mutta ollakseen huippuyksikkö sen tutkimukset ovat kyllä oudon kevyet. Mutta onhan se hyvä jos oikein keskittyy yhteen asiaan, tulee se yksi asia hyvin tutkituksi. Eikö vain?
luuraa? Onko hän laittanut toimeksiantajalleen ilmoituksen, että tuli paljastetuksi?
Paha juttu, meni opiskelijapojulta hyvä sivutyö. Nyt ei riitä enää rahat kaljaan.
0Äänestä
häirikkö yrittää
siirtää keskustelun pois Työterveyslaitoksen tutkimuksista, homesairasta, sairastuneista tuohon riitelyyn ja lässyttämiseen.
Heti kun laiton tämän uuden keskustelun häirikkö hiljeni. Harhauttamisesta lienee siis kyse. Joten eiköhän taas palata asiaan, joka on homeistasairastuneet vakavasti sairaat henkilöt ja heidän oireensa, tutkimuksensa ja tutkimusten laatu.
0Äänestä
Koirankusettajaa kaivataan
Oli niin hieno ilma,naapurin sokeaa setää talutin ja hänen koiralleen lukasin akuankkaa. Palasin riemuksenne.Tuliko jo ihan ikävä.
Taisipa tulla,kun huhuilitte minua takaisin.
On nääs muutakin elämää kuin jököttää täällä.Suosittelen teillekin.
Aion perehtyä siihen paremmin kunhan saan sen tulostettua.
Täällä on kyllä melko turhaa esittää mitään järkevää, sillä Homeahdistus kohta löytää siitä hänen mentävän aukon.
TTL tappaa, KTL saattaa tehdä sen myös - ja hämmästyttävää kyllä heillä on palkatut virkailijat kirjoittelemassa täällä Homeahdistuksen vastaisia juttuja.
Varsinainen hyöky alkaa pikkutunneilla kun hän saa toisenkin mäytäkoiran tapettua, sivupersoonat pääsevät irralleen..
Tällä käytöksellään hän vain todentaa sen pahiten pelkäämänsä yhtälön: home vaikuttaa psyykeen. Hän on elävä esimerkki.

aika hyvin sinulle ilmeisesti.
0Äänestä
-pinta-
UPDATE_7742623 kirjoitti:
aika hyvin sinulle ilmeisesti.
siitä tietokoneen vierestä. Jos se täsmää tyhjiin pulloihin olet vielä järjissäsi. Jos ei täsmää, olet nielaissut jo pullonkin...
Uskomatonta, että Lipposen ja Mönkäreen vuonna 1995 antama rikollinen "astmaa millä hyvänsä"-määräystä jatketaan oikein konsensuksen merkeissä.
Jokainen nimiluettelossa esiintyvä henkilö tietää aivan varmasti, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ammatti-astmaa.
Aikoinaan kun Mönkäre ym. tutkivat maanviljelijöiden homepölykeuhkoa, niin huomattiin, että monilla oli jo vakavia muutoksia keuhkoissa. Ne ilmenivät rgt-kuvissa ja diiff. kapasiteetin laskuna. Ne olivat seurauksia siis pitkäaikaisesta homepölyn aiheuttamasta yliherkkyyskeuhkokuumeesta eli allergisesta alveoliitista.
Erkki O. Terho sitten Lipposen ja Mönkäreen valtuuttamana esitti kansaiväliselle tiedeyhteisölle nämä kaksi alveoliitin seurausta taudin kriteereiksi. Hölmöyksissään tiedeyhteisö ne sitten aikoinaan hyväksyi alveoliitin kriteereihin. Olisi luullut, että nämä taudin seuraukset oltaisiin nyt poistettu taudin kriteeri-luettelosta.
Kansainvälinen tiedeyhteisö EI muuten ole hyväksynyt astmaa kosteusvauriomikrobien primäärin sairauden aiheuttajaksi. Eikä se tule sitä koskaan hyväksymäänkään.
Toivottavasti mikään lääketieteellinen julkaisu ei julkaise tätä valehtelijoiden klubin keksimää konsensus-emävalhetta.
0Äänestä
hihhih..
on kokoontunut kirjoitti:
jälleen!

sinähän se väitit että ODTS on myös ihan suomalainen keksintö eikä sitä kansainvälisesti tunneta. Nolo juttu sekin sulta.
0Äänestä
ihan oikein
UPDATE_7742623 kirjoitti:
sitten olet täällä?
jos joku kyseli kuka voisi päivystää täällä pyhäinpäivänä, niin tuskin hei nyt ihan tällasta päivystystä tarkoitti. hellitä jo ystävä hyvä.

hei taas, älä nyt minua unohda. Se olisi kauhea juttu jos julkisivu menisi, tällä ihmisellä on ura.
0Äänestä
Homeherkkä
Niin. Onhan tuo TTL tutkiskellut homesairauksia jo reilut reilut nelisenkymmentä vuotta ja lupaa tutkiskella lisää.
Onpa hämmästyttävän kevyt tuo Majvik II:n verrattuna Majvik I:seen.
0Äänestä
Homeherkkä
Niin. TTL on tutkinut homesairauksia jo nelisenkymmentä vuotta ja tuon suosituksen mukaan lupaavat yhä tutkia.
Kiihkeistä tutkimuksista huolimatta Majvik II:n on hämmästyttävän suppea verrattuna Majvik I:seen. Johtuukohan siitä, että rahoittajataho oli toinen ja tutkijoilla oli vaoaus tuoda mielipiteitään julki.
0Äänestä
Homeherkkä
Homeherkkä kirjoitti:
Niin. Onhan tuo TTL tutkiskellut homesairauksia jo reilut reilut nelisenkymmentä vuotta ja lupaa tutkiskella lisää.
Onpa hämmästyttävän kevyt tuo Majvik II:n verrattuna Majvik I:seen.
Tämäkin meni siis läpi, vaikka lähettäessäni viestin tuli teksti, että palvelin on tilapäisesti suljettu tai pois päältä.
0Äänestä
-pinta-
Täällä väitetään että työssä altistuminen homemikrobeista aiheuttaa aina allergisen alveoliitin eikä ole ammatti-astmaa. Silti monet täällä ovat kertoneet mm. lastensa sairastuneen hometaloissa astmaan.
Mistä homemikrobit tietävät olevansa työpaikoilla, joissa ne aiheuttavat ainostaan alveoliitin, mutta samat mikrobit kotona aiheuttavat astman...?

Mikrobeilla on siis aivot ja äo. Mystistä!
eikö sinulla ole vapaa-aikaa ollenkaan? Etkö pääse edes kaljalle tähän aikaan?
0Äänestä
siitä, että
-pinta- kirjoitti:

vain astma diagnosoidaan. Muita diagnooseja ei juuri saa on sitten kotona tai työssä altistunut. Eikä muita mahdollisia keuhkosairauksia edes yritetä näissä tapauksissa etsiä. Ainahan puhutaan astmasta, on sairaus mikä tahansa. Tuttavani kuoli johonkin keuhkosairauteen, astmana pitivät lääkärit ja itsekin, mutta oli kuulemma väärä diagnoosi ollut alun alkaen (kuulin kuoleman jälkeen). Ettei vaan ollut allerginen alveoliitti, ainakin oireet sopivat siihen hyvin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, eihän kaikilla ole samanlaiset oireet ja toisilla oireet tulevat voimakkaampina toisilla lievempinä. Alveoliittia on luultavasti joillain lapsilla (toivottavasti ei), mutta ehkä he reagoivat muutenkin eri lailla kuin aikuiset ja voisin kuvitella, että toipuminenkin on mahdollista. Alveoliittia ei saada helposti kiinni alkuvaiheessa, vasta kun on pysyviä keuhkomuutoksia röntgenissä ja silloin on kyllä jo myöhäistä. Ensinhän on tietojeni mukaan alveoliittiset oireet, sitten alveoliitti. Tämän jälkeen tulevat astma ja keuhkoahtauma. Eihän muuta kuin astmaa voida löytää kun tärkein tapa mitata mitä tahansa keukosairautta on PEF-mittariin puhaltaminen ja IgE:n mittaaminen. Pitää odottaa alveoliitin eteneminen astmaksi ennenkuin saa diagnoosin. Suurin osa ihmisistä ei ole edes kuullut alveoliitti sanaa, mutta astma on tuttu varmasti kaikille.
0Äänestä
-pinta-
UPDATE_7742623 kirjoitti:
eikö sinulla ole vapaa-aikaa ollenkaan? Etkö pääse edes kaljalle tähän aikaan?
toisin kuin sinulla joka jatkat aina vaan - palkatta. Iltavuoroni päättyy aivan juuri.
Muista laskea aamulla ne korkit. Äläkä valvo myöhään koska se aiheuttaa sekavuutta viinan kanssa yhdistettynä - vainoharhaisuudesta puhumattakaan. Alat myös kuulla harhoja.

olet terve, näinhän se menee. Ei mitään väliä, että keuhkorakkuloissa ei oikein ilma vaihdu. Pef on hyvä, mutta puhuessakin hengästyy. Pef on hyvä, mutta ei pääse portaita ylös ensimmäiseen kerrokseen. Tärisyttää, hikeä valuu. Kauhea olo. Kuumetta. Ei voi syödä yhtään, ruoka oksettaa. Mutta ei hätää, olet terve koska PEF on hyvä.
Usko lääkäriä, hän tietää ja kertoo, että olet terve koska PEF on hyvä.
100 euroa, kiitos ja kassan kautta.
0Äänestä
on juuri
siitä, että kirjoitti:

tuo odottaminen.Kuten mainitsit vasta sitten otetaan alveoliitti vakavasti diagnoosina,kun olet jo astma vaiheen ohittanut.Alveoliitin kriteerejä olisi ehkä aika muuttaa.
toisin kuin sinulla joka jatkat aina vaan - palkatta. Iltavuoroni päättyy aivan juuri.
Muista laskea aamulla ne korkit. Äläkä valvo myöhään koska se aiheuttaa sekavuutta viinan kanssa yhdistettynä - vainoharhaisuudesta puhumattakaan. Alat myös kuulla harhoja.
Iloisiin kuulumisiin.
(tämä oli maksettu mainos)
miten noloksi tämä on nyt mennyt. Ei sinulle tästä makseta. Saatkohan palkkasikaan, kun hän näkee miten olet tyrinyt.
0Äänestä
viittaavat

vahvasti liialliseen alkolin ja tupakan käyttöön. Hengästyy,tärisyttää,hikeä valuu,kauhea olo,oksettaa.

mutta menköön.
Kiitos huolenpidostasi HA. Ilmoitin työnantajalleni että teen tätä veloituksetta koska tämä on yksinkertaisesti niin pirun kivaa. Ja minulla on KGP ja CIA:n maksama peruspalkka. Olen siis kolmoisagentti.
Jonkinlaiset työajat yritän kuitenkin pitää, varsinkin juhlapyhänä.
Meneekö jo kolmas mäyräkoira?
0Äänestä
se on

Jos PEF on normaali, olet terve. Joskus olen tavannut matkani varrella sellaisenkin lääkärin, joka on sanonut että PEF ei ole kovin hyvä mittari keuhkojen tilan mittaamiseen. Hänelle siitä kunnia. Ja joskus luin jostain, että FEV1 olisi parempi mitata kuin PEF keuhkojen kunnon arvioimiseksi. Jostain kumman syystä näin ei tehdä. Tai tehdään, mutta ei noteerata. FEV1 tipahtaa reippaasti, kun ahdistaa vaikka PEF pysyy hyvänä. Kummallista, että Piko mittaria mainostetaan niin paljon, kun FEV1 mitaaamisella ei ole merkitystä. Yleensäkin, kun on poikkeama jossain tutkimuksessa, sillä ei ole yhtäkkiä merkitystä, jos se ei tue astman diagnosointia. Omatkin oireeni viittaavat aivan muuhun kuin astmaan, mutta..... P.S. Provoista palstalla ei kannata välittää. Joku yrittää tarkoituksella sotkea palstaamme. Kyselee ja vastailee itselleen yms. Pidetään me sairastuneet asialinja.

laittaa palkatut pojut täällä kirjoittelemaan yötä myöten. Olisi jo pienillä pojilla nukkumaanmenoaika.

ja aion toki luopua sinusta jossain vaiheessa iltaa. Sitä ennen pidetään hauskaa!
Porskautetaanko uimaan? Mäyrikset kyllä jätetään sitten kotiin, en halua naarata sinua kun olet sotkeutunut muovikasseihisi...tai kun ne vetävät sinut pohjaan.
Hui.

ja muista ottaa myös kellukkeet.
Viina ja vesi ei sovi yhteen - uidessa. Muutenhan ne sopii, kais tiedät???

ajattelin laittaa takkaan tulta ja hakea koiran sisälle. Sitten voisi lukea vähän feminististä kirjallisuutta.
ttl tappaa potilaat homealtistuskokeilla
0Äänestä
Homeherkkä
-pinta- kirjoitti:
Täällä väitetään että työssä altistuminen homemikrobeista aiheuttaa aina allergisen alveoliitin eikä ole ammatti-astmaa. Silti monet täällä ovat kertoneet mm. lastensa sairastuneen hometaloissa astmaan.
Mistä homemikrobit tietävät olevansa työpaikoilla, joissa ne aiheuttavat ainostaan alveoliitin, mutta samat mikrobit kotona aiheuttavat astman...?
Mikrobeilla on siis aivot ja äo. Mystistä!
Tutkittu on, että hometyöpaikoilla sairastetaan flunssia flunssien jälkeen. Joudutaan jopa ihan flunssakierteeseen. Tutkittu on myös, että homeitiöt aiheuttavat flunssan kaltaista oireilua, jota oireilua nimitettiin vielä vuoden 1985 Allergia kirjassa allergiseksi alveoliitiksi. TYKS:n proffan Erkki O. Terhon asniosta tuosta oireilusta alettiin käyttää nimeä ODTS. Ja kuten varmaan tiedät, ammattitautiluokittelussa ODTS kuuluu keuhkorakkulasairauksiin aivan kuten allerginen alveoliittikin. ODTS reaktio ohittuu 1-3 vuorokaudessa eikä aiheuta keuhkovaurioita ja keuhkokuva on normaali. Allerginen alveoliitti aiheuttaa muutoksia keuhkokuvaan. Se voi aiheuttaa myös pysyvän keuhkovaurion.
Mystisintä on, että TTL väittää keuhkoaltistuksensa aikaansaamaa keuhkotulehdusta junasta saadun viruksen aiheuttamaksi, vaikka kysymyksessä on ilmiselvästi ODTS tai jopa allerginen alveoliitti. Ja kyllähän se ODTS voi aiheuttaa allergisen keuhkoputkitulehduksenkin, jotka toistuvina voivat aiheuttaa astmankin, kun tulehdus keuhkoputkissa jää päälle. Ja eikun sitten vaan tutkimaan sitä ammattiastmaa kun tarpeeksi kauan vetkuillaan. Suunnitteluun on tarvittu todella juonikkaita aivoja.
Yhtälö täsmää siis melko hyvin. Ongelma onkin siinä kuinka todeta ODTS tarpeeksi ajoissa ennen sen tuottamia pahempia seurauksia niillä henkilöillä joille hometyöpaikka aiheuttaa toistuvaa ODTS oireilua.
TTL:n ansiosta olen vain yksi sellainen henkilö tässä määssa, joka pystyy järjestämään vaikkapa huomiseksi ODTS:n siihen liittyvine keuhkoputkitulehduksineen ja tarvittaessa vaikkapa allergisen alveoliitinkin. Siitä vaan tutkimaan. Toki tarvitsen ODTS:n aikaansaamiseksi homeitiöiden apua, mutta sehän onnistuu, koska altistuskammioista ei tässä maassa ole puutetta. No joku voi silti väittää sitä virusflunssaksi, vaan väittäjä siirtyy silloin mystiikan puolelle.
0Äänestä
Ei ihan
se on kirjoitti:
Jos PEF on normaali, olet terve. Joskus olen tavannut matkani varrella sellaisenkin lääkärin, joka on sanonut että PEF ei ole kovin hyvä mittari keuhkojen tilan mittaamiseen. Hänelle siitä kunnia. Ja joskus luin jostain, että FEV1 olisi parempi mitata kuin PEF keuhkojen kunnon arvioimiseksi. Jostain kumman syystä näin ei tehdä. Tai tehdään, mutta ei noteerata. FEV1 tipahtaa reippaasti, kun ahdistaa vaikka PEF pysyy hyvänä. Kummallista, että Piko mittaria mainostetaan niin paljon, kun FEV1 mitaaamisella ei ole merkitystä. Yleensäkin, kun on poikkeama jossain tutkimuksessa, sillä ei ole yhtäkkiä merkitystä, jos se ei tue astman diagnosointia. Omatkin oireeni viittaavat aivan muuhun kuin astmaan, mutta..... P.S. Provoista palstalla ei kannata välittää. Joku yrittää tarkoituksella sotkea palstaamme. Kyselee ja vastailee itselleen yms. Pidetään me sairastuneet asialinja.
PEF ja FEV1 mittaavat aika tavalla samaa keuhkojen ominaisuutta. PEF:n etu on siinä, että se on helppo viedä sinne, missä väitetään oireiston ilmaantuvan ja sillä saadaan myös vuorokausivaihtelut esille omassa elinympäristössä. Huono puoli on siinä, että tarvitaan useita mittauksia, jotta saadaan luotettavampaa tulosta.
Eli jos todella haetaan vahvistusta työperäisille oireille tai sitten kodin sisäilmaongelmalle, on paras mitata niitä oireita siellä eikä labrassa. Ja jos PEF-mittari (ja vaikkapa samanaikainen verikaasuanalyysi tai oksimetrimittaus) ei näytä väitetyssä ongelmapaikassa selvää muutosta, on aika vaikea lähteä prosessoimaan asiaa eteenpäin työpaikan tai kodin aiheuttamana homekeuhkosairautena.

alveoliittiin pef-arvojen lasku? Ei kuulu, sanoi keuhkolääkäri.
0Äänestä
nimenomaan
Ei ihan kirjoitti:

mittareissa on mahdollista mitata molemmat arvot. Olen tehnyt seurannan (itse asiassa useammankin kerran), jolloin puhalsin kahden tunnin välein mittariin, joka rekisteröi arvot muistiin. PEF oli erittäin hyvä, yli 600 eikä pudotusta tullut kuin parina työpäivänä ja silloinkaan ei riittävästi astmaan(ei yli 25 %). Mutta mittari mittasi myös FEV1 ja siinä näkyi selvästi työ- ja vapaapäivien ero ja etenkin roima pudotus kahtena "ODTS-päivänä", mutta näistä arvoista ei puhuttu sanallakaan. Eli ei FEV1 tarvitse labrassa mitata. Sama on Piko1 mittarin kanssa. Kun ahdistaa, PEF on hyvä eikä alene mutta FEV1 menee paljon alle 2. Silloin kun FEV1 on alentunut entisestään, on lämpöilyä ja muita kivoja oireita eli suoraan sanoen alveoliittimaisia oireita.....Mutta näitähän ei juuri kukaan noteeraa.Verikaasuanalyysia/oksimetrimittausta ei ole taidettu koskaan tehdäkään. Spirossa näkyy selvästi muutokset työ- ja lomajaksojen aikana. Kukaan ei kiistä etteikö työpaikka aiheuttaisi näitä ja muita muutoksia, mutta kun astmaa ei olla saatu mitenkään diagnosoitua niin sitten ollaan "terveitä" kun muita keuhkosairauksia EI ole.
0Äänestä
Ei ihan noinkaan
nimenomaan kirjoitti:

Piko1 mittari on sen verran uusi vehje, että sen tuoma lisä hengitysfunktiotutkimuksiin ei ole vielä selvillä. Kun FEV1 tehdään spirolla, nähdään siinä ne muutkin arvot vieläpä käyränä ja tutkija pystyy arvioimaan paremmin homman sujumista. Ja astmatutkimuksissahan siinä on mukana myös muutokset kun kokeillaan erilaisia lääkkeitä. Siksi diagnostiikassa käytetään ainakin vielä toistaiseksi spirometrillä tehtyä FEV1:stä. Valmistajakin mainitsee ohjeissaan, että laite on tarkoitettu seurantaan, ei diagnostiikkaan.
0Äänestä
edelleen
Ei ihan noinkaan kirjoitti:

Piko1 ei varmaan voi käyttääkään suoranaisesti diagnoosin tekoon, mutta hyvin se korreloi omien oireiden kanssa, nimenomaan FEV1 aleneminen ja hengenahdistus. Miksi FEV1 alenemista ei oteta mitenkään huomioon edes spirossa? Spiroakin tulkitaan miten halutaan. Kyllä itselläni näkyy siinä FEV1, MEF50, MEF25 alenemat eikä Ventolinen antaminen ole koskaan merkittävästi parantanut tuloksia. Päinvastoin. Arvot ovat huonontuneet sen jälkeen. Eräs keuhkolääkäri sanoi restriktion näkyvän, mutta ei voinut ottaa kantaa mistä on kyse "kun tämä on työterveyshuollon asia". Työperäinen oireilu estää kaikkien muiden keuhkosairauksien paitsi astman diagnosoinnin. Ja sitä kautta myös oikean hoidon jos sellaista on edes saatavilla. Ja mikä tärkeintä: ei pysty tietämään kuinka suuressa vaarassa on jatkaessaan työtään mikrobien saastuttamassa työpaikassaan. Kovin pienen epäilyn vuoksihan ei kannata irtisanoutua ainakaan muuten mieleisestä työpaikasta.
Vastaukset 42
Vanhimmat
luuraa? Onko hän laittanut toimeksiantajalleen ilmoituksen, että tuli paljastetuksi?
Paha juttu, meni opiskelijapojulta hyvä sivutyö. Nyt ei riitä enää rahat kaljaan.
siirtää keskustelun pois Työterveyslaitoksen tutkimuksista, homesairasta, sairastuneista tuohon riitelyyn ja lässyttämiseen.
Heti kun laiton tämän uuden keskustelun häirikkö hiljeni. Harhauttamisesta lienee siis kyse. Joten eiköhän taas palata asiaan, joka on homeistasairastuneet vakavasti sairaat henkilöt ja heidän oireensa, tutkimuksensa ja tutkimusten laatu.
Oli niin hieno ilma,naapurin sokeaa setää talutin ja hänen koiralleen lukasin akuankkaa.
Palasin riemuksenne.Tuliko jo ihan ikävä.
Taisipa tulla,kun huhuilitte minua takaisin.
On nääs muutakin elämää kuin jököttää täällä.Suosittelen teillekin.
sieltä TTL:ltä?
Sinähän oikein kyttäsit,koska tulen takaisin.Noin kipeästi minua odottelit.
Odotuksesi kuitenkin palkittiin.
En kai minä lypsävää lehmää paljasta,höh!
No,mistäs sitten väännettäis juttua?
Alkaako sinuakin tympäsemään tämä saman paskan jauhaminen?
Saisimmeko aikaiseksi asiallisen kirjoitusten vaihdon?
Poltitko sinä,kun niin väitettiin?
tästä ne ei sinulle maksa. Toimeksiantajasi taitaa pahoittaa mielensä mokastasi. Sinuna olisin huolissaan.
koska keskustelun taso ei yllä edes 10vuotiaiden tasolle,jätän sinut mellastamaan YKSIN.
http://www.ttl.fi/NR/rdonlyres/C6981FE8-A57A-4E79-A88F-2480B0187D82/0/Karvala6.pdf
Aion perehtyä siihen paremmin kunhan saan sen tulostettua.
Täällä on kyllä melko turhaa esittää mitään järkevää, sillä Homeahdistus kohta löytää siitä hänen mentävän aukon.
TTL tappaa, KTL saattaa tehdä sen myös - ja hämmästyttävää kyllä heillä on palkatut virkailijat kirjoittelemassa täällä Homeahdistuksen vastaisia juttuja.
Varsinainen hyöky alkaa pikkutunneilla kun hän saa toisenkin mäytäkoiran tapettua, sivupersoonat pääsevät irralleen..
Tällä käytöksellään hän vain todentaa sen pahiten pelkäämänsä yhtälön: home vaikuttaa psyykeen. Hän on elävä esimerkki.
aika hyvin sinulle ilmeisesti.
siitä tietokoneen vierestä. Jos se täsmää tyhjiin pulloihin olet vielä järjissäsi. Jos ei täsmää, olet nielaissut jo pullonkin...
TTL:n vika sekin. Onneksi saan rahaa tästä.
sinulle, kerro nyt? Voiko sinut ostaa?
rahaa ottaisi.
Kamala ajatuskin.
sitten olet täällä?
jälleen!
Uskomatonta, että Lipposen ja Mönkäreen vuonna 1995 antama rikollinen "astmaa millä hyvänsä"-määräystä jatketaan oikein konsensuksen merkeissä.
Jokainen nimiluettelossa esiintyvä henkilö tietää aivan varmasti, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ammatti-astmaa.
Aikoinaan kun Mönkäre ym. tutkivat maanviljelijöiden homepölykeuhkoa, niin huomattiin, että monilla oli jo vakavia muutoksia keuhkoissa. Ne ilmenivät rgt-kuvissa ja diiff. kapasiteetin laskuna. Ne olivat seurauksia siis pitkäaikaisesta homepölyn aiheuttamasta yliherkkyyskeuhkokuumeesta eli allergisesta alveoliitista.
Erkki O. Terho sitten Lipposen ja Mönkäreen valtuuttamana esitti kansaiväliselle tiedeyhteisölle nämä kaksi alveoliitin seurausta taudin kriteereiksi. Hölmöyksissään tiedeyhteisö ne sitten aikoinaan hyväksyi alveoliitin kriteereihin. Olisi luullut, että nämä taudin seuraukset oltaisiin nyt poistettu taudin kriteeri-luettelosta.
Kansainvälinen tiedeyhteisö EI muuten ole hyväksynyt astmaa kosteusvauriomikrobien primäärin sairauden aiheuttajaksi. Eikä se tule sitä koskaan hyväksymäänkään.
Toivottavasti mikään lääketieteellinen julkaisu ei julkaise tätä valehtelijoiden klubin keksimää konsensus-emävalhetta.
sinähän se väitit että ODTS on myös ihan suomalainen keksintö eikä sitä kansainvälisesti tunneta. Nolo juttu sekin sulta.
jos joku kyseli kuka voisi päivystää täällä pyhäinpäivänä, niin tuskin hei nyt ihan tällasta päivystystä tarkoitti. hellitä jo ystävä hyvä.
ymmärsin. Oletko miettinyt sitä epätoivo-julkisivu-asiaa?
hei taas, älä nyt minua unohda. Se olisi kauhea juttu jos julkisivu menisi, tällä ihmisellä on ura.
Niin. Onhan tuo TTL tutkiskellut homesairauksia jo reilut reilut nelisenkymmentä vuotta ja lupaa tutkiskella lisää.
Onpa hämmästyttävän kevyt tuo Majvik II:n verrattuna Majvik I:seen.
Niin. TTL on tutkinut homesairauksia jo nelisenkymmentä vuotta ja tuon suosituksen mukaan lupaavat yhä tutkia.
Kiihkeistä tutkimuksista huolimatta Majvik II:n on hämmästyttävän suppea verrattuna Majvik I:seen. Johtuukohan siitä, että rahoittajataho oli toinen ja tutkijoilla oli vaoaus tuoda mielipiteitään julki.
Tämäkin meni siis läpi, vaikka lähettäessäni viestin tuli teksti, että palvelin on tilapäisesti suljettu tai pois päältä.
Täällä väitetään että työssä altistuminen homemikrobeista aiheuttaa aina allergisen alveoliitin eikä ole ammatti-astmaa. Silti monet täällä ovat kertoneet mm. lastensa sairastuneen hometaloissa astmaan.
Mistä homemikrobit tietävät olevansa työpaikoilla, joissa ne aiheuttavat ainostaan alveoliitin, mutta samat mikrobit kotona aiheuttavat astman...?
Mikrobeilla on siis aivot ja äo. Mystistä!
eikö sinulla ole vapaa-aikaa ollenkaan? Etkö pääse edes kaljalle tähän aikaan?
vain astma diagnosoidaan. Muita diagnooseja ei juuri saa on sitten kotona tai työssä altistunut. Eikä muita mahdollisia keuhkosairauksia edes yritetä näissä tapauksissa etsiä. Ainahan puhutaan astmasta, on sairaus mikä tahansa. Tuttavani kuoli johonkin keuhkosairauteen, astmana pitivät lääkärit ja itsekin, mutta oli kuulemma väärä diagnoosi ollut alun alkaen (kuulin kuoleman jälkeen). Ettei vaan ollut allerginen alveoliitti, ainakin oireet sopivat siihen hyvin. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, eihän kaikilla ole samanlaiset oireet ja toisilla oireet tulevat voimakkaampina toisilla lievempinä. Alveoliittia on luultavasti joillain lapsilla (toivottavasti ei), mutta ehkä he reagoivat muutenkin eri lailla kuin aikuiset ja voisin kuvitella, että toipuminenkin on mahdollista. Alveoliittia ei saada helposti kiinni alkuvaiheessa, vasta kun on pysyviä keuhkomuutoksia röntgenissä ja silloin on kyllä jo myöhäistä. Ensinhän on tietojeni mukaan alveoliittiset oireet, sitten alveoliitti. Tämän jälkeen tulevat astma ja keuhkoahtauma. Eihän muuta kuin astmaa voida löytää kun tärkein tapa mitata mitä tahansa keukosairautta on PEF-mittariin puhaltaminen ja IgE:n mittaaminen. Pitää odottaa alveoliitin eteneminen astmaksi ennenkuin saa diagnoosin. Suurin osa ihmisistä ei ole edes kuullut alveoliitti sanaa, mutta astma on tuttu varmasti kaikille.
toisin kuin sinulla joka jatkat aina vaan - palkatta. Iltavuoroni päättyy aivan juuri.
Muista laskea aamulla ne korkit. Äläkä valvo myöhään koska se aiheuttaa sekavuutta viinan kanssa yhdistettynä - vainoharhaisuudesta puhumattakaan. Alat myös kuulla harhoja.
Iloisiin kuulumisiin.
(tämä oli maksettu mainos)
olet terve, näinhän se menee. Ei mitään väliä, että keuhkorakkuloissa ei oikein ilma vaihdu. Pef on hyvä, mutta puhuessakin hengästyy. Pef on hyvä, mutta ei pääse portaita ylös ensimmäiseen kerrokseen. Tärisyttää, hikeä valuu. Kauhea olo. Kuumetta. Ei voi syödä yhtään, ruoka oksettaa. Mutta ei hätää, olet terve koska PEF on hyvä.
Usko lääkäriä, hän tietää ja kertoo, että olet terve koska PEF on hyvä.
100 euroa, kiitos ja kassan kautta.
tuo odottaminen.Kuten mainitsit vasta sitten otetaan alveoliitti vakavasti diagnoosina,kun olet jo astma vaiheen ohittanut.Alveoliitin kriteerejä olisi ehkä aika muuttaa.
miten noloksi tämä on nyt mennyt. Ei sinulle tästä makseta. Saatkohan palkkasikaan, kun hän näkee miten olet tyrinyt.
vahvasti liialliseen alkolin ja tupakan käyttöön.
Hengästyy,tärisyttää,hikeä valuu,kauhea olo,oksettaa.
mutta menköön.
Kiitos huolenpidostasi HA. Ilmoitin työnantajalleni että teen tätä veloituksetta koska tämä on yksinkertaisesti niin pirun kivaa. Ja minulla on KGP ja CIA:n maksama peruspalkka. Olen siis kolmoisagentti.
Jonkinlaiset työajat yritän kuitenkin pitää, varsinkin juhlapyhänä.
Meneekö jo kolmas mäyräkoira?
Jos PEF on normaali, olet terve. Joskus olen tavannut matkani varrella sellaisenkin lääkärin, joka on sanonut että PEF ei ole kovin hyvä mittari keuhkojen tilan mittaamiseen. Hänelle siitä kunnia. Ja joskus luin jostain, että FEV1 olisi parempi mitata kuin PEF keuhkojen kunnon arvioimiseksi. Jostain kumman syystä näin ei tehdä. Tai tehdään, mutta ei noteerata. FEV1 tipahtaa reippaasti, kun ahdistaa vaikka PEF pysyy hyvänä. Kummallista, että Piko mittaria mainostetaan niin paljon, kun FEV1 mitaaamisella ei ole merkitystä. Yleensäkin, kun on poikkeama jossain tutkimuksessa, sillä ei ole yhtäkkiä merkitystä, jos se ei tue astman diagnosointia. Omatkin oireeni viittaavat aivan muuhun kuin astmaan, mutta..... P.S. Provoista palstalla ei kannata välittää. Joku yrittää tarkoituksella sotkea palstaamme. Kyselee ja vastailee itselleen yms. Pidetään me sairastuneet asialinja.
laittaa palkatut pojut täällä kirjoittelemaan yötä myöten. Olisi jo pienillä pojilla nukkumaanmenoaika.
ja aion toki luopua sinusta jossain vaiheessa iltaa. Sitä ennen pidetään hauskaa!
Porskautetaanko uimaan? Mäyrikset kyllä jätetään sitten kotiin, en halua naarata sinua kun olet sotkeutunut muovikasseihisi...tai kun ne vetävät sinut pohjaan.
Hui.
ja muista ottaa myös kellukkeet.
Viina ja vesi ei sovi yhteen - uidessa. Muutenhan ne sopii, kais tiedät???
ajattelin laittaa takkaan tulta ja hakea koiran sisälle. Sitten voisi lukea vähän feminististä kirjallisuutta.
ttl tappaa potilaat homealtistuskokeilla
Tutkittu on, että hometyöpaikoilla sairastetaan flunssia flunssien jälkeen. Joudutaan jopa ihan flunssakierteeseen.
Tutkittu on myös, että homeitiöt aiheuttavat flunssan kaltaista oireilua, jota oireilua nimitettiin vielä vuoden 1985 Allergia kirjassa allergiseksi alveoliitiksi. TYKS:n proffan Erkki O. Terhon asniosta tuosta oireilusta alettiin käyttää nimeä ODTS.
Ja kuten varmaan tiedät, ammattitautiluokittelussa ODTS kuuluu keuhkorakkulasairauksiin aivan kuten allerginen alveoliittikin.
ODTS reaktio ohittuu 1-3 vuorokaudessa eikä aiheuta keuhkovaurioita ja keuhkokuva on normaali. Allerginen alveoliitti aiheuttaa muutoksia keuhkokuvaan. Se voi aiheuttaa myös pysyvän keuhkovaurion.
Mystisintä on, että TTL väittää keuhkoaltistuksensa aikaansaamaa keuhkotulehdusta junasta saadun viruksen aiheuttamaksi, vaikka kysymyksessä on ilmiselvästi ODTS tai jopa allerginen alveoliitti.
Ja kyllähän se ODTS voi aiheuttaa allergisen keuhkoputkitulehduksenkin, jotka toistuvina voivat aiheuttaa astmankin, kun tulehdus keuhkoputkissa jää päälle. Ja eikun sitten vaan tutkimaan sitä ammattiastmaa kun tarpeeksi kauan vetkuillaan. Suunnitteluun on tarvittu todella juonikkaita aivoja.
Yhtälö täsmää siis melko hyvin. Ongelma onkin siinä kuinka todeta ODTS tarpeeksi ajoissa ennen sen tuottamia pahempia seurauksia niillä henkilöillä joille hometyöpaikka aiheuttaa toistuvaa ODTS oireilua.
TTL:n ansiosta olen vain yksi sellainen henkilö tässä määssa, joka pystyy järjestämään vaikkapa huomiseksi ODTS:n siihen liittyvine keuhkoputkitulehduksineen ja tarvittaessa vaikkapa allergisen alveoliitinkin.
Siitä vaan tutkimaan.
Toki tarvitsen ODTS:n aikaansaamiseksi homeitiöiden apua, mutta sehän onnistuu, koska altistuskammioista ei tässä maassa ole puutetta.
No joku voi silti väittää sitä virusflunssaksi, vaan väittäjä siirtyy silloin mystiikan puolelle.