kavala masennus

Abortin suunnittelijoille; oletko ottanut kaiken sekavuuden keskellä myös huomioon että mahdollinen alakulo ja synkkyys johtuvat raskaudesta, ei siis pelkästään tiedosta että on raskaana, vaan biologisesti, hormonaalisisista ym. tekijöistä johtuen. Äidin aivot kutistuvat tilapäisesti raskauden myötä, kun sikiö kasvaa. tällaisen luin jostakin lääketieteellisestä julkaisusta.OMa kokemus oli sellainen että minulla oli (on edelleen) raskaudenajan masennus, jonka takia olin jo sairaalan lavereilla tekemässä aborttia. Tämä oli hirvittävä erehdys, onneksi lääkäri tajusi, etten ollut lainkaan varma asiasta ja hän sanoikin, että voisin katua myöhemmin jos masentuneena olisin tehnyt abortin.esitin abortin syiksi mm. kun en halua enempää lapsia j akun se oli niin kamalaa edellisen lapsen syntymän jälkeen, todennäköisesti minulla oli siis myös synnytyksen jälkeinen masennus. Lääkäri sanoi, että sellaisiin syihin voi saada apua, hoitoapua jne. Nyt käyn psykiatrilla keskusteluterapiassa. Apua kannattaa pyytää kun on eksyksissä oman elämänsä kanssa. Koen tämän palstan itselleni ikäänkuin sairaskertomuksen osana, josta mieluusti palaan terveiden ajatusten pariin raskaus/odotus-keskusteluihin. Sitä tosiasiaa ei voi kukaan inhimillinen ihminen kieltää, etteikö abortti olisi julma rikos ihmisyyttä vastaan. Lääketieelliset syyt (synnyttäjän ikä, sikiön sairaudet jne)ovat asia erikseen, ja jos on tullut raiskatuksi, tai on päihderiippuvainen niin tod.näk. paras ratkaisu nimenomaan sikiön kannalta on abortti. Monet muut syyt ovat vain tekosyitä, kuten jos opiskelut ovat vielä kesken tai että mies on työtön tai uhkaa jättää. aina ei ehkäisykään toimi toivotulla tavalla. Näissä tilanteissa aikuisen ihmisen kypsyys punnitaan toden teolla. ELi kannetaanko vastuu teoista. Seksi voi todellakin aiheuttaa raskautta.
5593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kosak sinun aiottu aborttisi uhkasi olla turha, ja sinun kannaltasi oli aprempi pitää lapsi, siloin automaattisesti sama koskee kaikkia muitakin? Muiden syyt ovat vain tekosyitä.

Elämää oman navan ulkopuolella..?

***

Äänestä
  • hyökkäävä sävyni, katsoin juuri Denis Learyn stand-up -esityksen DVD:ltä. Vähemmästäkin tulee sekopäiseksi :D

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    hyökkäävä sävyni, katsoin juuri Denis Learyn stand-up -esityksen DVD:ltä. Vähemmästäkin tulee sekopäiseksi :D

    ***

    Eikä kun. Minullakin on oikeus mielipiteeseen ja tämä foorumi on sitä varten. Nyt pitää kiiruhtaa kallonkutistajalle.

    Äänestä

  • sinisiipi kirjoitti:

    Eikä kun. Minullakin on oikeus mielipiteeseen ja tämä foorumi on sitä varten. Nyt pitää kiiruhtaa kallonkutistajalle.

    Kaikilla on oikeus mielipiteeseen ja tämä foorumi on erittäin värikäs paikka niiden ruotimiseen :D

    Pidä hauskaa kutistajalla!

    ***

    Äänestä

että koskaan en ole ollut tilanteessa jossa odotan aborttia. Mutta kamala synnytys ja masennukset niiden jälkeen... Hyvä kun olet löytänyt apua itsellesi! Jaksele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinisiipi kirjoitti:

Abortin suunnittelijoille; oletko ottanut kaiken sekavuuden keskellä myös huomioon että mahdollinen alakulo ja synkkyys johtuvat raskaudesta, ei siis pelkästään tiedosta että on raskaana, vaan biologisesti, hormonaalisisista ym. tekijöistä johtuen. Äidin aivot kutistuvat tilapäisesti raskauden myötä, kun sikiö kasvaa. tällaisen luin jostakin lääketieteellisestä julkaisusta.OMa kokemus oli sellainen että minulla oli (on edelleen) raskaudenajan masennus, jonka takia olin jo sairaalan lavereilla tekemässä aborttia. Tämä oli hirvittävä erehdys, onneksi lääkäri tajusi, etten ollut lainkaan varma asiasta ja hän sanoikin, että voisin katua myöhemmin jos masentuneena olisin tehnyt abortin.esitin abortin syiksi mm. kun en halua enempää lapsia j akun se oli niin kamalaa edellisen lapsen syntymän jälkeen, todennäköisesti minulla oli siis myös synnytyksen jälkeinen masennus. Lääkäri sanoi, että sellaisiin syihin voi saada apua, hoitoapua jne. Nyt käyn psykiatrilla keskusteluterapiassa. Apua kannattaa pyytää kun on eksyksissä oman elämänsä kanssa. Koen tämän palstan itselleni ikäänkuin sairaskertomuksen osana, josta mieluusti palaan terveiden ajatusten pariin raskaus/odotus-keskusteluihin. Sitä tosiasiaa ei voi kukaan inhimillinen ihminen kieltää, etteikö abortti olisi julma rikos ihmisyyttä vastaan. Lääketieelliset syyt (synnyttäjän ikä, sikiön sairaudet jne)ovat asia erikseen, ja jos on tullut raiskatuksi, tai on päihderiippuvainen niin tod.näk. paras ratkaisu nimenomaan sikiön kannalta on abortti. Monet muut syyt ovat vain tekosyitä, kuten jos opiskelut ovat vielä kesken tai että mies on työtön tai uhkaa jättää. aina ei ehkäisykään toimi toivotulla tavalla. Näissä tilanteissa aikuisen ihmisen kypsyys punnitaan toden teolla. ELi kannetaanko vastuu teoista. Seksi voi todellakin aiheuttaa raskautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu