Harkinta petti

Vehkaperän ja Roivaisen kannanottoa Vallivaaran puolesta ei tulla koskaan unohtamaan. Oli järkyttävää lukea lehdestä, että heidän mukaan kunnanjohtajan toiminnassa ei ole moitteen sijaa.Kukaan muu kunnan virkamies tai -nainen ei ole saanut moista julkista tunnustusta.
Näiden kahden valtuuten harkinta kyllä petti pahemman kerran. Miten te viitsitte naamaanne enää julkisesti näyttää.
172482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olet oikeassa. Ei moitteen sijaa..-kyllä tuntuu pahalta kun on kuullut kaikenlaisia juttuja, joita kylällä liikkuu. Haukipudashan on kohta kuin edesmennyt itäinen naapuri: Pitää uskoa mitä poliittiset päättäjät sanovat, vaikka jokapäiväisessä elämässä asiat olisivat ihan toisin. Toivottavasti kuntalaiset vielä vaaleissa muistavat ja osaavat äänestää oikein.

Äänestä
  • olet oikeassa ei moitteen siaa kunta talous on menossa parempaan suuntaan hyvä vallis.
    keventää kuntalaisten velkataakkaa.
    kylältä kuultua vauhti paranee.
    kuntalaiset jotka osaavat ajatella kuntalaistemme parasta äänestävät oikeistoa koska heidän politiikka on kuntalaisten etu.
    olisi hyvä saada seuraavissa vaaleissa reilumpi voitto vasemmistosta niin jo rupeaisi talouselämä paranemaan.
    oikein valittu tie roiski ja vehkis ja vallis

    Äänestä

  • moitteensiaa kirjoitti:

    olet oikeassa ei moitteen siaa kunta talous on menossa parempaan suuntaan hyvä vallis.
    keventää kuntalaisten velkataakkaa.
    kylältä kuultua vauhti paranee.
    kuntalaiset jotka osaavat ajatella kuntalaistemme parasta äänestävät oikeistoa koska heidän politiikka on kuntalaisten etu.
    olisi hyvä saada seuraavissa vaaleissa reilumpi voitto vasemmistosta niin jo rupeaisi talouselämä paranemaan.
    oikein valittu tie roiski ja vehkis ja vallis

    Vai ei moitteensijaa... Nyt on muutama vuosi menty oikeistoenemmistön eväillä ja mikä on tulos? Hommattiin kepun kannattaja kunnajohtajaksi, mutta vielä huonompaa on kunnan talouden hoito. Joka näitä herkkuja himoitsee lisää, äänestää tietysti kepua.

    Äänestä

  • Äly hoi, älä jätä... kirjoitti:

    mietippä minkä perinnön jätti edellinen kunnanjohtaja hukkuvan laivan apua apua ja oikeisto sai avunhuudot ja otti vastaan ettei mennä syvemmälle suohon nyt on saatu syöksykierre katkaistua kiitos vallis ja oikeistopuolueet joku vuosi vielä niin on saatu vasemmiston ajama talous plussalle
    on hyvä esimerkki haukiputaan heitton koulutilojen vuokraus vilkaiskaapa kh pöytäkirjoja naurettavaa
    kepulle ja kokoomukselle lisää kannatusta saamme talouden tasapainoon ja voimme ruveta neuvotteleen kuntaliitoksista voimme silloin vaatia kuntalaisillekin jotain jos nyt alamme neuvotella kuntaliitoksista me saamme sitä mitä he haluavat antaa ja siihen on tyytyminen
    kyllä se raha ratkaisee eniten
    ja euro on hyvä konsultti siitä on ollut hyvä avaus täällä

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Onko tällä kirjoittajalla näppäimistössä ollenkaan pisteitä ja pilkkuja? Joskus on tosi vaikeaa saada selvää, mitä haluaa sanoa. Sen verran kirjoittajasta kuitenkin irtoaa, että kaverilla ei ole tietoa hitustakaan tai hyvin vähän.
    Pelkästään kunnanhallituksen pöytäkirjoja lukemalla totuus ei valkene. Eikä se valkene lehtiä lukemallakaan. Kannattaisi hakea totuutta ihan tosissaan niin, ehkä jotain olisi vielä pelastettavissa.

    Äänestä

  • kynnelle kykenevät!!! kirjoitti:

    ja kiistaton.
    Kepulit oikeuston kanssa ovat ajamassa kaupunkiamme ryysyläistilaan.
    Ajoissa pitäisi kurssia saaha muutettua.

    Äänestä

  • eo selkeä kirjoitti:

    ja kiistaton.
    Kepulit oikeuston kanssa ovat ajamassa kaupunkiamme ryysyläistilaan.
    Ajoissa pitäisi kurssia saaha muutettua.

    kaupunkiamme??

    Äänestä

  • ? ?+? kirjoitti:

    kaupunkiamme??

    Ouluun? Ei ole tullut seurattua lehtiä...

    Äänestä

  • Äly hoi, älä jätä... kirjoitti:

    Vai ei moitteensijaa... Nyt on muutama vuosi menty oikeistoenemmistön eväillä ja mikä on tulos? Hommattiin kepun kannattaja kunnajohtajaksi, mutta vielä huonompaa on kunnan talouden hoito. Joka näitä herkkuja himoitsee lisää, äänestää tietysti kepua.

    hupia, kun saat oikeistoa mollata ihan peräreiästä lähtien.

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    mietippä minkä perinnön jätti edellinen kunnanjohtaja hukkuvan laivan apua apua ja oikeisto sai avunhuudot ja otti vastaan ettei mennä syvemmälle suohon nyt on saatu syöksykierre katkaistua kiitos vallis ja oikeistopuolueet joku vuosi vielä niin on saatu vasemmiston ajama talous plussalle
    on hyvä esimerkki haukiputaan heitton koulutilojen vuokraus vilkaiskaapa kh pöytäkirjoja naurettavaa
    kepulle ja kokoomukselle lisää kannatusta saamme talouden tasapainoon ja voimme ruveta neuvotteleen kuntaliitoksista voimme silloin vaatia kuntalaisillekin jotain jos nyt alamme neuvotella kuntaliitoksista me saamme sitä mitä he haluavat antaa ja siihen on tyytyminen
    kyllä se raha ratkaisee eniten
    ja euro on hyvä konsultti siitä on ollut hyvä avaus täällä

    niin edellisen kunnanjohtajan aikana kunnalla oli alijäämää enimmillään 10 milj markaa eli n.1,7 milj. euroa, nyt sitä on siinä 15 milj. euroa eli n. 90 mij. markkaa, että silleen

    Äänestä

  • vanhoja muistella kirjoitti:

    pitäs huomata että kun tehdään uimahalli jonka rahoituspohjasta ei ollut tietoa mutta kun sellaisen vain halusi tiedettiin kyllä ettei ole varaa ja uimahalli rasittaa joka vuosi kunnan pudjettia tulot ei kata käyttökustannuksia sekin tiedettiin kuka näistä kantaa vastuun nämä kulut kuuluvat edellisen kunnan johtajan aikakauteen vaikka näkyvät näissä pudjeteissa alijäämänä
    jos ei olisi tehty uimahallia meillä menisi paremmin taloudellisesti (uimahalli on rakennettu ja hyvä sen kanssa meidän tulee tulla toimeen mutta on hyvä tietää mistä vaikeudet juontaa) ei se mitään kyllä tästä selvitään ja paremmin jos olisimme yksituumaisia vietäs asioita yhdessä eteenpäin eikä revitä jokasuuntaan kunnan johtaja johtaa me muut olemme työmiehiä me arvioimme kunnan johtajan esivaltaa seuraavissa kunnalisvaaleissa
    lippu korkealle aj yhteistuumin eteenpäin

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Uimahallin nettomenot on tietämäni mukaan noin 700000 euroa vuodessa. Kun halli on ollut kuntalaisten ilona 3,5 vuotta niin "tappiota" on kertynyt noin 2,5 miljoonaa euroa. Kunnan talous on miinuksella viime vuosilta ainakin 15 miljoonaa euroa. Tästä tulee se johtopäätös, ettei uimahalli ole ainoa syypää viime vuosien tappiollisiin tilinpäätöksiin.
    Haukiputaalaiset ovat ottaneet hallin vastaan hyvin. Kävijämäärät ovat ylittäneet joka vuosi ennusteet. Siellä käy niin uimahallia aikoinaan kannattaneet kuin vastustaneetkin.
    Olisi jo aika löytää uusi sävel talouden ahdingolle. Uimahalli ei ole kuin pieni osasyy siihen, missä ollaan.

