Se kattoo mua tunnilla, välkillä ja silloin kun mä lähin himaan. Se kattoo mua aina kun mä tuun kouluun. Se on aina ennen mua koulussa, ja lähtee aina koulusta mun jälkeen. Sen nimi on Tino. Se ei ole mikään hurmuriprinssi. Se ei ole hyvä koulussa. Se ei jätä menemättä mihinkään koulun discoihin. Se ei myöskään ole kovin suosittu koulussa. Se on vähän niinkuin mun vastakohta. Mä, Miia Korpelainen 14v. olen hyvä koulussa, viihdyn aika paljon kotona lukemassa kuin discoissa ja olen yksi koulun suosituimmista tytöistä. Mut silti se kattoo mua. Sitä ei haittaa jos mä vastaan kaikkiin open kysymyksiin oikein. Sitä ei haittaa, jos mä istun koulunpihan penkillä lukemassa kirjaa, enkä tarkkaile poikia. Sitä ei haittaa, jos mun luokkalaiset pyörii mun ympärillä eikä sen. Tää on mun tarina, joka kertoo kuinka musta tuli tähti.
-Mä meen nyt! Tulen kotiin neljän jälkeen!huikkasin mutsilleni ja ennen kuin se ehti sanoo mulle mitään, vedin oven kiinni.
-Huh. Sä et siis anna vanhempies sanoo sulle mitään! irvaili mun bestis Liisa.
Liisa ei kuulunut meidän koulun suosituimpiin joukkoihin. Hän ei ollut haka koulussa. Ei hänkään pitänyt discoista, mutta js multa kysytään, Liisa ja Tino sopis hyvin yhteen.
-Jep! Joskus pitää vaan tehä niin, jos ei halua kuulla kaikkia saarnoja.
Kävelimme Liisan kanssa kouluun, ja taas Tino tuijotti mua. Tai ei se tuijjottanut. Sitä voisi sanoa pitkäksi tarkkailuksi. Meidän katseemme kohtasivat, ja hetken aikaa muu maailma häipyi, ja oli vain me; minä ja Tino.
-Hei! Maa kutsuu! Tarkkaile Tinoa joskus muulloin! Ja sähän sanoit, että et ees pidä siitä! Liisa sanoi kireästi.
Putosin taas maan pinnalle. Todellisuuteen, johon en olisi halunnut mennä.
-Mitäh!? älähdin, ja Liisa hihitti hiukan.
-Totta kai tollasen rakkauden näkee metrien päähän! Liisa sanoi ja virnisti.
-Hei! Mä en ole ihastunut Tinoon!! huusin, mutta sitä mun ei olisi pitänyt tehdä! Tino käveli juuri ohitseni, ja katsoi minua surullisesti. Minun olisi tehnyt mieli juosta hänen peräänsä, mutta onneksi en niin tehnyt. Olisin vain saanut enemmän häpeää niskaani.
Koulun kellot soivat, ja lampsin sisälle ikivanhaan koulurakennukseen.
Jatkakaa jos tahdotte!
-Mä meen nyt! Tulen kotiin neljän jälkeen!huikkasin mutsilleni ja ennen kuin se ehti sanoo mulle mitään, vedin oven kiinni.
-Huh. Sä et siis anna vanhempies sanoo sulle mitään! irvaili mun bestis Liisa.
Liisa ei kuulunut meidän koulun suosituimpiin joukkoihin. Hän ei ollut haka koulussa. Ei hänkään pitänyt discoista, mutta js multa kysytään, Liisa ja Tino sopis hyvin yhteen.
-Jep! Joskus pitää vaan tehä niin, jos ei halua kuulla kaikkia saarnoja.
Kävelimme Liisan kanssa kouluun, ja taas Tino tuijotti mua. Tai ei se tuijjottanut. Sitä voisi sanoa pitkäksi tarkkailuksi. Meidän katseemme kohtasivat, ja hetken aikaa muu maailma häipyi, ja oli vain me; minä ja Tino.
-Hei! Maa kutsuu! Tarkkaile Tinoa joskus muulloin! Ja sähän sanoit, että et ees pidä siitä! Liisa sanoi kireästi.
Putosin taas maan pinnalle. Todellisuuteen, johon en olisi halunnut mennä.
-Mitäh!? älähdin, ja Liisa hihitti hiukan.
-Totta kai tollasen rakkauden näkee metrien päähän! Liisa sanoi ja virnisti.
-Hei! Mä en ole ihastunut Tinoon!! huusin, mutta sitä mun ei olisi pitänyt tehdä! Tino käveli juuri ohitseni, ja katsoi minua surullisesti. Minun olisi tehnyt mieli juosta hänen peräänsä, mutta onneksi en niin tehnyt. Olisin vain saanut enemmän häpeää niskaani.
Koulun kellot soivat, ja lampsin sisälle ikivanhaan koulurakennukseen.
Jatkakaa jos tahdotte!
Vastaukset 4
Vanhimmat
JATKA!
No tiätty jatkat...;)
Aika tylsä ..en ees jaksanu lukee muutakun alun ku vaikutti niin tylsältä ja epäuskottavalta tarinalta.... jatka jos haluut mutta mä en ainakaan sitä lue enää...
Jatka sä tätä ite nii tästä tulee hyvä...jos vaa jaksat