Olen vuosia kärsinyt neuroottisista pakoista kosketella asioita, laskea lamppuja, imaisujen määrää mitä uskallan polttaa tupakkaa,räpytellä silmiä liikennevalojen tahtiin, you name it! Kehittelen itse vahingon, mikä sattuu ellen tee niin, joskus annan armoa itselleni ja se on joku pieni asia, kuten epäonnistuminen. Joskus taas kysymys on siitä, kuoleeko joku läheinen tai jumala ei enää rakasta minua jos en toimi niin. Olen 20 enkä voi nukkua ilman valoja, turvaketjua ja peittovuorta. Kampaan neuroottisesti maton hapsuja, niille on jopa oma kampa:). Ennen en kokenut tätä ongelmaksi, kunnes pakkomielteisesti aloin hyppiä ajotielle, koska minun täytyy mennä tiettyjen autojen välistä kadun yli, tuli mitä tuli. Toistaiseksi voin vielä itse päättää minkä auton jälkeen ylitän. Kohtalotovereita?
pakkoneuroottinen
enska
2434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on pakkomielteenä laskeminen eli luettelen lukuja järjestyksessä mielessäni. Toinen on tavaroiden järjestely pakonomaisesti, niin, että kaikki on tasapainoisti toisiinsa nähden. Kolmantena on vielä hiusten laittaminen, voi mennä kauan aikaa, ennen kuin pääsee lähtemään kauppaankin, kun jokainen hius pitää olla ojennuksessa. Tällaisilla toimilla ihminen yrittää helpottaa ahdistusta. Luvut vievät ajatukset pois ahdistavasta asiasta ja järjestelyllä yrittää saada järjestystä ajatuksiinsa ja kaaokseen omassa päässä. Hiusten laitto tulee varmaan siitä, että yrittää, että pää olisi edes ulkoapäin järjestyksessä olevan näköinen. Näin olen itse itselleni järkeillyt. Pakkoajatukset ja -toimet ovat selviytymiskeinoja, ettei mieli sairastuisi lisää. Sinun kannattaa varmaan soittaa mielenterveystoimistoon, jos pakkojutut alkaa liikaa häiritsemään elämääsi. Olen itsekin käynyt juttelemassa ja se on lievittänyt pakkoja jonkin verran. Kun ahdistus vähenee, vähenee pakkojututkin.
joo samanlaisia juttuja mullakin ollut ja on joitain vieläkin.
sitä elää vaan liikaa päänsä sisällä(en tiedä miksi)kai jotai traumoja jostai yms,itsellä oli todella monta pakko mielteistä oiretta(aika lailla samallaisia ku sulla joka viestin alotit)mut olin tavallaan sosiaalinen kun liikuin porukoissa ja niin edelleen mut sit mun epä-tavalliset käyttäytymiseni erillaisissa tilanteissa alkoi näkymään ja minä aloin etääntymään,koska en ollut valmis puhumaan/kertomaan asijasta.sit olin yksin oireitteni kanssa muutaman vuoden ja välillä kärsin pahasta masennuksesta ja itsari jutut pyöri mielessä(päivittäin),kestin vaan jollain ihme tavalla pahimmat päivät/viikot/kuukaudet ja ku alkoi taas päivän valo loistaa silmiin tiesin että nyt pää on suh.koht tyhjä tai silleen aloin opettelee eri tilanteita/asijoita uudelleen ja pyrin olemaan oma itseni vaikka mietin välistä että tiedän nämä jutut täysin jo entuudestaan!
vieläkin opettelen erillaisia asijoita niiku opettelen koko loppu elämäni,elämä on kokemista/nauttimista/tajuamista..siitä se lähtee