    Äänestä

  • heikkoon talouteen kirjoitti:

    käviöitä pääasiassa kunnan työntekiöitä jos halutaan vain käviöitä se nousee nopeasti jos kaikille hallimaksu on sana kuin kunnan työntekiöille käviämäärä ainakin kaksinkertaistuisi ja tappiota tulisi vain lisää voi teitä kun ymmärtäisitte taloudenpitoa etes vähän niin saatas kuntatalous kuntoon

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    Haukiputaan uimahallissa oli viime vuonna yli 132000 kävijää. Näistä kunnan työntekijöitä oli noin 3500 kävijää (alle 3 % kävijöistä), eli kukin kunnan työntekijä kävi keskimäärin kolme kertaa vuodessa uimahallissa. (Toiset käy useasti, useimmat ei koskaan.) Työntekijä maksaa käynnistä euron ja työnantaja maksaa sarjalipun hinnan mukaisen hinnan vähennettynä eurolla. Kunnan henkilöstön uimahallikäyntejä tuetaan virkistysrahoista kutakin kunnan työntekijää kohti siis noin 5 eurolla vuodessa. Huimaako?

    Ennenkuin kunnassa oli oma uimahalli, kunta osti Oulun uimahallista sarjalippuvihkoja ja myi niitä työntekijöilleen edulliseen hintaan. Nyt kun kunnassa on oma uimahalli, lipputuki on tietysti siirtynyt tänne.

    Kuka tahansa työnantaja voi ostaa sarjalippuja työntekijöidensä liikuntaharrastuksen tukemiseksi. Tämä on yksi tapa innostaa työntekijöitä pitämään yllä kuntoaan ja sitä kautta työkykyään.

    Uintia harrastava kunnan työntekijä

    Äänestä

  • vanhoja muistella kirjoitti:

    niin edellisen kunnanjohtajan aikana kunnalla oli alijäämää enimmillään 10 milj markaa eli n.1,7 milj. euroa, nyt sitä on siinä 15 milj. euroa eli n. 90 mij. markkaa, että silleen

    Kai siellä talousosaston virkamiehet asiantuntijoina valmistelevat talousasiat, joiden perusteella kunnanjohtaja vie asioita eteenpäin eli vastuu alijämästä on myös talousjohtajallakin ja erityisesti koko taloushenkilöstöllä.

    Äänestä

  • yksin talousasioita valmistele kirjoitti:

    vallis on vastuussa, sen tietää miten siinä käy,

    Äänestä

  • yksin talousasioita valmistele kirjoitti:

    Kai siellä talousosaston virkamiehet asiantuntijoina valmistelevat talousasiat, joiden perusteella kunnanjohtaja vie asioita eteenpäin eli vastuu alijämästä on myös talousjohtajallakin ja erityisesti koko taloushenkilöstöllä.

    ei julkishallintoa koskaan ole yhden henkilön harteilla tosi asia on yksi kantaa haukut toinen suunnittelee niin kuin meillä kunnan kamreeri tekee tai pitäisi tehdä jos töitään tekee talous suunnitelmia. sillä on tullut virheitä mm uimahalli jutussa laskutikku oli ratkaisevana maanantaina vääripäin ja tuli isovirhe jota maksetaan vielä pitkään. tätä ei varmaan olisi saanut julkistaa mutta totuus ei pala tulessakaan Braavda

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Poliitikkoihin kyllästynyt kirjoitti:

Vehkaperän ja Roivaisen kannanottoa Vallivaaran puolesta ei tulla koskaan unohtamaan. Oli järkyttävää lukea lehdestä, että heidän mukaan kunnanjohtajan toiminnassa ei ole moitteen sijaa.Kukaan muu kunnan virkamies tai -nainen ei ole saanut moista julkista tunnustusta.
Näiden kahden valtuuten harkinta kyllä petti pahemman kerran. Miten te viitsitte naamaanne enää julkisesti näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu