Sinä päivänä en ruokatunnilla mennyt kahville siihen kahvilaan jossa aina tapasin istua. Menin sen sijaan kadun toiselle puolelle, missä sijaitsi todella mukava, pirteä ja viihtyisä nuorten Cafe-Bar. Astuin hieman arkaillen ennen kokemattomaan kuppilaan, mutta kun pääsin sisälle, huomasin paikan olevan täynnä tuttuja ja sain jatkuvasti moikkailla hymy suulla iloisia ja hieman yllättyneitä kasvoja, ihmisiä joiden ajanvietosta en tiennyt ennen niin mitään. Kävelin kahvikuppi käsissäni halki kahvilan tervehtien kaikki tutut ja asetuin perällä sijaitsevaan vihreään, korkeaan baarijakkara-pöytään.
Istuuduttuani selin muihin en voinut kuin hymyillä. Ensimmäinen askel kohti muutosta oli tehty ja se oli onnistunut huomattavasti paremmin kuin mitä olin ennalta odottanut. Kaivoin laukustani palan paperia ja aloin kirjoittaa alekkain muutosta tarvitsevia asioita elämässäni samalla kun kilistin menevän musiikin tahtiin lusikkaa kahvikupissa. Lista muodostui tällaiseksi:
-Arki-traditiot,
*aamutoimien vaihtaminen
*kahvilan vaihtaminen(suoritettu!)
*iltapäivän uudelleen muokkaaminen
*uusien harrastuksien aloittaminen
*telkkarin katsomisen vähentäminen
-Viikonloppu-traditiot,
*liikkeelle lähteminen
*menomestojen tiedustelu
*bileissä pyöriminen
-Ulkonäkö,
*uusia vaatteita, vaikka niitä
onkin-uudet antavat AINA puhtia!
*kampaaja-aika ja jotain muutosta
hiuksiin
*kosmetologi->uusia kokemuksia ja
ehkä hyviä vinkkejä meikin
muuttamiseen!
*kynsien kasvatus ja huolellinen,
säännöllinen lakkaus
-Elämän tilanne,
*seurustelu:olisi ehkä vihdoinkin
aika unohtaa ne syyt "ei minulla
ole aikaa sellaiseen" tai "ei
ole luotu SITÄ TYYPPIÄ-mua
varten!"
Lusikka kilahti yllättäen raapaisten kupin tyhjään pohjaan ja toi minut takaisin nykyhetkeen maanpinnalle. Edessäni oli pitkä lista, paperin palanen molemmin puolin täynnä mustekynällä nopeasti rustattua tekstiä ja tyhjä kahvikuppi, jonka pinnalla vielä pehmeä lämpö muistona nauttimastani kofeiini-annoksesta. Yhtäkkiä muistin olevani vain ruokatauolla ja katsoin hädissäni kelloa. >Liian myöhäistä!> ajattelin, sillä tunti oli alkanut jo viitisen minuuttia sitten. Hetken tunsin syyllisyyttä lintsaamisesta >Miten en huomannut ajan kulumista ollenkaan!?>, ajattelin, mutta päästyäni itsesyytöksistä huokaisin syvään, istuin mukavasti tuoliin ja hymy palasi kasvoilleni. >mihin minulla oikein on kiire? Kuolenko yhden tunnin lintsaamiseen? ..ja sitäpaitsi-sehän on oikeastaan luvallista!> ajattelin, tilasin uuden kupin kahvia ja aloin tutkiskelemaan rauhassa luomaani muutoslistaa lisäten arki-traditioiden loppuun kohdan *turhan niuhottamisen ja nipottamisen lopettaminen.
Istuuduttuani selin muihin en voinut kuin hymyillä. Ensimmäinen askel kohti muutosta oli tehty ja se oli onnistunut huomattavasti paremmin kuin mitä olin ennalta odottanut. Kaivoin laukustani palan paperia ja aloin kirjoittaa alekkain muutosta tarvitsevia asioita elämässäni samalla kun kilistin menevän musiikin tahtiin lusikkaa kahvikupissa. Lista muodostui tällaiseksi:
-Arki-traditiot,
*aamutoimien vaihtaminen
*kahvilan vaihtaminen(suoritettu!)
*iltapäivän uudelleen muokkaaminen
*uusien harrastuksien aloittaminen
*telkkarin katsomisen vähentäminen
-Viikonloppu-traditiot,
*liikkeelle lähteminen
*menomestojen tiedustelu
*bileissä pyöriminen
-Ulkonäkö,
*uusia vaatteita, vaikka niitä
onkin-uudet antavat AINA puhtia!
*kampaaja-aika ja jotain muutosta
hiuksiin
*kosmetologi->uusia kokemuksia ja
ehkä hyviä vinkkejä meikin
muuttamiseen!
*kynsien kasvatus ja huolellinen,
säännöllinen lakkaus
-Elämän tilanne,
*seurustelu:olisi ehkä vihdoinkin
aika unohtaa ne syyt "ei minulla
ole aikaa sellaiseen" tai "ei
ole luotu SITÄ TYYPPIÄ-mua
varten!"
Lusikka kilahti yllättäen raapaisten kupin tyhjään pohjaan ja toi minut takaisin nykyhetkeen maanpinnalle. Edessäni oli pitkä lista, paperin palanen molemmin puolin täynnä mustekynällä nopeasti rustattua tekstiä ja tyhjä kahvikuppi, jonka pinnalla vielä pehmeä lämpö muistona nauttimastani kofeiini-annoksesta. Yhtäkkiä muistin olevani vain ruokatauolla ja katsoin hädissäni kelloa. >Liian myöhäistä!> ajattelin, sillä tunti oli alkanut jo viitisen minuuttia sitten. Hetken tunsin syyllisyyttä lintsaamisesta >Miten en huomannut ajan kulumista ollenkaan!?>, ajattelin, mutta päästyäni itsesyytöksistä huokaisin syvään, istuin mukavasti tuoliin ja hymy palasi kasvoilleni. >mihin minulla oikein on kiire? Kuolenko yhden tunnin lintsaamiseen? ..ja sitäpaitsi-sehän on oikeastaan luvallista!> ajattelin, tilasin uuden kupin kahvia ja aloin tutkiskelemaan rauhassa luomaani muutoslistaa lisäten arki-traditioiden loppuun kohdan *turhan niuhottamisen ja nipottamisen lopettaminen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.