Bulimiaan sairastuneet kysely

1. nainen. sairastuin 15 vuotiaana nyt oon 18.

2. laihdutuksen yhteydessä, oli pakko koko ajan laihtua ja aluks meniki hyvin, mut sit kun lihoin vähänki niin keksein et voin oksentaa.


3. Aluks selitin itelleni noin puoli vuotta, että tää on vaan tällanen vaihe et laihtuisin nopeempaa, sit en enää pystynykkään lopettaan.
hmm...oireita...hampaita vihloo, hiuksia lähtee, palelee, masentaa, kurkku kipeä, ruokaa nousee ylös väkisin, välillä huippaa...

4. en oo hakenut apua.

1. Nainen. Kunka vanhana sairastuin riippuu siitä miten sen laskee. Bulimiaksi lasketaan myös pakonomainen laihduttaminen ja hullunlailla kuntoileminen jne. Tällanen alkoi joskus ehkä 13 -vuotiaana. Yritin silloinkin oksentaa, mutta en osannut. 21 -vuotiaana opin oksentaa ja se jatkuu yhä. Olen nyt 24 v.

2. Syitä sairauteen selvitellään parhaimmillaan terapiassa, joka on nyt kestänyt 2 kk (2 krt/vko) ja tulee kestämään pari vuotta. Terapeuttini epäilee, että se oksentaminen liittyy jotenkin seksuaalisuuteni hyväksymiseen (tai siis etten hyväksy sitä).

3. Kyllä jo teini-ikäisenä tiesin, ettei tämä ihan normaalia ole. Kun oksentaminen alkoi ihan säännöllisesti 21 vuotiaana, niin silloin kai tajusin, että tämä on bulimiaa. Oireita on aika-ajoin lievää masennusta ja ahdistuneisuus (mm. itseni viilteleminen). Fyysisiä oireita ei oikeastaan ole muutakuin juuri oksentamisen jälkeen (päänsärky, nesteenvajaus). Hampaiden vihlontaa on vähän. Rystyset joskus verillä, mutta ei se paljoa haittaa..

4. Uskalsin hakea apua ensimmäisen kerran viime talvena. Se oli suuri kynnys. Soitin YTHS:n ajanvaraukseen ja siitä se avunsaaminen lähti. YTHS:llä on syömishäiriöihin koulutettu ryhmä, johon kuuluu sairaanhoitaja, lääkäri, psykologi jne. Yleislääkäri ohjasi psykologille, psykologi psykiatrille, psykiatri terapeutille. Terapiaan saan KELA:n tuen, enkä joudu itse maksamaan yhtään.

5. Tilanteeni ei oikeastaan ole muuttunut yhtään, vaikka olen aika aktiivisesti käynyt YTHS:llä viime talvena ja keväällä. Henkistä tukeahan sieltä saa, mutta ongelman ratkaisemiseen tarvitaan aikaa useampi vuosi. Terapia ei ole vielä mitenkään vaikuttanut tilanteeseeni. Jos haluat lisää tietoa, niin voit jättää email osoitteesi tänne, niin otan yhteyttä :)

1. Nainen. 11 vuotiaana ja nyt olen 13.

2. Yritin laihduttaa aluksi ihan normaali keinoin(lisää liikuntaa, vähemmän ruokaa), mutta huomansin, etten omista yhtään itsekuria. Olin vain lievästi ylipainoinen, mutta näin itseni erittäin lihavana. Ajatusmaailmani on ollu aina ikäisiäni ylempänä ja minua ärsyttää ikäisteni käytös. Aloin viillellä, se helpotti, enkä enää tuntenut itseäni lihavaksi ja aina kun tunsin, viiltelin.
Kaverini kertoi, että hän oksensi edellispäivänä, ja seuraavana päivänä hän tunsi olonsa laihemmaksi. Halusin kokeilla sitä.
Ensimmäisellä kahdella kerralla en saanut mitään ulos ja viiltelin se tuloksena. Kolmantena kertana oksensin ja se tuntui hienolta. Vaikka minun piti yökkiä monta kertaa ennenkuin sain edes vähän ruokaa ulos ja se tuntui kurkussa ja vedet valuivat silmistäni, tunsin onnistuneeni.

3. Ehkä silloin, kun koulussa kerrottiin enemmän bulimiasta ja tunsin "sydämmen kolkutuksen" rinnassani. Oksentamisesta oli tullut jokapäiväinen rituaali (n. 3 krt päivässä) ja hampaani kellersivät ja ne olivat lyhentyneet. Kurkkuni oli päivä päivältä kipeämpi ja usein oksennus nousi ylös ruokailun aikana. Poskipääni alkoivat näkyä selvemmin ja silmissäni sumeni lähes joka tunti.

4. En ole, koska pelkään, että minua ei oteta vakavasti, koska olen näin nuori.

5. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi saanut, en vain tahdo apua. En tahdo parantua, koska sillon minua kiristetään lihomaan (painoindeksi 15.6).

1. Nainen. 16 vuotiaana. 17 vuotias.
2. 10 vuotta reippaasti ylipainosena lapsena/nuorena oleminen vaikutti asiaan aika paljon. Se oli hillintä keino BED:lle.
3. En oo vieläkään oikeen tajunnu sitä vaikka jollain tasolla tiedän et ei se ei ole "normaalia".
4. En ole hakenut apua, mutta kaverit yrittää auttaa.
5. a) en ole kertonut siitä minnekkään, enkä usko
että siihen löytyy kunnon apua.
b)-

1. Sukupuolesi? Minkä ikäisenä sairastuit? Minkä ikäinen olet nyt?
Nainen. Sairastuin n. 18 vuotiaana. Nyt olen 27 v.

2.Minkä takia sairastuit? Mistä sairaus alkoi?
Sairastuin koska olin yllättäen lihonut n.5 kiloa. Se tuntui ihan oudolta ja kamalalta, johtui ihan vain herkuttelusta ja liikunnan vähyydestä. Mässäilykohtauksiakin oli. Halusin laihtua äkkiä mutta en pystynyt lopettamaan herkuttelua, siten sairastuin.

3. Missä vaiheessa tajusit olevasi sairas? Mitä oireita sinulla on/oli?
Tajuaahan sen kun oksentaa ruuan pois, ei se ole tervettä. Bulimian oireet oli.

4.Oletko saanut/hakenut apua? Millaista?
En ole hakenut vaan paranin itse.

5.
a)Jos et ole saanut apua, miksi?
b)Jos olet saanut apua, mikä on tilanteesi nykyään? Olen parantunut kokonaan, sairastin n. 5 vuotta välillä pahastikin. Pystyin lopettamaan itse; syinä se että elämään oli tullut niin ihania asioita että halusin olla terve ja nauttia niistä (rakkaus, ym) ja lisäksi minulta ehkä iän ja aikuistumisen myötä katosi se pakonomainen tarve olla tikkulaiha. Nyt BMI 20 eli normaalipaino ja tunnen itseni kauniiksi ja minua myöh kehutaan kauniiksi. Päätin vain että nyt lopetan ja niin lopetin. Apuna oli se, että olen siitä lähtien syönyt vähintään 3 tunnin välein, suht.terveellisesti, mutta ehdottomasti JOKA PÄIVÄ myös herkutellen, esim. pienellä suklaapatukalla.

1. Sukupuolesi? Minkä ikäisenä sairastuit? Minkä ikäinen olet nyt? Tyttö. Alkoi kehittymään n.15-16 ikävuoden aikana. Nyt olen 17v, kohta 18.

2.Minkä takia sairastuit? Mistä sairaus alkoi?
Laihdutin n. 15 kiloa, ja "sallitun herkuttelun" jälkeen pelkäsin lihoavani taas. Siitä alkoi sitten kierre.

3. Missä vaiheessa tajusit olevasi sairas? Mitä oireita sinulla on/oli?
Sitten kun alkoin suunnittelemaan ahmimisia (olisinko yksin kotona, mitä söisin ym.) aloin miettimään että "ei tää oo normaalia", no kyllä se aika nopeasti selväksi tuli, kun ahmimisia alkoi tulla monta kertaa viikossa. Miltei joka päivä.

4.Oletko saanut/hakenut apua? Millaista? 5 kysymys kanssa.
En ole sitä hakenut. En ole oksentanut elokuun 3. päivän jälkeen. Silloin päätin että en oksenna vaikka ahmisin mitä. Sillä tavalla jotenkin "vapautui" siitä ajattelusta. Paino nousi aluksi, sitten löysin liikunnan ja se laski. En siis jatkanut ahmimista. Ei ollut aikaa siihen, liikunta antoi "rytmin" elämälle. Pelottaa jäädä yksin kotiin edelleen. Yritän pysyä liikkeellä. Paino on pysynyt samana jo kuukauden. En aijo laihduttaa. Keskityn normaaliin syömiseen.

1. Nainen. Sairauden ensioireet alkoivat noin 15-vuotiaana, ehkä jo hieman aiemmin. Aluksi sairaus ilmeni ennemminkin anoreksiana, myöhemmin kuvaan tulivat ahmimiskaudet joita kompensoin järjettömällä määrällä liikuntaa höystetyillä paastokausilla. Koskaan en ole kuitenkaan oksentanut. Nyt olen 27-vuotias.

2. ?

3. En muista missä vaiheessa tajusin ensimmäisen kerran. "Paranin" noin viitisen vuotta sitten, kun muutin avopuolison kanssa yhteen ja syöminen normalisoitui ainakin jollain lailla. Noin vuosi sitten oireilu alkoi kuitenkin uudelleen ja viime kesä oli yhtä helvettiä. Nyt olen saanut kierteen katkaistua reilu kuukausi sitten syömällä 3-5 tunnin välein ja lopettamalla liikkumisen kokonaan lukuunottamatta kävelylenkkejä koiran kanssa. Päivittäinen kalorinsaanti on todennäköisesti vielä liian vähäistä, mutta olen onnistunut jo syömään jonkin verran herkkujakin saamatta hillitöntä ahmimiskohtausta. Lähes koko ajan kuitenkin odotan, milloin menee pieleen. Oireina olen kärsinyt monista nälkiintymisestä kertovista seikoista. Jatkuvaa palelua, sydämentykytystä, väsymystä, huimausta, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä, seksuaalista haluttomuutta, kuukautishäiriöitä jne.

4. En ole hakenut ulkopuolista apua.

5. Ks. vastaus nro 3.

1. nainen. sairastuin 25 vuotiaana. nyt 29v.

2. ensimmäisen kerran laihdutin jo ala-asteella 9-10-vuotiaana. liian moni oli huomauttanut pyöreydestäni (isä, mummo, yksi kavereistani). bulimiaan sairastuin kuitenkin vanhana ja viisaana(?). tuntui vaan helpolta tavalta.

3. heräsin tajuamaan sairauteni, kun ahmimiseen oksenteluun kului useampi tunti päivästä. eristäydyin muulta maailmalta kotiin.

4. en ole hakenut apua. haluaisin kyllä apua. en tiedä mitä kautta.

5a) haluaisin saada apua luotettavalta ja ei-tuomitsevalta taholta. täällä maaseudulla terveyskeskus ei kiehdo.

1. 19 vuotta bulimiaa takana, nyt olen 34, eli 15 vuotiaana helvetti alkoi.

2. En ikinä olisi oksentamista keksinyt, ellen olisi lukenut Jane Fondan jumppakirjasta koko bulimiasta... Sitten päätin kokeilla ja sillä teillä olen vieläkin.

3. Hampaista on kiille mennyt, etuhampaat ovat muutamia millejä lyhentyneet. Ihme kyllä tukka on päässä ja pari lastakin olen saanut.

4. Mistä nyt apua kehtaisin hakea, terkkaristako? Ei ikinä...

5. Kesällä olin viikon oksentamatta. Yleensä oksennan 1-3 kertaa päivässä.

1. Olen 25-vuotias nainen ja sairastuin 14-vuotiaana.

2. Sairastuin kai jatkuvan kiusaamisen takia jolloin päätin laihduttaa. Aloitin ensin liikunnalla ja syömättömyydellä joka johti ahmimiseen ja oksentamiseen.

3. Tajusin kai olevani sairas kun en pystynytkään lopettamaan oksenteluani kun halusin. Oireita.. Noh oksentaminen syömisen jälkeen, liikunta, laihtuminen ja masennus. Vatsakatarinkin onnistuin itselleni kehittämään.

4. En ole hakenut apua mutta olen kyllä sitä harkinnut.

5. Kuten edellä mainittu, en ole hakenut apua. Siksi etten osaa puhua sairaudestani enkä tavallaan miellä sitä enään sairaudeksi vaan osaksi elämääni..

1. Sukupuolesi? Minkä ikäisenä sairastuit? Minkä ikäinen olet nyt?
>> Tyttö, 13, 14

2.Minkä takia sairastuit? Mistä sairaus alkoi?
>> Luultavasti sairastuin sen takia, koska sain kuulla välillä huomautuksia painostani ja itsetuntoni oli muutenkin todella heikko.

3. Missä vaiheessa tajusit olevasi sairas? Mitä oireita sinulla on/oli?
>> Aika alussa. Ahmin valtavia määriä. Vähän ajan päästä mukaan tuli oksuttelu.

4.Oletko saanut/hakenut apua? Millaista?
>> Olen. Terapiaa.

5.
a)Jos et ole saanut apua, miksi?
b)Jos olet saanut apua, mikä on tilanteesi nykyään?
>> Terapia ei todellakaan auttanut ja nyt ollaan samassa jamassa edelleenkin. Tai itseasiassa pahemmassa. Itsetuhoisuus on pahentunut ja näin.

1.Nainen, sairastuin 25 vuotiaana, olen nyt 31.v

2. Minulla on tosi pitkä ja synkkä tarina, enkä jaksa kertoa edes kaikkia, mutta tarina menee suurinpiirtein näin.. Olen alkoholistiperheestä, jossa siis äitini on alkoholisti, en kuitenkaan ymmärtänyt asiaa, kuin vasta bulimiaan sairastumisen aikoihini, sillä äitini on ns."kaappijuoppo". Lapsena ollessani vanhempani käyttivät runsaalla kädellä alkoholia viikonloppuisin ja lopulta ilta/ yö päätyi tappeluun, jota monesti jouduin todistamaan, isäni hakkasi äitiä, nimitteli ja uhkaili häntä ja välillä meitä lapsiakin. Päälleppäin kaikki oli hienoa ja kultaista, kukaan ei IKINÄ olisi uskonut meistä sellaista.

Humalapäissään Isäni kaverit lääppivät minua sopimattomasti ja siskoni mies yritti raiskata ollessani 13.v. Minua kiusattiin koulussa, eikä minulla ollut ystäviä.

Lukiossa voitin erään kauneuskilpailun, jonka jälkeen "kavereita", eli miehiä olisi riittänyt, se ei kuitenkaan poistanut syvää yksinäisyyden ja hylätyksitulemisen tunteita. En uskonut olevani kaunis enkä hyvä missään.

Lopullinen niitti bulimiani puhkeamiselle oli kuitenkin se, kun yhtenä päivänä postiluukusta tipahti kirje, että opintolainani oli mennyt ulos ottoon ja aikaa takaisinmaksulle oli muistaakseni n. 1 kk. En osanniut hoitaa edes omia asioitani, sillä en ollut saanut minkäänlaisia malleja kotoa, puhumattakaan siitä että olisin saanut mitään apua tai neuvoja asioihin.

Menin kirjeestä niin shokkiin että oksensin, jonka jälkeen olo helpottui. En osannut kysyä keneltäkään neuvoa enkä apua, luulin vain että minun pitää maksaa laina heti kokonaan, vaikka olin silloin työtön ja varaton, enkä uskaltanut edes soittaa ulos-otto toimistoon, olin niin paniikissa. Silloin aloitin strippaamisen ja itseni myymisen, onneksi sitä kesti vain muutamia kuukausia, mutta aloin inhoamaan itseäni ja toivoin vain kuolemaa. Sairastuin myös masennukseen, mutta jotenkin pääsin pahemmasta yli.

Välillä on ollut jopa parin vuoden tauko, kunnes eräs ikävä tapahtuma laukaisi sen taas n. 1/2 v. sitten. Vaihtoehtona oli itsemurha tai oksennus, valitsin oksentamisen. Nyt en osaa enää lopettaa, oksentaminen helpottaa tuskaani, lisäksi olen laihtunut ja ennen kaikkea bulimia on pelastanut henkeni, toistaiseksi...Elämäni on vain yksi musta ja synkkä tapahtumien ketju, jossa toinen toista synkemmät tapahtumat seuraavat tosiaan..

Olen saanut apua, mutta siitä ei ole ollut minulle mitään hyötyä...

että näin...

1. Nainen. Bulimia alkoi ahmimistaipumuksella n. 17-vuotiaana, varsinaisesti bulimiaksi muuttui 20-vuotiaana. Nyt olen 24, kohta 25.

2. Minulla on koko ikäni ollut taipumusta ahdistuneisuuteen ja masennukseen, jota ei ollenkaan auttanut isäni henkinen väkivalta. Ruoka toi lohtua, mutta lihotti noin 10 kiloa. Ratkaisuksi keksin oksentamisen. Nyt on enää turha haaveilla lopettamisesta.

3. Koko ajan. Turvotusta, mahakipuja, kurkku vuoti verta, kuukautishäiriöitä...

4. En.

5. a) En ole apua pyytänyt. Hävettää liikaa. Mieheni tietää asiasta, mutta luulee, että se on jo historiaa. En kehtaa kertoa totuutta.