Eli homman nimi on tämä: Oon potenut pitemmän aikaa pahemman laatuista vauvakuumetta, mutta mieheni ei ole vielä halunnut rueta perheenlisäystä hankkimaan. Nyt sitten puhuimme asiasta jälleen kerran ja hän näyttikin "vihreää valoa" asian suhteen. Aluksi olin ihan iloinen asiasta, mutta heti seuraavana päivänä alkoi paniikki hiipiä mieleen. Nyt tuntuukin, että en mitään vauvaa halua ollenkaan ja hirvittää kaikin puolin se vastuu ja kaikki. Kuuluuko asiaan? Minkälaisia tuntemuksia muilla on ollut samankaltaisissa tilanteissa?
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Mari 78
4526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No meillä ei mies alun alkaenkaan oo mitenkään estelly, suositteli vain että odotetaan vielä. Kuitenkin aloitettiin jo..syyskuussa. Eka kierron jälkeen tuli sellanen, että haluanko sittenkään, onko minusta äidiksi, miten me pärjätään, osataanko hoitaa lasta ym. Tuntui myös hetken että lapset on kamalia! Ei vauvat mutta vähä isommat (3-7-v.). Mut ne tuntemukset meni ohi. Nyt on taas ihana odotuksen odottelu päällä. :) Voihan ne muitten lapset kamalia joskus ollakin, mutta ei omat tietenkään..;D
Syyskuussa jätettiin ehkäisy pois. Kyllä ne ajatukset ihmeellisesti sotkee pääkoppaa: "oonko oikeesti valmis äidiksi", "miten pärjätään vauvan kanssa", "onko meidän talous sillä mallilla, et lapsen tulo suotavaa"... Varmasti kaikki ekasta lapsesta haaveilevat miettivät tämäntyylisiä asioita.
Et tosiaan ole yksin ajatuksesi kanssa. Aika monelle varmaan iskee ramppikuume siinä vaiheessa kun ne haaveilut muuttuu todeksi. Niin ainakin kävi itselleni. Pitkän aikaa "kiusoittelin" miestä vauvapuheilla (tosin olin äärimmäisen vakavissani, ihan oikeasti lasta haluan) ja sit kun mies kerran näytti vihreetä valoa, teki mieli sanoa "äää, en minä ollut tosissani, kunhan kiusasin..." Mut nyt on pillerit jätetty syyskuussa, kumpikin ihan oikeasti halutaan lasta, mut ihan varmaan kummankin päässä liikkuu vielä noita epäileviä paniikki ajatuksia. Normaalia siis, sanosin minä. Ja kypsyyden merkki, kun miettii asioita kauemmaskin kun siihen oih, niin ihanaan odotusaikaan ja suloisiin pikkuvauvan tuoksuihin. Minulle on yksi viisas ystäväni joskus sanonut, että jos on VAUVAkuume ei ole kypsä saamaan lasta, mut jos on LAPSIkuume, niin silloin asiat on oikealla tolalla. Se suloinen vauva kun tuppaa kasvamaan kenties kiukuttelevaksi, oikuttelevaksi, vaativaksi, itsensä tiedostavaksi lapseksi hyvin hyvin pian ja se suloinen VAUVA aika on nopeasti ohimenevää. Mut tsemppiä kaikille!!! Kyllä me siitä selvitään!!!
että mulla aikoinaan 18v tulin puolivahingossa raskaaks niin ettei kerenny edes miettiin semmosia kun siinä tilanteessa jo olikin..
Nyt oon vaan miettiny että on tainnu aika kullata niitäkin muistoja, kyllä se on oikeesti todella raskasta muutama eka kuukaus pienen vauvan kans, kaikki yövalvomiset (niihin ei KOSKAAN totu), synnytyksen jälkeinen fyysinen(kin) uupumus, mahdolliset rintatulehdus, vauvan allergiat, koliikit jne...että mihinkähän mä nyt taas oon ryhtymässä! Ja sillon mä olin kuitenki paljo nuorempiki ku nyt, että kuinkahan mä jaksan! Mä niin tykkään kuitenki nukkua rauhassa ja saada omaa aikaa, poika on jo iso ja osaa aika pitkälti itsenäisesti huolehtia itestään jne. :)
En tietenkä halua pelotella mut välillä tuntuu että on täälläki monilla hiukan ruusunpunasia kuvitelmia vauva-ajan suhteen, että melkein enemmän RASKAUSkuume ku vauva/lapsikuume...ja tosiaan, vauvaa on vielä melko helppo hoitaa, eikä tarvi huolehtia muuta kun sen perustarpeista mut sit kun se äkkiä kasvaa niin täytyy alkaa keksiä sille kaikkee tekemistä ym. virikettäki!
Tämmösiä ajatuksia tuli mieleen ja vähä kokemustakin! ;)