Rauhalahti

Tänään olis tarkoitus lähteä rauhalahteen tanssimaan. Ollaan kaks 30 naista... Millainen paikka rauhalahti on, minkä ikäistä?
2632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rauhanlahden "vakiporukka" on enimmäkseen 40-50 vuotiaita, seassa sitten vähän nuorempia ja vanhempia. Iltojen yleisö vaihtelee kuitenkin melko paljon riippuen majoittujista (vrt. eläkeläisten teatteriretki, palokunnan koulutuspäivät). Tanssimaan pääsee yleensä ihan mukavasti vaikka naisia on useimmiten enemmän kuin miehiä.

Tanssilattia on ravintolan lattiaksi iso (mutta tanssimisen kannalta ihan liian pieni). Yökerhossa soitetaan usei alkuillasta kädenalitansseihin sopivaa musiikkia, joten sielläkin kannattaa välillä käydä kuuntelemassa.

Tänä viikonloppuna Rauhanlahdessa on teemabileet (olisko teemana 60-luku?). Yleensä teemabileet on kerännyt hyvin porukkaa.

Äänestä

kuulutte paikalliseen tanssiseuraan niin on jotain toivoa päästä myös tanssimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millainen kirjoitti:

Tänään olis tarkoitus lähteä rauhalahteen tanssimaan. Ollaan kaks 30 naista... Millainen paikka rauhalahti on, minkä ikäistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu