missä Nancy?

Jos miettisit kuolemaa sitten vaikka vuoden 2060 jälkeen? Asiathan voivat vielä muuttua paremmiksi

niin kyllä me vielä täällä ollaan! Mihin me muka näin perjantai-iltana oltaisiin kadottu? :/ Nyt voisi kylläkin mennä nukkumaan. En tiedä noista luontaistuotteista, mutta oletko nyt jaksanut käydä juoksemassa? Itseäni se alkaa ainakin tähän aikaan illasta nukuttamaan hyvin, jos on käynyt aikaisemmin lenkillä.

Porkkanakapseleilla tulet oranssiksi. Ei vaan tosissaan, jätä nuo itsemurha ajatukset. Ne on melkoista vallankäyttöä toisiin ihmisiin. Itse kirjotin sen ego-viesti ja kun vastausta ei tullut, piti tarkastaa oma viesti kymmeneen kertaan, etten laittanut mitään sellasta, joka vois laukasta itsetuhon. Tuskin annakaan turhan takia sua huhuilee vaikka, olethan se tänne kirjotellu jo 18.00 tänä iltana. Tarkistin asian kun luin annan viestin ja sun vastausta ei vielä ollu. Kohta sulle pitää määrätä ilmoittautumisvelvollisuus.

Itsetuhoisen kanssa kirjoittelu tai keskustelu on vähän kuin keskustelisi viritetylle aseelle. Koko ajan saa pelätä, ettei tee tai sano jotain, mikä laukaisee aseen. Se on melkoista vallankäyttöä. Siinä voi käydä myös niin, että ihastuu siihen valtaan, jonka se antaa ja alkaa pompottamaan muita. Lopulta kaikilta muilta loppuu voima, kun heitä imetään tyhjiksi energiasta.

Ei ole oikeudenmukaista edes epäsuorasti uhkailla itsemurhalla, kun toiset ovat oikeasti huolissaan. Eikä riitä että jätät puheet, vaan on myös luvattava ettet tee itsaria. Minkäköhänlainen syyttely täällä alkais kuka sanoi mitäkin ja moni varmasti syyttäis jollain tavoin itseään.

Edelleen suosittelen läsnäolon opettelua itseä kohtaan. Olemalla julma itsellesi, sinä olet julma kaikille, jotka sinusta välittää ja on huolissaan sinusta. Entäs jos ottaisit jonkinlaisia pieniä tavoitteita aluksi, jotka haluaisit saavuttaa.

Kyllä täällä on monta sielua tappamassa aikaa ja pitämässä ikävää. Itselläni tämä perjantai-ilta on mennyt varsin rattoisasti - en ole itsekään missään ulkona pitämässä ratkiriemukasta hauskaa, silti olen tänään hyvällä tuulella.
Olen siivonnut, istunut netissä, katsonut tv:tä, tehnyt työprojektiani eteenpäin, tehnyt hyvää ruokaa... Totta kai voisin maata katkerana myttynä nurkassa, mutta en nyt jaksa katkeroitua. Voin katkeroitua sitten vaikka huomenna, tai ylihuomenna. Nyt otan kuitenkin vain päivän kerrallaan ja pidän itseäni hyvällä tuulella.
Tee sinäkin niin.

Unilääkkeitä? Ei onnistu ilman reseptiä, mutta varmasti saat niitäkin, kun pääset sinne hoitoon.
Stillnoctia tai Tenoxia. Saat varmasti jotain ihan mietoa, mutta kyllä nekin unettavat. Muista sitten pitää aina paussia niitten kanssa - ettet nyt ihan joka ilta napsi. Omat kokemukseni luontaistuotteista on vähäisiä. Johtuu varmaankin siitä, etten ole halunnut tuhlata vähiä rahojani johonkin unettomuuteen auttavaan hokkuspokkus- yrttiuutteeseen, jonka tehosta ei ole täyttä varmuutta.

Kundi09 kirjoitti:

niin kyllä me vielä täällä ollaan! Mihin me muka näin perjantai-iltana oltaisiin kadottu? :/ Nyt voisi kylläkin mennä nukkumaan. En tiedä noista luontaistuotteista, mutta oletko nyt jaksanut käydä juoksemassa? Itseäni se alkaa ainakin tähän aikaan illasta nukuttamaan hyvin, jos on käynyt aikaisemmin lenkillä.

jaksanut. Juuri eilen kävin, 10km. Pitää levätä vähän. Mutta toisaalta, vaikka olen kuolemanväsynyt, en halua mennä nukkumaan, koska aamulla on kirkasta ja valoisaa ja uusi paska päivä edessä.

Ei naurata kirjoitti:

Porkkanakapseleilla tulet oranssiksi. Ei vaan tosissaan, jätä nuo itsemurha ajatukset. Ne on melkoista vallankäyttöä toisiin ihmisiin. Itse kirjotin sen ego-viesti ja kun vastausta ei tullut, piti tarkastaa oma viesti kymmeneen kertaan, etten laittanut mitään sellasta, joka vois laukasta itsetuhon. Tuskin annakaan turhan takia sua huhuilee vaikka, olethan se tänne kirjotellu jo 18.00 tänä iltana. Tarkistin asian kun luin annan viestin ja sun vastausta ei vielä ollu. Kohta sulle pitää määrätä ilmoittautumisvelvollisuus.

Itsetuhoisen kanssa kirjoittelu tai keskustelu on vähän kuin keskustelisi viritetylle aseelle. Koko ajan saa pelätä, ettei tee tai sano jotain, mikä laukaisee aseen. Se on melkoista vallankäyttöä. Siinä voi käydä myös niin, että ihastuu siihen valtaan, jonka se antaa ja alkaa pompottamaan muita. Lopulta kaikilta muilta loppuu voima, kun heitä imetään tyhjiksi energiasta.

Ei ole oikeudenmukaista edes epäsuorasti uhkailla itsemurhalla, kun toiset ovat oikeasti huolissaan. Eikä riitä että jätät puheet, vaan on myös luvattava ettet tee itsaria. Minkäköhänlainen syyttely täällä alkais kuka sanoi mitäkin ja moni varmasti syyttäis jollain tavoin itseään.

Edelleen suosittelen läsnäolon opettelua itseä kohtaan. Olemalla julma itsellesi, sinä olet julma kaikille, jotka sinusta välittää ja on huolissaan sinusta. Entäs jos ottaisit jonkinlaisia pieniä tavoitteita aluksi, jotka haluaisit saavuttaa.

niinhän se vähän on. En tiedä voiko kukaan minua pelastaa, mutta äsken tajusin, että ainoa mitä tarvitsen olisi se että saisin olla lapsi, jota äiti rakastaistaa. Voi olla totta kun sanoit, etten tarvitse Samia (no siltä tuntuu että tarvitsen). Minun olisi pitänyt saada vanhempien rakkautta silloin joskus.

No whatever, en kuitenkaan halua kontrolloida ketään tällä palstalla. Ei riitä energia siihen.

nancycallahan kirjoitti:

niinhän se vähän on. En tiedä voiko kukaan minua pelastaa, mutta äsken tajusin, että ainoa mitä tarvitsen olisi se että saisin olla lapsi, jota äiti rakastaistaa. Voi olla totta kun sanoit, etten tarvitse Samia (no siltä tuntuu että tarvitsen). Minun olisi pitänyt saada vanhempien rakkautta silloin joskus.

No whatever, en kuitenkaan halua kontrolloida ketään tällä palstalla. Ei riitä energia siihen.

Hyvä, että olet saanut oivalluksia. En tarkkaan tiedä miten korvata jälkikäteen puuttuva äiti, mutta ensimmäinen vaihe on antaa se itselle anteeksi. Et saa syyttää siitä itseäsi. Kaikki itsesyytökset siitä ovat järjettömiä. Nämä asiat vaivaavat eniten, jos niistä syyttää itseään. Siksi anteeksianto itselle on välttämätön.

Joskus olen nähnyt, että tuollaisessa tilanteessa voi kirjoittaa vaikka kirjeen äidilleen. Kertoa tunteensa, jos on vihainen ja miksi on vihainen. Se voi auttaa itsesyytöksistä vapautumiseen. Minä uskon, että läsnäolo itselle voi lopulta korvata äidin läsnäolon puutteen, mutta se vaatii asian oikeanlaista työstämistä. Ajatusten on oltava rationaalisia, eikä virheellisiä itsesyytöksiä, jotka lopulta on täysin järjettömiä.

En usko kuitenkaan, että suhde voisi ketään lopulta parantaa. Se saattaisi johtaa läheisriippuvaiseen suhteeseen, jossa toiselta loppuu lopulta voimat kannatella toista. Samin kieltäytyminen saatoi laukaista anoreksian, mutta se ei ole syy anoreksialle. Anoreksia oli viritettynä aseena jo tuolloin sinussa, mikä tahansa torjutuksi tuleminen olisi laukaissut taudin jokatapauksessa.

Olen kokenut yli 9 vuotta sitten psykoosin, mutta selvisin siitä jaloilleni todellisen taistelun jälkeen. Olin yhtä heikko kuin pienivauva, joka uskaltaa kontata 10 metriä vanhemmistaan ja palaa sitten kiireesti turvaan. Elin kirjaimellisesti pohjattoman kauhun maailmassa.

Vahva maailmankatsomus ja päätös siitä, että minä parannan itse itseni lopulta auttoivat. Niin paljon kuin avun vastaanottamista korostetaan, lopulta se on ihminen itse, joka itsensä joutuu parantamaan, jos selviytyä haluaa. Ei kukaan muu voi sitä tehdä.

Maailmankatsomus kehittyy ja vahvistuu parenemisprosessin myötä ja lopulta siitä tulee niin vahva, että se kantaa. Sinun on vaan koettava omat oivallukset rakentaessasi sitä ja elämääsi. Varmasti sitäkin tapahtuu, että kaikki tyrkyttää omaa katsomustaan, mutta sinä sen joudut ihan itse lopulta rakentamaan, jos oikeasti haluat parantua. Mutta siihen vaaditaan paljon oivalluksia omasta itsestä ja elämästä. On minullakin vielä ajatusvirheitä, jotka tiedän varsinhyvin vääriksi, mutta elämä on pitkä prosessi.

Voimia eteenpäin kirjoitti:

Hyvä, että olet saanut oivalluksia. En tarkkaan tiedä miten korvata jälkikäteen puuttuva äiti, mutta ensimmäinen vaihe on antaa se itselle anteeksi. Et saa syyttää siitä itseäsi. Kaikki itsesyytökset siitä ovat järjettömiä. Nämä asiat vaivaavat eniten, jos niistä syyttää itseään. Siksi anteeksianto itselle on välttämätön.

Joskus olen nähnyt, että tuollaisessa tilanteessa voi kirjoittaa vaikka kirjeen äidilleen. Kertoa tunteensa, jos on vihainen ja miksi on vihainen. Se voi auttaa itsesyytöksistä vapautumiseen. Minä uskon, että läsnäolo itselle voi lopulta korvata äidin läsnäolon puutteen, mutta se vaatii asian oikeanlaista työstämistä. Ajatusten on oltava rationaalisia, eikä virheellisiä itsesyytöksiä, jotka lopulta on täysin järjettömiä.

En usko kuitenkaan, että suhde voisi ketään lopulta parantaa. Se saattaisi johtaa läheisriippuvaiseen suhteeseen, jossa toiselta loppuu lopulta voimat kannatella toista. Samin kieltäytyminen saatoi laukaista anoreksian, mutta se ei ole syy anoreksialle. Anoreksia oli viritettynä aseena jo tuolloin sinussa, mikä tahansa torjutuksi tuleminen olisi laukaissut taudin jokatapauksessa.

Olen kokenut yli 9 vuotta sitten psykoosin, mutta selvisin siitä jaloilleni todellisen taistelun jälkeen. Olin yhtä heikko kuin pienivauva, joka uskaltaa kontata 10 metriä vanhemmistaan ja palaa sitten kiireesti turvaan. Elin kirjaimellisesti pohjattoman kauhun maailmassa.

Vahva maailmankatsomus ja päätös siitä, että minä parannan itse itseni lopulta auttoivat. Niin paljon kuin avun vastaanottamista korostetaan, lopulta se on ihminen itse, joka itsensä joutuu parantamaan, jos selviytyä haluaa. Ei kukaan muu voi sitä tehdä.

Maailmankatsomus kehittyy ja vahvistuu parenemisprosessin myötä ja lopulta siitä tulee niin vahva, että se kantaa. Sinun on vaan koettava omat oivallukset rakentaessasi sitä ja elämääsi. Varmasti sitäkin tapahtuu, että kaikki tyrkyttää omaa katsomustaan, mutta sinä sen joudut ihan itse lopulta rakentamaan, jos oikeasti haluat parantua. Mutta siihen vaaditaan paljon oivalluksia omasta itsestä ja elämästä. On minullakin vielä ajatusvirheitä, jotka tiedän varsinhyvin vääriksi, mutta elämä on pitkä prosessi.

En voi kirjoittaa hänelle, koska vika on ainoastaan siinä "äidissä". Siis, hän on aina vihannut minua, koska muistutan isääni. No sehän on vain tekosyy sille, ettei pidä muista kuin pojista (veljestäni). Veljeni ja siskoni (etenkin sisko pahasti)ovat läheisriippuvaisia. Olisin itsekin, jos en olisi repinyt itseäni irti siitä verkosta.

Joskus kolme-neljä-vuotiaana (olen aiemminkin kertonut tämän) minulla oli itkukohtaus ja se "äiti" kysyi, onko tuo lapsi hullu. Kun olin viisi, "äiti" sanoi, että roikun hänessä liikaa kiinni. Neljännellä lakkasin kutsumasta häntä äidiksi. "Äiti" pahoinpiteli minua (henkiset arvet ovat pahempia) fyysisiä jälkiä ei ole jäänyt. Hän on todennäköisesti psykopaatti, vaikka mielentilatutkimusta ei ole tehty. Valehtelee itselleen niin, että jos häneltä kysyisi noista asioista, niitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Se olisi viimeinen asia, että lähettäisin hänelle kirjeen, koska eihän se ole lapsen vika jos häntä pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti?

Minulla ei ole mitään syytä lähettää hänelle kirjettä, jossa kerron vihastani. Vastaus olisi vain, mutta enhän minä enää juo, päläpälä, ja selitys siitä, että isä onkin syy pahaan olooni. Mutta vika ei ikinä ole "äidissä".

Kun meidät huostaanotettiin ja menimme asumaan isäni luokse, "äiti" oli tehnyt ilmoituksen lastenvalvojalle, että meidät on kaapattu. Ja viikko sen jälkeen sain nipun artikkeleita "äidiltä" mielentervedestä "kuinka mielisairaus ilmenee" jne., ja mukana kirja, kuinka estää lastansa juomaan pahaan oloonsa. (olin silloin 13 enkä ikinä ollut juonut, nyt 16 ja kolme känniä otettu) Eikös "äidillä" ollutkaan mitään ongelmaa....?

nancycallahan kirjoitti:

En voi kirjoittaa hänelle, koska vika on ainoastaan siinä "äidissä". Siis, hän on aina vihannut minua, koska muistutan isääni. No sehän on vain tekosyy sille, ettei pidä muista kuin pojista (veljestäni). Veljeni ja siskoni (etenkin sisko pahasti)ovat läheisriippuvaisia. Olisin itsekin, jos en olisi repinyt itseäni irti siitä verkosta.

Joskus kolme-neljä-vuotiaana (olen aiemminkin kertonut tämän) minulla oli itkukohtaus ja se "äiti" kysyi, onko tuo lapsi hullu. Kun olin viisi, "äiti" sanoi, että roikun hänessä liikaa kiinni. Neljännellä lakkasin kutsumasta häntä äidiksi. "Äiti" pahoinpiteli minua (henkiset arvet ovat pahempia) fyysisiä jälkiä ei ole jäänyt. Hän on todennäköisesti psykopaatti, vaikka mielentilatutkimusta ei ole tehty. Valehtelee itselleen niin, että jos häneltä kysyisi noista asioista, niitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Se olisi viimeinen asia, että lähettäisin hänelle kirjeen, koska eihän se ole lapsen vika jos häntä pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti?

Minulla ei ole mitään syytä lähettää hänelle kirjettä, jossa kerron vihastani. Vastaus olisi vain, mutta enhän minä enää juo, päläpälä, ja selitys siitä, että isä onkin syy pahaan olooni. Mutta vika ei ikinä ole "äidissä".

Kun meidät huostaanotettiin ja menimme asumaan isäni luokse, "äiti" oli tehnyt ilmoituksen lastenvalvojalle, että meidät on kaapattu. Ja viikko sen jälkeen sain nipun artikkeleita "äidiltä" mielentervedestä "kuinka mielisairaus ilmenee" jne., ja mukana kirja, kuinka estää lastansa juomaan pahaan oloonsa. (olin silloin 13 enkä ikinä ollut juonut, nyt 16 ja kolme känniä otettu) Eikös "äidillä" ollutkaan mitään ongelmaa....?

Olen tosi pahoillani, että sulla on omasta mielestäsi noin huono äiti. Niinhän se valitettavasti on: vanhempiaan ei voi valita. Joskus vanhemmatkin vihaavat lapsiaan. Itsellänikin on ongelmallinen äitisuhde. Olen asunut jo pitkään erossa hänestä, mutta muistan vieläkin teini-ikäisenä kuinka hän sätti ja haukkui minua. Olin hänen silmissään jotenkin paha ja halpa. Hän esimerkiksi komensi minua pesemään käteni ennen ruokapöytään tuloa, kun "ei sitä koskaan tiedä missä sinunkin kädet ovat olleet". Tällä hän viittasi johonkin likaiseen ja oli siis koko ajan vakuuttunut ja vainoharhainen, että olen ollut jossain tekemässä jotain likaista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tosi asiassa olin niin ujo, etten edes puhunut mitään poikian kanssa -seurustelusta nyt puhumattakaan. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta nämä asiat rienaa minua aika ajoin. Mielestäni myös sinulla on oikeus vihata äitiäsi.

