Nettiyhteydessäkö vika?? Vai palomuurissa??

Moro, mulla olisi sellainen vika tietokoneessa kun en tahdo saada millään esimerkiksi ihan aitoja pelejä toimimaan netissä pelatessa. Esimerkiksi Raven shield. Siinä en pysty liittymään mihinkään serveriin mutta itse pystyn rakentamaan serverin ja muut voivat liittyä sinne. Ja tämäkin toimii ainoastaan jos olen juuri käynnistänyt nettiyhteyden uudestaan ja saanut uuden ip:n. Jos yritän ns. vanhalla ip osoitteella( eli netti on ollut päällä esim 10 min.) tehdä serverin, eivät muut pysty liittymään serverille. Toinen esimerkki olisi Messenger, siinä pystyn kyllä keskustelemaan muiden kanssa mutta en vastaanottamaan esim. tiedostoja. En pysty myöskään lähettämään niitä. Kerran onnistui saada yksi tiedosto kaverilta omalle koneelleni, mutta sen jälkeen ohjelma lähtee lataamaan niitä mutta niin hitaasti että homma keskeytyy.

Nettiyhteys on 512/512, koneessa xp, windowsin palomuuri ja F-Secure internet security 2006.

Näiden palomuureihin olen sallinut tarvittavien pelien/ohjelmien muodostaa yhteys. Missähän mahtaisi olla vika, alkaa jo pikkuhiljaa hermot menemään kun ei hommaa toimimaan. Toivottavasti jollain viisaammalla olisi neuvoja.
3325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös siinä F-Securessa ole jo palomuuri? Eli sammuta se Windowsin palomuuri.Yks virustorjuntaohjelma ja palomuuri riittää.

Äänestä
  • Olen kokeillut laittaa windowsin palomuurin pois päältä mutta ei vaikutusta. Mistähän tätä vikaa osaisi lähteä vielä hakemaan. Olen koittanut laittaa molemmat palomuurit kokonaan pois, mutta ei auttanut. Helppiä??

    Äänestä

  • Tympääntynyt kirjoitti:

    Olen kokeillut laittaa windowsin palomuurin pois päältä mutta ei vaikutusta. Mistähän tätä vikaa osaisi lähteä vielä hakemaan. Olen koittanut laittaa molemmat palomuurit kokonaan pois, mutta ei auttanut. Helppiä??

    Se Windowsin palomuuri menee vain pois päältä, jos valitset Palomuurin asetuksista Ei käytössä, Hyväksy ja sitten HETI käynnistä-valikkoon (sulkematta mitään Ohjauspaneeli yms. ikkunoita siinä välissä) ja kone pois päältä (siis Käynnistä Uudelleen). Muutoin ne palomuurin jotkut komponentit jää silti "vahtimaan" yhteyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tympääntynyt kirjoitti:

Moro, mulla olisi sellainen vika tietokoneessa kun en tahdo saada millään esimerkiksi ihan aitoja pelejä toimimaan netissä pelatessa. Esimerkiksi Raven shield. Siinä en pysty liittymään mihinkään serveriin mutta itse pystyn rakentamaan serverin ja muut voivat liittyä sinne. Ja tämäkin toimii ainoastaan jos olen juuri käynnistänyt nettiyhteyden uudestaan ja saanut uuden ip:n. Jos yritän ns. vanhalla ip osoitteella( eli netti on ollut päällä esim 10 min.) tehdä serverin, eivät muut pysty liittymään serverille. Toinen esimerkki olisi Messenger, siinä pystyn kyllä keskustelemaan muiden kanssa mutta en vastaanottamaan esim. tiedostoja. En pysty myöskään lähettämään niitä. Kerran onnistui saada yksi tiedosto kaverilta omalle koneelleni, mutta sen jälkeen ohjelma lähtee lataamaan niitä mutta niin hitaasti että homma keskeytyy.

Nettiyhteys on 512/512, koneessa xp, windowsin palomuuri ja F-Secure internet security 2006.

Näiden palomuureihin olen sallinut tarvittavien pelien/ohjelmien muodostaa yhteys. Missähän mahtaisi olla vika, alkaa jo pikkuhiljaa hermot menemään kun ei hommaa toimimaan. Toivottavasti jollain viisaammalla olisi neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu