaikuttamassa. Se kuitenkaan ei tarkoita sitä, että kyseinen Jumalan antama lahja olisi syntiä eli pahaksi.
Tarkoitan siis sitä, että kannattaa tarkkaan harkita, ennen kuin jotain toimintaa alkaa syyttämään perkeleen työksi. Jos me tekisimme arviomme vaikka kunnian tavoittelemisen näkökulmasta, niin silloin kaikki hyödyllinenkin toiminta olisi kauhistusta. Sillä vihollinen näet tunkee nokkansa joka paikkaan.
Oli ehkä hieman sekava aloitus, mutta toivottavasti se kuitenkin herättäisi rakentavaa keskustelua, joka hieman avartaisi suppeaa näkökantaamme
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jep. Usein voimakkaan vastareaktion johonkin asiaan aiheuttaa oma heikkous tai arka paikka itsessä. Silloin on aina syytä pohtia omia vaikuttimiaan, kun alkaa toisten tekemisiä tuomitsemaan synniksi. Silloin saattaakin olla niin, että saarnaakin itselleen. Saarnan aiheena tosin voisi olla koreuden, maailmallisuuden, ylpeyden tms. sijaan kateus, oma pöyhkeys, viha (kohde?), ulkokullaisuus ym.
Eipä tuo sekavalta yhtään vaikuttanut. Ja tärkeää asiaa aloituksesi käsittelee. Olen samaa mieltä siitä, että ei voida sanoa, missä menee valmistelun "synnillisyyden" raja. Pitäisikö tyytyä siihen, että saarnaaja avaa Raamatun, kun nousee puhumaan, samoin lukkari virtikirjan aloittaessaan virren. Entä pitäisikö meidän tyytyä jatkossa einesruokiin, jota ei tarvitse niin valmistella. Kahvikin voisi olla murukahvia, jota itse voisi jokainen annostella. Uskon, että jokainen joka on johonkin tehtävään asetettu, oli tehtävä mikä hyvänsä, haluaa sen hyvin suorittaa, lähimmäisen iloksi ja Jumalalle kunniaksi.
Se on mielestäni harmi, että meidän tapamme viedä asioita eteenpäin on niin lapsenkengissä. Yleensä asioiden esille ottaminen synnyttää kovan kiistan, eikä suinkaan keskustelua. Kertookohan se keskustelukulttuurista vai mistä? Se taitaa kertoa myös siitä, että puhutaan vakavista asioista, jotka ovat ihmisille tärkeitä. Ja myös siitä, että olemme myös sielunvihollisen vaikutuspiirissä, sekin kun haluaa tehdä meihin osaltaan vaikutuksen.
tulee tässä murhe puseroon. Ketkäs ne jää jalkoihin kun isot ja ymmärtäväiset tappelevat.
Annetaan kunkin laulaa ylistystä tavallaan ja pukeutua mhin väreihin vaan, harmaaseen tai kukalliseen.
Tärkeätä on se, että erilaisista kodeista tulevat ja erilailla ajattelevat oppisivat elämään sovussa keskenään, toteamaan, että jos joku on jotain hassusti ymmärtänyt on se hänelle kirkastuva.
Meikäläisellekin kirkastui uskominen yksin armosta ,vaikka moni ei olisi uskonut.Me kaikki ollaan fariseuksia luonnostamme. Tuomitsemalla ja piiskalla ei asiat kirkastu. Kannetaan itseämme ja toisiamme rukouksessa Jeesuksen eteen hoidettavaksi.
sanoja !
Siunausta kirjoittajalle
oli mukava lukea viestiäsi. Näiden kaikenlaisten syyttäjien, tuomitsijoiden ja ymmärtämättömien joukossa olet HELMI!
Uskomatonta, että kristityt ihmiset voivat olla niin
rakkaudettomia toisiaan kohtaan.
Jumala on antanut lahjoja ihmisille. Eikö se ole parhain tapa kun niitä käyttää toisten iloksi?