Itse koen myös tulleeni pahoinpidellyksi äitini taholta. Se oli enemmän sellaista henkistä väkivaltaa. Häntä itseään kiusattiin ja hän purki pahaa oloaan jatkuvasti minuun. Myös hän oli yksinäinen ja olen nyt jälkeenpäin koittanut ymmärtää, että hän purki pahan olonsa minuun koska muita ei ollut. Lisäksi lähellämme asui aikuinen ihminen, joka teki minulle pahaa (en nyt halua sanoa mitä) ja äitini tiesi tästä koko ajan, mutta ei koskaan tehnyt asialle mitään. Tämä pahan tekijä kuoli, kun olin 16. Myös minun äitini on sellainen, että jos häneltä kysyisi jotain noista "kipeistä" asioista, niin hän kiistää kaiken ja haukkuu mielisairaaksi. Kiva.

Mun mielestä paras kosto äidillesi olisikin se, että unohtaisit hänet kokonaan. Kyllä se viimeistään vanhainkodissa huomaa, että miten kusipäinen on ollut, kun kukaan ei käy katsomassa eikä ole ikipäivänä edes nähnyt esim. omia lapsenlapsiaan. Kannattaa pyrkiä aktiivisesti unohtamaan kaikki paska, vaikka se onkin vaikeaa.
Vain unohtamalla pysyt itse ehjänä.

nancycallahan kirjoitti:

En voi kirjoittaa hänelle, koska vika on ainoastaan siinä "äidissä". Siis, hän on aina vihannut minua, koska muistutan isääni. No sehän on vain tekosyy sille, ettei pidä muista kuin pojista (veljestäni). Veljeni ja siskoni (etenkin sisko pahasti)ovat läheisriippuvaisia. Olisin itsekin, jos en olisi repinyt itseäni irti siitä verkosta.

Joskus kolme-neljä-vuotiaana (olen aiemminkin kertonut tämän) minulla oli itkukohtaus ja se "äiti" kysyi, onko tuo lapsi hullu. Kun olin viisi, "äiti" sanoi, että roikun hänessä liikaa kiinni. Neljännellä lakkasin kutsumasta häntä äidiksi. "Äiti" pahoinpiteli minua (henkiset arvet ovat pahempia) fyysisiä jälkiä ei ole jäänyt. Hän on todennäköisesti psykopaatti, vaikka mielentilatutkimusta ei ole tehty. Valehtelee itselleen niin, että jos häneltä kysyisi noista asioista, niitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Se olisi viimeinen asia, että lähettäisin hänelle kirjeen, koska eihän se ole lapsen vika jos häntä pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti?

Minulla ei ole mitään syytä lähettää hänelle kirjettä, jossa kerron vihastani. Vastaus olisi vain, mutta enhän minä enää juo, päläpälä, ja selitys siitä, että isä onkin syy pahaan olooni. Mutta vika ei ikinä ole "äidissä".

Kun meidät huostaanotettiin ja menimme asumaan isäni luokse, "äiti" oli tehnyt ilmoituksen lastenvalvojalle, että meidät on kaapattu. Ja viikko sen jälkeen sain nipun artikkeleita "äidiltä" mielentervedestä "kuinka mielisairaus ilmenee" jne., ja mukana kirja, kuinka estää lastansa juomaan pahaan oloonsa. (olin silloin 13 enkä ikinä ollut juonut, nyt 16 ja kolme känniä otettu) Eikös "äidillä" ollutkaan mitään ongelmaa....?

En tarkoittanut, että kirje olisi lähetettävä. Kirje olisi enemmän itseäsi varten. Eli tyyliin, mitä olisit halunnut sanoa ja kertoa äidillesi, jos olisit pystynyt pitämään puoliasi lapsena. Jos äitisi puhuu höperöitä, ei sinun tietenkään tarvitse niitä vanhoja valheita kuunnella, se tuskin johtaa mihinkään. Et voi pakottaa äitiäsi ymmärtämään. Sinun on kuitenkin lopulta noustava uhrin asemasta ja lakattava olemasta äitisi uhri. Vakaa päätös siitä, ettet halua olla enää äitisi uhri, voisi antaa motivaatiota parenemiseen.

Menneisyyttä ei tule märehtiä itsesäälissä, sillä se vain heikentää ja vaikeuttaa parenemista. Mutta menneisyyden asioita voi käsitellä niin, että vapautuu uhrin asemasta. Juuri tuon uhrin asema on se, mikä pitää ihmisen sairauden otteessa. Enkä tarkoita mitään itsensä kovettamista, sillä ollakseen vahva ei tarvitse piiloutua kovaan kuoreen.

Rumasielu kirjoitti:

Olen tosi pahoillani, että sulla on omasta mielestäsi noin huono äiti. Niinhän se valitettavasti on: vanhempiaan ei voi valita. Joskus vanhemmatkin vihaavat lapsiaan. Itsellänikin on ongelmallinen äitisuhde. Olen asunut jo pitkään erossa hänestä, mutta muistan vieläkin teini-ikäisenä kuinka hän sätti ja haukkui minua. Olin hänen silmissään jotenkin paha ja halpa. Hän esimerkiksi komensi minua pesemään käteni ennen ruokapöytään tuloa, kun "ei sitä koskaan tiedä missä sinunkin kädet ovat olleet". Tällä hän viittasi johonkin likaiseen ja oli siis koko ajan vakuuttunut ja vainoharhainen, että olen ollut jossain tekemässä jotain likaista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tosi asiassa olin niin ujo, etten edes puhunut mitään poikian kanssa -seurustelusta nyt puhumattakaan. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta nämä asiat rienaa minua aika ajoin. Mielestäni myös sinulla on oikeus vihata äitiäsi.

Itse koen myös tulleeni pahoinpidellyksi äitini taholta. Se oli enemmän sellaista henkistä väkivaltaa. Häntä itseään kiusattiin ja hän purki pahaa oloaan jatkuvasti minuun. Myös hän oli yksinäinen ja olen nyt jälkeenpäin koittanut ymmärtää, että hän purki pahan olonsa minuun koska muita ei ollut. Lisäksi lähellämme asui aikuinen ihminen, joka teki minulle pahaa (en nyt halua sanoa mitä) ja äitini tiesi tästä koko ajan, mutta ei koskaan tehnyt asialle mitään. Tämä pahan tekijä kuoli, kun olin 16. Myös minun äitini on sellainen, että jos häneltä kysyisi jotain noista "kipeistä" asioista, niin hän kiistää kaiken ja haukkuu mielisairaaksi. Kiva.

Mun mielestä paras kosto äidillesi olisikin se, että unohtaisit hänet kokonaan. Kyllä se viimeistään vanhainkodissa huomaa, että miten kusipäinen on ollut, kun kukaan ei käy katsomassa eikä ole ikipäivänä edes nähnyt esim. omia lapsenlapsiaan. Kannattaa pyrkiä aktiivisesti unohtamaan kaikki paska, vaikka se onkin vaikeaa.
Vain unohtamalla pysyt itse ehjänä.

Kirjaimellinen kosto on katkeruutta ja julmuutta, joka ei lopulta auta parenemisessa tai unohtamisessa. Kosto tuo katkeraa mielihyvää ja juuri siksi se estää unohtamasta. Nuo asiat lisäksi voi jäädä kummittelemaan käsittelemättöminä. Omassa parenemisessa ei lopulta ole kyse kostosta, mutta jos parantuneena jättää menneisyyden ihmiset ja hirviöt taakseen sehän ei ole enää kostamista vaan pahasta vapautumista. Pareneminen ja unohtaminen ei siis lähde toiselle kostamisesta vaan omasta vapautumisesta.

Asian käsittely niin, että vapautuu muiden ihmisten uhrina olemisesta on toisenlainen vaihtoehto kostolle. Se ei vaadi mitään kosto suunnitelmaa. Kun ei enää koe itseään uhriksi, ei ole erityisemmin mitään muisteltavaa. Tällöin sen äidinkin voi unohtaa, eikä kyse ole kostosta, vaan siitä ettei tarvitse uhriksi alistavaa ihmistä elämäänsä. Käytin tällaista ajattelutapaa itseeni, kun yritin selvitä omista ongelmistani. Tällöin ei tarvitse tuhlata energiaa katkeriin kosto ajatuksiin, vaan voi aidosti unohtaa ja jättää asioita lopulta taakseen ilman, että ne nousevat kummittelemaan yhä uudestaan.

Voimia eteenpäin kirjoitti:

En tarkoittanut, että kirje olisi lähetettävä. Kirje olisi enemmän itseäsi varten. Eli tyyliin, mitä olisit halunnut sanoa ja kertoa äidillesi, jos olisit pystynyt pitämään puoliasi lapsena. Jos äitisi puhuu höperöitä, ei sinun tietenkään tarvitse niitä vanhoja valheita kuunnella, se tuskin johtaa mihinkään. Et voi pakottaa äitiäsi ymmärtämään. Sinun on kuitenkin lopulta noustava uhrin asemasta ja lakattava olemasta äitisi uhri. Vakaa päätös siitä, ettet halua olla enää äitisi uhri, voisi antaa motivaatiota parenemiseen.

Menneisyyttä ei tule märehtiä itsesäälissä, sillä se vain heikentää ja vaikeuttaa parenemista. Mutta menneisyyden asioita voi käsitellä niin, että vapautuu uhrin asemasta. Juuri tuon uhrin asema on se, mikä pitää ihmisen sairauden otteessa. Enkä tarkoita mitään itsensä kovettamista, sillä ollakseen vahva ei tarvitse piiloutua kovaan kuoreen.

sitähän juuri teen kun en vastaa tai pidä yhteyttä siihen elukkaan. Hänhän juuri HALUAA että olen yhteydessä häneen. Jos lähtettäisin sen kirjeen, olisin silloin joi hänen uhrinsa. Hän ajattelisi: "no, nancy ei enää kiukuttele, kaikki asiat on annettu anteeksi."

Olen rakentanut ympärilleni muurin. En halua enää vahingoittua, en halua että kovan kuoreni sisältä revitään sisältö ja sen päällä hypitään.

Mutta se psykopaatti haluaa, että lähettäisin sen kirjeen, koska silloin hän luulisi että olen antanut anteeksi HÄNELLE.

Rumasielu kirjoitti:

Olen tosi pahoillani, että sulla on omasta mielestäsi noin huono äiti. Niinhän se valitettavasti on: vanhempiaan ei voi valita. Joskus vanhemmatkin vihaavat lapsiaan. Itsellänikin on ongelmallinen äitisuhde. Olen asunut jo pitkään erossa hänestä, mutta muistan vieläkin teini-ikäisenä kuinka hän sätti ja haukkui minua. Olin hänen silmissään jotenkin paha ja halpa. Hän esimerkiksi komensi minua pesemään käteni ennen ruokapöytään tuloa, kun "ei sitä koskaan tiedä missä sinunkin kädet ovat olleet". Tällä hän viittasi johonkin likaiseen ja oli siis koko ajan vakuuttunut ja vainoharhainen, että olen ollut jossain tekemässä jotain likaista vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tosi asiassa olin niin ujo, etten edes puhunut mitään poikian kanssa -seurustelusta nyt puhumattakaan. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta nämä asiat rienaa minua aika ajoin. Mielestäni myös sinulla on oikeus vihata äitiäsi.

Itse koen myös tulleeni pahoinpidellyksi äitini taholta. Se oli enemmän sellaista henkistä väkivaltaa. Häntä itseään kiusattiin ja hän purki pahaa oloaan jatkuvasti minuun. Myös hän oli yksinäinen ja olen nyt jälkeenpäin koittanut ymmärtää, että hän purki pahan olonsa minuun koska muita ei ollut. Lisäksi lähellämme asui aikuinen ihminen, joka teki minulle pahaa (en nyt halua sanoa mitä) ja äitini tiesi tästä koko ajan, mutta ei koskaan tehnyt asialle mitään. Tämä pahan tekijä kuoli, kun olin 16. Myös minun äitini on sellainen, että jos häneltä kysyisi jotain noista "kipeistä" asioista, niin hän kiistää kaiken ja haukkuu mielisairaaksi. Kiva.

Mun mielestä paras kosto äidillesi olisikin se, että unohtaisit hänet kokonaan. Kyllä se viimeistään vanhainkodissa huomaa, että miten kusipäinen on ollut, kun kukaan ei käy katsomassa eikä ole ikipäivänä edes nähnyt esim. omia lapsenlapsiaan. Kannattaa pyrkiä aktiivisesti unohtamaan kaikki paska, vaikka se onkin vaikeaa.
Vain unohtamalla pysyt itse ehjänä.

kamala mitä olet joutunut kokemaan....en osaa oikein muuta sanoa. Henkistä väkivaltaa jouduin kokemaan myös, "äiti" haukkui valaaksi ja virtahevoksi. Ja mielisairaaksi.

Koita pärjäillä.

nancycallahan kirjoitti:

sitähän juuri teen kun en vastaa tai pidä yhteyttä siihen elukkaan. Hänhän juuri HALUAA että olen yhteydessä häneen. Jos lähtettäisin sen kirjeen, olisin silloin joi hänen uhrinsa. Hän ajattelisi: "no, nancy ei enää kiukuttele, kaikki asiat on annettu anteeksi."

Olen rakentanut ympärilleni muurin. En halua enää vahingoittua, en halua että kovan kuoreni sisältä revitään sisältö ja sen päällä hypitään.

Mutta se psykopaatti haluaa, että lähettäisin sen kirjeen, koska silloin hän luulisi että olen antanut anteeksi HÄNELLE.

...suo sille ihmiselle sitä autuutta, että hän luulisi sinun antaneen anteeksi hänelle. Miksi loukkaajien ja satuttajien edessä pitäisi nöyristellä? Oli kuinka äiti tai isä tahansa!

Mua ärsyttää tämä kristillinen vaatimus vanhempien kunnioittamisesta. Jos vanhemmat eivät kunnioita lapsiaan, niin miksi lasten pitäisi kunnioittaa heitä? Ei miksikään!

nancycallahan kirjoitti:

sitähän juuri teen kun en vastaa tai pidä yhteyttä siihen elukkaan. Hänhän juuri HALUAA että olen yhteydessä häneen. Jos lähtettäisin sen kirjeen, olisin silloin joi hänen uhrinsa. Hän ajattelisi: "no, nancy ei enää kiukuttele, kaikki asiat on annettu anteeksi."

Olen rakentanut ympärilleni muurin. En halua enää vahingoittua, en halua että kovan kuoreni sisältä revitään sisältö ja sen päällä hypitään.

Mutta se psykopaatti haluaa, että lähettäisin sen kirjeen, koska silloin hän luulisi että olen antanut anteeksi HÄNELLE.

Mikään ei oikeuta sitä mitä äitisi teki sinulle, sitä ettei hän älynnyt antaa sinulle sitä arvostusta ja rakkautta jonka ansaitset. Oikeasti sinä olet ihan hyvä, et täydellinen mutta ei ole kukaan muukaan... :)

Tuo kirjoittamis juttu kai ihan oikeasti toimii... Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, ainakin itseäni kirjoittaminen auttoi selventämään juttuja. Ei sen tarvitse olla kirje, hanki vaikka lukollinen päiväkirja tms. jonne voit kirjoitella ajatuksia, tuntemuksia, mietteitä... Kenenkään muun ei tarvitse lukea niitä ellet itse niin halua...

Maailman katsomus juttukin voisi auttaa. Mieti millainen ihminen olet? Siis mitkä ovat arvosi, mikä on oikein/väärin, mitä mieltä olet asioista, mitä juttuja kannatat, mistä pidät tai et pidä, mikä on tärkeää, mitkä ovat luonteenpiirteesi...

Muurit ovat aluksi kivoja, itsellänikin on/oli sellainen... Aluksi sellainen vaatimaton, mutta laajensin sen sitten oikein kunnon linnoitukseksi ( oi, olisitpa nähnyt myöhäis-goottilaiset tornit ja arabialais vaikutteisen länsi-siiven... ). Se suojasi kyllä melko hyvin, liian hyvin. Kukaan ei päässyt sisälle vaikka olisinkin niin halunnut, en myöskään itse meinannut löytää ulos.

Rumasielu. kirjoitti:

Kyllä täällä on monta sielua tappamassa aikaa ja pitämässä ikävää. Itselläni tämä perjantai-ilta on mennyt varsin rattoisasti - en ole itsekään missään ulkona pitämässä ratkiriemukasta hauskaa, silti olen tänään hyvällä tuulella.
Olen siivonnut, istunut netissä, katsonut tv:tä, tehnyt työprojektiani eteenpäin, tehnyt hyvää ruokaa... Totta kai voisin maata katkerana myttynä nurkassa, mutta en nyt jaksa katkeroitua. Voin katkeroitua sitten vaikka huomenna, tai ylihuomenna. Nyt otan kuitenkin vain päivän kerrallaan ja pidän itseäni hyvällä tuulella.
Tee sinäkin niin.

Unilääkkeitä? Ei onnistu ilman reseptiä, mutta varmasti saat niitäkin, kun pääset sinne hoitoon.
Stillnoctia tai Tenoxia. Saat varmasti jotain ihan mietoa, mutta kyllä nekin unettavat. Muista sitten pitää aina paussia niitten kanssa - ettet nyt ihan joka ilta napsi. Omat kokemukseni luontaistuotteista on vähäisiä. Johtuu varmaankin siitä, etten ole halunnut tuhlata vähiä rahojani johonkin unettomuuteen auttavaan hokkuspokkus- yrttiuutteeseen, jonka tehosta ei ole täyttä varmuutta.

Haihtuu huolet mielestä päivisinkin, kun on tarpeeks tennaria vedetty illalla... :D