kamalasti tekisi jo mieli kertoa esimerkiksi edes vanhemmille.. millä viikolla te muut olette kertoneet? ajateltiin ensimmäiseen ultraan odottaa joka olis viikolla 11.
..Kun oltiin maanantaina käyty ultrassa ja saatu kuvia. Kuvien kanssa sitten kerrottiin. Kun tiedettiin että vauvalla kaikki hyvin siellä masussa ja onhan se helpompi jonkin konkreettisen asian kanssa kertoa.
0Äänestä
nannuska84
HETI ku tein positiivisen tuloksen olin silloin viikolla 6 3=) Ja ekaa ultraa vasta ootellaan. Nyt siitä tietää suunnilleen kaikki sukulaiset/kamut!!
0Äänestä
vanhemmille
heti plussauksen jälkeen. Parin seuraavan viikon aikana sen ihanan asian halusi jakaa sydänystävien kanssa. Ajattelin niin,että jos kesken menee,niin ystäville sitä kuitenkin itkee,että siinä vaiheessa ainakin saisivat tietää.
0Äänestä
menossa
Vielä ei ole kerrottu asiasta, mutta pelkään, että joku kyllä arvaa, kun olen aika huonovointinen, väsyttää ja etoo koko ajan. Esimerkiksi kahvin haju oksettaa, vaikka olen aiemmin ollut kova kahvin juoja. Ja jatkuvasti tulee pyyntöjä, että lähtisi baariin tai pileisiin, mutta joudun kieltäytymään. Ajatuskin tupakan savusta ja viinan hajusta oksettaa. Olisi kyllä paljon helpompaa, jos voisi kertoa, eikä keksiä tekosyitä. Ajattelin odotella viikolle 12, vaikka menen ekaan ultraan vasta viikolla 14.
0Äänestä
AnneHelena
viikolla 15 vanhemmillemme ultrassa otettujen (rv12) kuvien kera!! :c)
0Äänestä
jälkeen..
kerrottiin isovanhemmille ja tuleville tädeille =)
rakenneultran jälkeen muille ystäville, tutuille, sukulaisille ja työpaikalla.
0Äänestä
Sirkku-76
Me kerrottiin vasta rv 20 rakenneultran jälken. Haluttiin katsoa rauhassa, mitä siellä näkyy. Sitten vasta kerrottiin uutisista.
0Äänestä
meppe
kerrottiin lähimmille ja sitten rypsähdyksittäin muille kun ei sitä oikeen osannut pitää salassakaan.
0Äänestä
Nimetön
ollaan aateltu kertoo sitten kun ollaan käytä ekassa ultrassa ja sillon on rv 12 2. tuleva pappa kyllä nyt tietää, viikonloppuna kun kävi kylässä, oli neuvola kortti jääny näkyville. halu on kyllä suuri kertoa jo kaikille!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
..Kun oltiin maanantaina käyty ultrassa ja saatu kuvia. Kuvien kanssa sitten kerrottiin.
Kun tiedettiin että vauvalla kaikki hyvin siellä masussa ja onhan se helpompi jonkin konkreettisen asian kanssa kertoa.
HETI ku tein positiivisen tuloksen olin silloin viikolla 6 3=)
Ja ekaa ultraa vasta ootellaan.
Nyt siitä tietää suunnilleen kaikki sukulaiset/kamut!!