20 vuoden avioliiton jälkeen ukko lähti kolmen pienen lapsen yksinhuoltajan matkaan. Ero paperit tulivat viime viikolla postissa . Luojan kiitos, että omat lapset ovat jo omillaan asuvia aikuisia.
Samankokeneena voin kertoa, että erosta on mahdollista selvitä. Minulla oli vielä tilanne sellainen, että myös omat lapset olivat kouluikäisiä, kun ukko lähti uusperhe äidin matkaan.
Kamalinta oli, että itse luulin kaiken olevan kunnossa. No nyt erosta 4vuotta ja asiat ovat taas mallillaan, olen tutustunut uuteen ihmiseen, josta on tullut tärkeä osaperhettä, mutta en vieläkään uskalla liikaa hötkyillä.
Ukon liitto päätyi eroon ja yrtti vielä kaiken kukkuraksi saada minulta uutta mahdollisuutta, mutta näytin äijälle ovea.
Aika parantaa haavat. Jos lapsesi ovat jo aikuisia, niin suosittelen äkkilähtöä etelän lämpöön hyvän ystävättären kanssa! hiljaa hyvä tulee..
0Äänestä
kysyä
että oliko tuo "uusi ihminen" mies vai nainen? Ja jos nainen, niin oliko se kenen kanssa olit äkkilähdöllä etelän lämmössä? Ja jos niin miksi juuriäkkilähdöllä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samankokeneena voin kertoa, että erosta on mahdollista selvitä. Minulla oli vielä tilanne sellainen, että myös omat lapset olivat kouluikäisiä, kun ukko lähti uusperhe äidin matkaan.
Kamalinta oli, että itse luulin kaiken olevan kunnossa. No nyt erosta 4vuotta ja asiat ovat taas mallillaan, olen tutustunut uuteen ihmiseen, josta on tullut tärkeä osaperhettä, mutta en vieläkään uskalla liikaa hötkyillä.
Ukon liitto päätyi eroon ja yrtti vielä kaiken kukkuraksi saada minulta uutta mahdollisuutta, mutta näytin äijälle ovea.
Aika parantaa haavat. Jos lapsesi ovat jo aikuisia, niin suosittelen äkkilähtöä etelän lämpöön hyvän ystävättären kanssa! hiljaa hyvä tulee..
että oliko tuo "uusi ihminen" mies vai nainen? Ja jos nainen, niin oliko se kenen kanssa olit äkkilähdöllä etelän lämmössä?
Ja jos niin miksi juuriäkkilähdöllä?
Epäilykset heräävät..