Olen surullisen usein joutunut törmäämään ymmärtämättömiin ihmisiin, joiden mielestä sairaus nimeltä alkoholismi on itseaiheutettua, ns. oma vika. Tulen vihaiseksi näistä kommenteista, jotka ilmentävät äärimmäistä ymmärtämättömyyttä ja ajattelemattomuutta. Toki jos ajatellaan hyvin alkeellisesti, se alkoholi todellakin pitää itse juoda. Tämä ei kuitenkaan suoranaisesti tarkoita sitä, että alkoholismiin sairastuminen olisi oma valinta.
Monesti on kyse ongelmanratkaisukyvystä. On kyse äärimmäisestä herkkyydestä.Usein alkoholistit ovat juuri niitä herkimpiä ihmisiä. Meidän kaikkien lähtökohdat eivät valitettavasti ole yhtä hyvät. On todella ylimielistä ja ymmärtämätöntä sanoa, että oma vika, jos juo. Haluaisin, että ihmiset kykenisivät tarkastelemaan alkoholistin taustaa. Millainen elämänhistoria kullakin meistä on? Millaiset välineet ja mahdollisuudet ratkaista ongelmiamme meille on annettu. Miten meitä on ohjattu ja tuettu tuntemaan ja kokemaan vastoinkäymisten kohdatessa? Monet meistä jäävät jo lapsuudessaan ilman tukea ja niitä välineitä, joilla ratkaista ongelmia. Herkkä ihminen kokee asiat ja tunteensa hyvin voimakkaina, sietämättöminäkin. Tähän pahaan oloon sitten haetaan lohdutusta, kuka mistäkin; alkoholista, huumeista, seksistä, ruoasta.Pyritään ratkaisemaan ongelmaa niillä välineillä, joita on. Monelle ymmärtämättömälle on pitänyt vääntää rautalangasta alkoholismin riippuvuusproblematiikkaa. Olen sanonut ylipainonsa kanssa tuskaileville, että jättää vaan sen jääkaapinoven aukaisematta, että niin helppoa se on. Vaan kun ei ole! Psyyke on niin vahva, riippuvuusongelmissa ehkä pahin vihollisemme. Ja me kaikki ei yksinkertaisesti kyetä taistelemaan vastaan. Ollaan heikkoja. Ollaan herkkiä.
Tiedän, että monet tuntevat suurta vihaa ja katkeruutta esim. lähimmäisensä alkoholiongelmasta, ja siksi ollaan niin ymmärtämättömiä. Asia on liian vaikea. Ollaan loukkaantuneita. Siitä huolimatta toivon ihmisiltä ymmärrystä ja kykyä nähdä muutakin kuin ilmiö sellaisenaan, mitä taustalla on?
Olkaa ihmiset myötätuntoisempia ja vaivautukaa pohtimaan asioita syvällisemmin. Ketään ei tarvitse hyysätä tai hyväksyä "pahoja" tekoja, mutta toivoisin, että ihmiset kykenisivät ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle ja oivaltamaan sen, etteivät kaikki ole samanlaisilla vahvuuksilla varustettuja, selviytyjäluonteita. Ja toisaalta toivon, että suhtauduttaisiin nöyrästi siihen, ettei meistä kukaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Koskaan ei tiedä, milloin elämä tuo eteemme sellaisia ongelmia/surua, ettei ne aiemmin toimineet välineet enää toimikaan. Mihin silloin kukakin meistä turvautuu?
Monesti on kyse ongelmanratkaisukyvystä. On kyse äärimmäisestä herkkyydestä.Usein alkoholistit ovat juuri niitä herkimpiä ihmisiä. Meidän kaikkien lähtökohdat eivät valitettavasti ole yhtä hyvät. On todella ylimielistä ja ymmärtämätöntä sanoa, että oma vika, jos juo. Haluaisin, että ihmiset kykenisivät tarkastelemaan alkoholistin taustaa. Millainen elämänhistoria kullakin meistä on? Millaiset välineet ja mahdollisuudet ratkaista ongelmiamme meille on annettu. Miten meitä on ohjattu ja tuettu tuntemaan ja kokemaan vastoinkäymisten kohdatessa? Monet meistä jäävät jo lapsuudessaan ilman tukea ja niitä välineitä, joilla ratkaista ongelmia. Herkkä ihminen kokee asiat ja tunteensa hyvin voimakkaina, sietämättöminäkin. Tähän pahaan oloon sitten haetaan lohdutusta, kuka mistäkin; alkoholista, huumeista, seksistä, ruoasta.Pyritään ratkaisemaan ongelmaa niillä välineillä, joita on. Monelle ymmärtämättömälle on pitänyt vääntää rautalangasta alkoholismin riippuvuusproblematiikkaa. Olen sanonut ylipainonsa kanssa tuskaileville, että jättää vaan sen jääkaapinoven aukaisematta, että niin helppoa se on. Vaan kun ei ole! Psyyke on niin vahva, riippuvuusongelmissa ehkä pahin vihollisemme. Ja me kaikki ei yksinkertaisesti kyetä taistelemaan vastaan. Ollaan heikkoja. Ollaan herkkiä.
Tiedän, että monet tuntevat suurta vihaa ja katkeruutta esim. lähimmäisensä alkoholiongelmasta, ja siksi ollaan niin ymmärtämättömiä. Asia on liian vaikea. Ollaan loukkaantuneita. Siitä huolimatta toivon ihmisiltä ymmärrystä ja kykyä nähdä muutakin kuin ilmiö sellaisenaan, mitä taustalla on?
Olkaa ihmiset myötätuntoisempia ja vaivautukaa pohtimaan asioita syvällisemmin. Ketään ei tarvitse hyysätä tai hyväksyä "pahoja" tekoja, mutta toivoisin, että ihmiset kykenisivät ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle ja oivaltamaan sen, etteivät kaikki ole samanlaisilla vahvuuksilla varustettuja, selviytyjäluonteita. Ja toisaalta toivon, että suhtauduttaisiin nöyrästi siihen, ettei meistä kukaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Koskaan ei tiedä, milloin elämä tuo eteemme sellaisia ongelmia/surua, ettei ne aiemmin toimineet välineet enää toimikaan. Mihin silloin kukakin meistä turvautuu?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan niitäkin tietty jotka juo yksinäisyyteensä ja joilla on elämä päin peetä. Sitten on näitä joilla se alkaa teini-iän kaljottelu reissuista. Toiset on vaan heikompia kuin toiset.
kirjoitus tämä,täytyy myöntää et olen myös ajatellut joskus et miksi ihmeessä on pakko juoda..siskoni ymmärrän koska hän on todella pahasti alkoholisoitunut,mut mies..et tarvii joka viikonloppu vetää kännit..niinpä..itse sit hyvin nopeasti juuri syön pahaan oloon..suklaata esimerkiksi..:-)
lääketieteellisesti diagnosoitavissa oleva sairaus, jonka voi itse hoitaa pelkästään omalla päätöksellä?
Alkoholismin kuten useimmat muutkin riippuvuudet voi hoitaa siten.
Riippuvuuksiin se päätöksellä hoidettavien "sairauksien" lista sitten tyssääkin.
Helppo ajatella, että viinan mukana tuli sen sisältämä tartuttuva sairaus.
Entä kahvi, tee, tupakka, suklaa, huumeet?
Kaikkia niitä yhdistää alkoholin kanssa hermostoon vaikuttuvat nautinoa tuottavat ominaisuudet. Vuosia tupakoinutkin saa harrasteestaan nautintoa ja mielihyvää.
Miksi sitten tupakointia, suklaan ja kahvin himoa ei ole luokiteltu sairauksiksi? Sitä en tiedä, onko WHO suuressa viisaudessaan luokitellut huumeriippuvuuttakaan sairaudeksi, kuten alkoholismin luokitteli?
Minun ajatuksenjuoksussani vasta liian pitkälle edenneen riippuvuuden jälkeen tulevat sairaudet. Tupakoinnista keuhkoahtauma, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkosyöpä. Suklaasta ylipaino, diabetes jne. Kahvista kohonnut verenpaine. Huumeista aivotoiminnalliset ja hermostolliset muutokset. Viinasta em. lisäksi haima- ja maksasairaudet.
Mielestäni sairaus-argumenttiin turvautuminen on päänsä pensaaseen työntämistä ja ikäänkuin omatekoinen synninpäästö, koska riippuvuuden kehittymiseen ihminen itse voi omilla toimillaan suoraan vaikuttaa juomalla tai olemalla juomatta.
Jos ja kun mielestäsi olen äärimmäisen ymmärtämätön ja ajattelematon - sori vaan puolestani.
on totta,et työntää päänsä pensaaseen ja pakenee turvaan ettei ole mun syy jos juon tai poltan tai ylensyön...mä oon nyt taistellut tupakasta irti...vähän yli 2 kuukautta ollut polttamatta,välillä tosi vaikeaa ja väliin pääsee hiukka helpommalla,et totta tuo kuiteski et itse me joko poltamme tai juomme tai jotain muuta..väkisin ei meitä kukaan laita sitä tekemään..ja itse myös parannumme riippuvuuksista jos parannutaan..nämä on sairauksia:-) josta ei itestään parannuta kuin esim.flunssata..töitä on kovasti tehtävä paremman ja terveemmän elämän eteen,mut taatusti on vaivan arvoista! tsemppiä tähän päivään kaikille itsensä riippuvuuksista irti taisteleville rohkeille ihmisille!
Liiallinen käyttö > Riippuvuus > Sairaudet.
sairautena. Toipumiseni lähti alkuun siitä, kun havaitsin olevani kykenemätön lopettamaan ja luovuin tarpeesta käyttää alkoholia missään muodossa. Päivän kerrallaan olen nyt saanut olla raittiina yli 20 vuotta toisten, raittiiden tai raittiuteen pyrkivien, alkoholistien tuella.
Tiedän, että alkoholi ei sovi minulle pitkänkään raittiuden jälkeen.
En mielestäni työntänyt päätä pensaaseen vaan katsoin totuutta silmiin.
Kiitos kaikille, jotka olette reagoineet mielipiteeseeni. Ajatustenvaihto on hyväksi, kuin on myös jokainen mielipide yhtä arvokas.
Kirjoitukseni ydin ei suinkaan ollut todeta, että alkoholismi on sairaus, vaikka sitä se mielestäni onkin. Olen sitä mieltä, että alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta parantumisestaan kyllä. Tahdolla ja päätöksellä haluta parantua, on suuri merkitys toipumisessa. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, meitä kaikkia ei ole siunattu samankaltaisella luonteenlujuudella, eikä monienkaan meidän pakista löydy niitä työkaluja, jolla ryhtyisimme itseämme/elämäämme korjaamaan. Kukaan alkoholisti ei käsittääkseni valitse alkoholismia, saati halua elää alkoholistina. Kyllä näillä ihmisillä on äärimmäisen paha olla!
Mielestäni on turha kiistellä siitä onko alkoholismi sairaus. Se ei ole mielestäni oleellista, koska se hyvin usein johtaa armottomaan onpas-eipäs- väittelyyn, jonka hedelmät ovat mätiä jo ennen sadonkorjuuta.
Omalla kirjoituksellani halusin muistuttaa lähimmäisiäni siitä todesta, ettemme kaikki saa samoja eväitä tähän elämään ja että emme voi ammentaa itsestämme sellaista, mitä ei ole. Kyky oppia meillä kaikilla kuitenkin on, se on lohdullista. Eikä mielestäni ole vastuunsiirtoa / pään pensaaseen työntämistä, jos tämän asian oivaltaa. Eikä tämän oivaltaminen poissulje sitä tosi asiaa, että vaikka mielemme onkin pahin vihollisemme riippuvuusongelmissa, etteikö se myös yhtälailla ole lujin liittolaisemme taistellessamme riippuvuuksia vastaan.
Aurinkoista perjantaita teille kaikille!
Minulle ei ihan selvinnyt, mitä tällä näkökannallasi haet?
Sääliä? Ymmärrystä? Lisää lässytystä?
En ole heikko enkä herkkä ihminen, silti juon viinaa. Liikaa. Tiedän, että juon liikaa. Voi olla ilmankin, silti juon.