Koiravauva

Hei te kenelle syntyy Beaglenpentuja ensivuoden puolella, olisimme kiinnostineita ostamaan toisen koiran seuraksi.
Pentu tulee saamaan hyvän kodin maalta jossa ei pieniä lapsia ja ihanat "pupuiset metsät" jossa sitten aikanaan niiden perässä juosta.
Asumme etelä-suomessa.
Kiitos jos saisimme noin hinnan myös.
2639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarjoan nyt tässä pentua (vapaana uros ja narttu), ovat kylläkin jo syntyneet (9.10.) luovutus joulukuun alussa. Vanhemmat erittäin metsäveriset, joita ei ole käytetty näyttelyissä, eikä ajokokeissa.
Muuten vanhemmilla paperit kunnossa.
Pennut viedään eläinlääkärille tarkastettaviksi, kunhan hieman kasvavat. (kuusi viikkoisina)
Hinta noin 500€.
Mutta jos kiinnostusta löytyy yhteyttä voi ottaa numeroon 044 5181 492/ Tapio

Äänestä

Syntyvät noin 18.12.2006 joten ovat luovutusikäisiä ensivuoden puolella. Molemmat vanhemmat ajavia koiria. Laita meiliä jos olet kiinnostunut: [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talvella 2007 kirjoitti:

Hei te kenelle syntyy Beaglenpentuja ensivuoden puolella, olisimme kiinnostineita ostamaan toisen koiran seuraksi.
Pentu tulee saamaan hyvän kodin maalta jossa ei pieniä lapsia ja ihanat "pupuiset metsät" jossa sitten aikanaan niiden perässä juosta.
Asumme etelä-suomessa.
Kiitos jos saisimme noin hinnan myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu