Historiamme huonoin kulttuuriministeri, Tanja-missukka, on taas mokaillut. Nyt Tanja yritti sälyttää omia velvollisuuksiaan eli kulttuurimäärärahojen leikkauksi eduskunnalle. Saarela on myös vähetellyt kulttuurialan säästötarvetta ja yrittänyt näin saada eduskunnasta likaisen työn tekijän.
Lisäksi Saarela on kaudellaan lisännyt voimakkaasti elokuva-alan rahoitusta. Niinpä niin, "sattumalta" oma ukko on elokuvanohjaaja.
Kulttuuriämmä mokasi taas
2
316
Vastaukset
Ja sattumalta tämä ministeri ajattelemattomuuttaan ajoi ns."tekijänoikeuslain", jonka kunniaksi jotkut edustajat antoivat mp3-soittimen ja CD-levyn laittomuuden merkiksi.
Miksiköhän ajoi?Ei artistien tulojen takia vaan jonkin sellaisen syyn tai hyödyn takia, jonka totuus olisi mukava tietää.
Esimerkki koko hemmetin edustajasta on, että EI YHTÄKÄÄN julkisuuden hahmoa päättäjiksi joiden poliittinen kokemus perustuu arvontaan.Pitäisi kieltää lailla sellaisia edes osallistumasta mikäli eivät omaa poliittista taustaa ja kokemusta muusta kuin oman edun ajamisesta.
Kaikenlaiset turhanpäiväiset kulttuurijutut, kuten esimerkiksi ooppera saisi loppua ja siitä kertyvät varat tulisi sijoittaa lapsiin, kuten kouluihin ja lasten toimintaan.Ei siis"pingviinien"ja kuivien muumioiden rokokoo fantasia maailmaan jossa sellaiset eivät erota arjen elämää.- +89089dfpjo
Teostolla on rahaa ja vaalit tulossa. Arvaa loput.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096756Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884401L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453709TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133110Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281718- 661128
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551103- 91089
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991084Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481060