Suuri huijaus

Kun Raahen ja Pattijoen kuntaliitoksesta järjestettiin kansanäänestys, niin kaikki lupasivat kehittää maaseutua; kouluja ei lopeteta ja kirjastoja kehitetään.

Miten onkaan käynyt? Ensi vuonna lopetetaan Ylipään ja Kopsan koulut ja Ylipään kirjasto. Kopsan kirjasto on jo lopetettu. Pattijoen terveysasemalta lähtee lääkäripalvelut; vain hammaslääkäri ja neuvola jää.

Lisäksi entisen Saloisen kunnan palveluja riisutaan entisestään, ja erikoisluokat katoavat.

Samaan aikaan veroprosentti uhkaa nousta jo 20,5%.
Eli maaseudun asukkaidenkin pitää mukisematta hyväksyä veronkorotus, vaikka loputkin - maaseudulle tärkeät - palvelut viedään. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Mihin kaikki rahat saadaan tuhlattua? Virkamiehiä on liikaa, ja tällä hetkellä palkka juoksee kolmelle kaupunginjohtajalle: Nahkurille, Karjalaiselle ja Arvelalle.

Että näin Raahessa.
161415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

koululaisia riitä, mikä ongelma se on nykyautojen aikana kuljettaa lapsia hiukan kauemmas? Ja mitä ongelmaa on mennä muutama kilometri sinne lääkäriin raaheen? Paljonko on matkaa? 6 km?

Ei palvelujen pidä olla itsetarkoitus vaan niiden pitää olla toimivia. Taksitkin on keksitty.

Äänestä
  • Raahessa jo aiemmin käydyn koulukeskustelun aikana kävi ilmi, että koulujen lopettamispäätökset eivät perustu taloudellisiin tositietoihin, vaan oletuksiin säästöistä sulkemalla koulu. Muitakin vaihtoehtoja on ja niiden vertailukustannukset kannattaa laskea.
    Kun koulusta oppilaat vähenevät, voidaan esim. osa luokista jättää pois käytöstä ja jatkaa toimintaa.
    Jos luokkien oppilasmäärät laskevat liian alhaisiksi on mahdollista suuremmista kouluista siirtää oppilaita pienempään, jos vapaaehtoisia löytyy.
    Koulun lopettamisesta mahdollisesti saatavat säästöt saattavat kulua kokonaisuudessaan syntyviin kuljetuskustannuksiin ja muihin muutoskustannuksiin. Tyhjilleen jäävän rakennuksen uusiokäyttö on varmistettava ennen lopettamista, jotta nähdään onko säästöjö edes tulossa, vaan jäävätkö rakennuksen kulut edelleen maksettaviksi. Tavoitteena tulee olla pienten lähikoulujen toiminnassa pitäminen opetustoimen kokonaiskustannuksia alentaen.
    Kaikki tutkimukset puoltavat alemman asteen pienten koulujen oppimisympäristöa ja sekä lasten että vanhempien tyytyväsyyttä niihin.
    Raahen talouden suurin ja ainut merkittävä ongelma on edelleenkin kuntaliitoksen jälkeinen ylimääräinen pakkohenkilöstö organisaation johdossa ja toimistopuolella. 200 x jotakin tekee paljon rahassa.

    Äänestä

  • Also starring kirjoitti:

    Raahessa jo aiemmin käydyn koulukeskustelun aikana kävi ilmi, että koulujen lopettamispäätökset eivät perustu taloudellisiin tositietoihin, vaan oletuksiin säästöistä sulkemalla koulu. Muitakin vaihtoehtoja on ja niiden vertailukustannukset kannattaa laskea.
    Kun koulusta oppilaat vähenevät, voidaan esim. osa luokista jättää pois käytöstä ja jatkaa toimintaa.
    Jos luokkien oppilasmäärät laskevat liian alhaisiksi on mahdollista suuremmista kouluista siirtää oppilaita pienempään, jos vapaaehtoisia löytyy.
    Koulun lopettamisesta mahdollisesti saatavat säästöt saattavat kulua kokonaisuudessaan syntyviin kuljetuskustannuksiin ja muihin muutoskustannuksiin. Tyhjilleen jäävän rakennuksen uusiokäyttö on varmistettava ennen lopettamista, jotta nähdään onko säästöjö edes tulossa, vaan jäävätkö rakennuksen kulut edelleen maksettaviksi. Tavoitteena tulee olla pienten lähikoulujen toiminnassa pitäminen opetustoimen kokonaiskustannuksia alentaen.
    Kaikki tutkimukset puoltavat alemman asteen pienten koulujen oppimisympäristöa ja sekä lasten että vanhempien tyytyväsyyttä niihin.
    Raahen talouden suurin ja ainut merkittävä ongelma on edelleenkin kuntaliitoksen jälkeinen ylimääräinen pakkohenkilöstö organisaation johdossa ja toimistopuolella. 200 x jotakin tekee paljon rahassa.

    mitkään kuljetuskustannukset ei voi tulla kalliimmaksi kuin useiden opettajien virat ja talojen ylläpidot, kouluruokailujen järjestämiset. Niillä rahoilla ajelee taksilla melko kauas ja kauan.

