Mitä teitte eilen?

Olipa taas tylsä päivä eilen, katselin televisiota ja kirjoittelin sähköposteja ex-miesystävän kanssa. Tänään ei luvassa mitään uutta, onneksi on sentään kaupat auki, pääsee ihmisten ilmoille, pois täältä kotoa.
7897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aina pitkät pyhät ahdistaa ja joulu kaikista eniten.

Jotenkin arkin on kaikista parasta aikaa,mikähän siinä on.

Ehkä se kun on liikaa aikaa miettiä ja varsinkin sitä mitähän ex tekee.

Ajattelee varmaan ex minuakin sen meinaan aina unohtaa.

Äänestä

Olin juoppokuskina sen ikäisille äijille joilla on jo kämpät, muijat ja muksut. Kaikki siltä osin kondiksessa, mutta unohtivatpa pitää kulissia pystyssä puolen viinapullon jälkeen.

Yksi oli todella surullinen tapaus; päivällä oli puhetta että hankitaan naiset, mennään sinne ja tänne. Ei menty, soitti moneen paikkaan muttei kukaan halunnut tavata, yhteen mentiin väkisin missä vallitsi kiusaantunut mutta humalainen ilmapiiri.
Siellä oli lisää ukkoja, joista toinen oli lapsenvahtina, tai oikeastaan sälyttänyt vahtimisensa ylä astetta käyvän tyttärensä niskoille ja lähtenyt naapuriin ottamaan yhden...tai kaksitoista. Talon omistaja puolestaan kauppasi omaisuuttaan ja vinnkasi talonkin olevan kohta myynnissä juopottelujensa takia. Outoa sinänsä että talo oli aivan uusi, juuri valmistunut vuoden sisään ja kohta myynnissä sen takia ettei emäntä jaksa katsella ainaista kaljan juontia.

Baariin niiden piti kuitenkin päästä. Nämä kaksi joilla oli vielä perhe arpoivat autossa koko matkan menisivätkö kotiin. Tarjouduin heittämään heidät takaisin korjaamaan asian kun korjattavaa on vielä vähän, mutta sain vastaukseski marttyyriesityksen siitä että nyt mennään kun tänneasti on tultu.

Seurailin baarin metakkaan nurkkapöydästä selvinpäin ja odottelin koska pääsisin kotiin. Sen yhden surullisen tapauksen heitin kämpillensä, ilta päättyi yksin rehvakkaista puheista ja lennokkaasta lähdöstä huolimatta, ja pettymyksen tunne suorastaan haisi varmaankin kilometrien päähän. Ei varmaan ollut lähtiessä tiedossa, tai ehkä oli, että ilta päättyy yksin omaan asuntoon ilman kovin kummoisia tapahtumia.

Oli taas aikaa ajetella silläkin reissulla, sen lisäksi että muistin inhoavani baareja sekä humalaisten sönkkäystä ja puhelimesta esitettyjä alapään tapahtumiin liittyviä multimediaviestejä joille tirskuvat korkeintaan 4. luokkalaiset, niin totesin olevani oikeastaan tyytyväinen yksinäisyyteeni.

Ensinnäkin helpottaa kummasti kun hyväksyy sen että on yksin eikä koita taistella vastaan. VÄlttyy pettymyksiltä sitten kun pitää hiipiä yksikseen pimeään koppiinsa suunnittelemaan huomista. Se on enemmänin normaali olotila, -0 eikä mikään tappio. Kaikki siitä ylöspäin olisi vain pelkkää plussaa kun ei ole oikeastaan enää mitään menetettävää.

Ne jotka eivät ole tottuneet olemaan yksin ovat vähintäänkin surullinen ilmestys. Itse totuin yksinäisyyteeni pikku hiljaa jo yläasteella ja viimein lukiossa, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, ei tässä ole enää mitään ihmeellistä tai itkeskelyn aihetta. En oikeastaan enää edes välitä koko asiasta.

Pahinta on kai kuitenkin jos ensin rakentaa kaiken sille että on ystäviä, perhe ynnä muuta ja sitten putoaa samaan loukkoon missä minäkin olen ja sen jälkeen alkaa päivittely että kuinka joku voi elää näin, kuinka joku viitsii laskea taivutuspalkin neliömomentteja perjantai-iltana eikä ole ryyppäämässä kuten muut ikäisensä, olenko minä homo vai mikä saatanan paskahousu, kuten kysymys kuului.

En ole homo enkä pelkuri, baareissa en jaksa käydä sieltä tyhjin käsin useimminten lähdettyäni, ja viinaan en taida koskea nähtyäni taas senkin varjopuolet. Olen yksinäinen eikä se haittaa, viihdyn oikeastaan niin. Olisi pitänyt kääntää kysymys niin päin että sapettaako ravata baareissa ja kekkereissä jos ei todella ole ainesta selviämään niistä, väsyttääkö koittaa olla jotain mitä ei ole? Ei kyllä paljon väsytä kun tietää ja myöntää tilanteen olevan mitä se on.

Lyhyesti opin sen että viina on kivaa mutta kanssaihmisille se tekee enimmäkseen pahaa, ja että yksin on helpompaa kun myöntää sen itselleen. Nyt mietittynä en kyllä vaihtaisi pois.

Äänestä

Minä olin eilen kirkossa, lisäksi ulkoilmatapahtumassa ja illalla juotiin teetä ja juteltiin ystävän kanssa täällä minun luonani.

Äänestä
  • Olin vain ja katselin tv:tä ja surffasin netissä niin kuin aina. Sitten kuuntelin todella surullisen balladin ja se alkoi itkettmäään. Itkin kuin viimeistä päivää. Lauantaina on ihanaa kun saa nukkua niin pitkät päiväunet kuin haluaa. Nukuin monta tuntia ja kun heräsin olikin kello jo puoli seitemän. Sitten olin niin tyhmä että kuuntelin sen surullisen laulun uudestaan ja aloin taas parkumaan! Pentele kun vollottamisesta ei eilen meinannut loppua tulla!

    Äänestä

En ollut humalassa mutta pitää silti ihan miettiä. Mitähän siinä oikein tapahtui? Heräsin. Söin. Lähdin kävelylle (tai oikeastaan yhtä asiaa hoitamaan) ja kävellessäni ajattelin bussikuskeja. Vitutti. Sitten huomasin kävelleeni puoli tuntia pelkästään bussikuskeja kiukkuisesti ajatellen, ja alkoi vituttaa vielä enemmän. Miksi pään pitää toimia noin? Miksi ei voi katsella maisemia tai miettiä jotain mukavaa?

(Se vitutuksen syy on siinä, että mielestäni kuskin pitäisi isoilla pysäkeillä, esim. keskustan kohdalla ensin päästää vanhat matkustajat pois ja vasta sitten ottaa uusia sisään. Useimmat avaavat etuoven saman tien ja pois jäävät matkustajat juuttuvat bussin etuosaan penkkeihin, kun käytävällä on tungosta. Ja mihin ne uudet istuvat kun bussi on vielä täynnä? Vitun tyhmää, voi jumankauta että pistää vihaksi. Ei voi olla vaikea tajuta että jos haluaa täyttää bussin ihmisillä niin ne vanhat ihmiset on ensin laitettava sieltä ulos. Siellä saa sitten poukkoilla niin kuin lottopallo ja vinkua että minä haluan pois.)

Vitutti koska vitutti. Kävelin kotiin. Vitutti lisää koska keittiössä oli sotkua.

Vanha tuttu kymmenen vuoden takaa oli Suomessa käymässä ja ilta meni sen kanssa. Ei me ryypätty eikä mitään.

Äänestä
  • Miten sun päivä on kulunut täsmälleen samalla lailla kuin mun päivä?

    Äänestä

Kävin pitkällä reippaalla kävelyllä, tarkistin että auto oli vielä tallella ( jos ovet lukitsee niin niitä ei nähtävästi saa auki pakkasella :/ ), siivosin hieman, poltin kaurapuuron ( taas ) osittain pohjaan, mietin ettei pohjaan palanut kaurapuuro voi olla kovin terveellistä pitemmän päälle, mietin olisiko turvallista syödä sokeri korppu vuodelta kivi ja keihäs, kuuntelin musiikkia ( mm. kappaletta jota en ollut kuullut piiiitkään aikaan ), luin kirjaa, katselin tv:tä, pyörin netissä, pelasin vähäsen, totesin että tuuletin pitäisi vaihtaa koneeseen ennenkuin se laukeaa lopullisesti, luin lehteä, kuuntelin lisää musiikkia...

Siinä se... ei oikeastaan hullumpi päivä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä* kirjoitti:

Olipa taas tylsä päivä eilen, katselin televisiota ja kirjoittelin sähköposteja ex-miesystävän kanssa. Tänään ei luvassa mitään uutta, onneksi on sentään kaupat auki, pääsee ihmisten ilmoille, pois täältä kotoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu