Eräästä talosta itäpuolella jätettiin huolto yhtiö kustannus syistä pois.Seuraus kova mekkala ,kun tuli äkkiä paljon lunta,nyt loppui öljy pyhän seutuun ,kantavat kannulla isolle polttimolle öljyä pienellä kannulla.
0Äänestä
Kotoisin
Oleva kiinteistöhuoltofirma aurasi lunta viime jouluyönä PYÖRÄKONEELLA Madepolun pihassa kello KOLMEN aikaan.
Monta kertaa kyseinen yrittäjä aurasi myös kello 23 sekä aamulla kello 5 aikaan lumia em. koneella. Oli siinä pienten lasten kanssa kestämistä(itkua ja pelkoa) vuorotyössä kun olen.
Nurmikotkin rehottivat kesällä.
Onnekseni enää ei tarvitse kestää moista mielenosoitusta, firman logan(meillä homma pelaa).
Välttäkää tätä firmaa, alkuun tehdään jopa tappiolla ja sitten nostetaan hintoja.Laatu on todella surkeaa.
0Äänestä
Tulokseen
Olen tullut itsekin, ei jatkossa enää auraa meidän pihoja!
0Äänestä
taika-jim .
Johan on markkinat! Siinä kyllä höynäytetään asukkaita, varsinkin jos kyseessä on omistusasuntoja, joiden omistajat ovat itse määräämässä talonsa kohtaloista.
Ryhdistäytykää ja toimikaa, älkää olko tumput suorina, niin kuin täällä tosin yleensä ollaan!
Jos taas kyseessä on vuokra-asuntoja, niin silloin on asukkailla varsin vähän sanomista asiaan. Ainahan voi muuttaa toiseen asuntoon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eräästä talosta itäpuolella jätettiin huolto yhtiö kustannus syistä pois.Seuraus kova mekkala ,kun tuli äkkiä paljon lunta,nyt loppui öljy pyhän seutuun ,kantavat kannulla isolle polttimolle öljyä pienellä kannulla.
Oleva kiinteistöhuoltofirma aurasi lunta viime jouluyönä PYÖRÄKONEELLA Madepolun pihassa kello KOLMEN aikaan.
Monta kertaa kyseinen yrittäjä aurasi myös kello 23 sekä aamulla kello 5 aikaan lumia em. koneella.
Oli siinä pienten lasten kanssa kestämistä(itkua ja pelkoa) vuorotyössä kun olen.