    Äänestä

Eikö maajussit saa riittävästi tukiaisia että voi kulkee välillä kirkollekkin asioitaan hoitamassa.Vie pennut kouluun ja mummon lääkäriin sillä saamalla reissulla kun käy viinakaupassa. Eikä pidä tehä niitä kakaroita jos ei itse niistä saa huolta pidettyä.

Äänestä
  • että kaikki muilta paikkakunnilta tulevat pummit otetaan ilomielin vastaan. Annetaan asunto ja sossu maksaa. Mitkähän on raahen kaupungin antama toimeentulotukimäärä per asukas verrattuna muihin kuntiin...

    Äänestä

  • ongelma on se kirjoitti:

    että kaikki muilta paikkakunnilta tulevat pummit otetaan ilomielin vastaan. Annetaan asunto ja sossu maksaa. Mitkähän on raahen kaupungin antama toimeentulotukimäärä per asukas verrattuna muihin kuntiin...

    Heti kun siihen lakisääteiset kriteerit täyttyy.
    Mutta, kukaan ei puutu tähän kun se työntyy joka kesä kaupungin varoista töihin, ja isommat johtajat kehuu, ettei ole rahaa, on kai sitä kun on varaa maksaa kaupungin kukkarostakin palkka.

    Muille hakijoille sanotaan, ettei ole edes varaa palkata osa-aikaiseksikaan.

    Rehellistäkö?

    No, miettikää tällaisia tekoja miksihän kaupunki on konkurssissa.

    Valehtelevia kieroja paskaläjiä koko johtajasakki täynnä.

    Nousevia muita tyhjäntoimittaja pöllöjä, totta nämäkin on herännet todellisuuteen.

    Äänestä

Sieltäpä totuuden torvi maaseudulta meille kaupunkilaisille vuodattaa kovin,eiköhän täällä
asiat ole menneet parempaan suuntan ja menevät
edelleen, kaupunkia rakennetaan vauhdilla monella suunnalla, myös Pattijoen kaupunginosassa, ihan turhaa tuollainen narina kyllä Raahessa on hyvät terveyspalvelut, koulupalvelut jne. Eihän kouluja voi ylläpitää jos ei ole oppilaita, teidän pitää alkaa jakaantumaan.

Äänestä
  • Haista sinä kuule jo paska.

    Pattijoelta on johtoporras nyt lakkauttamassa terveyskeskuksenkin, epätoivoisesti koittavat iskeä kiinni jokaiseen kohteeseen mihin suinkin on mahdollisuus.

    Että piisaa itselle palkkaan varaa.

    Koittivat kaupungistakin lakkauttaa sen ison keskuskoulunkin, mutta viisas kansa oli vastaan.
    Mitenhän paljon tuhoa ne mielipuolet saa aikaan vielä. Eikö olisi säästöä lakkauttaa päällekkäisiä virkoja,apulaiskaupunginjohtajia ym.

    Ja pysykää ratiotoimittajat omassa kyökissänne, turhaa se on tollistelemaan mennä aidantolppaaivoilla kun ei äly piisaa mihinkään, eikö tämä kaupunki ole jo muutenkin tarpeeksi pahassa pulassa, kansalaiset nauraa, ja lehdet kirjoittaa ongelmista.

    Tavallisetkin ihmiset jotka kirjoittaa lehtiin tajuavat enemmän asioiden hoitamisista kuin te.

    Erotkaa tehtävistänne jos ei äly piisaa.

    Voi herrajumala tätä touhua, muutenkaan ei ole mihinkään varaa, niin suojatyöpaikkoja vaan johtajille petataan sen kun keretään.

    On tämä omituista touhua, kyllä sanon sen suoraan, että tämän kaupungin johtajat pitäis pieksää yhteen läjään ja passittaa siperiaan.

    Äänestä

  • Lakkautusuhan alla. kirjoitti:

    Haista sinä kuule jo paska.

    Voi hurja, kylläpä sieltä maaseudulta taas
    älämölöt ja haistatukset päästettiin, sitä
    paskanhajuahan teillä piisaa.
    Ihan oíkein, että keskittävät palveluita,
    niillähän sitä säästöjä juuri tulee, kyllä
    te joudatte tulemaan kirkolle hoitoa saamaan jos
    on siihen tarvis, koulujakaan ei muutamalle pikku
    riiviölle voi erikseen kustantaa, joten ei muutakuin ihmisten ilmoille isompaan kouluun sivistystä saamaan sieltä metsistä.

    Äänestä

  • otettava sitä happea.... kirjoitti:

    asenne ihmisillä maaseutuun. Viestin alkuperäinen tarkoitus sitäpaitsi varmaan ollut se, että on yhdistymisen aikaan luvattiin kaikenlaista, mutta nyt ne lupaukset on heitetty roskakoriin.

    Ja mitä asenteeseen tulee, on todella lapsellista kuvitella, että kaikki ihmiset jotka asuvat maalla haisevat lehmänp*skalle tai ovat sivistymättömiä metsäläisiä. Ehkä näin on ollut joskus, mutta ei enää. Tervetuloa nykyaikaan.

    Äänestä

  • Tepetee kirjoitti:

    ei kiinnosta maaseudun elinvoimaisuus. Eikä myöskään poliittisia puolueita. Valitettavasti.

    Äänestä

Myy kuule tilas jollekin Nokia inssille kesämökiksi ja muuta suur-Raahen keskustaan, vaikka kanavarantaan. Näin joko todennäköinen sossureissu tahi jopa ihan työmatka lyhenee huomattavasti.

Äänestä

Tätä kaupunkia vaivaa epärehellisten ihmisten teot.

Johtajat, politiikkaan nousevat paskahousut ym.

Kaikki, jotka suinkin kykenee kaupungin kukkarolle, käyvät häikäilemättä siellä.

Työllistämiset ym.

Niin pirun kieroa touhua kun saattaa olla.
Päällekkäisiä virkoja ym.
Kukaan ei puutu pikkujohtajien rosvoiluun.

Ei tää kaupunki oikeasti olisi veloissaan, nytkin pattijoen terveyskeskusta koittavat lakkauttaa,kaikenmailman radiopöllöt nousee sekoilemaan, pysyisi suutarit lestissään.

Äänestä
  • rehellisyydestä opittu tuntemaan. JOs olisi rehellinen, olisi uskaltautunut rekisteröitymään ja vastaamaan sanomisistaan. Nyt vaan nurkan takaa räkyttää

    Äänestä

  • Sieltähän pikku totuudentorvi puhaltaa kainosävelmää, nähdään rosvoja jokapuolella,
    ettei vaan olisi tullut otettua vääriä nappeja.
    Kaupungissa asioita on alettu hoitamaan parempaan suuntaan ja nuo lakkautukset ovat ihan
    oikein, tällä väestöpohjalla ei joka kylälle tarvitse kaikkia palveluja tuottaa, tekee hyvää
    pyöräillä sieltä palvelua hakemaan jos on siihen
    tarvis.

    Äänestä

  • Hyvät palvelut kirjoitti:

    Sieltähän pikku totuudentorvi puhaltaa kainosävelmää, nähdään rosvoja jokapuolella,
    ettei vaan olisi tullut otettua vääriä nappeja.
    Kaupungissa asioita on alettu hoitamaan parempaan suuntaan ja nuo lakkautukset ovat ihan
    oikein, tällä väestöpohjalla ei joka kylälle tarvitse kaikkia palveluja tuottaa, tekee hyvää
    pyöräillä sieltä palvelua hakemaan jos on siihen
    tarvis.

    Kyläkoulut ovat kyllä säilyttämisen arvoinen asia. Ei kaikkia lapsia tarvitse samaan kouluun ängetä. Ja sitäpaitsi Tikkalan kouluun ei mahdu ensi vuonna edes kaikki oppilaat kolmelta kylältä, ellei liikuntasalia jaeta luokaksi.

    Kaupungilla ei ole edes laskelmia mahdollisista säästöistä, mitä lakkautukset saattaisivat tuoda. Ai miksi? No koska pelkät kyyditykset eestaas maksavat kohtuuttoman paljon.

    Ja kaiken lisäksi oppilasmäärät laskevat vain muutamaksi vuodeksi, esimerkiksi Ylipään kylälle on rakennettu hiljattain kymmeniä uusia taloja, ja lapsia on kyllä tulossa. Mitäs sitten kun nämä lapset tulevat kouluikään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pattijokinen kirjoitti:

Kun Raahen ja Pattijoen kuntaliitoksesta järjestettiin kansanäänestys, niin kaikki lupasivat kehittää maaseutua; kouluja ei lopeteta ja kirjastoja kehitetään.

Miten onkaan käynyt? Ensi vuonna lopetetaan Ylipään ja Kopsan koulut ja Ylipään kirjasto. Kopsan kirjasto on jo lopetettu. Pattijoen terveysasemalta lähtee lääkäripalvelut; vain hammaslääkäri ja neuvola jää.

Lisäksi entisen Saloisen kunnan palveluja riisutaan entisestään, ja erikoisluokat katoavat.

Samaan aikaan veroprosentti uhkaa nousta jo 20,5%.
Eli maaseudun asukkaidenkin pitää mukisematta hyväksyä veronkorotus, vaikka loputkin - maaseudulle tärkeät - palvelut viedään. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Mihin kaikki rahat saadaan tuhlattua? Virkamiehiä on liikaa, ja tällä hetkellä palkka juoksee kolmelle kaupunginjohtajalle: Nahkurille, Karjalaiselle ja Arvelalle.

Että näin Raahessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu