hei!
Onko muilla vastaavaa? Vauva liikkunut vilkkaasti ja melko tarkasti samoihin aikoihin, mutta ollut jo monta päivää vaisu liikkeissään. Kävin tänään neuvolassa ja siellä sanottiin että seurata tilannetta, muuten kaikki oli ok. Mutta onko vauvat tosiaan välillä hiljakseen ja saattaa mennä montakin päivää ettei liiku kunnolla? Potkuja aina silloin tällöin tuntuu, mutta ne ns. jytinäkohtaukset on jääneet kokonaan pois. yleensä ollut vilkkaimmillaan illalla ja aamuyöstä, nyt vain muutama potku ja sitten taas hiljaisuus vallitsee mahassa.
Viikkoja on nyt kasassa 30 3 ja varmaan alkaa olla ahdasta, mutta silti tuntuu oudolta että liikkeet loppui kuin seinään.
vaavin taantuneet liikkeet
5
779
Vastaukset 5
- liikettä ja lepoa
Vauvvashan nukkuu suurimman osan ajastaan edelleen, eli yletön liikkuminen voisi olla jopa pahasta.
Tiesitkös että ihminen (siis lapsikin) uusiutuu juuri nukkuessaan. Eli kaikki (solujen)kasvu tapahtuu unen aikana. Kuten varmaan tiedät unta on monenlaatuista niin se on vaavillasikin. Älä turhaan stressaa itseäsi murehtimalla asioita etukäteen. Stressi rasittaa myös vauvvaa... - CeC87
Sain juuri viikko sitten lähetteen kättärille vauvan vähentyneiden liikkeiden takia.
Nyt viikkoja 32 2.
Kun olin siellä ni ne sano että nyt on vauva vilkkaimmillaan kun itsekkin kyselin että josko olis tila vähentyny kun liikkeitä ei paljo kuulu .
Eli kyllä vielä tässä vaiheessa pitäisi liikkeitä olla vielä ihan mukavasti!
No minulla osottautui vähäisien liikkeiden syyksi perätila, kun muuten vaavi on koko ajan ollut raivotarjonnassa.
eli sekin jos vauva muuttaa asentoa ni saattaa vaikuttaa liikkeisiin.
Mulle ohjeeksi annettiin että sillon tällön pitäisi tehdä liikkeen laskentaa eli päivällä esim. 12-15 välillä makaat tunnin vasemmalla kyljellä ja lasket liikkeet. liikeitä pitäisi olla 10 liikettä/h. jos et saa niin pitää kokeilla vielä toinen tunti. Sitä ennen kannattaa vielä syödä tai juoda jotain sokerista joka herättää vaavin.
Tälläiset ohjeet sain minä ja kokeile ihmeessä jos liikkeitä ei mielestäsi tunnu tarpeeksi. :) Nyt mennään viikkoa 26 2 ja tuntuu, ettei enää jytise. Eilen oli lääkätineuvola enkä muistanut kysyä, koska siellä oltiin niin kauhean kiireisiä. Mutta sydänäänet kuuluivat hyvin, että kaipa se vauveli siellä elossa on...
- ....
Samaa toistan kuin tossa aikaisemminkin eli laskekaa ne vauvan liikkeet. Vasemmalla kyljellä maatessa 10 liikettä/tunnissa, jos ei tunnu, niin touhua jotain puoli tuntia ja koita taas tunnin ajan tuntuuko 10 liikettä. Jos ei tunnu ota yhteys polille tms. mikä paikka on auki.
- välillä...
menossa siis rv 37 ja on ollut jo viimeiset 10 viikkoa vauveli välillä pari-kolme päivää rauhallisempi, tulee jo tunne että apua onko siellä ketään? mut kaikki on ihan hyvin vaikka rauhallisempi onkin välillä, kuitenkin se 10 liikettä tunnissa on pari kertaa päivässä löytynyt. ja sitten kaverilla taas voi olla pari päivää putkeen niin kova meno että sattuu niin kylkiluihin kuin pissarakkoonkin =)
että kyllä se on ihan normaalia et vauvelin aktiivisuus vaihtelee eri päivinä. ainut tosiaan on, että jos et mielestäsi koko päivänä ole yhtään liikettä tuntenut, etkä keskittymälläkään huomaa niin sitten näytille vaan polille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77778Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384