Käyttäkää aivojanne!!!

menkää itseenne

Ei ihmisen yhdestä kommentista voi mielipidettä muodostaa, olette todella sokeita, jos uskotte, että maailma on noin mustavalkoinen paikka. Se, että joku ihminen joskus ärsyttää on aivan normaalia, kukaan ei voi koskaan pitää jostain ihmisestä 24/7 ja olla aina samaa mieltä toisen kanssa ja ajatella toisen mielipiteistä, että juuri noin asiat ovat. Katsokaa kokonaisuutta ja sitä miten ihmiset oikeasti elävät, älkää ajatelko vain ulkokuorta tai hauskoja/tyhmiä juttuja.

Aikuiset ihmiset eivät aina käyttäydy kuin aikuiset vaan ovat lapsellisia ja hölmöjä!!! Heittäkää ensimmäinen kivi jos kerran olette niin täydellisiä. Olemmeko me suomalaiset näin suvaitsemattomia erilaisuutta kohtaan ja oikeasti näin kateellisia. Jokaista kilpailijaa pitää kunnioittaa siitä, että ovat uskaltaneet laittaa itsensä likoon. En itse sitä uskaltaisi koskaan tehdä, koska en kestäisi kritiikkiä.

Kaikista löytyy varmasti jotain positiivista sanottavaa jos oikein yritätte!!! Ei vain haukkuja.

Hanne: Osaa ottaa iisisti ja tulee toimeen kaikkien kanssa vaikka ei ihmisestä pitäisikään!

Jani: Rento tyyppi joka pitää juhlimisesta ja selvästi ei stressaa turhista asioista.

Kari: Huumoria riittää ja jaksaa viikkotehtävissä tehdä hommia ja yrittää.

Mira: Innostuu helposti ja pitää puoliaan.

Mia: On kokenut paljon asioita ja on mielenkiintoisia tarinoita kerrottava

Olli: Luova hullu joka tajuaa pelaavansa peliä, innovatiivinen persoona.

Sari: Blondi hyvässä, pitää hauskan pidosta ja ei ota itseään turhan vakavasti.

Teidän vuoronne keksikää jotain hyvää kaikista!!!

5

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En vain enään jaksa kirjoittaa joka päivälle erikseen tällaisia kirjoituksia. Mielessäni on ollut julistaa palstalle oma viikkotehtävä... Positiivisuuskisa jossa peräänkuulutettaisiin positiivisia kirjoituksia. Ja tuon kisan voisi aloittaa ihan omalla päivätehtävällä jossa olisi positiivisuuspakko muutaman tunnin ajan; Vain positiivisia kirjoituksia sallittaisiin, ja kaikki negatiivinen joutuisi roskakoriin. Tuollainen vain vaatisi tiivistä paikallaoloa tuon ajan ja ihan hetkeen ei ole noin paljoa aikaa tähän hommaan...

      • muista kuin mirasta

        Mira osallistuu kaikkiin keskusteluihin esittäen omat asiansa ja tietonsa ainoana oikeana totuutena ja faktana...kuitenkaan tietämättä/tajuamatta mistään mitään!! PRKL! ...ja heti porot torveen ja niiskutus päälle jos ei saa kannatusta ajatuksilleen!

        Vaikka minua empaattisena ihmisenä pidetäänkin niin NYT EI VAAN PÄÄKOPPA RIITÄ ymmärtämään tuon noita-akan suosiota. (fiksuksi mua ei ole kukaan koskaan väittänyt)


    • varsinainen aivojen

      käyttäjä on! Luuletkos tietäväsi kaikki maailman asiat miten ne on? Sinä olet sitä kaikkitietävän Miran tyyppistä ihmislaatua. Koeta nyt pistää omat nappulat ojennukseen, ennen kuin rupeat saarnaamaan toisille heidän sokeudestaan. HÖLMÖ!

    • käyttää aivojaan

      Myöskin sinun aivottoman. Että arvostele vaan toisia. Mutta älä katsele omaa napaasi.

    • menkää itseenne

      Eipä kannata yrittää =) kiitos noistakin sanoista, olen siis idiootti. Toivottavasti tuli parempi mieli. Reilussa puolessa tunnissa ei tullut yhtään positiivista kommenttia kenestäkään asukkaasta, kysymys kuuluu miksi ihmeessä edes seuraatte BB:tä jos kerran ette voi sietää yhtäkään asukasta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe