Onko vaarallista

joskus joudun menemään työni takia paikkoihin jotka homeessa ja tästä esim.kävin rakennuksessa jossa pahat kosteusvauriot ja välittömsti limaisuus kurkussa, armoton kutina jalassa kohtaa johon aiemmin jo ilmestynyt ihon sisään joku iso patti ja illalla kotona iso mustelma jalassa isojen verisuonien kohdalla. Normaalisti yritän olla nykyisessä puhtaassa työpaikassani ja en voi kieltäytyä menemästä työkeikoille koska minullahan ei ole todettu ammattitautia vaan ainoastaan homealtistus. Luen ainoastaan asialliset vastaukset.
2244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole sitä ammattitautia (ainakaan vielä paperilla), minulle on sanottu työsuojelun ym. taholta, että pitäisi välttää tiloja, joissa tulee oireita. Samat tahot väistelevät tässä toteamisprosessissa vastuutaan, eivät kirjoita mitä näkivät ja mitä silloin sairastumiseni jälkeen kerroin. Virallisella taholla meillä siis ei ole mitään vikaa, turvallista on työskennellä ;)

Pomon ymmärtämystä ja tukea tässä tarvitaan, minä olen saanut työpaikallani joustoa tosi paljon.

Olen kokenut anafylaktisen shokin työpaikalla, silloin en tajunnut mitä se on ja että olis oikeesti pitänyt mennä kiireesti sairaalaan. Taju ei lähtenyt vaikka oli vähällä.

En haluaisi pelätä henkeni puolesta, siinä on minun rajani. Jos on pakko käväistä ko. paikassa, häivyn heti ensimmäisen limakalvokutinan alkaessa.

Neuvottele työterveyslääkärisi kanssa. Pyri tunnistamaan äkilliset oireet ja poistu ajoissa.

Äänestä
  • oireilustani vaikkei hän siihen mitenkään sen enempää reagoi mutta varmaan tärkeää että pyynnöstäni laittaa oireeni ylös. En kestäisi enää työpaikallanikaan mitään tilapäisiä homepöllytyksiä esim. kukkamullan muodossa. Väsyttää juosta karkuun työantajan tarjoamia homeita vuodesta toiseen. Onneksi olen tähän asti selvinnyt ja oppinut miten paljon vääryyttä mahtuu maailmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveydelleni kun kirjoitti:

joskus joudun menemään työni takia paikkoihin jotka homeessa ja tästä esim.kävin rakennuksessa jossa pahat kosteusvauriot ja välittömsti limaisuus kurkussa, armoton kutina jalassa kohtaa johon aiemmin jo ilmestynyt ihon sisään joku iso patti ja illalla kotona iso mustelma jalassa isojen verisuonien kohdalla. Normaalisti yritän olla nykyisessä puhtaassa työpaikassani ja en voi kieltäytyä menemästä työkeikoille koska minullahan ei ole todettu ammattitautia vaan ainoastaan homealtistus. Luen ainoastaan asialliset vastaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu