vaavin taantuneet liikkeet

nihapa

hei!
Onko muilla vastaavaa? Vauva liikkunut vilkkaasti ja melko tarkasti samoihin aikoihin, mutta ollut jo monta päivää vaisu liikkeissään. Kävin tänään neuvolassa ja siellä sanottiin että seurata tilannetta, muuten kaikki oli ok. Mutta onko vauvat tosiaan välillä hiljakseen ja saattaa mennä montakin päivää ettei liiku kunnolla? Potkuja aina silloin tällöin tuntuu, mutta ne ns. jytinäkohtaukset on jääneet kokonaan pois. yleensä ollut vilkkaimmillaan illalla ja aamuyöstä, nyt vain muutama potku ja sitten taas hiljaisuus vallitsee mahassa.

Viikkoja on nyt kasassa 30 3 ja varmaan alkaa olla ahdasta, mutta silti tuntuu oudolta että liikkeet loppui kuin seinään.

5

779

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liikettä ja lepoa

      Vauvvashan nukkuu suurimman osan ajastaan edelleen, eli yletön liikkuminen voisi olla jopa pahasta.

      Tiesitkös että ihminen (siis lapsikin) uusiutuu juuri nukkuessaan. Eli kaikki (solujen)kasvu tapahtuu unen aikana. Kuten varmaan tiedät unta on monenlaatuista niin se on vaavillasikin. Älä turhaan stressaa itseäsi murehtimalla asioita etukäteen. Stressi rasittaa myös vauvvaa...

    • CeC87

      Sain juuri viikko sitten lähetteen kättärille vauvan vähentyneiden liikkeiden takia.
      Nyt viikkoja 32 2.
      Kun olin siellä ni ne sano että nyt on vauva vilkkaimmillaan kun itsekkin kyselin että josko olis tila vähentyny kun liikkeitä ei paljo kuulu .
      Eli kyllä vielä tässä vaiheessa pitäisi liikkeitä olla vielä ihan mukavasti!
      No minulla osottautui vähäisien liikkeiden syyksi perätila, kun muuten vaavi on koko ajan ollut raivotarjonnassa.
      eli sekin jos vauva muuttaa asentoa ni saattaa vaikuttaa liikkeisiin.
      Mulle ohjeeksi annettiin että sillon tällön pitäisi tehdä liikkeen laskentaa eli päivällä esim. 12-15 välillä makaat tunnin vasemmalla kyljellä ja lasket liikkeet. liikeitä pitäisi olla 10 liikettä/h. jos et saa niin pitää kokeilla vielä toinen tunti. Sitä ennen kannattaa vielä syödä tai juoda jotain sokerista joka herättää vaavin.

      Tälläiset ohjeet sain minä ja kokeile ihmeessä jos liikkeitä ei mielestäsi tunnu tarpeeksi. :)

    • Nyt mennään viikkoa 26 2 ja tuntuu, ettei enää jytise. Eilen oli lääkätineuvola enkä muistanut kysyä, koska siellä oltiin niin kauhean kiireisiä. Mutta sydänäänet kuuluivat hyvin, että kaipa se vauveli siellä elossa on...

      • ....

        Samaa toistan kuin tossa aikaisemminkin eli laskekaa ne vauvan liikkeet. Vasemmalla kyljellä maatessa 10 liikettä/tunnissa, jos ei tunnu, niin touhua jotain puoli tuntia ja koita taas tunnin ajan tuntuuko 10 liikettä. Jos ei tunnu ota yhteys polille tms. mikä paikka on auki.


    • välillä...

      menossa siis rv 37 ja on ollut jo viimeiset 10 viikkoa vauveli välillä pari-kolme päivää rauhallisempi, tulee jo tunne että apua onko siellä ketään? mut kaikki on ihan hyvin vaikka rauhallisempi onkin välillä, kuitenkin se 10 liikettä tunnissa on pari kertaa päivässä löytynyt. ja sitten kaverilla taas voi olla pari päivää putkeen niin kova meno että sattuu niin kylkiluihin kuin pissarakkoonkin =)

      että kyllä se on ihan normaalia et vauvelin aktiivisuus vaihtelee eri päivinä. ainut tosiaan on, että jos et mielestäsi koko päivänä ole yhtään liikettä tuntenut, etkä keskittymälläkään huomaa niin sitten näytille vaan polille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2496
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1142
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      80
      917
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      701
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      594
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      593
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe