Sain elokuun alussa keskenmenon (9vk), ja heti sen jälkeen oli selvää että yritetään uudestaan. Mutta kun toiset menkat alkoi masennuin aika paljon siitä. Nyt tuntuu että en edes halua koko lasta ja uusi yrittäminenkin on jäänyt aika vähiin. Haluaisin puhua aiheesta kavereilleni, mutta tuntuu että kukaan ei halua kuunnella tai puhua asiasta. Miten siis jatkaa elämää ja uutta yrittämistä?
Miten selvitä
henkisesti keskenmenosta?
9851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla todettiin tuulimunaraskaus 6 viikkoa sitten (rv10). Mä oon selvinnyt siitä itkemällä asiaa yhdessä mieheni kanssa ja juttelemalla läheisteni kanssa. Onhan se totta, että ei sitä oikein kukaan ymmärrä miltä tuntuu ellei ole itse kokenut vastaavaa! Tukeudu esim. mieheesi, hän on periaatteessa kokenut saman jahänellä voi kanssa olla tosi paha mieli.
Välillä tulee edelleen heikkoja hetkiä, jolloin on epätoivoinen olo, mutta kyllä se siitä itkun jälkeen helpottaa.
Uutta yritystä on mietitty, mutta ei hoppuiltu. Me on annettu ajan kulua ja odotettu, että elimistö palautuu normaalitilaan. Siitä sitten pikkuhiljaa uudelleen, vaikka kyllähän pelko uudesta epäonnistuneesta raskaudesta on koko ajan mielessä.
Puhuminenhan se olisi tietysti hyvä keino. Itse ainakin selvitän suruni itkemällä. Minulla tuli ensimmäinen keskenmeno 2003 rv 8. Aloimme yrittää lasta uudestaan 2005 ja puolenvuoden yrityksen jälkeen olin raskaana.. Mutta se olikin tuulimuna. Oli kova paikka menettää lapsi uudestaan ja puolenvuoden yritys tuntui kovalta.. Jatkoimme yritystä melkein heti. Välillä luovutimme hetkeksi (emme kuitenkaan käyttäneet ehkäisyä) Oli tosi raskasta ja koko ajan vain mietti että onko meissä jotain vikaa vai mikä mättää.. Erosimme kesällä joksikin aikaa.. Kunnes sain tietää olevani raskaana. Kaikki on ollut aivan ihanaa ja välillä miettii että onkohan tämä totta ollenkaan. Viikkoja 26 6. Lapsia hankitaan sitten kun siihen on henkisesti ja fyysisesti valmis. Ei saa luovuttaa! :)
Luonto järjestää asian näin mm. silloin, kun alkio ei ole elämiskelpoinen, esim. vaikeasti vammainen. Uutta yrittämään reippaasti vaan, turha sitä on menetetyn perään haikailla!
Äh. Ei se välttämättä mene noin. Oma lapsi terve ja keskenmeno raskausviikolla 22. Ja varmasti on ikävä! Ärsyttää vaan ihmiset, jotka kuittaa asian vaan "luonto hoitaa ja aika parantaa". Kyllä se on niin, että jokainen pienikin toive masussa on suuri asia. Itkut on itkettävä ja peiton alle saa käpertyä aina kun siltä tuntuu. Niitä vaikeita päivä tulee sittenkin, kun luulee, että on hyväksynyt menetyksen. Omasta kokemuksestani huolimatta uskon, että jokaisella pienellä on oma aikansa. Ne päivät, jotka saa olla toiveikas ja odottaa ovat kultaakin kalliimpia.
minä sain keskeytyneen keskenmenon viikolla 13 4.. Asia todettiin normaalilla neuvola käynnillä kun sydän ääniä ei enää kuulunut.. Ei muuta kuin sairaalaan ja pilleri suuhun ja kyllä se sieltä ulos tulee.. parin päivän päästä sairaalaan ja keskeytys pillerit paikoillee.. Rankkaa oli.. Ystävien ja läheisten kommentit nuo samat.. LUonto hoitaa hommansa, eihän se vielä edes ollut vauva ja te olette vielä nuoria ehditte kyllä.. Ei oikeen lohdutukset auttanu. Kun pääsin toissapäivänä sairaalasta ajattelin että uutta yritetään heti kun on mahdollista mutta nyt parin päivän jälkeen en enää ole varma jaksanko käydä tätä läpi uudestaan jos seuraavalla kerralla käykin samoin.. Jaksamista kaikille. olis kiva jos joku kertoisi omista kokemuksista lisää.. Kai se puhuminen auttaa.
ärsyttääkin, kun ihmiset luulee sanovansa oikein, mutta eivät kuitenkaan tiedä yhtään miltä tuntuu menettää kauan kaivattu lapsi, vaikka olisi kuinka alussa ollut raskaus. Parempi vaan että olisivat hiljaa ja tukisivat muuten, kuin toteamalla kylmästi em. tavalla.
näinpä.. nyt on taas näitä iltoja kun uni ei van tule ja pakko tulla koneelle purkautumaan.. Jotenki turhauttaa..
Raskauteni keskeytyi elokuussa rv 13. Minulla on myös samanlaisia kokemuksia sukulaisten ja jopa ystävien kommenteista. Moni ei vaivautunut kuuntelemaan, paitsi siskoni, onneksi. Mies ei oikein ymmärrä kun tunne-elämässä myllertää ja hormonitasapaino on järkkynyt. Vyöhyketerapeutilta sain apua kuten ennenkin "lukkiutuneissa" elämäntilanteissa. Suosittelen muillekin keskenmenon kokeneille jotain kokonaisvaltaista kehon hoitoa (ehkä pari kk keskenmenon jälkeen). On tämä niin rankka kokemus, että apua tarvii ainakin herkimmät naiset. Tietysti arkeen on palattava aikanaan, mutta pahaa mieltä ei saa kätkeä sisäänsä. Se kostautuu aikanaan. Toipumista teille rakkaat siskot:)
Mulle todettiin keskenmeno kun olin rv8..noin kuukausi sitten..
Mieheni kanssa ollaan surut surtu
ja yritetään uudestaan..