Laitoin yliopistot-palstalle viestin viikko pari sitten, jolloin ihmettelin sitä, miten jotkut onnistuvat saamaan nelosia tai vitosia tenteistä. No nyt sitten sain itsekin yhdestä tentistä vitosen! Toimin näin: luin luentomateriaalin hitaasti kolme-neljä kertaa läpi ja opettelin kaikki ranskalaiset viivat ulkoa rimpsuina keksien erilaisia muistisääntöjä. Eli tenteistä saa parempia numeroita, kun osaa asiat ulkoa. Ennen luulin, että riittää, kun osaa pääasiat hyvin ja hallitsee kokonaisuudet. Mutta näköjään olinkin väärässä. Mutta tuskinpa aion siltikään lukea seuraaviin tentteihin oppimateriaaleja ulkoa, koska siihen kuluu tuhottomasti aikaa. Mutta nyt ainakin tiedän, että pystyn saamaan hyviä numeroita halutessani.
Onnistuin!
Tyhmä oppilas
111088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tenttialue ollut jos 2-3 lukukertaa riittää materiaalin ulkoaoppimiseen. Antaisitko vinkin miten opetellaan erikoissanastoa sisältävä 1000-sivuinen kirja ulkoa? Toisaalta, ei ulkoa opettelulla ja hyvillä arvosanoilla ole merkitystä. Pääasia, että tentin läpäisee, osaa isot kokonaisuudet ja pärjää elämässä myös maalaisjärjellä. Tentit eivät mittaa isojen kokonaisuuksien hallintaa.
Siis alkuperäinen kirjoittaja ei kertonut, kuinka paljon hän käytti aikaa ranskalaisilla viivoilla tehtyjen muistiinpanojen ulkoaopetteluun. Ei tuossa viestissä sanottu, että luin alueen 2-3 kertaa läpi, pistin paperit syrjään ja menin tenttiin.
kertaa
Soveltamiseen en minäkään ole vielä törmännyt, ehkä se tulee vasta työelämässä.
Itse ainakin saan yleensä nelosia ja vitosia, enkä kyllä opiskele mitään varsinaisesti ulkoa. Opiskelen valtio-oppia ja sivumäärät ovat siellä tuhannen korkeammalla puolella. Asioiden ymmärtäminen ja se, ianikuinen, olennaisen erottaminen ratkaisevat..vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin totta on. Jos vähän uhraa energiaansa siihen, että opettelee tätä taitoa niin se maksaa itsensä takaisin moninkerroin!
Noinhan se tuntuu olevan. Sellaisen kolmosen tai nelosen
saa vielä sillä että ymmärtää lukemansa asiat, mutta sen
vitosen kaappaamiseen tarvitaan yleensä jo paljon (turhaa)
nippelitietoa, jonka ulkoaopiskelusta ei sen suurempaa hyötyä
kyllä ole.
alkuperäisellä kirjoittajalle ei juurikaan ole mitään elämää. Toista kertaa jo avaa keskustelua ARVOSANOISTA. Eiköhän arvosanoja tärkeämpää ole se, mitä todella on sisäistänyt ja oppinut, ja miten pystyy sitä tulevaisuudessa työelämässä soveltamaan. Tentit on monesti arpapeliä siitä, mitä parintuhannen sivun tenttialueesta sillä kerralla satutaan kysymään.
Aivan näin!
HEH-HEE!!! Onko tuo ihan oikeasti ensimmäinen viitonen?
Ensimmäinen oli. Onko vitosien saaminen sinulle helppoa? Jos on, niin voisitko kertoa, millä lukutekniikalla siinä onnistut? Ja mitä alaa opiskelet?
Numeroilla ei muuten olisi minulle suurta merkitystä, mutta koska olen pyrkimässä vaihtoon, ja siellä katsotaan opintomenestystä, on hyvien numeroiden saaminen tae haaveeni toteutumiselle. Työnantajallehan ei ole väliä, onko saanut ykkösiä vai vitosia, kunhan on suorittanut oleellisia kursseja työnkuvan kannalta.
En ole edes yrittänyt saada hyviä arvosanoja sen jälkeen, kun en pääsyt yhdestä alkeiskurssista läpi (joka oli tarkoitettu niille jotka eivät koskaan aikaisemmit olleet tekemisissä opetetun asian kanssa, ja itse olen tehnyt duunia sen parissa reilut 3 vuotta)
Kun valitin opettajalle arvosanasta, hän ei edes yrittänyt ymmärtää vastaustani, tai yksinkertaisesti tajunnut aiheesta mitään muuta kuin mitä itse oli lukenut kirjasta. Antoi yhden pisteen vastauksistani, vaikka mun tapani toteuttaa kysyty asia oli huomattavasti tehokkaampi ja yksinkertaisempi kuin hänen oma malliratkaisunsa.
Mutta saman kurssin harjoitustyöstä ainoana ryhmästä sain vitosen. Ihme, miten minä osasin tehdä niin hyvin 5op harjoitustyön, jos en osannut kurssia edes ykkösen edestä? Se siitä arvosteluista.
Myöhemmin kyllä pääsin kurssista läpi 1-:lla. LOL