Olen 16 vuotias tyttö ja kärsin jännittämisestä. Se alkoi jo kuudennella luokalla. Kohtalontovereita?
Olin aina masentunut yläaste aikaan ja tuskin sain mitään tehtyä saatikaan yhtään suullista esitelmää pidettyä. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa ja ääneni on normaali. En vain tiedä mistä tämä alkoi.
Jouduin kuitenkin pitämään muutaman esitelmän ja eihän ne niin hyvin menneet joten siitä se sitten lähti. Lintsailin suullisista esitelmistä ja tein AINA kirjallisen vaihtoehdon, aina kun se siis oli mahdollista. Lisäksi luokkani oli todella inhottava eikä siellä ollut hyvä ilmapiiri ollenkaan. Oli sellainen fiilis että "kaikki nauraa" ..
Yläasteen jälkeen uskaltauduin lääkäriin ja sain muutamat lääkkeet. Otan niitä aina ennen esitelmää tai muuta sosiaalista tapahtumaa. Ensimmäinen esitelmä ammattikoulussa oli muutama päivä sitten. Otin lääkkeen ja menin kylmänrauhallisesti ryhmäni kanssa luokan eteen jossa pidimme esitelmän. Pulssini oli normaali, hengitys tasainen, ei tärinää/vapinaa ja olo oli todella hyvä (ennen se oli hikoilua, tärinää, vapinaa, änkyttämistä, hengenahdistusta..)
Esitelmä meni mainiosti ja opettaja kehui meitä rauhallisesta puhumisesta ja siitä ettei pieni jännitys haitannut esitelmää. Se oli elämäni ehkä paras hetki.
Itseäni epäilytti näin nuorena lääkkeiden käyttö, mutta lääkäri totesi, että niiden avulla saan varmuutta ja jonain päivänä huomaan että en tarvitse niitä enää. Kellään kokemuksia esim. ryhmäterapiasta?? Onko siitä ollut hyötyä??
Olin aina masentunut yläaste aikaan ja tuskin sain mitään tehtyä saatikaan yhtään suullista esitelmää pidettyä. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa ja ääneni on normaali. En vain tiedä mistä tämä alkoi.
Jouduin kuitenkin pitämään muutaman esitelmän ja eihän ne niin hyvin menneet joten siitä se sitten lähti. Lintsailin suullisista esitelmistä ja tein AINA kirjallisen vaihtoehdon, aina kun se siis oli mahdollista. Lisäksi luokkani oli todella inhottava eikä siellä ollut hyvä ilmapiiri ollenkaan. Oli sellainen fiilis että "kaikki nauraa" ..
Yläasteen jälkeen uskaltauduin lääkäriin ja sain muutamat lääkkeet. Otan niitä aina ennen esitelmää tai muuta sosiaalista tapahtumaa. Ensimmäinen esitelmä ammattikoulussa oli muutama päivä sitten. Otin lääkkeen ja menin kylmänrauhallisesti ryhmäni kanssa luokan eteen jossa pidimme esitelmän. Pulssini oli normaali, hengitys tasainen, ei tärinää/vapinaa ja olo oli todella hyvä (ennen se oli hikoilua, tärinää, vapinaa, änkyttämistä, hengenahdistusta..)
Esitelmä meni mainiosti ja opettaja kehui meitä rauhallisesta puhumisesta ja siitä ettei pieni jännitys haitannut esitelmää. Se oli elämäni ehkä paras hetki.
Itseäni epäilytti näin nuorena lääkkeiden käyttö, mutta lääkäri totesi, että niiden avulla saan varmuutta ja jonain päivänä huomaan että en tarvitse niitä enää. Kellään kokemuksia esim. ryhmäterapiasta?? Onko siitä ollut hyötyä??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Minullakin alkoi jännittäminen kuudennella luokalla. Siitä on jo kahdeksan vuotta aikaa ja vasta nyt olen alkanut käyttää lääkitystä. Vielä ei ole tullut apua, mutta ehkä kuitenkin vielä jossakin vaiheessa (toivottavasti). Tosi hieno homma, että olet saanut apua lääkityksestä ja pystynyt pitämään esitelmänkin normaalisti. Ryhmäterapiasta minulla ei ole kokemusta. Luulisi kuitenkin olevan hyötyä. Tsemppiä sulle jatkoonkin.
Lääkkeiden avulla voi hankkia kadotetun itsevarmuuden takaisin. Ja sitten voi puolittaa lääkeannoksen. Ja sitten huomaa lopulta, että ei tarvitse lääkettä ollenkaan.
Olen tämän itse omalla kohdallani todennut. Ajattelin aina, että minun on täysin mahdotonta mennä työhaastatteluun, sillä jännitys pilaisi varmasti kaiken... Onneksi sain lääkäriltä sellaisen lääkkeen, että saatoin mennä haastatteluun rauhallisena ja itsevarmana, ilman piinaavia jännitysoireita.
Sitten menin toiseen ja kolmanteen haastatteluun... Neljänteen haastattelun menin jo ilman lääkitystä, ja oli todella hieno tunne, kun huomasi, että mahdoton oli muuttunut mahdolliseksi. Minä istun työhaastattelussa, ja jännityksen tilalla on uteliaisuus siitä, että minkäslaista työtä täällä olisi tarjolla!
Enempää ei tarvinnut työhaastatteluissa käydäkään, sillä sain mainitsemani ensimmäisen haastattelun perusteella paikan.
Kaikilla lääkkeet eivät tietenkään toimi näin hyvin... Mutta minun tapauksessani jännittäminen oli jotenkin "lukkiutunut" päälle. Tarvitsin vain muutaman onnistumisen kokemuksen, ja tuo lukko aukesi.